Haku

tammikuuta 30, 2022

Nekala asuinympäristönä - #Nekalahoods


Ei nekalaa kannata inhota.


Nekala saa ihan liikaa negaa ottaen huomioon että se on naapurustona muuttunut aika reilusti vuosien varrella. Aika milloin telkkarit lenteli sisään taloihin ja tuulessa humisi riitaisat huudot on ohi. Edulliset parakki talot mitkä houkutteli linnasta päässeitä, "pelottavia" ihmisiä (sekä mun sukua) on jyrätty pois jo -/+ vuosikymmen sitten eikä alueella tarvitse pelätä. En tiedä olisiko aikaisemminkaan tarvinnut mutta tässäkin pätee tämä "out of sight out of mind" mentaliteetti missä vähävaraiset ja päihdeongelmaiset siirretään "jonkun muun ongelmaksi" ja asuinalue "puhdistuu".  

Nykyään Nekalassa on esimerkiksi Tampereen parhaat ruoat tarjoava Wanha Tappi (missä käytiin Jn kanssa ensitreffeillä<3), kauniita puutaloja, vanhoja rakennuksia, Viinikan kirkko, rauhaa ja kuvan mukaista rantakauneutta. Nekalan vesistö tarjoaa kodin useille lintulajeille mitkä muutoin olisi aika pulassa. Alueella asuu sellaisia lintuja joilla ei muutoin olisi paikkaa missä asua - ja vaikka metsikköä yritetään kaataa mm. jalkapallokenttien takia, on Nekalalaiset taistelleet kovasti sitä vastaan. Kiitos heille. Järveä on käytetty tiedonpuutteen aikana kaatopaikkana mutta sen verran se on puhdistunut että tiedän läheisiä ystäviä ketkä sieltä on kalaakin nostaneet. Kyllä se siitä. 

Nekalassa on oma tehdasalueensa mikä on lähinnä täynnä erilaisia varastoja ja toimistotiloja mutta eipä sinne tarvitse määräänsä enempää vaellella. Paras puoli Nekalaa on ehdottomasti Iidesjärven ja Lampipuiston puolella. Lampipuistossa on järjestetty ilmaisten festarien ja picnic-vapauden puolesta tapahtumaa Vapaa Nekala jo vuodesta 2011, vaikkakin se kiellettiin vuonna 2014. 
Itse osallistuin viimeksi 2017. Facesivut: Vapaa Nekala

Nykyään Nekala on enemmänkin nuorten vapaamielisten ihmisen kokoontuma. Kaduilla heiluu kangaskassit ja lähikaupasta kävellään pois vihis kädessä. Ihmiset liikkuu pyörillä ja paikallisessa esittäydytään talon numeron perusteella. Meno on rauhaisa ja samaan aikaan vallaton. Asuin itse Nekalassa 2015-2018 kun tulin takaisin Tampereelle Etelä-Pohjanmaalta. Suvullani on siellä pidemmätkin juuret. 

Nekala on oikein kiva alue. Kävelymatka keskustaan, lyhyt matka lähikauppaan sekä isoon kauppaan. Bussilla pääset suoraan myös Turtolan sittarille eikä Ratinan isosta kaupastakaan ole mitenkään mahdoton matka kotiin. Bussit kulkee arkisin hyvin kanssa. 

Halusin vaan kertoo miten kiva paikka tuo Nekala onkaan.
Lue myös: Kissanmaan hyvät puolet - Asuinympäristönä Tampereen Kissanmaa

tammikuuta 29, 2022

Sateenkaaret (Regnbue) & Makramevyöt (Freya)


Sateenkaaria ja makramevöitä


Tämä voisi kuullostaa joltain lastensatukirjan otsikolta, taikka surullisen runon lopputoteamalta. Mutta tänään se kertoo vain esittelyaiheesta, missä haluan jakaa enemmän kuvia ja tietoa kahdesta tilaustyöstä mitä minulta saa.

