Haku

joulukuuta 28, 2018

Naisten kengät ja korkkarit

Stereotypia mistä kuulee usein on naiset ja niiden kenkäfetissit. Se että jokaisella naisella on sata paria eri kenkiä. Tennareita jokaisessa sateenkaarenvärissä, korkkareita bileisiin ja baariin sekä halpoja orjakaupan kenkiä vain koska "Oli söpöt". Itse en usko ikinä lukeutuneeni näihin naisiin jotka hamstraa kenkiä, saatika sitten korkkareita. Korkokenkien todellisista haitoista lisää infoa alempana. Olen omistanut oikeastaan yhdet korkkarit, joita käytin kerran pubissa, ja kerran äitini häissä. Tämä kaikki oli noin kuuden vuoden ajanjaksolla ja nykyään ne on jo löytänyt uuden kodin jossa saavat (toivottavasti) vähän enemmän ulkoilmaa.

Voin myöntää ostaneeni oman osuuteni halpoja tennareita. Lähinnä koska ei ole ollut varaa mihinkään laadukkaampaan. Ja vielä joitain vuosia sitten en myöskään tiennyt niin paljon, kuin mitä esim nykypäivänä. En niitä koskaan silti hamstrannut, vaan ostin uudet aina sitten kun vanhat menivät rikki. Tämä on sikäli todella tyhmää, että vaikka kengät maksavat osissa vähemmän, maksavat ne loppupeleissä enemmän kuin yhdet hyvät laadukkaat kengät. Ja ekologisuus lentää ikkunasta joka parin kanssa. Noin vuosi sitten viimeisen orjatyöparini menneen rikki, päätin että seuraavat saavat sitten olla laatukamaa.


Mitä kenkiä mulla sitten on? No nämä kahdet ajavat ympäri vuoden. Vasemmanpuoleiset on talvikenkäni, ja oikealla hyvin jo kulumaa näyttävät kesä/kevät kenkäni. Minulla oli samat talvikengät kolme vuotta, mutta antoivat viimein periksi meidän New York matkan jälkeen. Oli siis aika päivittää, ja nyt pitää vain toivoa että nämä säilyvät vähintään yhtä pitkään. Näitä kevätkenkiä olen käyttänyt nyt myös työssä, missä minun pitää kävellä paljon, jalkapohjani ovat huomattavasti paremmassa kunnossa nyt kun on panostanut kenkiin, eikä laittanut perus kumiliuskapohja-monoja jalkaan.


Minulla on tottakai myös käytännölliset kumisaappaat sadekelejä varten. Nämä olen omistanut jo hyvät 5+ vuotta, ja ovat vuosittain palvelleet. Käyttö on vähäistä, mutta tunnen niiden omistamisen tarpeelliseksi. Joskus kun omakotitaloon pääsee, nousee arvo entisestään kun pääsee tallaamaan enemmän metsissä. Reinot ovat tämän hetkisessä kaapissani uusimmat tulokkaat. Joskus vuosina 2010-2012 pidin aina Reinoja, ympäri vuoden. Nyt ne on enemmänkin "Se joku mukava" mitä laittaa jalkaan kun vie roskia/käy lähikaupassa tai hengaa parvekkeella. Se mitä yleensä kroksit ajaa. Yritän päästä krokseistani eroon, joten reinot tulivat niiden tilalle.


Aika selkeät mitkä pitäisi löytyä jokaisen kaapista. Urheilujalkineet sisälle sekä ulos. Sisäkenkiä käytän nyrkkeilyreeneissä, sekä salilla ollessa. Juoksumatto on huomattavasti mukavempi kengät jalassa kuin sukkasilteen, miten muuten tykkään laitteita käyttää. Ulkokengät mahdollistavat lenkkeilyn ja kävelyt ilman tukkiutuneita lihaksia. Urheiluvarusteisiin kannattaa panostaa.


Tästä sekalaisesta kasasta ekana tulee mieleen nämä kroksit. Ekologisuus on haastava, koska toisaalta ne on ihme muovikrääsää, mutta toisaalta ovat olleen minulla 12 vuotta. Ostin ne Jämsän patalahden essolta vuonna 2006, ja ne on yhä hyvässä kunnossa. Olen ajatellut että nämä pidän vielä kenkieni joukossa, mutta ne muut kroksit mitä ajan saatossa tullut vastaan laitan eteenpäin - yhdet riittää. Takana näkyykin kylpylästä tulleet slipokkaat, mitkä kuluu loppuun varmaan muutaman käyttökerran jälkeen. Seuraavalle kylpyläreissulle onkin sitten reinot messissä, niin ei tarvitse slipokkaita ostaa.

