Haku

huhtikuuta 26, 2026

Roadtrip päivä 5 - Saapuminen Detroittiin, Eminemin talo ja historiaa

USA ROADTRIP

Kolme osavaltiota, 6 majoitusta, tuhansia kilometrejä ja yksi soolona matkaava nainen. Viimeinen roadtrip päivä lyhyesti: 93 km 5h 10 min. Eminemin kotitalo ja siellä hälytyksen aiheuttaminen, White Castle hampparit, autovuokran palautus ja lyfti.



Tänään oli monella tapaa jännittävin päivä reissusta. Päämääräni, eli Detroit häämötti jo horisontissa, edessä olisi auton palautus ja viimeinen osa matkaa. En halunnut ajaa Detroitissa autolla, etenkin kun kohteet missä haluan käydä ovat isolta osin lähellä toisiaan, joten tavoite oli ottaa pari Detroitin laidalla sijaitsevaa kohdetta, käydä autopesussa ja sitten palauttaa auto Detroitin lentokentälle. 

Pakkasin auton ja lähdin kohti roadtripin kohokohtaa: Eminemin taloa. 


Tälläisenä total-fanina tiedän että fanina minun pitäisi kunnioittaa hänen rauhaansa - ja näin aioinkin tehdä. Samalla tietty se, että jotenkin edes saan toteutettua superfanitustani olisi ideaalia. Eminemin koti sijaitsee ihan perus naapurustossa (ei aidattu) ja hiekkatien varrella. Jätin auton pienelle parkkipaikalle lähellä ja päätin että teen kävelyn tällä julkisella tiellä missä kävelen hänen talonsa ohi. Se olisi minulle tarpeeksi. Olen vain yksi ihminen naapurustossa kävelyllä. Nappasin vesipullon ja lähdin hellepäivän kävelylleni, ohitin Eminemin talon, mikä tuntui aivan uskomattomalta. Poimin jopa maasta lehden talteen itselleni. Kävelin tietä jonkin aikaa ja päätin kääntyä takaisin, nyt kun taas pysähdyin hetkeksi talon kohdalle ottaakaseni kuvan: 


Eminemin kotitalosta ja portista, oli ilmeisesti kahdesti portilla hengailu putkeen riittävästi häirötä aiheuttaakseen hälytyksen. Pieni sireeni taisi soida ja kuului "warning" tms - äkkiä pyytelin anteeksi ja lähdin kävelemään pois alueelta. En usko että tämä menee Eminemille asti, ja todella toivon näin koska en halua olla taas yksi fani joka menee rajan yli, mutta tietty samalla olin. Enkä voi sitä perua. 

Uskon että hälytys menee liiketunnistimella ja vasta jos se ei riitä vaan triggeröityy uudelleen, tulee ns oikea hälytys. Nähdä missä Eminem asuu oli hieno kokemus, en voi kiistää. Jopa kun kävin tankkaamassa lähellä tämän jälkeen mietin "onkohan eminem käyttänyt tätä bensa-asemaa", "onkohan hän tankannut tällä samalla kahvalla" jne- ihan kreisiä. Em on myös harvoja noin julkkiksia ihmisiä jotka eivät ole vain muuttaneet johonkin Kaliforniaan tai New Yorkiin, hän on pysynyt Detroitissa, tukee yhteisöä, maksaa vähävaraisten lasten kouluruokavelkoja ja on mukana parantamassa Detroittia. Se on ollut hänenkin elämä, hän tietää mitä on olla köyhä ja kasvaa naapurustoissa. Tulin myös oppimaan että hän on myös paikallisten silmissä pidetty henkilö. 


White Castle oli yksi pikaruokala missä halusin käydä reissun aikana. En ole siellä koskaan käynyt ja se on kuitenkin populaarikulttuurissa tuttu paikka. Heillä on nykyään myös vegevaihtoehto joten päätös oli helppo! Puoliso halusi tietää miltä se maistuu ja kuvasin hänelle täältä maisteluvideonkin. Se oli ihan jees, mutta ei niin hyvä kuin ehkä olisin toivonut! 6/10. Innostunut videoni löytyy täältä.

Kävin autopesulassa, tankkaamassa vielä ihan tappiin auton ja sitten ajelin Detroitin lentokentälle sen palautukseen. Yritin siellä ollessa vielä siistiä vikoja räkäpapereita mutta siivoojat oli ihan yllättyneitä ja sanoivat että älä siivoo et me tehää se ennekö auto menee tarkastukseen. Sakko siisteydestä koskeekin siis varmaan ns oikeita sotkuja (oksennusta, paskaa jne). Sain kuitin myöhemmin, ja tiedon että ajoin reissuni aikana lähes 5000 km.


