Haku

heinäkuuta 29, 2021

Heippa Nuijatie

"Minun tieni ovat etsijän teitä.
Onneton, ken mua seuraa!
Ma olen huono opas.
Käy tieni kautta harhain.
On kotiin jäädä parhain
jokahisen, jolla koti on.
Mun kotini on siellä, missä taivaan tähdet tuikkii."
- Eino Leino - Minun tieni -

Vuodet 1993-2002 asuin Nuijatiellä, Tampereen Viialassa. Nämä talot puretaan pian ja halusin hetkeksi uppoutua tuonne kotikulmille.

Kävimme kesäkuussa Jn kanssa kävelemässä todella tärkeän reitin. Kävelimme Jankan Lidliltä, sinisen sillan kautta Messukylän ala-asteelle. Tästä Tuomiokirkon eteen istahtamaan ja golf kentän kautta Turtolaan. Tästä omakotitalo-alueen poikki lapsuuteni kerrostaloihin Nuijatielle. Reitillä on paljon muistoja koulumatkoista, liikkatunneista ja myös synkemmistä hetkistä (Lue myös: Kasvanut masennukseen). Oli tärkeää ja yhtyettä lisäävää jakaa nämä paikanpäällä puolisolle. Todella idyllistä ysärilapsen elämää.


Pääkohteemme oli Nuijatie 31. Kuvassa takana oleva tummankeltainen talo oli kasvupaikkani. Minulla oli ihana, lähes samanikäinen naapuri jonka kanssa leikimme, toisellakin puolen ystäviä ja jopa äitini pikkuserkku - itseni ikäinen ystävä kenen kanssa yhä olemme ystäviä, kaikki samassa talossa. Pihalla oli iso nurtsi missä kaikki pihan lapset leikki. Joskus piilosta, joskus vesialtaassa leikkejä ja joskus kiipeiltiin puihin. 

Itse talohan oli rakennettu ilman perusteita, tarkoittaen sitä että rakennus on uponnut jonkinverran maan alle, aiheuttaen kosteusongelmia sekä hometta. Asuimme alimmassa kerroksessa ja nämä ongelmat kyllä näkyi terveydessä. Muistan miten leijuin ystäville koulussa että "mullapa onki aina yskä" - koska homeyskä onkin niin leijumisen arvoinen rehentely. 


Tapasin pihan hiekkalaatikolla parhaan ystäväni, kenen kanssa olemme olleet ystäviä 2-vuotiaasta asti, kohta siis 26 vuotta. Ei voi moni kyllä samaa sanoa! Hän asui viereisessä vaalean keltaisessa talossa, missä asui myös toinen ystäväni kenen kanssa olemme myös yhä ystäviä. Paljon jäänyt ihmisiä tältä alueelta. Parhaan ystäväni kanssa kerran karkasimme kotoa, koska hän halusi näyttää tarhansa minulle. Oli koko naapurusto ollut meitä etsimässä ja kun pyysivät hyppäämään kyytiin että veisivät meidät takaisin kotiin - emme nousseet tuntemattomien kyytiin ja vain totesimme tämän auttajille. 

Vierailullamme jo purettu leikkikenttä herätti kyllä paljon muistoja, paikka minne liittyy paljon tuntemuksia tulee olemaan vuoden päästä jonkun uuden, modernin ja korkean kerrostalon alla. Ulkoasu ei tule olemaan vain "tummankeltainen" vaan varmaan jotain nykyistä arkkitehtuuria, esim Torni-hotellin lailla keskeneräisen näköinen työmaa tai Turtolan kulman uudet talot muovipleksiparvekkeineen. Kamalaa aikaa arkkitehtuurissa elämme - ainakin noin visuaalisesti puhuttuna.

Alueella on myös todella rikas luonto (suoalue) ja esim vanhoja, vanhoja puita mitä ei saisi missään nimessä kaataa. Lintujen pesimärauhaakin tullaan rikkomaan, jos purkutyöt aloitetaan ennen 31.7. Näissä sitä toivoisi että luonto ja eläintenoikeudet painaisi enemmän kupissa kuin mitä tällä hetkellä.


On hyvin selkeää että taloissa asui vähävaraisia perheitä, meilläkin äiti oli yksinhuoltaja kahdelle lapselle ja kävi töissä sekä opiskeli samaan aikaan. Hometaloihin oli helppoa laittaa halpa vuokra mikä sit keräsi saman tulontason ihmisiä paikalle. Tietenkään yleistämättä, mutta ei kukaan tainnut varakasta keskiluokkaa olla.