Kuvassa näkyy myös ainoa "Just because" ostokseni. Mokkasiinit. En nahkateollisuutta tahdo tukea, joten tietty nämä mokkasiinit on löydetty kirpputorilta. Näiden tyylistä vain yksinkertaisesti pidän todella paljon, ja siksi ne ostin, pitkän harkinnan jälkeen. Minulla on yksi guilty pleasure, kunhan se ei nouse siitä korkeammaksi niin uskoisin kenkäkaappini pysyvän järkevänä. Mokkasiinei käytän sitten kesäisin ja syksyisin enemmän.

Miksi korkokengät ovat pahaksi sinulle?

Vanha myytti siitä miten korkokengät vahvistavat polvea ovat täyttä kuraa, harmikseen. Korkokenkä muuttaa koko kroppasi asentoa niin, että aiheutat kovaa painetta päkiälle, polville ja alaselälle. Korkokenkien käyttöasento muuttaa selkä ja rintarankasi kaarta vääristyneeseen muotoon.

"Tämän lisäksi korkokengät luovat painetta polven sisäosaan, mikä taas vahingoittaa niveliä, heikentää ryhtiä, vahingoittaa alaselkää, kertoo Iowa State Universityssa tehty tutkimus."
Aiheeseen liittyvä kuvaMikään muoti ei ole sen arvoista, että tuhoat kroppaasi samalla. Sinun ei tarvitse olla pidempi. Sinun ei tarvitse näyttää seksikkäämmältä. Sinun ei tarvitse tuhota jalkojasi pikamuodin takia. Etenkin kaikki yli 6 sentin korot ovat pahimmasta päästä, koska siirtävät yli 75% kehon painosta päkiälle. 

"Korkokengät vievät koko kropan väärään asentoon. Jalkaterässä paino kohdistuu pistemäisesti päkiään, pohjelihakset kiristyvät, polvet rasittuvat, alaselkä menee liian notkolle ja rintakehä työntyy eteenpäin.
Keho joutuu kompensoimaan tasapainopisteen muutosta, mikä on sille hyvin kuluttavaa pidemmän päälle. Jatkuvasti korkeita korkoja käyttävillä on riski nivel-, lihas- ja hermosto-ongelmiin."

Jos on edessä juhlat mitkä "vaativat" korkokenkien käyttöä, muista venyttää pohkeitasi pitkin iltaa. Tee kehollesi joku palvelus, tuon jaloille pitkän illan kanssa.

Eiköhän ole aika jättää korkkarit kaappiin (kirpparille!), hyväksyä oma pituus osana sua ja sun hyvinä puolina, heittää hankeen kaikki seksuaali-ihanteet mitä media on vuosikymmeniä laittanut meidän päähän ja lähteä tallustamaan kengillä, jotka rakastaa sun kehoasi, sen hiljaisen tuhoamisen sijaan. 

joulukuuta 25, 2018

Rastojen syväpuhdistus

Olen siirtänyt tätä pikku projektia jo vähän liiankin kauan. Se vain aina tuntuu olevan liian ajallinen sitoutuminen, tehdä puhdistusvesi, dunkata siellä puoli tuntia sitten vielä suihkupuristella takut ja antaa kuivua neljä päivää. Tälläiseen ei vain tunnu ikinä löytyvän sopivaa ajankohtaa.

Mutta nyt joululomalla sen tein. Ei ole työyötä edessä, rento meininki eikä käsitöitä tekemättä tälle iltaa. Olen muutenkin viettämäsä iltaa yksin, eikä takkujen kuivuminen nyt ihan neljää päivää ole, vaikka se siltä joskus tuntuukin. Tällä illalla oli tarjolla siis täydellinen setuppi.

Ekana pesin tuon meidän ainoan moppiämpärin, mikä muistuttaakin sanomaan että: katso ettei vatisi ole pölyinen tai muutoin likainen ennen puhdistuveden tekemistä!

Keitin kattilassa ja vedenkeittimessä muutamat satsit vettä ja vastapainoksi kylmää vettä sekaan myös, ettei pää pala. Sekaan laitoin:
- n. 14 tl ruokasoodaa
- loraus MCT-kookosöljyä
- 5 tippaa eteriistä piparminttu öljyä
- muutama tl sitruunamehua

Oma makoilu-alustani oli puolet sohvasta, ja rahi, minkä päähän asetin vesiämpärin. Laitoin ämpärin uunivuoan päälle, ettei se olisi liian alhaalla. En kuitenkaan halua että niskat menee!

