Mielenterveysaiheet jatkuu ja aloitetaan sillä hatun nostolla että #Psykoterapianpuolesta - kansalaisaloite on luovutettu eduskunnalle. Aloite puhuu maksuttoman psykoterapiakoulutuksen puolesta. Myös Mieli ry on ollut mukana esimerkiksi laskemassa taloudellista puolta tämän hankkeen mahdollistamiseksi. Tämä aloite ojennettiin mun ja Kamun syntymäpäivänä eteenpäin ja innoitti jatkamaan mielenterveyteen liittyvien aiheiden kirjoitusta.
Aikaisemmat aiheet niiden nimiä painamalla; Ensimmäinen kirjoitus masennuksesta (Kasvanut masennukseen), toinen aihe käsitellen masennuksen itsehoitoa alkoholilla ja aika sen jälkeen (Alkoholisti, absolutisti, mikä lie) sekä taidenäyttelyni Gta V kuvilla, aiheena masennus.
Haluaisin muistuttaa myös ennen aloitusta että puhun tässä postauksessa omasta kokemuksestani disson kanssa, omista oireista ja jälkipuinneista. En voi puhua muiden puolesta tai kertoa pelkistettyä totuutta.
Traumaperäinen Dissosiaatiohäiriö
Miten tälläinen mielenterveysongelma tulee? Text-book selitys on, kun mieli on todella pahan uhan alla, eikä pääse pois on ainut keino selviytyä - dissosioida. Poistua henkisesti paikalta, check-out. Kun mieli dissosioi, se jakautuu kahtia (/useaan osaan). Osa elää visusti kiinni traumamuistossa kun taas toinen osa yrittää jatkaa elämäänsä kuin ei olisikaan. Tämä johtaa mukaviin sivuoireisiin, osien eriaikaiseen kehitykseen ja muuhun mukavaan. Vaikka mieltä-tuhoavia tapahtumia ei olisi tapahtunut vuosikausiin jää mielelle tavallaan disso "päälle". Tänään haluan kertoa miten se vaikuttaa elämääni sekä omat tapani päästä pois dissosta. Toivon että näistä olisi jollekkin hyötyä tai vähintään lisää tietoisuutta!
Dissosiaatio ilmenee usein vaihtelevina somaattisina oireina, joihin ei löydy lääketieteellistä selitystä, tai voimakkaina psyykkisinä oireina, kuten äänten kuulemisena pään sisältä tai muistin menetyksenä. -Duodecim, Dissosiaatiohäiriö: varhaisen, jatkuvan traumatisoitumisen pitkäaikaisseuraamus
Mut on väärin diagnosoitu rajatilapersoonallisuudeksi, ahdistushäiriölliseksi, kaksisuuntaiseksi ja stressireaktioksi. Kesti vuosia ennenkuin itse löysin oireilleni jotain selitystä ja sain itse tuotua sairauden hoitohenkiökunnan eteen. On täysin oma aiheensa miten ihmisiä pallotellaan hoidonpiirissä ja joskus kirjoitan tästäkin.
Yksi aihe mihin mulle määrättiin jopa psykoosilääkitys sekä aivojen kuvaus (pattien varalta) oli äänet ja näköharhat mitä kuulin 18-vuotiaana. No, psykoosia minulla ei ollut mutta osien erilainen ajattelutapa kuullosti "ääniltä" vaikka kyseessä oli vain omat ajatukseni. Ainakin näin jälkipuinnin mukaan - se oli keskustelua missä en ollut mukana. Tätä en ole kokenut tuon vuoden jälkeen koska lääkkeet tuhosi jotain mielestä mikä ei nostanut tätä enää pintaan, mutta osat käyvät yhä keskusteluita ilman minua mikä on välillä todella inhottavaa ja välillä todella koomista.
Koomisia hetkiä on esimerkiksi bussia odotellessa ajatusvirta on niin voimakas että saatan ilmeillä ja mouthata sanoja kunnes havahdun jossain vaiheessa miettimään että miltähän tää näyttää. Raskaita on ne kerrat kun osat taistelee jostain aivan älyttömän turhasta asiasta (sanamuodosta lauseessa mitä en ikinä tule sanomaan tms) ja joudut siinä sivusta kuuntelemaan argumentteja kunnes vaan voisit huutaa että HILJAA - mutta sekös vasta hullulta näyttää.
Isoimmat oireet mistä kärsin vielä tänä päivänä, on muistiongelmat. Koska disso opettaa mielen poistumaan paikalta traumaattisen kokemuksen aikana, se ei lopulta ole niin hyvä tulkitsemaan aikaa näiden jälkeen. Muisti saattaa unohtaa että olet kertonut jonkun tarinan jo kahdeksan kertaa, mikä on syntymäpäiväsi tai että sinulla on tapaaminen siellä ja täällä ja tuolla. Mieli vaan tiputtelee informaatiot pois koska sen ainoa oppi on ollut unohtaa.
