Haku

huhtikuuta 11, 2021

Mitä Kristiinankaupungissa voisi tehdä?


Kotimaanmatkailun yleistyessä halusin itsekin esitellä muutamia paikkoja mitkä nään matkustamisen arvoisena. Youtube kanavaltani löytyy viitisen vuotta sitten tehtyjä "Visit Finland" aiheisia videoita mitkä voi pohjustaa tietyn alueen matkailuun. Tänään käsittelyssä on Kristiinankaupunki!

Vaikka kyseessä on pieni kuudentuhannen ihmisen kaupunki, on sillä paljon tarjottavaa. Jos suuntaat nokkasi Kristiinankaupunkiin pistä listalle ainakin seuraavat kohteet!

Kaupunkia pidetään yhtenä Pohjoismaiden parhaiten säilyneistä puukaupungeista. Keskustasta löytyy kaunis 1700-luvulla rakennettu Ulrika Eleonoran puukirkko. Vaikka itse olen ateisti ollut tarhasta asti, rakastan vanhoja kirkkoja - ne ovat yleensä ne ainoat asiat mitä kaupungeissa on jäljellä historiasta, jälkiä vanhasta.

Koronan jälkeen suosittelen ajoittamaan reissun joidenkin markkinoiden aikaan, saa todellisen pikkukaupungin vivahteen ja jotenkin myös kokemuksen kuin olisi ulkomailla. Rannikko & kojut kombona.


Luontohan on tälläisessä saaristokaupungissa tottakai upea, rikas ja no, tuuli saattaa puhaltaa aika kovaa. Useista kohteista on Kanuunakallio oma suosikki, sinne pääsee leirintäalueen ohitse kulkevaa tietä (Kanonudden, 64100 Kristiinankaupunki) - pakkaa eväät ja nauti auringosta kalliolla! 

Toisella puolen Kristiinankaupunkia on Tiukanjoen riippusilta mikä on ehdottomasti visiitin arvoinen (64100 Kristiinankaupunki).

Ruokapaikkojakin löytyy usea, tilatkaa peruna-ruokaa koska Kristiinankaupunki on Suomen suurin perunantuottaja, sopii kokemukseen. Puutaloauleiden joukosta löydät myös Myllykallion päältä vanhan puisen myllyn (Läntinen Pitkäkatu 1, 64100 Kristiinankaupunki). 

Joskus vuonna nakki tein Youtubeen videon missä näkyy Kristinaankaupunkia sekä sitten illanviettoa Karijoella. Voit katsoa videon täältä: Visit Finland - Kristiinankaupunki


Jowisfreelife tuote!

Kristiinankaupunki esiintyy myös yhdessä Date Night tuotepaketissa (yritykseni Jowisfreelifen tuote):
Date night / Treffi-ilta paketti on joka kuukauden yhteinen treffi-ilta sinulle ja kumppanillesi.

Yhdessä olo ja ajanvietto suhteessa on erityisen tärkeää. Joskus sekin arkistuu tai tuntuu että ideat loppuvat kesken. Tällöin on hyvä idea ostaa esim yhdessä tälläinen tuotepaketti, mistä löytyy joka kuukaudelle sopiva tekeminen yhdessä. Tämä on myös oiva lahja esim jouluna taikka vuosipäivänä. Kunnon vuosipäivälahja! 

Kirjekuoren sisässä on kaksitoista korttia, kuvitettuna peli-aiheisella kuvituksella tammi-joulukuulle. Jokainen treffi sisältää sesonki luenteista tekemistä erilaisilla budjeteilla. Tätä settiä on saatavilla kolmea erilaista, "Yleinen" mikä sopii toteutettavaksi vähän missä tahansa, "Tampere" mistä löydät useita Tampereelle specifisti suunnattuja tekemisiä sekä "Suupohja"-alueelle oma jotka on toteutettavissa Etelä-Pohjanmaalla - Suupohjan alueella. 

Suupohja edition: Tekemiset sesonkien mukaan ympäri Suupohjan aluetta. Alue on noin Suupohja, koska treffejä on myös Kristiinankaupungissa (mikä ei virallisesti kuulu Suupohjan alueeseen). Taidekorit tuo varmasti sitä yhteistä aikaa suhteeseen kun joka kuukausi lähdetään viettämään aikaa yhdessä. Kortit voi uudelleen käyttää joka vuosi, tai laittaa esim seinälle taide-puoli esille.

Hinta: 15,00€

6 kommenttia:

  1. En tiennytkään, että Kristiinankaupungilla on noin pitkä historia. Mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  2. Kristiinankaupunki ja ympäristö on kaunista paikkaa. Rantatie hieno ajalle erityisesti kesäaikaan. Kaskinen on myös kaunis kaupunki. Siellä tuli aikanaan jonkin verran käytyä työkuvioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on kyllä ihan totta! Tuli pyörittyä alueella parin vuoden aikana kun asuin Kauhajoella =)

      Poista
  3. Mä olen käynyt siellä päin työmatkoilla - upeita maisemia! Aina oli tarkoitus jäädä pidemmäksi ajaksi, mutta tähän asti jäi haaveeksi. Ehkä sittenkin vielä joskus toteutamme sen 😁

    VastaaPoista
  4. Kristiinankaupunki ihan käymätön kohde itselleni. Näyttää kyllä kauniilta paikalta ja kiitettävän pitkä historiakin näköjään

    VastaaPoista