Tässä sitten makasin 30 minuuttia takut vadissa. Puristelin niitä muutamaan kertaan, ja katsoin että takaraivosta on päänahkakin vedessä. Lähinnä vain makoilin paikallaan ja annoin seoksen tehdä loput. Tämän ajan kuluttua, nosta päätäsi hitaasti ja puristele isoimmat vedet takaisin kulhoon ison sotkun estämiseksi, kiedo pyyhe takkujen ympärille ja anna olla toiset puoli tuntia.


Me asumme ihan tien vieressä, joten katupöly on kunnon ongelma asunnossamme. Lemmikit ja siivouksen puute lisää pölyä. Olen käynyt kylpylässäkin muutaman kerran enkä edes haluaisi ajatella sitä bakteeriallasta missä takut ovat lilluneet, joten olen todella iloinen että sain tämän tehtyä. Tavoite olisi jatkossa dunkata nämä puhdistusveteen sen pari kertaa vuodessa.

Vadissa on siis puolentoista vuoden liat. Ja takuttomat menevät varmaan ihan just paniikkiin joten kerrompa nyt myös että; Ei ne sieltä karkaa jos niihin koskee, ei takkuja kannata pelätä,
ei ne suhun tartu. Kaikki hyvin. Tämä on lähinnä vain jännä sivutuote, minkä saat esiin sooda-sitruuna räjähdyksellä.

Tästä onkin hyvä punkun kanssa jatkaa rentoutumis-iltaa, ja ehkä yhden käsityön aloitankin jo tänään. Tipaton kesti 4kk ja olen nyt juonut tätä samaa pulloa 4 päivää. Eiköhän tämä tästä.

Päivitys 07/2020
Oletko kiinnostunut ennakkotilaamaan kirjan missä esitellään +10 helppoa rastakampausta, syväpuhdistus-ohjeet, henna värjäys ohjeet sekä listataan Suomen takkutaitureita? Laita sähköpostia jonna.jowi.sihvonen@gmail.com

joulukuuta 24, 2018

Love is a cabin in the woods

Love is a cabin in the woods

Even with winter coldness, I feel your warmth,
Even with my tea hot, I want to help.

Carry the logs indoors, shovel the snow out of the way,
Put on the thickest layers of clothes, start up the fire right away.

Cozy up nice and warm, with you by my side,
Christmas time or another, this is the place in time.

Love is being together, no matter the elements,
but if we ever get to the cabin in the woods it's not without elephants.

joulukuuta 16, 2018

Hyväntekeväisyys makrameet

Tervetuloa hyväntekeväisyys osioon! Pitkään mietin miten voisin töitteni kautta auttaa, ja antaa takaisin. Kunnes kekkasin, että voin yhdistää makrametyöt (tai miksipä ei muutkin työt) sekä lahjoittamisen. Täällä myynnissä olevat työt ovat hyväntekeväisyystöitä, ja niistä menee ilmoitettu euro määrä, ilmoitettuun kohteeseen. Voit myös tilata räätälöidyn kohteen itsellesi missä hintaluokassa vain (s-xl), mille kohteelle vain, millä lahjoitusummalla vain. Kaikki on mahdollista.


Itsellesi saat itse työn, sekä söpön todistuksen ansiostasi tehdystä lahjoituksesta. 

 Myydään tällä hetkellä



Pride of Will
Täydellisessä maailmassa meidän ei täytyisi taistella tasa-arvoisuuden vuoksi, tai ihmisoikeuksien vuoksi. Voisimme antaa kaikkien kukkien kukkia rauhassa & puuttumatta muiden onneen. Mutta me emme elä täydellisessä maailmassa joten taistelemme sen saavuttamiseksi. Tämä (valikoimassa pysyvä) työ nimeltä Pride of Will on omistettu yhdelle parhaalle ystävälleni. Olet upea, olet rohkea & olet inspiraatio. Kiitos että olet elämässäni ❤️🧡💛💚💙💜

Bundle / Kimppu: Jos ostat Bundle vaihtoehdon, sinulle tulee kolme Pride of Will sateenkaari-amppelia sekä lähetän lahjoituksen työstä arvoltaan 10,00€ Helsinki Pridelle, sateenkaarierityiseen nuortentyöhön. Myöskin kun puhutaan läpinäkyvyydestä, aina kun näemme "Willn" kanssa vien hänet syömään mun piikkiin koska hän on Båst <3

Hinta: 1kpl 21,00€ - 3kpl 60,00€
Lue lisää: Pride of Will


(BLM) Angela Bois
Epätasapainoisessa maailmassa eläminen on usein tuskallista. Pallomme kärsii ekologisesti, taloudellisesti, ruoka- ja juoma varoista sekä tasavertaisuudesta. Täällä kärsii eläintenoikeudet sekä ihmisoikeudet. On etenkin yksi paikka missä inhimillisyys on kärsinyt jo vuosisatoja ja jatkaa epäreiluuttaan. 