Lentokentältä otin Lyftin majoitukseen ja sain odottaa siellä tunnin verran aulassa. Join vettä ja lepäsin, myös sain hienot keskustelut kahden työntekijän kanssa jotka ilmeisesti hoitavat jotain asioita siellä, mutta ei huoneita. Kysyin heiltä että onko se noloa tulla Michiganiin vain Eminemin takia, kun heille hän on tietty aika arkipäiväinen asia. Mutta he sanoivat että ei missään nimessä. Eminemlove on myös paikallisten keskuudessa iso juttu. Hän tukee urheiluseuroja ja on jollain tavoin osana yhteisöä. Myöhemmin opin lyft kuskeilta, että he käyvät paljon hänen ravintolassaan (Mom's spaghetti) koska se on edullinen ja hyvällä paikalla. Keskustelut oli lämpimiä ja aulassa odotti ruotsalainenkin pariskunta, saatiin vähän suomi vs ruotsi vitsiä heitettyä ennenkö päästiin huoneisiin. Laitan majoituksista oman postauksen mutta vihdoin oli keittiö ja täällä viettäisin sitten seuraavat kolme päivää.


Detroisissa vietin yhteensä kolme päivää ja kaksi yötä ennen poistumista vielä maaseudulle, walk-in tatskaan ja toiseen ketturescueen missä kävin tutustumassa. Kaikista Eminemiin liittyvistä tekemisistä teen oman aiheen. 

Lue: Reissupäivät Detroitissa, Eminem, 8 Mile & Mom's Spaghetti

Detroitilla on mielenkiintoinen ja surullinen historia. Detroitista kasvoi suurkaupunki 1900-luvun alussa, kun Henry Ford perusti sinne ensimmäisen T-Fordeja valmistaneen autotehtaansa. 1960- ja 1970-luvuilla kaupunki kuitenkin alkoi rappeutua öljykriisin ja tuontiautojen lisääntymisen takia. Kaupungin asukasluku on puolittunut 1950-luvun 1,8 miljoonasta nykyiseen reiluun 900 000 asukkaaseen. 

1900-1930 luvuilla Detroitin asukasluku viisinkertaistui ja Detroit oli rikkaimpia kaupunkeja Pohjois-Amerikassa ja joidenkin lähteiden mukaan heillä oli koko maailman paras elintaso (Wikipedia). Kuitenkin heti 30-luvun lama veti Detroitin alas, työttömyys luvut pamahti kattoon ison väkiluvun myötä. Kolmessa vuodessa Detroittiin oli muodostunut "rotusota" missä hyväpalkkaiset työt säästettiin valkoisille ja tummaihoisille annettiin vain huonopalkkaisia töitä, valkoihoiset polttivat tummaihoisten asutuksia, menivät lakkoon jos "joutuivat" tekemään töitä tummaihoisten kanssa ja kaikki tämä johti myös 30 ihmisen kuolemaan (Detroithistorical). 60-80-luvuilla aluelle muutti enemmän tummaihoisia autotehtaiden töiden perässä, mikä sai valkoiset ja parempi palkkaiset muuttamaan lähiöihin pohjoiseen, minne ei tummaihoiset voineet edes muuttaa. 

Tämä loi 8 Mile valtaväylän sosiaaliseksi ja merkittäväksi tunnukseksi rasismista Detroitissa, missä valkoiset ja rikkaat asui pohjoisessa ja tummaihoiset ja köyhät etelässä.

Siniset kuvastaa tummaihoista aluetta, punaiset pisteet valkoista lähiöö. Rajana 8 mile valtatie.

90-luvulla yhdistustoimin tien ympäristöä siistittiin ja tehtiin turvallisemmaksi. Yleinen rasismi on laantunut mikä on yhdistänyt alueita enemmän sulavakaksi kokonaisuudeksi. Tie toimii yhä rotujen välisenä seinänä mutta alueet sen ympärillä on turvallisempia ja huollettuja. (Urbanhistory). Kävin 8 Milella tietysti reissuni aikana, siitä lue täältä: Reissupäivät Detroitissa, Eminem, 8 Mile & Mom's Spaghetti (tulossa)

Yllätyin siitä erityisesti, että Detroitissa oli pilvenpiirtäjiä. Keskusta oli todella iso, maineikkaan näköinen ja jopa ylellinen. Samaan aikaan pilvenpiirtäjien joukossa oli tehtaita ja lähellä hylättyjä rakennuksia. Yhtenä päivänä liikkuessa saavuin Eastern-market nimiselle alueelle missä oli menossa lauantaimarkkinat. Täysin yllättävä tapahtuma, koska olin alueella vain etsimässä D12 muraalia, mikä oli ilmeisesti peitetty tai aidatun alueen takana. 



Vanha pariskunta myi kuulakärkikyniä ja sellaisen ostin kun oli hieno. Se on valitettavasti mennyt rikki kotona ollessa, en tiedä oliko vika minussa vai kynässä mutta nyt se on jossain laatikon pohjalla. Muuta en tainnut täältä ostaa, mutta oli kivaa kierrellä ja jutella ihmisten kanssa.

Lopulta kuukauden reissuni alkoi Minnesotasta ja loppu Detroittiin. Vuokrasin vikalle päivälleni vielä auton koska check-out oli 11sta ja lento 9 illalla. Kävin ottamssa walk-in tatuoinnin (lisää toisessa aiheessa) ja ajelin vielä toiselle ketturescuelle tutustumaan. Sehän oli mitä olin tehnyt muutaman viikon täällä jenkeissä ollessa. Kun palasin Suomeen tuli ystäväni hakemaan minua ja sitten sai alkaa kotiutumaan taas. Upea, kamala ja tapahtumarikas reissu. 



Tähän loppui Roadtrip osuus. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>