Voit siirtyä näiden omille Etsy-sivuille suoraan tästä:

Tai jatkaa lukemista!

Regnbue sateenkaaret


Eri kokoisia makramesateenkaaritöitä. Sopii hyvin minimalistiseen sisustukseen, lastenhuoneisiin sekä toki saatenkaarien rakastajalle. Valmiit sateenkaaret postittuu nopeasti, mutta jos toivot saavasi työn valitsemissasi väreissä / koossa, otathan yhteyttä niin sovitaan jotain! 
Yleisesti tilaustyöt ovat hintavempia siksi, että materiaalia pitää hankkia mahdollisesti paljonkin ja koska tuotetta ei ole valmiina!

@jowisfreelife löytyy instagramista sekä facebookista. Blogipuolta voit seurata instagramissa nimellä @jowibarina. Kaikki työt on käsinvalmistettu Tampereella, Suomessa. Käytän luonnonantimia sekä kierrätysmateriaaleja, lisää näistä blogissa.


Greyta
Harmaansävyinen makrame sateenkaari. Usean sävyn omaava, keskikokoinen lanka-sateenkaari mikä käy erityisen hyvin neutraalien sävyjen rakastajalle. Tasainen latva.
Mitat: 20cm x 15cm
Hinta: 30€


Blueno
Sinisen väreissä tehty regnbue sateenkaari. Latvat 100% uudelleen käytettyä jämälankaa.
Hinta: 30€

Tiger - tilaustyö, myyty


Bobby
Massiivinen makrame sateenkaari omistaen kolme eri väriä. Punainen, sinapinkeltainen sekä beige. Hapsut ovat sekanarua, sisällä rautalankaa - muoto on vähän muokattavissa. Sopii täydellisesti värikkäseen sisustukseen, mutta toimii myös väripilkkuna harmaassa sisustuksessa.
Mitat: 27cm x 24cm
Hinta: 40€


Greeno
Vihreän eri sävyissä uiva makramesateenkaari. Latvat 100% uudelleen käytettyä jämälankaa.
Hinta: 30€

MiniBobby
Punainen yläkaari ja haaleammat alakaaret. Pyöreät latvat, tehty jämälangasta eli kierrätystä tukeva työ!
Hinta: 35€


Happy
Ekoologisena kaverina Happyn latvat on Bobbyn tavoin täysin jämälankaa mikä on hyötykäytetty kaaressa. Sen värimaailmassa on iloisia värejä ja sen tyyli on vähän sotkuinen - liian onnellinen välittääkseen latvamitasta!
Mitat: 20cm x 17cm
Hinta: 25€

Tilaustöiden hinnat alkaa 35,00€ ylöspäin.


Kranssi
Kolmen minisateenkaaren omaava oviseppele missä kirpparilta ostettu soitin keskellä. Makrame ympärillä on sinapinkeltainen.
Hinta: 45€

Freya makramevyöt


Makrame tekniikalla punottu vyö on todellinen yksityiskohta asussa kuin asussa. Se tuo positiivista huomiota käsityönä ja yksityiskohdillaan muttei varasta koko showta. Oiva lisä kesän meininkeihin taikka juhliin. Hieno asia makrameessa on sen monimuotoisuus ja soveltuvuus erilaisiin tilanteisiin ja asuihin. Ole luova asukokonaisuutesi kanssa ja sovella haluamallasi tavalla!

Tämä tuote on saatavilla tilaustyönä kaikissa mopparin, paulinan ja minimopin väreissä. Langan paksuus vaikuttaa vyön paksuuteen ja suosittelenkin eniten minimoppia. Kaikki vyönsoljet mitä olen käyttänyt ja käytän on kierrätetty Nextiili-pajalta. Lanka on aina 80% kierrätyspuuvillaa.

Alla vapaana olevia töitä ja hinnat.
Tilaustyön hintaan vaikuttaa niin moni asia että yhtä hintaa on vaikea antaa. 