Muistan asunnon pinta-alan todella tarkasti, muistan kerrossängyn minkä veljeni kanssa jaoimme sekä lopulta omat huoneemme kun äiti laittoi itselleen olohuoneeseen parven. Muistan vaatehuoneen oven mikä ei mennyt kiinni ja pimeyden mikä sen raosta katsoi minua suoraan silmiin yrittäessäni nukkua. Muistan isäni polvenkokoisen reiän makkarinovessa sekä nyrkin jäljen keittiön ovessa. Muistan jääkaapin alta liikkuvat muurahaiset sekä yläkerran naapurinpoikaan tuntemani ihastuksen. Muistan monet leikit viereisessä suometsässä sekä surun kun aluetta kaadettiin uusien talojen tieltä. Vaikka alle kuusi vuotias, se tunne oli ikävä. Menetin Pocahontas-kukkulani. 

Muutimme Nuijatieltä Turtolahoodseille ennen 2.luokkaa ja perheeni asuu siellä yhä. Nuijatien muistoihin ei voi purkujen jälkeen enää samalla tavalla palata, ei livenä. Siksi halusin hetken muistella tätä aluetta. Muistoja sieltä ja nousevaa surua sille kun luonto raivataan pois "kehityksen" tieltä. Otsikko varmaan pitäisi olla "Kasvanut aktivistiksi" tai jotain muuta herättelevää. Mutta tämä oli heipat Nuijatielle. 

Sininen silta Janka-Messukylän välissä. Koulumatkat taittui usein tätä kautta ylä-asteelle.

Messukylän vanhakirkko on Tampereen vanhin rakennus.

Hieno hetki Viiala-kävelyllämme oli kun piipahdimme vanhalle Helin Kioskille. Heli on pitäyt kioskia yli 50 vuotta ja kun saavuimme sateelta suojaan hän tunnisti minut "naapuruston tytöksi" ja kertoi pitävänsä tatuoinneistani. Meillä oli ihana, täydellinen visiitti mikä kruunasi reissumme. Ostimme pienen pussin irtokarkkeja valiten "eurolla noita, viidelläkytäsentillä noita" - kuten lapsena.

Helin kioski - 2009

heinäkuuta 25, 2021

Miksi ABC on oiva kahvila?

Päivittys: 4.12.2021 - Tämä postaus on kirjoitettu ennenkuin Kalevan ABC teki remontin ja pilasi koko paikan. He vaihtoivat kahvikupit kerttiksiin, ottivat ruoan pois linjastosta ja jättivät tilanne vain hesen ja arnoldsin. He laskivat teevalikoiman kolmeen vaihtoehtoon ja ottivat esim hunajan pois. Työntekijät vaihtuivat samalla. Harmi, se oli hyvä kahvila. Pidän postauksen silti, jos se vaikka motivoisi heitä vaihtamaan vähän takaisin.

________________

Mä niin haluisin kertoa teille, että lempi paikkani kirjoittaa on jokin pienyrittäjän ylläpitämä rauhallinen keskustan läheisyydessä sijaitseva idyllinen kahvila minkä tuotoista 5% menee vähävaraisille yksinhuoltajaperheille ja valikoima on täysin sertifioitu sekä vegaaninen. Mä niin haluisin tukea tälläistä paikkaa, mutta sit löydän itseni toistamiseen Abcltä. Miksi?


Sijainti & Tila


Autottomana sijainti on yksi tekijä. En pidä ihmismassoista mikä heti tekee kaupungin kahviloista epämiellyttäviä, enkä pääse kovin kauas kotoa ilman että itse siirtymisestä tulee yksi aktiviteetti - joten lähellä sijaitseva Abc palvelee mukavasti. Keskustan pikkukahviloissa on myös se ongelma, että jokainen maksava asiakas on tärkeä, ja vaikka tietty tilaan kahvin ja usein muutakin, vien silti pöytäpaikkaa mahdollisesti useamman tunnin enkä ole välttämättä se kannattavin asiakas heille. Minusta ei tuntuisi mukavalta keskittyä työhöni samaan aikaan kun porukka haahuilee etsien jotain vapaata pallia mihin istahtaa. 

Abc on myös todella tilava, niin että seuraaviin kahvittelijoihin on sen verran etäisyyttä että voikin keskittyä omaan juttuun. Ei kolise selkänojat yhteen. Sekä rahaa tulee kuitenkin käytettyä kannatavana asiakkaana kun usein ostan kaupan puolelta vichyn, evästä ja kahvilaan kahvin. Jos työskentelen pitkään on siinä saattanut jokin hesen soijasalaattikin upota pahempaan nälkään. Abc on tarpeeksi iso ettei niitä just kiinnosta istunko pöydässä tunnin vai kaksi.