Yksi paikka missä tämä näkyy, on jos esimerkiksi tulee riita parisuhteessa. Kesken riidan unohdan kaiken mitä on sanottu ja oikeastaan senkin miksi riitelette. Koita siinä sitten argumentoida puoltasi!
Tähän amnesiaan on auttanut kalenterin pitäminen, mihin kirjoitan kaiken. Se on mun vara-aivot ja ajan kanssa on muistikin parantunut (kun sairaus on edennyt parempaan suuntaan). Muita tapoja pitää elämänlanka käsissä hajonneiden palasten sijaan, on kuvien ottaminen ja esimerkiksi olen jokaisella ulkomaanmatkalla kirjoittanut päiväkirjaa ja kotona sitten tulostanut sinne matkakuvia, liimannut kuitit ja liput jne. Nämä matkat unohtuisi ajankanssa (normaalia nopeammin ja pysyvemmin) joten kirjojen tekeminen on omaa muistinpalautus prosessia.
Muissa oireissa on esimerkiksi riippuvuudet (
Alkoholisti, absolutisti, mikä lie), muut mielenterveysongelmat (
Kasvanut masennukseen), syömishäiriöt (
Päätään nostava BED), vieraantuminen kehosta, osien eriytyminen sekä monena muuna oireena mitkä saatetaan helposti sekoittaa muihin sairauksiin. Näössä saattaa iskeytyä salamoita, omituisia kehokipuja, päänsärkyjä, korkea kivunkesto, ei tietoa ajasta tai paikasta jne. Isoin omalla kokemuksella on kuitenkin itsestä eriytymisen tunne.
Kun mieli on jakautunut osiin on todella normaalia että osat muistaa ja ajattelee eri tavalla. Esimerkiksi kun muistelen jotain tilannetta, nään sen aina kolmannen osapuolen kuvakulmasta, jostain takaviistosta - enkä omasta katseestani. Yleensä dissokohtauskin alkaa sillä ettei tämä ole minun kehoni, tai että nämä eivät ole minun käteni. Kerron alempana omia hyväksikoettuja tapoja päästä näistä kohtauksista pois. Mutta mikä on "dissokohtaus"?
Niinkutsuttu dissokohtaus & Miten siitä pääsee pois?
Nykyään sairaus on elämässäni aika hyvin hallussa oleva asia. Se ei johda elämääni ja elän hyvin onnellista arkea. Kuitenkin kärsin sen oireista aina välillä ja ehkä kerran vuoteen saan dissokohtauksen. Teini-iässä sain näitä jatkuvasti, lähes päivittäin. Toki silloin ei dissosta ollut tietoakaan ja luulin sen olevan jonkinlainen masennuksen oire. Yleensä jos mieli luulee että trauma on tapahtumassa tai jos sitä ei ole käsitellyt ja joku nostaa sen esiin, mieli dissosioi. Disso menee "päälle" ja tulee kohtaus. Tapa miten voisin kuvailla olotilaa heille jotka eivät tätä sairasta, on "Tv:n lumisade". Vanhan putkitelevision kun laitat päälle ilman kanavaa tulee siihen se kohiseva pikseli-lumisade - siltä dissokohtaus tuntuu.
Samaan aikaan sinulla on kahdeksansataa asiaa ja ajatusta - ja et pysty ajattelemaan millisekuntia pidemmälle. Jos esimerkiksi joku olisi ulkopuolella ja ääneen kyselisi että "mikä on?", et voi vastata edes sanaa "disso" koska kun pääset "d..." on lumisade jo vienyt sen mukanaan. Tämä näkyy siis ulospäin niin, että olet hiljaa ja heijaat edes-takaisin / menet "lukkoon". Vaikka ajatuksia on tusina, mikään niistä ei pääse eteenpäin kun hukkuu jo lumeen.
Lievä kohtaus
Jos kohtaus on lievä, eli tunnet että se on tulossa mutta pystyt yhä toimimaan ja puhumaan on minulla siihen yksi keino. Ensimmäinen triggeröityvä olo on se, kun kätesi eivät tunnu sinun käsiltä. Joten teen niin, että pidän vasenta kättä edessäni ja oikealla kädellä kosketan vasemmasta silmäluomesta sormella vasempiin sormiin asti. Kuljetan sormen päästä-päähän samalla katsoen sitä. Tavallaan yhdistäen mieleeni että tästä näkökentästä tänne kädelle on yhtä matkaa, eli sen on oltava käteni - eli dissolle ei ole syytä.
