Haku

syyskuuta 09, 2020

Miksi en halua biologisia lapsia?


Kuten moni pikkutyttö, olen viettänyt ala-asteella aikaa hioen niitä täydellisiä nimilistoja tuleville
lapsille ja aikuisempana miettinyt minkälainen äiti olisin, miten kasvattaisin lapsen, minkälaista kuria pitäisin, miten puhuisin vaikeista asioista jne. Kuten varmaan me kaikki olemme jossain vaiheessa tehneet. Näistä asioista huolimatta, aina kun olen miettinyt seuraavia elämän steppejä - ei lasten hankinta ole ollut niiden joukossa. Olen myös aina tiennyt etten itse halua lapsia tähän maailmaan tuoda.

Muistan ekan kerran rikkoneeni tämän oletuksen päässäni noin 17-vuotiaana, kun tajusin ettei kaikkien tarvitse rakentaa elämäänsä sen yhteiskuntanormin mukaan miten suurinosa väestöstä tekee.

"Käy lukio, sitten yliopisto, valmistu, hanki 8-16 toimistotyö, mene kihloihin Pariisissa, naimisiin kirkossa, Fjällrävenin reppu ja Iittalan astiasto, hanki kaksi lasta alle kahden vuoden ikäerolla, autolaina, soccer-mom, Muumimukit ja Vallilan verhot, suosittu koirarotu, hyvä koulu-alue, asuntolaina ja valkoinen aita, ajettu nurmi ja elä Disney-satumaisesti onnellisena elämäsi loppuun saakka."


Olen aina miettinyt asian niin, että jos lapsia tulee, ne tulee adoptiolla. Mikä olisi ihanaa, mutta en biologisesti halua lasta. Tässä on seitsemän syytä miksi, suurinosa kehittynyt heti sieltä aikuisuuden juurelta saakka ja tähän asti ainoastaan vahvistunut ajan kanssa.

1. En halua olla raskaana
En halua olla raskaana, en halua että kroppani käy läpi tälläisen trauman muutoksesta, en koe sitä ihmeellisenä aikana ja siihen liittyy muutenkin niin paljon ei-puhuttuja asioita että todellisuus on usein kaukana "parhaasta ajasta", en halua viettää puolta vuotta pää pöntössä pahoinvoinnista, sairastua diabetekseen tai menettää kaikkea sitä tulosta mitä olen keholleni tehnyt sitten viime kerran, kun suurenin hallitsemattomasti. Huom, tämä olisi kaikki sen arvoista jos haluisin biologisia lapsia. Sellaiselle ihmiselle tämä on maagista aikaa, tai jos ei maagista niin ainakin siedettävää koska lopussa on palkintona se lapsi. Jos ei sellaista sydämesi kyllyydestä halua synnyttää maailmaan - se ei ole sen arvoista.

Tästä myös hyvänä esimerkkinä myrkyllisiä vanhempia, keistä ei ehkä olisi pitänyt tulla äitejä - syyttää lastaan heidän elämän ja kehon tuhoamisesta. Koska palkinto siitä tuhosta, ei ollut mitä he tosissaan halusivat.

2. En halua synnyttää
Liittyy paljon samaan asiaan kuin raskaana oleminenkin, en halua tehdä sitä keholleni tai ylipäätään mennä sitä läpi. Synnyttäminen ei ole kaunis tapahtuma minkä haluisin kokea. Siinä repeää paikat ja siihen liittyy niin paljon asioita mistä ei puhuta. Ja koska en halua biologista lasta, se ei olisi sen arvoista. Jälleen kerran, niille se on ketkä biologisen lapsen haluavat. En halua että minusta revitään imukupilla lasta ulos, leikataan paikat auki tai muuta mukavaa. Tai vaikka synnytys menisi ns "helposti" on sekin painajainen mitä en halua kokea.

3. Ihmisiä on liikaa
Koko ekologisuus, maailmamme kantokyky pointti elää vahvana. Maapallolla on yksinkertaisesti liikaa ihmisiä ja en vain voisi mitenkään siihen määrään lisätä. Pieni ihmisviha elää jatkuvasti siinä miten meidän ruoka, juoma ja luonnonvarat eivät riitä ylläpitämään tätä määrää mitä täällä nytkin on. Ihminen on syyllinen omaan epäonneensa kun käyttää kaikki luonnonantimet pois, miksi? No raha - ja koska ihmisiä on liikaa. En voisi hyvällä omallatunnolla synnyttää lisää ihmisä tähän kasvavaan väestöön.