Aukioloajat


Keskustan ulkopuolella on parikin kahvilaa mitkä kiinnostaa ja mitä olenkin kokeillut - mitkä olisi pienyrityksiä ja tarjoaa sopivaa purtavaa ja juotavaa, mutta ne menee kiinni 17-18 aikoihin. Ensimmäinen kahvila missä kirjoitin Tampereella oli kotitoimiston lisäksi Wayne's Coffee, tämän jälkeisiä muita ollut ajoittain Pella's Cafe, Puisto Kahvila sekä Mimosa. Kuitenkin joko tilanpuute, jäisen kylmä tila talvella tai aikainen sulkemisaika on pitänyt näistä poissa. Yörytmisenä on ollut game changer saada työskennellä paikassa missä et stressaa sulkemisaikaa. Ennen koronaa Abc oli 274, nykyään kahvilanpuoli on auki 21 asti. 

Aikana ennen koronaa kaveri soitti usein samoihin aikoihin kun nyrkkeilyreenit loppui (kasin jälkeen) ja lähettiin Abcille. Oli mukava että on paikka mikä on auki, talvella etenkin kun ulkona ei aikaansa enempää viitsi marssia. Ja missä voitiin puida päivän juttuja pari tuntia ennen kotiin menoa.

Tarjonta


Tarjonta tietenkin on aina silti ratkaisevassa osassa. Heiltä saa juhlamokkaa sekä välillä UTZ sertifikaatin* kahvia. Mutta aina Oatlyn ikaffea, mikä on yksinkertaisesti parasta kahvissa.

*UTZ sertifikaatti on vuonna 2002 perustettu kahvin, kaakaon ja teen sertifiointijärjestelmä. UTZ-sertifikaattia voi käyttää kuka tahansa valmistaja tuotteesta, joka täyttää UTZ-järjestelmän kriteerit ja jolle järjestö on antanut oikeuden käyttää sertifikaattia. Kriteerit ovat tuotannon sosiaalisiin ja ympäristövaatimuksiin liittyviä.

Merkki on saanut osakseen jonkin verran kritiikkiä heikoista vaatimuksista ja kaipaisi työstöä. Tästä lisää eri aiheessa. Abclla on tietenkin myös kauppa, joten siellä on voinut millä ruokavaliolla tahansa löytää ruokaa syötäväksi, olin sitten ketolla ja haen avokadon kaupasta ja dietillä ja haen jotain pepsi maxia kaupasta! Se täten palvelee hyvin erilaisia ruokavalioita jos ymmärtää käyttää kauppaa hyödyksi. Ei pelkoa ettei olekkaan mitään, mitä voisit syödä.

Huonoina puolina olisi tottakai jokapaikanmestana jokapaikanporukka. Itkeviä lapsia, alkoholisoitutta pöytään nojailua sun muuta. Toki yörytmi yleensä karkoittaa kirkuvien lasten ajan kun ovat jo nukkumassa, mutta huomaa kyllä eron jos on siellä päivällä vs illalla. Toki joskus nämä johtaa myös empiirisiin tutkimuksiin kun seuraa miten 10v skidit osaa lajitella roskat ja nostaa tuolit pöydän alle noustessaan - on siellä nykynuorissa niitä hyviäkin hedelmiä!


Silti paras paikka kirjoittaa silloin kun et tarvitse läppäriä on lähimetsän kallioinen auringonlaskupaikka, nojaillen puuhun ja nauttien tuulenvireestä. Tätä ei voita mikään.

heinäkuuta 21, 2021

Makrame verhot - Tilaustyöt


Makrame verho, mikä upea ilmestys kotiin kuin kotiin. Näitä on niin montaa erilaista, kokoa, kuosia ja väriä että miten ihmeessä yksi suuntaa antava luku (kuten +70€) voi antaa tarpeeksi informaatiota asiakkaalle? Ei voikkaan. Täältä siis löydät Makrame verhojen - oveen tai ikkunaan - hintaluokat. 

Hintaan vaikuttaa työn koko (pituus x leveys), kuosi, kuosin laajuus, materiaali, tiheys sekä värimaailma.

Tilaustyötä tehdessä sinun pitää päättää haluatko ostokepin vai luonnonkepin. Tässä on kuitenkin se ongelma, että suoria luonnonoksia ei tule kovinkaan usein vastaan, mikä tarkoittaa joko käyrän suoristusta kuvion avulla tai odottamista. Suorissa ostokepeissä käytän joko koivua tai bambua. 