Vaikea kohtaus
Jos ollaan lumisade-tv vaiheessa ei käden hively auta. Tähän tilaan on oikeastaan tullut apu vasta parisuhteen myötä, ja se on matikka. Yleensä jos J huomaa että ollaan dissokohtauksessa eikä mikään sana tai ajatus tule ulos, hän tietää mitä tehdä. Hän on tukena ja kysyy jonkin helpon matikkalaskun. Esimerkiksi "Paljonko on 3+5". Kun lumisateeseen heitetään porkkana, missä sen ylikumpuavan ajatusmäärän sijaan keskityt siihen matikkalaskuun saat tavallaan taas elämästä kiinni ja vedettyä itseni pois pimeästä. Aina vastaus ei tule heti ja J kysyy hetken päästä uuden helpon laskun. Jossain vaiheessa pystyn vastaamaan luvun, ja hän kehuu ja kysyy toisen. Et tietenkään voi sanoa kahdeksaasataa asiaa samaan aikaan, mutta voit miettiä paljonko on 2+3. Pikkuhiljaa sanat ja ajatukset menevät järjestykseen, mieli muistaa miten lauseita rakkenetaan ja normaali tila palautuu.
Yksin ollessa en pistänyt ikinä merkille että mitkä on ne asiat millä kohtaus lähtee. Uskoisin että alemmat "arkiset" teot lopulta aina voitti pimeyden - se vaan saattoi viedä useita päiviä aikaa.
Arjessa
Disso voi olla päällä myös ilman "kohtausta". Se on jäätymistä suihkussa, se on ympäristön kyseenalaistamista, se tuntuu kuin olisit vaihtanut kehoa, se on väsymystä, se on epävarmuutta, se on lieviä aistiharhoja ja kipuja. Joskus isomman elämänmuutoksen jälkeen sen huomaa että "leijailee" hiukan irrallaan siitä omasta minästä. Näinä hetkinä onkin entistä tärkeämpää keskittyä arjessa niihin maadoittaviin asioihin.
Kerroin Sarjani -aiheessa miten sarjat on mulle kuin toinen koti. Ne tuo mulle todella paljon turvallisuuden tunnetta ja siksi ne on yksi listani top 5 maadoittajasta. Mitä vahvemmin tunnen irrallisuuden tunnetta, sitä tutumpi ja rakkaampi sarja pitää laittaa tulemaan. Katson siis joka päivä sarjoja samalla kun teen kaikkea pitkin kämppää. Tässä ajanjaksossa mikä on nyt ollut töiden jälkeen on nyt katseltavana ollut Täydelliset Naiset. Taas.
Ajan viettäminen tutussa ympäristössä auttaa, oli se sitten se oma koti, vanhempien koti tai puolison koti. Missä sulla on kotoisa olo, siellä disso ei laukea. Koska olin työn takia paljon henkisesti ja fyysisesti poissa kotoa, olen nyt käynyt paljon kaappeja läpi. Otan kaiken ulos ja järjestän ne takaisin (samalla ottaen kaiken ylimääräisen myös pois). Tämä maadoittaa ja auttaa tietyllä tavalla kontrollin tunteessa. Tiedän mitä kotona on.
Lemmikit ja läheiset on tietenkin tukipilari mutta myös yksinoleminen ja asioiden tekeminen itseä varten. Maalaa ja kuuntele räppiä, kokkaa ja kuuntele podcastia, pelaa videopelejä kahdeksan tuntia putkeen jne. Mikä tuo sinulle onnea? Pieniä maadoittavia asioita mitkä palauttaa sinua takaisin siihen arkeen ja tavoitteisiin kiinni.
Haluan antaa lohduttavan lopetuksen kaikille teille, jotka mietitte mikä teitä vaivaa ja mistä olonne johtuu. Teissä ei ole mitään vikaa. Sä olet kaunis, hieno ihmissielu olit sitten kokonainen tai jakautunut eri osiin. Dissosiaatiohäiriön kanssa voi oppia elään. Se ei tule aina olemaan niin vahva, kuin miltä se joskus voi tuntua. Joskus tulet vielä elämään niin että et edes muista sen olemassa oloa. Tai sitten se on vain se amnesia. =D Avun hakeminen on tärkeää, jotkut osat voi korjata itsenäisellä työllä - niin itse tein kun en saanut asianmukaista apua. Mutta on myös osia mitä et voi itse korjata ja viimeistään silloin olisi hyvä hakeutua psykoterapian pariin, keissiisi erikoistuneisiin käsiin.
Oma haaveeni olisi joskus tarjota apua terapian tai psykoterapian muodossa apua tarvitseville ja auttaa, miten minua ei autettu. Olla paikalla. Olla jollekkin se avun lähde, ettei kaikkien tarvitsisi itse omia haavojaan nuolla. Se on vaikea polku tallata. Teen myös dissotatskoja handpoke tyylillä, lue lisää täältä: Dittotattoo
 |
| Rankkaa psykoterapiaa. |
Toivon myös että tämä kirjoitus nosti tietoisuutta heille ketkä eivät tätä sairautta sairasta. Ihanaa kevättä.