4. Maailmassa on liikaa lapsia keillä ei ole perhettä
Tämä liittyy myös aikaisempaan. Miksi toisin lisää ihmisiä tähän maailmaan, kun meillä on tuhansia lapsia ilman kotia. Lapsia jotka tarvitsevat perheen ja rakkautta. Lapsi on sun lapsi tuli se sitten biologisesti, adoptiolla, menetetyn sisaruksen kautta huoltajuudella tai jollain muulla tavalla. Rakkaus on se mikä tekee kodin, ei biologisuus.

Jos saisit nyt tietää että se lapsi kenet synnytit viisi vuotta sitten oliki vaihdettu synnärillä? Ei rakkautesi lapseesi loppuisi. Toki tälläinen tilanne saisi sinut varmasti haluamaan etsimään sen biologinen kerran sellainen on, mutta pointtina: Se olis silti sun lapsi, sä olisit sen silti kasvattanut ja rakastanut ja lukenut iltasadut. Olisi hyvin tekopyhää sanoa ettei se lapsi olisi enää rakas.

5. Sairaudet
Jos mietitään loogisesti, niin jopa koirista katsotaan ettei liian sairaat rodut pariudu keskenään. Näin vältetään parhaimman mukaan pahojen perinnöllisten sairauksien eteenpäin vienti ja mahdollisesti todella tuskainen elämä. Meidän suvussa on pahasti päihdeongelmia, mielenterveysongelmia, rintasyöpää, kohtusyöpää, kurkkusyöpää ja muita perussairauksia ja Jn perheessä diabetestä sekä sydän- ja verisuonitauteja. En välttämättä haluaisi ihan tahalleni yhdistää näitä kaikkia kannettavaksi lapselle. En sano että adoptiolapsi olisi tyhjä taulu tauti-mielessä, mutta jälleen kerran, miksi toisin uuden sielun tänne kun on niin moni ilman kotia. En myöskään edes tiedä suvustani mummoja ylemmäs joten mitä kaikkea sieltäkin voisi vielä paljastua. (Lue myös: Miksi teen sukututkimusta?)

6. Vaikeus vs adoptio
Kun mietitään adoptiota, moni on sitä mieltä että se on niin vaikeaa kun lapsen voi itsekin tehdä. Tämä on myös iso virheoletus. Keskimäärin 10-15% raskauksista päättyy keskenmenoon. Tämä takaa siis varmaa huolta tai jopa kuolemaa ja surua raskaus-ajalle. Raskaaksi tuleminen ei välttämättä ole helppoa, sen yrittäminen saattaa kestää vuosia, nainen saattaa joutua pistämään itseään hormoneilla ja itse raskausajan aikana saattaa tulla vakaviakin ongelmia. Saatat olla pää ämpärissä puoli vuotta, et ehkä saa olla jaloillasi tai sairastut raskausajan diabetekseen tai anemiaan. En sanoisi sen olevan yhtään sen helpompaa, koska et voi tietää onko kohtalosi kaikki vastoinkäymiset vai kerralla raskaaksi ilman ongelmia. Adoptiossa on taloudellinen puoli sekä tietenkin erityinen hoiva lapselle joka on joutunut elämään ilman alkuelämän kotia.

Mahdollisuus myös siitä että lapsi menehtyisi ja joutuisit synnyttämään kuolleen lapsesi kuullostaa niin traumaattiselta, että annan vahvimmat sympatiani kaikille jotka niin ovat joutuneet tekemään.

7. Henkilökohtaiset muut syyt
Pieniä yksityiskohtia mitä en voi/halua kokea mihin en nyt tässä paneudu sen enempää.


Sitten seuraavaksi haluan poistaa muutaman myytin mikä liittyy ihmisiin, ketkä eivät halua lapsia tai keille lapset eivät ole elämän ykkös-tavoite.


1. Vihaat lapsia
Tiedän että voisin elää todella täyden, ihanan elämän ilman lapsia. Se etten hankkisi lapsia, ei tee minusta lastenvihaajaa.