Tilaustyön seuraava päätös on väri sekä materiaali. Materiaaliksi suosittelen paulina punoskudetta koska se ei lähde kiertymään ajan kanssa, mutta moppariakin on asiakkaat tahtoneet. Moppari tosiaan kihartuu ajan kanssa. Väri vaihtoehdot löydät molemmista täältä: Paulina sekä Moppari

Sekä jos sinulla on ideaa kuosista, millaista kaipaat! Jos ei ole valmista ideaa niin teen inspiraation mukaan /voidaan suunnitella yhdessä.

Hintaluokka S: Rupert


Hinta: 90€ - 120€
Rupert makrame verho on kaikkein simppelein, edullisin ja minimalistisin verho. 
Sen kuosi on yleensä vain verhon yläosassa, sen langan tiiveys on lauha ja sen koko on pieneen oveen. Esimerkiksi alla olevan verhon leveys sekä pituus on ns. "normi oviaukko" - 90cm x 200cm. Sen kuosi on kaunis, mutta simppeli. Kuosi keskittyy verhon yläosaan, ja kolmiokuvioista riippuvat snakes-kuviot ovat ns ekstraa. Ilman niitä työ on edullisempi.

Rupert

Rupert

Myös yllä oleva työ on Rupert-työ. Siinä on käytetty luonnonoksaa ja vaikka kuviota on enemmän kuin ylemmässä työssä, se ei ole yhtä tiheä mikä kompensoi sitä. Tiheys on maltillinen ja kuvio yksinkertainen, pienellä töyhtö twistillä.

Hintaluokka M: Soile


Hinta: 125€ - 190€
Soile makrame-oviverho on yleinen vaihtoehto hiukan isompaan oviaukkoon. Materiaalien kustannukset nousee kun työn koko nousee. Soile on myös vaihtoehto yksityiskohtaiselle pienemmälle verholle.

Alla olevan työn kuosi sekä tiheys on minimalistinen mutta sen koko on suuri tehden siitä Soilen. Sekin on tehty luonnonoksaan, missä nouseva muoto on kompensoitu makramekuviolla, jotta itse verho osuus alkaa joka puolelta samaan aikaan.

Soile
Soile

Yllä oleva työ on kooltaan sekä kuvioltaan Soile, mutta hipoo hintahaarukan ylärajaa ekstra snakes-kuvioiden sekä värimaailmojen kanssa.

Tämä Soile verho on myös kokonsa puolesta M/L, mutta simppelikuvio tuo sen M luokkaan.

Hintaluokka L: Teeren


Hinta: 195€ +
Suuret ja yksityiskohtaiset verhot kuuluu Teeren luokkaan. Yleisesti kaikki yli 130cm leveydeltä sekä 220cm pituudelta lasketaan suuriksi töiksi, tai jos vain leveys näistä toteutuu. Tiheys on yleensä Teeressä todella tieheä, verhoihin lisätään kokonaan toinen kerros lankaa. Näissä saattaa olla myös snakes-kuviota enemmän jo valmiiksi tiheän kuvion lisäksi.

Teeren

Teeren

Ylempi ikkunaverho on tilaistyö. Siinä on käytetty tumman ruskeaa mopparia, tiivistä kuvioo, koukuraisella luonnonoksalla mikä on ns. suoristettu kuviolla. Työn tiheys, koko, työn määrä sekä kuvion määrä tekee siitä Teeren työn.  

Oviverhoa tilatessasi voit ottaa yheyttä eri somekanavien kautta, esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa. Huomaathan että tilaustyöllä kestää valmistua, etenkin kun yleensä näitä varten langat tilataan erikseen!

heinäkuuta 11, 2021

Veikkauksen monopoli pitäisi lakkauttaa 1/2

Tänään aiheena on yksi Suomen tunnetuimmista monopoleista, eli Veikkauksesta. Olette ehkä huomanneet, että Veikkauksen logo näkyy ja Veikkauksen sanoma kuuluu kaikkialla - radio”mainoksissa”, urheilijoiden paidoissa, pikkukylien kioskien kyltteinä sekä lottona tv:ssä. Veikkauksen logo näkyy yhdistysten mainoksissa (“Tuettu Veikkausvaroista”) ja se tukee tuotoillaan mm. taidetta, kulttuuria, terveyttä ja hyvinvointia sekä vaikka mitä muuta. 