Suddle
Ohut ja yksityiskohtainen Suddle vyö sopii S/M kokoisille parhaiten, etenkin vyötärövyöksi. On kuitenkin makukysymys kuinka korkealla sitä haluaa pitää ja se kuinka paljon "ylimääräistä" haluaa että vyönsoljesta roikkuu!

Mitat: Kysyttäessä
Hinta: 25€


Digimon
Olen ollut lapsesta asti ehdottomasti Digimon fani enemmän kuin Pokemon fani ja pitäähän tälläisella kolmeakymppiä lähestyvällä nuorella naisella olla oma digimon-vyö. Etsystä ostettu digivice ja kirpparilta pelastettu Gomamon. Vaikka toki Palmon olisi ollut oma lemppari, jostain pitää aloittaa. Vyö on makramekuviolla tehty Tuuli- kuviollinen taideteos. Chunkymoppia ja vyönsolkena on Nextiilistä kierrätetty puusolki.

Onko sinulla outo idea vyöksi? Voidaan ideoisa yhdessä.
Tilaustyöt alkaen 30€


Inner child
Tilaustyönä hankittava vyö, minkä idyllisessä maailmassa vyö solmitaan taakse kiinni, jättäen kuviollisen osuuden eteen näkyviin - ei solkea. Tässä kuviossa edessä on aukko mistä lähtee timanttikuviota haluamallasi kuosilla, kuvassa Tuuli kuvio.

Hinta määräytyy kuvion mukaan, alkaen 30€

Lisäkuvia:

Puusolki, Nextiilistä

Loput naruista auki solmimista varten

Myös metalliset vyönsoljet kierrätettynä Nextiilistä

Inner Child tilaustyö

Marin tyttäret meets Freya makramevyö! Vyölaukku. Vapaa.

Sidottava malli takaa

Violetti vyö missä painava värikäs latva. Vapaa.


tammikuuta 26, 2022

Travis helistin - Jowisfreelife tuote


Luonto on tärkeä osa elämäämme. Luonnosta nostamme voimaa ja energiaa. Shamaanille ja sen harjoittajille on tärkeää käyttää erilaisia työkaluja jotta voimme selkeämmin olla yhteydessä siihen mitä teemme. Keskittyminen on luonnollisempaa työkalun kautta kuten rummun tai helistimen avulla. Luonto on kaikkein tärkimmässä osuudessa todellista luonnosta energiaansa hakevaa shamaania tai noitaa. Kun lähdin miettimään että miten tuon helistimeen luonnon osaksi, oli vastaus edessäni.

Tätä shamanistista helistintä varten valitsin ulkokuoreksi saksanpähkinän luonnollisen kovan seinämän ja sisälle Himalajan suolan rakeita. Sointu on kevyt ja hellä. Sen pieni koko kertookin sen, ettei sen ääni kuulu kauas mutta se riittää enemmän kuin tarpeeksi kutsumaan luokse ja käytettäväksi rituaaleissa.

Travis nimi tulee sen käytännöllisestä travel (matka)-koosta. Isoa rumpua voi olla vaikea kantaa mukana, mutta iltakävelyä varten voit nipsuttaa Travis helistimen kaulakoruusi tai ihan vaikka taskuun - ja ottaa esiin paikan tullen. Travis on aina itsensä värinen, klipsulla. 

Katso tuotteen esittelyvideo:

 
Tai siirtymällä Youtubeen: Travis-helistin

Voit ostaa tuotteen Etsystä: Travis-helistin
Hinta: 21,00€

_______________________________________

Nature is such a big part of our life and practises. Wr draw energy from nature and I wanted that to show in these raddles. That is why I decided to make the outside from walnuts and the sound on the inside from Himalayan salt rocks.

The sound is light and gentle. It wont carry to houses away but it is more than enough for your rituals.

Travis name comes from it's handy travel size. A big drum can be hard to carry around, but this small walnut you can just clip onto your necklace and go walk outside. Unclip and use when needed. Or just put in in your pocket!