Mulle on kaikki yllä mainitut asiat on tärkeitä ja kuuluu etiikkaan minkä mukaan elän ja teen töitä. Mietin pitkään mikä olisi paras tapa nostaa BLM esiin tässä lähteessä ja päätin tehdä musta-harmaita makrame töitä vakituiseen myyntiin. Mustanlangan synkkyys kertoo epätasapainosta. Jokainen työ on tilattavissa tilaustyönä eli työt eivät poistu valikoimasta. En ota kantaa BLM liikkeeseen, poliisien hakkaamiseen tai äärilleen vietyihin tekoihin, vaan epätasa-arvoon mikä näkyy yhä maailmassamme.

Kolme eri työtä joista kaikista lähtee erilliseen kohteeseen lahjoitus.

Hinta: 66,00€
Lue koko juttu: Angela Bois Makrametyöt


Hagalaz
Hagalaz on luonnonvalkoinen, kuusenjuureen muodostettu makrameetyö. Se on ohut ja pitkä, ja sen keskellä roikkuu kaksi shamaanikiekkoa. Luonnonläheinen, juurioksa on Suomen metsästä. Tämän työn tuotosta 10€ menee Hope:lle.

HOPE – Yhdessä & Yhteisesti ry on suomalainen hyväntekeväisyysyhdistys, joka avustaa vähävaraisia lapsiperheitä sekä huostaanotettuja ja laitoksissa asuvia lapsia useassa Suomen kaupungissa.

Sinulle tulee itse työ, sekä kortti mikä kertoo päivän hyvän työsi.
Hagalaz nimi tarkoittaa raekuuroa sekä muutosta.
Se tulee kuin raekuuro ja ravistelee vanhat rakenteet hajalle. Riimu haastaa katsomaan omiin silmiin ja tunnistamaan ja muuttamaan tuhoavat tekijät.  
Hinta: 53,00€ sis alv


Tiwaz
Tiwaz on lila pitkä makramee, jonka luonnonpuuta koristaa yksi ilveksenpentu. Tämän työn tuotosta 10€ menee Suomen Eläinsuojeluun SEY:lle.

SEYn toiminnan kohteena ovat kaikki eläinlajit: tuotantoeläimet, harraste-eläimet, lemmikit, koe-eläimet, turkiseläimet ja luonnonvaraiset eläimet. Toiminta-ajatuksena on suojella parhaalla mahdollisella tavalla eläimiä kivulta, tuskalta, kärsimykseltä, pelolta ja haitalta.

Sinulle tulee itse työ, sekä kortti mikä kertoo päivän hyvän työsi. Tiwaz nimi tarkoittaa soturia. Se on voiton ja menestyksen riimu, tuo mukanaan oikeuden ja puolustaa oikeudenmukaisuutta. 
Hinta: 55,00€ sis. alv


Dagaz
Dagaz on pieni, musta makrameetyö minkä sisään on taiteiltu turkoosi unisieppari. Materiaalina on käytetty Mopparia joka on valmistettu kierrätyspuuvillasta (sis. 25 % akryylia). Unisieppari on kierrätetty.

Tämän työn tuotosta menee 10 euroa Naisten Pankille. Naisten Pankki on vapaaehtoisten verkosto, joka kerää varoja kehitysmaiden naisten toimeentulon parantamiseksi kestävän kehityksen periaattein. 
Hinta: 34,00€

Dagaz riimu valaisee päivän ja pimentää yön. Se on itsessään paradoksi, jonka valossa vaihtoehdot tuntuvat äärimmäisiltä. Kompromisseja on vaikea löytää. Daeg tuo parhaimmillaan elämään keskikesäisen auringon ja yöttömän yön huumaavan juhlan.


Myydyt tuotteet

Lisään tänne alas kaikki myydyt hyväntekeväisyystyöt jotta kaikki nämä ihanat työt pysyvät muistoissamme ja jos joku toivoo samankaltaista työtä kuin mikä löytyy valmiista töistä - voi täältä näyttää esimerkkiä!