Henkilökohtaisessa elämässä matka Veikkauksen "blokkeihin" lähti siitä, että pelättiin heidän estävän eri sivustoille pääsyn Suomesta. Vuosien aikana tilanne on kuitenkin muuttunut ja nyt painitaan arpajaislain kanssa. Tällä hetkellä Veikkauksen toiminta on suurennuslasin alla ja on herättänyt paljon keskustelua eri lähteissä. 


Miksi meillä on Veikkaus?


Ennen kuin sukelletaan syvemmälle, käydään läpi muutama perusasia. Euroopan alueella Suomessa kulutetaan keskimääräistä enemmän rahaa uhkapeleihin. Suomalaiset hävisivät Veikkaukselle vuonna 2019 1,69 miljardia euroa ja pieni joukko (2,5%) pelaajista tuottaa noin puolet rahapelaamisen tuotoista. Suuri osa heistä on ongelmapelaajia ja rahapeliriippuvaisia. (THL, YLE). Veikkauksen tuottoja jaetaan noin miljardi vuodessa ja rahapelejä pelaavat eniten (useita kertoja viikossa tai päivittäin) pienituloiset, työelämän ulkopuolella olevat sekä kahden vanhimman ikäluokan edustajat (Peluuri). Veikkauksen tuotoista tuetaan mm. Sosiaali- ja terveysjärjestöjä (380 M€), kulttuuria ja taidetta (258 M€), liikuntapalveluita (151 M€), tiedettä (106 M€), veteraaneja (91 M€), nuorisotyötä (54 M€) sekä hevosurheilua (40 M€) (YLE).

Monopoli määritellään (perheriitoja aiheuttavan lautapelin lisäksi) Tieteen termipankin mukaan “Markkinoiksi, joilla on vain yksi myyjä” sekä “myyjänä, joka toimii markkinoilla, joilla sillä ei ole kilpailijoita”. EU:ssa ei saisi olla monopoleja, mutta se ainoa syy miksi meillä on Veikkauksen kaltainen yhtiö monopolilla on siksi, että he kertovat toimintansa vähentävän peliongelmien syntyä suomessa. Yleensä maailmalla pelikoneet on pelaamoissa, mikä on erillinen pelikeskus K18 ikärajalla ja niin että on vartija ovella. Sinun pitää erikseen mennä näitä pelejä sinne pelaamaan, mutta ei, ei meillä Suomessa.

Meillä on siis Veikkaus, koska Veikkauksen tehtävänä on ainoastaan vähentää rahapelaamisesta johtuvia haittoja. Sen ei ole tarkoitus kannatella nuorten harrastustoimintaa, tukea poliittisia nuorisojärjestöjä tai mahdollistaa kulttuuritoiminta, vaan vähentää rahapelaamisesta aiheutuvia haittoja. Kärjistäen: kuvitellaan, että Alko tukisi tuotoillaan poliittisia nuorisojärjestöjä, urheilua, taidetta ja kulttuuria, terveyttä ja hyvinvointia edistäviä yhdistyksiä sekä monia muita toimijoita - Alkon logo olisi joka urheilijan paidassa, viina-automaatti joka kaupassa ja kioskissa (jota kassahenkilön olisi valvottava ja se toimisi kolikoilla, seteleillä, kortilla ja lähimaksulla, mutta siihen suunniteltaisiin kyllä vahvaa tunnistautumista!) ja viikonloppuisin tv:ssä arvottaisiin kallis perjantaipullo. Kuulostaa hullulta, eikö? Mielestäni se, miksi näin ei ole johtuu siitä että alkoholismi on tunnistettu jo pitkään sairaudeksi, mutta rahapeliriippuvuutta ei. Molemmat ovat vakavia kroonisia sairauksia ja nyt 19.6.2021 myös rahapeliriippuvuus virallistettiin sairaudeksi (HS). 

Et voi peliongelmaisena ihmisenä Suomessa käydä edes ruokakaupassa ilman, että siellä on houkutuksia. Pelikoneita on jokaisessa kaupassa ja huoltoasemassa heti kassojen jälkeen. Niitä on myös epäeettisesti rahankiiltosilmissä laitettu myös baareihin ja vanhainkoteihin. Koska känniset ihmiset ovatkin niin hyviä tekemään päätöksiä rahankäytön suhteen? Jos Veikkauksen tavoite olisi vähentää peliongelmien syntymistä, he tuskin tekisivät näin agressiivista mainontaa kuin mitä tekevät.

