Haku

helmikuuta 07, 2021

Miksi en käytä meikkiä?


Käytin viimeksi meikkiä vuonna 2016 kun loppui ihastus-suhteen alku ja halusin lähteä baanalle. Värjäsin silloin myös hiukseni vikaa kertaa kaupan kemikaaleilla (Lue myös: Takkujen värjäys Henna-värillä & Värjäyshistoria) ja tälläydyin perus-meikilläni. Perusmeikki tuolloin oli ripsari sekä kajaalilla 50's yläluomen meikit. Kulmiin väritin kynällä vähän muotoa mutta silloinkin meikki oli hillitty. Meikkaustyyli on joskus ollut aika räväkkä, kun elettiin vielä meikkauksen kunkkuvuosia ylä-asteella ja amiksessa. 

Voit lukea aikaisemman merkintäni aiheesta täältä: Ei meikkiä / No Makeup - missä on enemmän muistelua aikoihin milloin vielä meikkasin. 

Emo, teini, amis, ja viimeiset meikkini 26.10.2016 :D


Todella monessa asiassa elämässä, mutta sellainen luonnollisuus tuntuu korostuvan arvomaailmassa. Mäkin kuitenkin vielä opettelen tuntemaan itseäni ja tapoja miten haluan elää - joten olen aina iloinen kun tajuan tekojen pohjalla olevia syitä. Tykkään siitä että asiat on mitä on. Sen takia en puhu seläntakana mitään, mitä en voisi suoraankin sanoa, miksi en ennen seurustelua pelannut mitään "pelejä" ja miksi vaatteeni ja asuni ovat yksinkertaisia ja monikäyttöisiä. En halua pukea jotain mikä on todella epäkäytännöllinen tai koristaa asua kaikenlaisilla koruilla. Ne korut mitä käytän ovatkin sellaisia mitkä vain ovat - kuten sormukseni, huulikoruni ja aikanaan pidin kaulakorua - koska ne ovat päälläni 247. Puhuin Täyteaineet ja itsensä muokkaus, uhka vai mahdollisuus - aiheessa juuri tästä luonnollisuudesta, miten vieraalta tuntuisi tunkea muovia huuliin tai jatkaa kynsiäni epäluonnollisen pitkiksi kynsiksi millä olisi vaikeampi toimia arjenaskareissa. Mun kynnet vain on, ja mun huulet vain on. Kuten Kikkaratukkainen jousiampuja -aiheessa jo vähän pohdin asiaa sanojen kuten käytönnöllinen sekä helppous avulla.  

Sama pätee meikkiin, halua pystyä hieromaan silmiä jos kutittaa, kastua vesisateessa tai hypätä uimaan ilman että pitää miettiä meikkejä. Haluan että mun naama on sama aamusta iltaan ja olen koko maailmalle aina se kuka olen. Meillä onkin sellainen erikoinen piirre suhteessamme, että kihlattuni ei ole koskaan nähnyt minua meikattuna. Sitä harvalla on, mutta mielummin myös näin päin kuin ettei kumppani ole koskaan nähnyt ilman meikkiä. :D



Luonnollisuuden lisäksi en halua tukea eläinkokeita, jos aihe kiinnostaa niin Animalian sivulla on listattu kaikki eläinkokeettomat kosmetiikat: Suomessa, Euroopassa sekä Amerikassa.

Huomioon kannattaa ottaa myös "viherpesu" myös tässä asiassa, esimerkiksi The Body Shopia kehutaan luonnonmukaiseksi kosmetiikkaliikkeeksi mutta oli 100% cruelty free vain vuoteen 2006 asti kunnes Loreal sen osti, mikä ei todellakaan ole cruelty free yhtiö. He esim. käyttivät eläinkokeita, koska isoin asiakas (Kiina) niitä vaatii omilla markkinoillaan. Vasta nyt vuonna 2017 Loreal myi sen eteenpäin Brazilialaiselle yhtiölle, ketkä tähtää eläinkokeettomaan kosmetiikkaan. Kuitenkin moni on ajatellut koko ajan että The Body Shop olisi niin sanottu "Hyvä paikka" vaikka tämä on pitänyt paikkansa yhteensä vain muutamia vuosia.

Yksi syy meikittömyyden takana on myöskin ns terveys puoli. Ei meikit nyt mitään vakavaa damagee iholle tee, mutta ajatus ihohuokosten tukkimisesta puuterein tai meikkivoitein ei houkuttele. Muistan kun vielä meikkasin ja tämä oli jo silloin vähän ahdistava tunne, sen kuitenkin hyväksyi kuuluisin toksisin sanoin "kauneuden eteen pitää kärsiä". Onneksi nykyään on luonnollinen look myös trendien joukossa niin ihmisillä on enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään, meikein ja ilman. Olin aikanaan myös todella laiska pesemään meikkejä pois, joten on tätäkin kautta helpompaa olla ilman. Meikinpoistoaineella naaman pyyhkiminen kuivattaa ihoa, minkä jälkeen tarvitset rasvaa ja yhtäkkiä tarvitaan viisi eri tuotetta vain että voit pitää meikkiä - ei kiitos.