Pride of Evie
Tästä työstä lahjoitettiin 20€ Pride of Helsingille.

Uskon että erilaisten ihmisten tunteminen nuorella iällä vaikuttaa siihen miten avoin ihmisestä kasvaa. On paljon asioita joita pidetään "normaalina" minkä on muututtava. Normaali, on se että me kaikki saamme olla mitä olemme, elää miten elämme - ilman väkivaltaa, uhkailuja, kiusaamista tai syrjintää. Oletuksien rikkojaksi tarvitaan vahvoja persoonia jotka jaksavat taistella tuulimyllyjä vastaan myös vastoinkäymisissä - Onneksi heitä löytyy. Valitettavasti moni menettää henkensä liian varhain ja sen takia tietoisuutta on tärkeä lisätä.

Lue lisää: Pride of Evie


Uruz 
Tämän työn hyväntekeväisyys osuus oli 10 euroa Roosa Nauha kampanjaan. 

Roosa nauha on Syöpäsäätiön kampanja, jolla tuetaan kotimaista rintasyöpätutkimusta. Siinä kerättyjä varoja ohjataan myös potilaille ja omaisille tarjottavaan neuvontaan.
Roosa Nauha kampajan tukemiseksi voit tilata itsellesi esim. pinkin makrametyön, mitä tahansa hintaluokkaa. (s-xl)

Uruz symboloi alkukantaista voimaa, kesyttämätöntä potentiaalia ja yhteyttä maahan sekä omaan seksuaalisuuteen. Uruz kehottaa tutustumaan avoimin silmin omiin valo- ja varjopuoliin, vietteihin ja vaistoihin. Riimu liittyy myös terveyteen ja jaksamiseen.


Sowilo
Tästä työstä on lahjoitettu 10 euroa Animalialle.

Sowilo on iso sinapinkelta-valkoinen kettutyö. Sitä koristaa kaksi kettuhahmoa, istuen luonnonoksalla. Tämän työn tuotosta 10€ menee Animalialle.
Animalian tavoite on eläinten oikeuksien tunnustaminen sekä eläinten hyvinvoinnin parantaminen yhteiskunnassamme
Sinulle tulee itse työ, sekä kortti mikä kertoo päivän hyvän työsi.

Nimensä Sowilo, tarkoittaa aurinkoa sekä iloa. Sowilo johdattaa valosta varjoon, ja jalostaa mielen positiivisia puolia.


Nauthiz 
Tästä työstä on lahjoitettu 10 euroa Naisten Pankille.

Nauthiz on värikäs, femiininen makrametyö. Sen tukipilarina toimii pala Suomalaista puuta, mikä on saanut metsässä luonnollisen kuvioinnin kaarnan alla.

Naisten Pankki kerää varoja kehitysmaiden naisten toimeentulon parantamiseksi. Varoilla tuetaan naisten ammatti- ja yrittäjäkoulutusta, työkalujen ja materiaalin hankintaa sekä naisten oikeuksien ja aseman parantamista.

Nauthiz-riimu liittyy elämän perusasioihin ja ihmisen alitajuntaan. Laajempi kehitys on mahdollista vasta, kun perusasiat on turvattu. Mikä elämänalue tarvitsee tasapainoon saattamista? Millaisia tarpeita olet laiminlyönyt?


Arktinen
Tästä työstä on lahjoitettu 10 euroa SEY:lle.

Sen luonnonoksaa koristaa kaksi kierrätettyä naalia, vanhempi sekä tämän pentu. Alempi kerros on kylmän valkoinen makramekerros, ja päällä lämpimän luonnonvalkoinen. 

Keskellä arktisuutta esiin tuova mintunvihreä vivahde.

SEYn toiminnan kohteena ovat kaikki eläinlajit: tuotantoeläimet, harraste-eläimet, lemmikit, koe-eläimet, turkiseläimet ja luonnonvaraiset eläimet. 

Toiminta-ajatuksena on suojella parhaalla mahdollisella tavalla eläimiä kivulta, tuskalta, kärsimykseltä, pelolta ja haitalta.

 

Raidho
Tästä työstä lahjoitettiin 5,00€ Hope:lle.

Riimu Raidho kertoo että edessä koittavat uudet seikkailut joko konkreettisen matkan tai uuden alun muodossa. Heitä Raidho tienristeyksessä ja se näyttää sinulle oikean polun. Raidho symboloi myös ohjattua muutosta.