Missä tahansa muualla maailmassa tämän tasoinen pelikonesijoittelu ja mainonta on todella outoa, heille pelikoneet on kasinoilla eikä ruokakaupassa. Suomalaisenkin on varmasti vaikea miettiä tätä ongelmana koska olemme kasvaneet niin että koneita on joka paikassa. Mutta se, että Veikkauksen julkinen tavoite on vähentää peliongelmien syntyä - ei pelikoneiden latominen joka laitokseen tunnu olevan tämän kanssa harmoniassa.

Lähetin nämä kuvat ja viestin ystävälleni Floridaan ja hänelle oli selkeää että olemme kasiolla, vaikka kyseessä oli lähi ABC.


Veikkaus haluaa peliongelmia.


Veikkauksen päätavoite on tehdä voittoa. Tämä on vuotanut julkisuuteenkin useaan kertaan, miten heidän vuositavoite on saada ne ihmiset pelaamaan enemmän jotka käyttävät vähemmän rahaa, ja ne jotka käyttävät eniten rahaa - on saatava käyttämään vieläkin enemmän rahaa. Eli heidän jokainen päätös ja teko on tehty raha-mielessä. Jotta Veikkaus voisi lisätä jokavuotiasta voiton maksimointia on heillä käytännössä kaksi eri tapaa tätä tehdä. Toinen on laajentaa markkinoita ja toinen on tavoittaa uusia kohderyhmiä. No, koko Suomi on jo valloitettu monopolilla joten vaihtoehdoksi jää uudet markkinat.

Mutta, Veikkaus ei saa markkinoida tuotteitaan (vaikka se käytti vuonna 2020 23,1 miljoonaa euroa markkinointiviestintään), koska sen tarkoitus on vähentää pelihaittoja! Miksi sitten kauppojen kassoilla ja infotiskeillä näkyy “mainoksia” lotoista ja kimppakenoista? Myös raaputusarvat ovat kätevästi esillä kassoilla. Esimerkiksi julkisessa liikenteessä Veikkauksen piirroshahmomainen “mainos” bussin penkin takana istuttaa mielestäni ajatusta positiivisesta, hauskasta, kutsuvasta ja normaalista uhkapelaamisesta nuorempiinkin matkustajiin. Lapset ihastuvat grafiikoihin ja kasvavat uhkapelaajiksi sen normalisoivassa kulttuurissa - lapsena koetut muistot, biisit, maut ja elokuvat ovat kaikki meille lähestyttävimpiä vanhempana koska niihin on liitetty ihan tietynlainen tunnemuisto. Koneissa voisi olla vaikka Suomen presidentit kuvituksena, mutta niissä on Prinsessa Emma tai Kultajaska. Ei tulisi kuuloonkaan, että Alko esittelisi tuotteitaan piirroshahmolla tai fraaseilla kuten “suomalaiset ovat viinakansaa! Suomalainen juo aina!” - puhumattakaan siitä, että Alkon radiomainoksessa soitettaisiin psykologille ja kysyttäisiin onko ok hakea jännitystä elämään juomalla alkoholia, johon psykologi vastaisi että kyllä on! (kuten Veikkauksen poisvedetystä radiomainoksessa tehtiin).
 

Petteri Roiha Twitter

Veikkaus kuitenkin rikkoo jatkuvasti markkinointisääntöjä markkinoimalla addiktoivia pelejä. Fiksuina tyyppeinä Veikkauksella onkin keksitty, että sellainen ei ole markkinointia vaan tuoteinformaatiota. Aika älykäs veto minusta, koska niin laillinen ongelma voidaan kiertää ja saada ihmiset pelaamaan addiktoivia pelejä vielä enemmän! Minusta on ihan sama, että onko kyseessä tuoteinformaatio vai mainos kun molemmat ovat yhtä epäeettistä; ei Alko mainosta Jallupuolloa kertoen sen olevan tuoteinformaatiota, koska Alkon monopoliasema riippuu siitä, että se saa vähennettyä alkoholista aiheutuvia haittoja. Alkon toimintaan puututtaisiin myös varmasti nopeasti, mikäli se tekisi noin.

Ystäväni on R-kioskin myyjänä töissä, ja heille tämä "tuoteinformaatio" on tehty myös selväksi myyntikikaksi. He eivät saa tuotteita mainostaa (vaikka ovatkin heti kassoilla joka puolella nähtävissä) eivätkä saa alkaa suoraan myymään tuotteita asiakkaille, ellei asiakas ilmaise mielenkiintoa niitä kohtaan. Ja tähän riittää se, että asiakas katsoo esim Eurojackpot arpaa ja näin myyjä saa alkaan myymään tätä tuotetta asiakkaalle.