Tällä hetkellä olen avoin adoptiolle vuosien(kymmenen) päästä tai ei lapsia ollenkaan. Vaikka olisin lapseton ihminen joka ei halua biologista lasta, se ei tee musta lapsivihaajaa. Mä tykkään lapsista ja lapset tykkää musta, vaikka voisin elää koko elämäni hankkimatta lapsia se ei tarkoita ettenkö tykkäisi viettää heidän kanssa aikaa, olla lapsenvahtina tai leikkiä niiden kanssa sukujuhlissa. Esim kuvan kummityttöni Nanna aina tutkii lävistyksiä ja tatuointeja iloisin mielin. 

Kotieläinpihalla kun näytin lapsille elukoita kommentoi sen aikainen ystäväni että "Juu ei mitään hätää miten tuut mun lasten kanssa tulevaisuudessa toimeen". Lapset muistuttaa jotenkin omaa viatonta aikaa ja vapautta. Vaikka haluaisin adoptiolapsen, tai vaikka en haluaisi lapsia ollenkaan, en lapsia vihaa.

Oma kummini ei ikinä lapsia halunnut, hänellä oli minut ja veljeni ja se riitti. Hän ei vihaa lapsia vaan tunsi itsensä niin hyvin että tiesi meidän vierailujen riittävän tyydyttämään lapsi-mittarin. Ne keillä mittari on suuri hankkikoot lapsensa, mutta joillekkin riittää kaksi viikkoa vuodessa. Joten voidaanko jo tiputtaa tämä oletus pois?

On varmasti olemassa ihmisiä ketkä vihaa lapsia, lapsettomia mutta myös heitä ketkä ovat silti lapsia hankkineet. Muistetaan se.

2. Uranainen
Kun puhuin alussa siitä ettei lasten hankkiminen ole kuulunut suunnitelmiin, tarkoitan sillä sitä että mulla on elämässä kymmeniä unelmia ja suunnitelmia. Asuntoautoelämästä, matkustuksesta, monesta erilaisesta yrittäjyydestä, opiskeluista, omakotitaloista, kotieläinpihasta, omavaraisesta elämisestä, kirjojen kirjoittamisesta jne! Ettei niihin usein ole mahtunut lasta - ja voisin varmasti elää elämäni onnellisena loppuun asti ikinä lasta hankkimatta. Se että on paljon uraan liittyviä unelmia ja haluaa panostaa sinne, ei tarkoita etteikö lapset ikinä sinne kuuluisi, tai ettei voisi olla hyvä äiti jos ura on tärkeää. On myös täysin ok, että se ura on se elämän keskikohta ja saakin mennä perheenlisäyksen edelle.

Mielestäni tämä on todellinen ajoitus kysymys, en olisi halunnut adoptiollakaan lasta vielä 20-vuotiaana, mutta nytkun moni unelma on toteutettu ja laitettu aloilleen on tämäkin tullut ajankohtaisemmaksi ja adoptio saattaa odottaa joidenkin vuosien päästä. Lapsi tuo mukanaan omat unelmat ja saavutukset, mutta niiden ei tarvitse olla elämän ainoat. Adoption hyväpuoli on sekin ettei ole sitä biologista kelloa tikittämässä.. 

Voit olla uranainen/uramies ja silti haluta lapsia. Voit myös olla uraihminen joka ei halua lapsia. Mielestäni ihminen voi elää oikein täyden ja rikkaan elämän ilman että hankkii ikinä lapsia.

Itselläni on jo yksi kummityttö ja aika varmasti tulee pari lisää. Jn veli on saanut lapsen joka on kanssa meidän ihan lemppari kissojensilittelijä. Lapsitarpeet täyttyy hyvin jo noista mitä on kummiuden kautta. Monessa kulttuurissahan perhe on laaja käsite ja lapsella on monta jotka sitä rakastaa, Suomessa ollaan niin omaan tilaan taipuneita että nämä oikein mukavat perinteet on jääneet täältä pois. 