Watch the product preview from above, or from here: Travis raddle
Buy the item from Etsy: Travis-helistin
Price: 21,00€

Shamaanirumputaulut - Jowisfreelife tuote

 

Kaikki alkoi vuonna 2016 kun tein omaan ilooni tulevan hittituotteeni. Löysin täydellisiä kanvaspohjia ja aloin maalaamaan shamaanirumputauluja. Nämä ensimmäiset 5 vuotta mentiin soikealla mallilla mitä sain jopa useammasta askartelukaupasta. Kuitenkin vuoden 2021 lopussa tilaustyötä tehdessä vastaan käveli ongelma: Taulupohjia ei enää saa Suomeen. 

Niiden tuotanto oli lopetettu ja oli aika päätöksille. Mietin tovin mitä tekisin tuotteen kanssa mistä moni on pitänyt niin Suomessa, kuin ulkomaillakin. Päädyin muuttamaan tuotteen pyöreisiin taulupohjiin mitä onkin saatavilla hyvin. Halusin kuitenkin tehdä oman julkaisun tehdyille ovaaleille tauluille (ne mitkä muistin kuvata) ja infot nykyisestä tilanteesta tilaustyötä miettiessä! Infot kuvien jälkeen. 

________________________

It all started in 2016 when I made a shamandrum painting for my own pleasure and accidently found my hit-product. I found the perfect canvases for these types of paintings and started to make these for sale. For the first five years I painted on the oval shape and everything was fine. Till 2021 when I found out that you couldn't buy these in anywhere in Finland anymore and I had to make a decision. 

I decided that instead of discontinuing the product, I would change it. So now these drumcanvases will be available in a round shape. I wanted to memories all the oval ones I painted (and remembered to take pictures of) here, and after them you can find the new info about this item. 

Siirry Etsy tuotteeseen / To the Etsy product:
Shamaanirumputaulu - Shamandrumpainting



Pyöreät Muodot - Round Shapes

Joitain haamuja vanhoista tauluista on yhä saatavilla ja koska toimivat viimeisinä töinä on niiden arvo nyt hiukan erityisempi. Yksi kappale on Marras Dreadsin tiloissa, yksi (ainakin oli) 3D Crush kahvilan tiloissa ja varastossa minulla saattaa yksi olla. Nyt kuitenkin saatavilla on samaa kuviotaulua mutta pyöreässä muodossa. 

Vaihtoehtoina on yhä tummapohja vaaleilla kirjaisimilla tai vaaleapohja tummilla kirjaisimilla.
Hinnat uusissa pohjissa on monimuotoisemmat koska kokojakin on useampi. Pienin rumputaulu mitä on saatavilla on halkaisijaltaan 10cm, isoin 80cm.

Pieni: 10cm, 15cm, 20cm, 25cm / Hinta: 30,00€
Keskikokoinen: 30cm, 35cm, 40cm / Hinta: 50,00€
Iso: 60cm, 80cm / Hinta: 60,00€

________________________

Some ghosts of these old paintings are still available at some places in Tampere and I might have a few in the basement but as for the time being - the new ones are going to be round shaped.

You can still choose from the two variations, light backround with dark initials or dark backround with light initials. The sizes vary from 10 cm (3.9 inch) to 80 cm (31.4 inch).

Small: 10cm, 15cm, 20cm, 25cm / Price: 30,00€ ~ 27 dollars
Medium: 30cm, 35cm, 40cm / Price: 50,00€ ~ 44 dollars
Large: 60cm, 80cm / Price: 60,00€ ~ 53 dollars

Siirry Etsy tuotteeseen / To the Etsy product:
Shamaanirumputaulu - Shamandrumpainting


Siirry Etsy tuotteeseen / To the Etsy product:
Shamaanirumputaulu - Shamandrumpainting

tammikuuta 23, 2022

Digimon - Elämässäni

 