Työ on pieni, söpö sekä värikäs. Oksa on kaatuneen kuusen juuri, mikä on pesty sekä harjattu. Oksaa koristaa kierrätetty Ponyo-hahmo.

HOPE – Yhdessä & Yhteisesti ry on suomalainen hyväntekeväisyysyhdistys, joka avustaa vähävaraisia lapsiperheitä sekä huostaanotettuja ja laitoksissa asuvia lapsia useassa Suomen kaupungissa.


Fehu
Tästä työstä lahjoitettiin 10,00€ Animalialle.

Kuusen oksalla tähystää pieni possu-figuuri ja sen alle helmaksi muodostuu makramee verho. Työ on aika kookas, väreinä vaalea roosa sekä luonnon valkoinen. Lankana PAULINA punoskude. Se on Eko-puuvillaa (80 % kierrätyspuuvilla, 20% polyesteri), ja värjätty jämäpaloja käyttäen, ei siis vettä tuhlaten.

Tämän työn tuotosta 10 euroa menee Animalialle taisteluun tuotantoeläinten puolesta. Animalian tavoite on eläinten oikeuksien tunnustaminen sekä eläinten hyvinvoinnin parantaminen yhteiskunnassamme.

Riimu Fehun avainsanat ovat karja sekä maallinen omaisuus. Karja oli ennen vaurauden merkki. Se merkitsi turvattua tulevaisuutta ja rikkautta. Tämä työ muistuttaa siitä miten ajat muuttuvat.

joulukuuta 11, 2018

Tetta purulelu



Lapsien kasvattaminen tässä nykymaailmassa voi olla todella pelottava kokemus. Kemikaaleja, myrkkyjä sekä haittoja tuntuu olevan joka kulmalla, joten miten hoitaa tilanne?

Lapsi alkaa puskemaan hampaitaan jo nuorella iällä, mikä on todella kutittava sekä epämukava kokemus. Iso osa lapsille tarjolla olevista puruleluista on muovia, tuo iso ympäristö ongelmamme yrittää siis hautautua myös sinun lapsesi suuhun. Jossain vaiheessa on vain nostettava kädet pystyyn ja sanottava että "Riittää!" - ja tällöin kuvioihin astuu vaihtoehtoisia tuotteita, kuten Tetta.



Tetan rengas on siis muoviton, BPA vapaa, kemikaaliton, ihana puinen rengas -käsittelemätöntä puuta. Sen helmana roikkuu upea makramee häntä, joissa on käytetty joko mopparia, minimoppia tai paulina punoskudetta. (Lue lisää materiaaleista: jowisfreelife.blogspot.com/2018/11/tilaaminen-seka-tuoteinfo)

Moppari on napakka kierrenaru, joka on valmistettu kierrätyspuuvillasta (sis. 25 % akryylia). Paulina punoskude on Eko-puuvillaa (80 % kierrätyspuuvilla, 20% polyesteri) - langaton värjätty jämäpaloja käyttäen, ei siis vettä tuhlaten.

Kaiken tämän lisäksi ostamalla Tetta purulelun, tuet myös nuorta yrittäjyyttä, naisyrittäjyyttä sekä kevyt yrittäjyyttä. Todella monta hyvää tekoa pieneen hintaan. Tämä tuote toimii myös oikein hyvin lahjana, ihan pelkästeen taikka kootussa tuotepaketissa. Paketoinnin saa pyydettäessä kaupan päälle!

Tettaa saa random-kuvioiden lisäksi yleensä perus-kuoseissa myös. Snakes on kiemura, lahnas suora ja tasainen, timantti ylempien kuvien lailla muodokas ja nuoli alaspäin on alas suuntaavaa kuviota.



Tetta puruleluja voit ostaa minulta Facebookin kautta laittamalla viestiä, tai Etsystä. Lisätietoa tilaamisesta löydät aikaisemmin linkatusta linkistä. Ja tässä on Etsyn myynti-ilmoon suora linkki:
Etsy: Tetta Teethingring

joulukuuta 05, 2018

Iltaihminen aamujen maailmassa


Lähiaikoina on noussut huomattavasti enemmän taas mieleen tämä koko elämän kestänyt aihe: Olla ilta/yöihminen, aamuihmisten yhteiskunnassa.