3. Itsekästä
Tämä on ehkä jännin argumentti mitä kuulee siitä, ettei halua hankkia lapsia. Etenkin heille jotka eivät niitä aio ollenkaan hankkia. Ei ole mitenkään itsekästä haluta elää omaa elämää? Ei ole mitenkään itsekästä olla lisäämättä tätä massaa tällä planeetalla. Itseasiassa lasten hankkiminenhan on nimenomaan itsekästä, koska sinä haluat lapsen, joten sinä hankit sen. Jos puhutaan täysin mustavalkoisesti siitä kumpi osapuoli on itsekäs, niin se on se joka sen lapsen hankkii.

Vanhaan aikaan lapsi hankittiin itsekkäästi työvoimaksi kun ei meinaa navetat selvitä pelkän mamman voimin. Nykyään ne hankitaan koska halutaan, mikä on myös itsekästä.

Leikitään hetki! Jos maapallomme ei olisi ylikansoittunut ja haluaisimme lapsia hankkia ihan vaan sen verran että ihmiset voivat yhä elää pallolla harmoniassa luonnon ja muiden eläinten kanssa, ja kaikki muut hedelmöitysikäiset naiset olisi jo hankkinut lapsen/eivät voisi tulla raskaaksi ja sitten se kuka ei halua lasta kieltäytyisi - sitten se voisi olla itsekästä. Mutta se ei ole se maailman missä elämme.

Me emme elä enää luonnollisessa tilassa. Jos ihmisiä olisi samaantapaan kuin eläimiä, olisi hyödyllistä käyttää tätä biologista mahtia ja lisääntyä, mutta maailmamme on ylipopuloitunut eikä tarvitse jokaisen hedelmällisen naisen tulla raskaaksi. Jos niin kävisi, uskon että ihmiskunta tuhoaisi tämän maailman monta kertaa nopeampaa. Myöskin, vaikka eläisimme tuossa luonnollisessa tilassa, se ei silloinkaan vaatisi jokaisen tamman lisääntymistä.

Olisi itsekästä myös hankkia lapsia silloin kun niitä ei todella halua - taattua tarvetta terapialle.


Ja nytkun on puhuttu perheistä, voidaan rikkoa samalla tämä äiti-isi-lapsi kombo. 

Tietenkin myös isä-isä tai äiti-äiti sekä mikävaantunnetolevasi-mikävaantunnetolevasi. Nämä on nyt jo kaikki osa sitä "perus" vanhemmuus komboa - tai ainakin pitäisi olla. Mutta on myös muita tapoja, esimerkiksi tilanteissa missä omat voimavarat eivät välttämättä riitä kokoaikaiseen vanhemmuuteen. On olemassa sellaisia perhemalleja missä lapsella on kahdet vanhemmat alusta asti, kyseessä ei ole ero missä vanhemmat on hankkineet uudet kumppanit ja siitä johtuva skisma, vaan alusta asti neljä vanhempaa jotka kaikki lasta rakastaa omanaan. On pariskuntaperheitä missä lapsi asuu yhdessä talossa ja pariskunnat asuvat siellä vuoronperään ja aina kun toinen pari on "koti"-talossa, asuu toinen pari omassa kämpässään muualla ja lapsella on vain yksi koti.

On myös viikonloppu vanhemmuutta, missä autetaan vähävaraisia perheitä/ pienillä voimavaroilla toimivia perheitä ja yksinhuoltajia viikonloppuisin. Lapset tuodaan ns "mummolaan" ja tällä välin ylikuormittunut vanhempi saa aikaa levähtää ja viikonloppuvanhempi saa oman annoksensa vanhemmuutta.

On myös kommuuniperheitä missä usea ihminen asuu samassa isossa talossa ja talossa asuvat lapset tuntevat läheisyyttä kaikkiin "vanhempiinsa", he auttavat toinen toisiaan ja lapsella on monta kehen tämä luottaa, ja kenen kanssa viettää aikaa. Puhumattakaan polyamorisista suhteista mitkä ovat usean kumppanin kombo missä lasta rakastaa useampi ihminen vanhemman roolissa.


Myöskään kaikkien ihmisten ei pitäisi lisääntyä


Ymmärrän että joillekkin lapsi on elämän valo ja kaunis asia mikä jokaisen ihmisten pitäisi kokea. Kuitenkin on aika selkeää ettei kaikkien pitäisi lisääntyä. Kaikkien ihmisten ei pitäisi olla vanhempia ja he yleensä sen itsekin tietävät onko vanhemmuus heidän päämäärä vai ei - se vaan pitäisi oppia kyseenalaistamaan ajoissa.