Pekka Mäntylä Twitter

Rahapelaamisen esto ulkomaille


Tämän hetken polttava puheenaihe on ulkomaiset nettikasinot ja pelisivustot. Veikkauksen tuottoa uhkaa viimeaikaisesta uutisoinnista päätellen rahapelaamisen siirtyminen ulkomaalaisille pelisivustoille, joita kutsutaan monesti laittomiksi - mitä ne eivät kuitenkaan ole. Veikkaus ja Veikkauksen edunsaajat ovat minusta naamioineet tämän huoleksi peliongelmista ja tuottojen valumisesta ulkomaille pois Veikkauksen tekemästä hyväntekeväisyydestä, vaikka osa Veikkaukselle hävityistä rahoista valuu heidän omasta toimestaan ulkomaille.


Kyllä, rahapelaaminen ulkomaille on lisääntynyt, mutta se saattaa ehkä johtua siitä, että Veikkauksen tuote ei ole tarpeeksi hyvä ja kilpailukykyinen. Kuka haluaa käyttää rahansa huonoon ja epäeettiseen tuotteeseen tai firmaan? Kotimaisuus on plussaa, mutta sen tulee olla eettistä. Mikäli niin ei ole, äänestän jaloillani ja ostan tuotteen tai palvelun ulkomailta. Toki rahapelimonopoli ja blokit ulkomaisille pelisivustoille saattavat tuntua oikeutetulta päätökseltä, jos sillä saadaan ihmiset häviämään lisää rahaa Veikkaukselle, joka on brändätty hyväntekeväisyysjärjestöksi. Veikkauksen tarkoitus ei ole nähtävästi vähentää pelihaittoja, vaan tehdä tuottoa - jonka olen mielestäni aikaisemmin tuonut jo esiin.

Jos Veikkaus haluaisi vähentää pelihaittoja, siihen olisi yksinkertaisia keinoja: Veikkaus voisi lopettaa tuoteinformaation mainonnan kokonaan. Mikäli jollain on tarve pelata, niin hän varmasti tekee sen ilman tuoteinformaatiota - sama taitaa päteä esimerkiksi Jalluun tai Jägermeisteriin, koska ihmiset kyllä löytävät ne ilman mainoksia bussinpenkeissä. Myös pelikoneet voitaisiin ottaa pois kaupoista, kioskeista ja muista paikoissa missä ne nyt ovat - ne tulisi siirtää valvottuihin pelisaleihin, kuten kasinoille, pelaamoihin tai Feel Vegaseihin. Yksinkertaista ja itsestäänselvää - vai onko? 

Kaupat, kioskit ja muut puljut saavat osan pelikoneisiin hävityistä rahoista, jonka takia niitä on kannattava pitää ja moni yrittäjä voi olla haluton luopumaan niistä juuri siksi. Pelikoneiden poistamista vastustavia argumentti on ollut mm. että “pikkukylien kaupat ja huoltoasemat ei pysy pystyssä jos ne ei saa tuottoja pelikoneista ja kävijöistä”. Onko kyseessä silloin kasino vai kauppa/huoltoasema? Tuo ei kuulosta myöskään silloin kannattavalta liiketoiminnalta, jos sen kannattavuus on uhkapelaamisesta kiinni. Lidl on ollut rohkea edelläkävijä tässä suhteessa ja poistanut pelikoneet liikkeistään. Nyt ne, joilla on rahapeliriippuvuus voivat käydä Lidlissä ostoksilla ilman houkutuksia. Edelleen, rahapelimonopolin ainoa oikeutus on vähentää pelihaittoja, ei tukea pikkukylän (tai suurkaupungin) kauppaa ja hyväntekeväisyyttä.


Ulkomaiset pelisivustot (joista puhutaan yleensä Veikkauksen edunsaajien toimesta negatiivisesti) toimivat maissa joissa on käytössä lisenssiperiaate valtion yksinoikeusjärjestelmän sijaan. Lisenssitoiminta on valvottua ja säädeltyä, kuten myös Veikkauksen toiminnan tulisi olla (tästä lisää myös seuraavalla kerralla). Tällä hetkellä Veikkaus yrittää saada monopolilleen lisää rajoituksia niin, että Suomesta ei voisi pelata ulkomaisille sivuille. 