Ollaan puhuttu jo Gtasta, Zeldasta ja Muumeista elämässäni joten onkin oiva aika keskustella Digimonista! Kasvoin ehdottomasti enemmän tässä leirissä kuin Pokemonissa, vaikka toki pokekortteja keräiltiin ja tositarkoituksella. Pokekortteja saatiin viikkorahoilla ostaa ja kaikilla oli ne kauniit kansiot niille. Omastani leikkasin yhden rivin pois että se oli vain 2x3 rivinen ja täten erilainen kuin muiden, mitä jänniä tapoja sitä keksikään itsensä toteuttamiseen lapsena. En ikinä pokekorteilla pelannut mutta keräilijäfriikkeyteni tykkäsi swappailla söpöimpiin otuksiin.

Digimonista ei ollut samalla tavalla oheistuotteita, mutta kaikki pehmolelut (samanlaiset kuin kuvan vyössä) keräsimme lapsuuden kaverien kanssa, annoimme jopa saman lelun toisillemme synttärilahjaksi. Molemmat avasi paketit ja niistä paljastui sama lelu!

Digimon käy enemmän järkeen

Kun oikeasti puhutaan eroista Digimonin ja Pokemonin välillä, olisi täysin loogista että kaikki diggaisi Digimonista enemmän. Think about it, Pokemonissa jotkut 13-vuotiaat lähtee oman onnensa nojassa asumaan metsiin ja käymään vaarallisia taisteluita keskenään. Tämän on oltava jotain lasten kaltoinkohtelua. Heillä ei oikeasti ole mikään hyvä suhde Pokemoneihinsa, koska he kirjaimellisesti metsästää heitä, väsyttää heidät taistelulla ja sitten vangitsee vasten heidän tahtoa - jotta voi käyttää heitä taistelussa lisäämässä tätä orjuutta. Kaikki vaan hyväksyy että on jotain ihme olentoja maailmassa joita varten on stadionit ja lääkärit ja kaikki. Todella absurdia ja vallanhimoista. 

Digimonissa on ihmisten maailma, missä ihmiset eivät tiedä muusta maailmasta ja toinen ulottovuus missä Digimonit asuvat. Leirillä olevat lapset imaistaan tähän maailmaan ja he bondaavat oman Digimoninsa kanssa. He rakentavat paras-ystävä tyylisen suhteen Digimoniensa kanssa jotka päättävät jäädä sen sijaan että lähtisivät pois. He pelastavat tämän maailman ja ihmisten maailman yhdessä tuholta ja samalla pitävät harmonisen tasapainon kahden maailman välillä. < Tämä, on katselemisen arvoinen vaihtoehto.

Teini-iässä

Sarjojen suurkuluttajana myös Digimonin kaksi ekaa kautta on kuulunut tähän sarjarumbaan (Lue: Sarjani). Teini-iässä vielä porukoilla asuneena lisäsin nämä kaudet kiertoon ja niitä katseltiin usein yksin taikka ystäväni kanssa. Kerran valvoin ensin yhden yön yksin kun katselin Digimoneja ja kun ystäväni tuli meille yöksi, valvottiin hänenkin kanssa katsoen Digimonia. Olosuhteet oli penkiltä ja läppäriltä enintään epämukavat - et ei ihan parasta movienightia ollut tarjota mutta teininä kelpasi kaikki. 

Saattoi käydä myös niin että tälläisen Digimon täyteisen valvotun yön jälkeen mentiin toisen kaverin kanssa meidän kellari läpi jotta nuo Digimon pehmot löytyisi ja voisin ottaa ne hoitavaan huomaani takaisin. Lähes kaikki löytyi, mutta puuttuvat harmitti ja kyselin mesessä (kyllä, original mese!) kavereilta että jos he olisivat Digimoneja, mihin he piiloutuisivat? Valvottu yö on kuin humala monella tapaa. En edes muista löytyikö loput Digimonit vai eivät mutta hauskaa oli.