Siksi tämänkin aiheen kirjoitan, koska olisi aika rikkoa se normi että kaikki haluaa lapsia, tai että se olisi joku seuraava askel jokaisen liitossa. Jatkuvat kyselyt sukulaisilta ja läheisiltä "No koskas te lisäätte perhettä?" - on monelle tuskaa ja aiheuttaa ikäviä tunteita. Tälläiset kyselyt voivat myös aiheuttaa epäonnistumisen tunteita ja monelle (yleisesti ehkä vanhemman sukupolven kyselijälle) ei kelpaa vastaukseksi ettei lasta tule vaan aletaan motkottamaan, tehden tästä joka ei lapsia halua, vihollinen tai paha ihminen. Puhumattakaan siitä henkilöstä joka lapsia kovasti haluaa muttei voi saada - tai on pitkäaikainen yritys taustalla voi tälläinen kysely tuoda surullisia muistoja tai tunteita pintaan. Opitaanko että jokainen pari on omanlainen ja jos et tiedä parin aatteista lasten suhteen - älä kysy koska tulee perheenlisäystä?

Sitten jos puhutaan siitä, että ihmisiä ketkä eivät lapsia halua /eivät erityisesti halua on olemassa nyt ja on ollut aina. Kun asiaa ei kuitenkaan ole kyseenalaistettu tai ei ole edes tiedetty miten, on siitä seurannut vanhempia ketkä laiminlyö lapsiaan. He ovat hankkineet lapsia vaikkeivat todella sitä ole halunneet. Isät jotka ovat päätyneet hylkäämään perheen, äidit jotka juo katkeruutensa pois ja ongelmia tunteiden käsittelyssä kaikinpuolin. Lapsia on saatettu tehdä koska "niin pitää tehdä" tai ulkoisten paineiden takia. Lapsi jota ei ole haluttu kokee huomion puutetta, vajaata oppimista elämän asioista eikä välttämättä syliä ja turvaa vanhemmalta. Monia asioita voi seurata siitä kun lapsen hankkii ihminen joka ei sitä halua. Kuitenkaan syy ei ole heillä, vaan tässä tapauksessa yhteiskunnassa ja siinä oletuksessa että kaikkien pitää lisääntyä.

Siksi tämä on tärkeä aihe ja myös pieni selkään taputus kaikille jotka itseään moittivat - On ok ettei halua lapsia. On ok ettei tunne oloaan äidilliseksi. On ok elää omaa elämää ja on myös ok hankkia lapsia jos niitä haluat. Kaikki on hyvin, kunhan elät mikä on sinulle parasta. Kyseenalaista tämä normi ja tutki sitä, mikä on sinun polkusi ja sinun halusi. Älä hanki lapsia jonkun muun takia, älä painostuksen alla äläkä ketään muuta varten. Ole oman elämäsi supersankari ja lisäänny jos niin haluat ja älä lisäänny jos niin et halua!


17 kommenttia:

  1. Voi Jonna taas niin upeeta tekstiä. T. Kummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oot näyttänyt myös hyvää esimerkkiä =)

      Poista
  2. Tää oli hyvä postaus, luin jo aikaisemmin tällä viikolla. Mulla on yksi lapsi, mutta jaan kanssasi hyvin paljon samankaltaisia ajatuksia mitä tulee mahdolliseen seuraavaan lapseen. Myös toisen lapsen kohdalla on paljon noita mainitsemiasi myyttejä.. Eikö ole itsekästä olla hankkimatta esikoiselle sisarusta. Etkö pidä äitinä olemisesta tai lapsista kun et hanki toista lasta... Näitä olisi vielä vaikka kuinka paljon lisääkin. Tämä on selvästi sellainen aihe, johon ihmisillä tuntuu olevan sanansa sanottavana, vaikka voisi kuvitella, että toisten lisääntyminen ei varsinaisesti pitäisi olla muiden asia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti siis ne oletukset mitä äidit vielä kohtaa äitiydessään on ihan oma kategoriansa! Huhhuh!