Äitini on kertonut usein tarinaa siitä, miten nukkumaan menon jälkeen näki oven raosta kun hyppäsin pois sängystä ja jatkoin leikkejäni pimeässä hiljakseen. Viikolla koulu rytmi meni joten kuten kasaan vaikka ei ollutkaan mukava heräillä aamun sarastaessa, ja jo ala-asteen lopulla aloin nukkua koulun yli. Silloin lintsaus oli vielä hankalaa, mutta yläasteella ja siitä eteenpäin se lähti kunnolla käyntiin. Äiti meni aikaisemmin töihin, joten ei ollut ketään kuka valvoisi sitä menenkö kouluun vai en. Mutta heti tässäkin herää tuo negatiivinen sävy, "lintsaus" sekä "pakotus kouluun". Sain monen muun tavoin kärsiä paljon negatiivisuutta opettajilta, vanhemmiltani sekä jopa ystävien vanhemmilta koska nukuin ja valvoin myöhään. Sain siis kärsiä jostain, missä ei ole mitään vikaa. Se nyt vain on hiukan erilaista, eli monen mielestä varmasti väärin.

Tälläisistä asioista en siis kärsinyt vain minä, vaan niin moni muukin jotka leimattiin laiskoiksi sen takia, että nukkuivat myöhään. Ihan sama oliko tuntimäärä mikä, mutta jostain syystä kellonaika onkin se mikä määräsi. Aihe nousi mieleeni yhden ihanan facebook-ryhmän avulla, missä joku muu oli avannut aiheen iltaihmisistä, ja yhtäkkiä huomasin lukevani samaistuttavia kommentteja yksi toisensa jälkeen. Miten joillekkin on "tehty palvelus" herättämällä aikaisin, miten koulussa ekat tunnit menee koomatessa - eikä oppiessa ja aktiivisimpaan aikaan pitäisi olla nukkumassa.

Moni oli myös kokenut elämänsä aikana tätä itsellekkin tuttua kuittailua, "joko heräsit, kylläpä nukuit pitkään, menee koko päivä hukkaan, kannattaako nukkua koko päivää, mikä aamu se tommonen keskipäivä on, aamupala meni jo" Ja niin edelleen. Aina pitämässä olla puolustamassa ja anteeks pyytelemässä, nousevan itseinhon tunteen kanssa.

Voin kuvitella kuinka ihanaa olisi herätä kun aurinko nousee, mennä nukkuun kun se laskee, ja talvisin talvehtia kun aurinko ei suomeen viitti tulla. Mutta ei se asia toivomalla toteudu, hetkellisesti siihen aamurytmiinkin on saanut itseensä "tottumaan", mutta illat valvoo itselleen luonnollisesti myöhemmälle, jolloin se mihin se johtaa on unen puute.

Ylä-asteelta toiselle amikselleni eli yli kuuden vuoden ajan, tein ns. rytmin kääntöä. Minulla oli koulun rytmiin nähden väärä elämänrytmi, en herännyt ja keräsin luokasta eniten poissaoloja. Tein sellaista että "käännän rytmini", valvomalla koko yön ja menemällä samoilla silmissä kouluun. Olimpahan ainakin paikalla. Samana iltana 30 tuntia myöhemmin nukkumaan, nukuin 12 tuntia, ja taas aamulla kouluun. Kuitenkin seuraava ilta meni taas luonnollisesti myöhään ja pian olikin kouluun lähtö. Tästä tuli osa normi rytmiä, valvoa joka toinen yö aktiivisimpaan aikaani ja nukkua sitten joka toinen. Ei terveellistä, mutta muuten en koulua olisi voinut käydä.


Myöskin vaikka pidän ajatuksesta herätä luonnonrytmien mukaan, tykkään iltarytmistäni myös. Olen aktiivisimmillani iltaisin, kun kaupunki on rauhaisa. Ei ole häiriötekijöitä, ei ruuhkia, voin käydä lenkillä rauhassa, pimeässä, yksin. Voin tehdä paljon työjuttujani ilman että liikenne huutaa ikkunani toisella puolen, ja luovuuteni pääsee keskeyttämättä vauhtiin. Kuitenkin koko elämä kerrostaloissa rajoittaa tätäkin, hiljaisuus kun on 22-07, on lukematon lista asioita mitä en voi tehdä. Ei voi siivous-innon iskiessä alkaa imuroimaan, tiski tai pyykkikonetta laittaa päälle, kuunnella musiikkia tai edes sarjoja sellaisella äänentasolla mikä ei stressaisi. Ei voi tulostella tai pitää mitään kovia ääniä. Tämä vie todella paljon energiaa. Kaipaan kovasti maalle omakotitaloon.