Mietitään hetki skenaariota missä olet peliongelmainen tai rahapeliriippuvainen ja haluat laittaa itsellesi pelikiellot eri pelisivustoille, jotta sait peliongelmasi haltuun: ulkomaalaisille pelisivustoille laittaessasi pelikiellon se on ikuinen - jos yrität mennä esimerkiksi chattiin pyytämään sen ottamista pois, sinut ohjataan muulle sivulle ettet voi rikkoa pelikieltoasi ja pysyt näin poissa uhkapeleistä. Veikkaukselle on mahdollista asettaa maksimissaan vuoden pituinen pelikielto, eli saat joka vuosi punnita uudestaan että pitäskö ongelmapelaamista jatkaa. Sama jos alkoholiongelmaiselle tulee oven taakse joka vuosi viinamyyjä kysymään haluisko se jo ostaa pullon kun vuosi kuitenkin meni. Veikkauksen toiminnalle ei olisi hyvästä se, että ihmiset asettaisivat itselleen ikuisia pelikieltoja. Ulkomaisten kasinoiden toiminta on siis mielestäni monessa määrin eettisempää ja peliongelmia ehkäisevämpää kuin Veikkauksen toiminta.

Epäeettistä hyväntekeväisyyttä uhkapeliongelmaisten selkänahasta


Veikkaus tukee voitoillaan kulttuuria, terveyttä sekä taidetta suurin summin, kuten mainitsin. Veikkauksen toimintaa on helppo puolustaa, jos sattuu olemaan Veikkauksen tuista hyötyjä - muuten moni toiminta saattaisi jäädä tapahtumatta. En missään nimessä syytä pieniä järjestöjä näistä tuista nauttimisesta, mutta se ei poista sitä faktaa, että tukirahat ovat suurimmaksi osin 2,5%:lta pelaajista, jotka eivät välttämättä hallitse pelaamistaan tai niiden lähteenä voi olla suora riippuvuus. Tätä havaintoa tukisi se, että peliautomaatteja on ollut sijoitettuna eniten alueilla, joissa on alhainen tulotaso ja korkea työttömyysaste. Rikkailla alueilla peliautomaatteja on ollut naurettavan vähän. (Seura) Muistutan edelleen, että Veikkauksen tehtävänä on vähentää pelihaittoja toiminnallaan.

Valitettavasti tässäkin tapahtuu epätasa-arvoisuuden kuilun vahvistusta sekä käänteistä verotusta. Suurin osa Veikkauksen tuloista tulee suoraan niiden peliongelmaisten niskasta keitä Veikkaus väittää suojelevansa. Nämä rahat siirtyvät kulttuurin tukemiseen esimerksi halvempien lippujen hintojen muodossa. Se hyödyttää eniten keskiluokkaa mahdollistamalla pääsyn kulttuuriharrastuksiin edullisemmin, mutta jättää ulkopuolelleen ne, jotka ovat tuon rahan tuottaneet eivätkä ole toiminnan käyttäjiä. Toki esimerkiksi osa mielenterveyteen liittyvistä järjestöistä ja heidän toimintansa käyttäjät hyötyvät peliongelmaisten tuottamista rahoista, mutta rahapeliriippuvuus itsessään voi aiheuttaa mielenterveydellisiä, terveydellisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia - kuinka usein rahapeliriippuvaiset ja peliongelmaiset itse ovat häviämänsä rahalla tuotetun palvelun piirissä? Kuinka paljon he hyötyvät siitä?


Kuva liittyy vahvasti, koska viimeiset 3 vuotta olemme odottaneet tietoa, tuleeko nämä blokit vai ei - ja jos tulee on varmaankin muutto ulkomaille, esim Maltalle. (Lue myös: Yritä ajatella ministi sekä Äkkilähtöön valmistelua)

Lopuksi


Koetin avata tässä tekstissä miksi meillä on poikkeuksellisesti valtion rahapelimonopoli ja esittää näkemykseni siitä miksi Veikkauksen hyväntekeväisyydeksi naamioitu toiminta on mielestäni epäeettistä. Seuraavassa osassa kerron kuinka Veikkausta “valvotaan”, keitä edunsaajat ovat ja kuinka Veikkaukselle hävityt rahat jaetaan.

Tästä on mielestäni tärkeää keskustella, jotta epäkohtiin voidaan puuttua - kuten Veikkauksen radiomainokseen. Sillä saatiin aikaan muutos: “Veikkauksella oli syksyllä 2019 noin 21 500 rahapeliautomaattia. Nyt peliautomaatteja on noin 10 000. Määrä on vähentynyt noin 40 prosentilla.” (Seura)

Mitä ajatuksia Veikkauksen toiminta teissä herätti? Oletteko pohtineet tätä koskaan aikaisemmin?

(Kirjoitetty yhteistyössä, muut haluavat pysyä anonyymina)