      Poista
  3. Erittäin hyvä teksti. Selvästi olet asian miettinyt ja selkeästi sen esittelet. Olen samaa mieltä kanssasi.

    VastaaPoista
  4. Hyvää pohdintaa. Me ollaan mietitty myös sijaisperhe- tai kummiperhetoimintaa yhtenä vaihtoehtona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Aivan liian vähän puhutaankin noista muista vaihtoehdoista, kiva kuulla että on siellä mietinnässä =)

      Poista
  5. Jokainen päättää omasta kropastaan sekä lasten hankkimisesta.

    VastaaPoista
  6. Tässä oli tosi paljon mun omia mietteitä asiasta! Hyvä kirjoitus! En ole noudattanut, enkä aio noudattaa tuota kuvailemaasi kaavaa. Onkohan adoptiovanhemmille muuten asetettu joku yläikäraja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vasta huomasin viestisi! Hyvä Anne :) Käsittääkseni tämä riippuu adoption kohdemaasta myös, esim Intiassa (?) oli että adoptoivien vanhempien yhteisikä ei saa olla yli 100 vuotta! Eli nuori mies alle niin riittä vuodet =D

      Poista
  7. Miettiikö oikeasti tytöt siitä, miten pääsee naimisiin ja saa lapsia ja omakotitalon ja kultaisen noutajan? Kauhistus! Olen varmaan poika sitten :D Minulla ei koskaan ollut vauvakuumetta tai hääkuumetta. Omakotitalokuume ja matkakuume kyllä oli.

    Siis, minulla on lapsi, mies (ei koiria), on ollut omakotitalo metsässä kaikkien palveluiden lähellä, duuni ja… Ja katsokaa, missä nyt olen. Lapsi on biologinen lapsini. Sillä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä. Olen onnellinen siitä, että minulla on lapsi eikä siitä että olen tehnyt sen itse.

    Raskautta ei juuri huomannut (ei ollut aikaa), se tuli ja meni. Mutta synnytys sai minut polvilleni 2.5 vuodeksi. Olin liikuntakyvytön - typerä säästösyistä johtunut hoitovirhe. (https://viaperasperaadastra.com/2020/10/18/aitiys-vauvavuoden-tabuja/).

    Se, että minulla ylipäänsä on biologinen lapsi, ei ole itsestäänselvyys. Mutta itse en koskaan lähtisi hedelmöityshoitoihin ja yms samoista syistä: maailmalla on jo tarpeeksi lapsia vailla kotia. Haluaisin toisen lapsen, mutta päätin että jos sellainen mahdollisuus joskus aukenee, lähden adoptiolinjalle.

    Tunnen paljon adoptioperheitä, ja olen sitä mieltä, että jos ihminen ylipäänsä kykenee rakastamaan, siinä ei ole mitään merkitystä, kuka sen lapsen on maailmalle vääntänyt. Yksikin poika on niin omiin vanhempiinsa, etten olisi ikinä arvannut, etten tietäisi että häntä oli adoptoitu vasta 4-vuotiaana (hän ei edes puhunut vielä silloin).

    On muuten jalo ajatus ottaa kaverin lapset kylään edes hetkeksi. Erikoisesti yksinhuoltajaäidit kärsii ajan ja unen puutteesta sekä riittämättömyyden tunteesta, kun voimia ei ole kaikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis vastaus Nadine! Raskausajassa ja synnytyksessä juuri noita asioita mistä ei hirveesti puhuta - kaippa siksi että saadaan lapsenlapsia eikä kukaan pysähdy ja sano että hei tää oli kamala kokemus :D Ja olet ihan oikeassa tuosta että rakkaus on rakkautta, miten päin vanhemmaksi tuleekaan.

      Vähän itekkin miettii välillä että onko syntynyt oikeaan yhteiskuntaan kun on ajatusmallit eronnut niin paljon ympärillä olleista, mutta kyllä tää taitaa sama paikka olla :D Toki multa pieni taiteellinen yleistys että tää olisi jotain mitä kaikki haluaa, ei sentään. Mutta kuuluu siihen "perus kaavaan" mitä monesti seurataan :)

      Poista
  8. Seija miehineen adoptoivat poikansa afrikasta kun he oli aikaa pahasti yli 50 kymppisiä molemmat.

    VastaaPoista