Valtaosan väestöstä ollessa aamuihimisä, on tietenkin palvelutkin heidän mukaansa. Nykyään on onnea kun lähikauppa on 23 asti auki, sekä 24h abc löytyy myös pyörämatkan päästä. Olen muutenkin oppinut vuosien opiskelijaelämän aikana hamstraamaan kuiva-aineita ja pakasteita kotiin niin, että jos zombi-apocalypse tulee, selviän. Kuitenkin ongelmia ilmenee lääkärin vastaanottojen ja soittoaikojen kanssa, nykyään jo kehtaan kysyäkin että mikä on mahd. myöhäinen aika ja varaan sinne. Itse käyn kuitenkin vähintään joka viikko vastaanotolla, joten kyllä se vähän rytmiä rikkoo jos pitää useasti herätä vääriin aikoihin.

Samassa facebook-ryhmän keskustelussa joku oli tehnyt myös hyvän pointin siitä, että aamupäivällä kettuillaan sille kuka herää myöhemmin, kun taas illalla baarissa ei tajuta että siellä yöihmiset kaataa heille juomia. Yöihmisiäkin tarvitaan, he laittavat sen öljyn aamuihmisten rattaisiin, jakavat lehdet yöllä että saat lukea sen aamukahvisi kanssa. Vartoivat liiketiloja että sulla on paikka mihin mennä aamulla töihin, ajavat taksia että pääset reissusta kotio ja pakkaavat kuormia että lähikaupastasi löytyy tuoreita tomaatteja. Iltaihmiset ovat osa aamuihmisten yhteiskuntaa, he ovat se näkymätön kansa jotka saavat niskaansa paljon ihmetyksiä rytmiensä takia. Joten seuraavan kerran kun joku iltarytminen ystäväsi herää myöhemmin, älä kommentoi. Käyttää sanaa aamu keskellä päivää, älä kommentoi. Valvoo koko yön ennen lääkäriin menoa, älä kommentoi. Kehittyvässä hyväksymiskulttuurissa olisi aika saada tämäkin asia pois häpeästä.

Ugh.

joulukuuta 01, 2018

Ansuz - makrameetyö


Yksi vakityöni mitä myyn on nimeltään Ansuz.
Se on keskeltä leijailevan kevyt, muodostaa kauniita salmiakin kuvioita ja laskeutuu raskaasti alaspäin.

Ansuz työn saa esimerkiksi makramehyllynä, jolloin sivuilta tulee kaksi kauniisti kuvioitua lenkkia, mitkä pitelevät laudan pätkää, näin tehden siitä hyllyn.

Työ roikkuu suomesta poimitulla oksalla, taikka suomessa valmistetulla kepillä. Kepin saa kuvioitua boheemeihin kuvioihin.

Itse työn saa useassa värissä. Siinä on käytetty Paulina punoskudetta Se on Eko-puuvillaa (80 % kierrätyspuuvilla, 20% polyesteri), ja sen värivaihtoehdot ovat: Valkoinen, luonnonvalkoinen, vaaleanruskea, kaakao, minttu, tummanvihreä, viininpunainen, vaaleanharmaa, harmaa, musta, leijonankeltainen, pellavanbeige, laivastonsininen, fuksia, turkoosi, tummanharmaa, petrooli, vaalea roosa sekä  kuvissa näkyvät musta sekä luonnonvalkoinen. Värjäys on tehty jämäpaloja käyttäen, ei siis vettä tuhlaten. (Kuvat väreistä löydät osoitteesta: Lankava.fi/Paulina)

Jos haluat kepin kuivoituna, sekä muutamalla korulla, siihen tulee silloin 5,00€ lisähintaa.


Ansuz kuvioinnilla saa myös ns. perus seinä-töitä, jolloin sivuissa olevat lenkit hyllylle puuttuu. Ne saa joko luonnonoksaan, taikka valmistettuun suoraan keppiin.
Nämäkin työt tehdään Paulina-punoskuteella, ja
värivaihtoehdot ovat samat. Voit tilata haluamasi koon sekä värin laittamalla viestiä, taikka ostaa Etsystä yhden valmiista töistä. Valittavissa useita kokoja.

Vähän hinnastoa:


Ansuz makramee seinähylly koko S: 30,00€
Ansuz makramee seinähylly koko M: 60,00€
Ansuz makramee seinähylly koko L: 80,00€
Ansuz makramee seinähylly koko XL: 100,00€ (+)

Ansuz makramee koko S: 25,00€
Ansuz makramee koko M: 33,00€
Ansuz makramee koko L: 45,00€
Ansuz makramee koko XL: 70,00€