Kyllä omakin iho kukkii, tulee finnejä ja sitkun niitä vielä räjäyttelen tulee rupia ja arpia, mutta näen tämän osana elämää. Jos syön paskasti se näkyy iholla ja se on ok! Finnit on ok, tummat silmänaluset on ok, epätasaisuudet on ok. Ehkä tämä on myös oma taisteluni kauneusihanteita ja naisten laittamista tiettyyn lokeroon - ajattelua vastaan. Ei miehienkään oleteta meikkaavan finnejä piiloon tai muuta vastaavaa, ei pitäisi naistenkaan. 

Lue myös aiheeni: Naisten kengät ja korkkarit


Haluan silti että kaikilla on mahdollisuus ja oikeus tehdä mitä haluaa. Videot missä ihmiset tekee kunnon maalauksia meikeillään ovat todella hienoja, taidetta ihan. On myös mielenkiintoista nähdä miten paljon meikki-kulttuuri on muuttunut jo oman elämän aikana, että vuonna 2009 meikkivoiteella läträttiin sormin koko naama täyteen huulia myöden ja nykyään laitetaan kaikenlaiset varjostukset sun muut millä voi jopa muuttaa kasvojen muotoa (illuusiona siis). Hiukan pelottavaa mutta samalla hyvin mielenkiintoista. 

Olen katsonut tämän James Charlesin videon varmaan kahdeksan kertaa, kun nykytavoin huippumeikkaaja yrittää tehdä Youtuben ensimmäisen meikkitutorialian itse myös ja hän pelästyy heti alussa sitä että video kestää vain pari minuuttia =D 

Video: I TRIED FOLLOWING THE FIRST EVER MAKEUP TUTORIAL

Olen tyytyväinen polkuun minkä valitsin vuosia sitten, enkä näe että aikoisin meikata enää elämässäni. Tämä on myös osa matkaani itseni rakastamiseen ja uskoisin että se toimii. Kun tunnen oloni kauniiksi, se on mun naama eikä vain "hyvin laitettu" naama.

Kaikki saa meikata jos niin haluavat, mutta ehkä se mitä haluan tuoda kirjoituksella esiin, on nimenomaan se että on myös ok, olla meikkaamatta ja on ok olla täysin luonnollinen. Oikeasti pohtia sitä miltä halaut näyttää ja mitkä osat siinä vaikuttaa. 

8 kommenttia:

  1. Minulle meikkaaminen on rakas harrastus. Olisin voinut olla vaikka ammttimaskeraaja tai stylisti, jos en olisi lähtenyt korkeakouluun :) Tykkään meikata enemmän muita kuin itseäni itse asiassa.

    Oma pointtini miksi meikkaan lähes päivittäin, on sellainen 3-5 min rauhallinen hetki. Sen aikana pääsen virittämään itseni työkuntoon.

    On surkea, jos ihmisen joutuu meikkaamaan silloin, kun itse et tykkää tai ei halua. Jokaisella pitää olla oikeus valita, mitä omalle ulkonäölle tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä varmasti rakas rutiini, ottaa itselle se pari minuuttia joka päivä! Pelkästään sillä voi olla positiivisia vaikutuksia :)

      Poista
  2. Ilman meikkiä ja nukkaantuneet kotivaatteet päällä on ihan parasta! Mutta tykkään myös meikata. Se on vähän sama kuin maalaisi taulua tai koristelisi kakun, mukavaa puuhaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti, jotkut videot mitä olen katsonut on kyllä uskomattomia taideteoksia.

      Poista
  3. Ajatuksena se on hieman surullinen, että meikatuista kasvoista on tullut normaali ja oikeasti luonnollisista, meikittömistä kasvoista epänormaalit:( Mielenkiinotoista tässä on myös se, että miehet voivat olla ja mennä meikittä minne vain, mutta jos nainen kertoo menevänsä vaikka töihin ilman meikkiä sitä kummastellaan, pidetään rohkeana jopa hieman outona.

    Sitten asia erikseen on vielä some! Hämmästyttää joka kerta kun joku "rohkea" on laittanut meikittömän kuvan itsestään Instaan ja haastaa muut tekemään saman. En tiedä kuulostaako se muiden korvaan erikoiselta, että sen pitää olla haaste laittaa Instaan kuva omasta itsestään sellaisena kuin on?

    Voi olla, että kirjoitan tästä asiasta blogiini itsekkin, tämä on mielenkiintoinen aihe! Kiitos taas kun herättelet ajatuksia ja olet oma itsesi.

    https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä "haasteita" myös ihmetellyt - ihan kuin olisi jotenkin outoa että ihminen on täysin meikittä, etenkin vielä oletuksena vain toiseen sukupuoleen.. ;o erikoista. Kiitos!

      Poista
  4. Todella kaunis tapa edustaa itseään. Kaikki tavallaan.

    VastaaPoista