Tatska pelasti jalkani

Tein kotitatskoja kuten moni hullu yksinäinen nuori ja päädyin tekemään aivan kamalan käärmeen itselleni jalkaan. Tatuointi mitä kerkesin inhota lähes tulkoon 10 vuotta ennenkö ystätäväni Tuuli (@kauheetuuli) sen minulle korjasi. Käärmeen pään päälle tehtiin peittotatskana Digivice. Olen äärettömän tyytyväinen sen nykymuotoon ja ystävälleni sen teosta. Sen alle on tulossa kaksi kuvaa lisää, mitkä peittäisivät sitten yhdessä samalla loput käärmeestä. Varmaankin Digimoneja hekin - Et sitten on toisessa jalassa muumit, toisessa Digimon - perus kolmekymppisen jalkaset. 


Digimon-vyö

Tilasin Etsystä Digivice korun sillä ajatuksella että voisin laittaa sen johonkin vyöhön ja näin saisin kivan korun käyttöön. Olen todella huono käyttämään koruja mitkä pitää erikseen laittaa päälle, joten ajattelin että sidon sen jotenkin vyöhön kiinni niin, ettei sitä tarvitsisi miettiä ikinä vaan kuuluisi vyöhö. No sit mietin että mähän voisin tehdä vyön, kun niitä muutenkin taiteilen yrityspuolella ihmisille eri tarkoituksiin enkä ole oikein itselle sellaista tehnyt. Makramevyö+digivice olisi hieno kombo - ja sitten innostuin vielä etsimään Torista digipehmon minkä ompelen vyöhön kiinni. Näin siitä tuli todellinen Digimon-vyö! Sen puusolki on kierrätetty Nextiili-pajasta ja materiaali on 80% kierrätyspuuvillaa.

Lue Digimon kukkaruukuista täältä!

tammikuuta 17, 2022

Yksinolo on tärkeää, vietä treffit itsesi kanssa

Viihdytkö itsesi kanssa? Pystytkö viettämään miellyttävää aikaa ilman muuta seuraa? Saako ajatus yksin kahvittelusta sinut tuntemaan olosi noloksi tai sille, kuin olisit avoinna tuomioille? Tänään mietitään yksinäisyyttä ja omaa aikaa.


Miksi?


Miksi pitää viettää aikaa yksin? Tämä on varmasti ajatus mikä on käynyt monien meidän mielessä. Mitä hyötyä, iloa tai apua on yksin vietetystä ajasta?

Oma suhteeni yksinoloon on kaksipiippuinen. Toisaalta minulla on ollut parhaita ystäviä lapsesta saakka, laajat kaveripiirit ja olen kiitollinen siitä että elämässäni on minulle läheisiä ystäviä - lähes aina ollut. Minua on kuitenkin myös koulukiusattu ja koin yksinäisyyttä koska kannoin nuorelle lapselle aika isoja taakkoja selässäni enkä kokenut että saisin vertaistukea. Isäni on hylännyt meidät lapsena ja sukuani miettiessä myös usein yksinäisyys ja ulkopuolisuus ovat olleet läsnä (Lue: Miksi teen sukututkimusta). 

Kuitenkin fyysistä ja isointa yksinäisyyttä koin kun asuin yksin. Muutin pois kotoa jo 17-vuotiaana ja asuin yksin "ikisinkkuna" 23-vuotiaaksi asti. Rakastin yksinasumista ja omaa aikaa ja muistan ison osan tuosta ajasta vain itsenäisen onnellisena, mutta kuitenkin muistan tunteneeni myös yksinäisyyttä ja halua pyytää ystäviä kylään - ja pettymystä kun he joutuivat keskiyöntunneilla lähtemään. Mutta missä on ero yksinäisyyden ja yksinolemisen kanssa?


On tärkeää erottaa yksinolon (solitude) ja yksinäisyyden erot. Toinen on tärkeä ja terve osa tasapainoista elämää ja toinen on surullinen asia mihin on hyvä hakea parannusta. 

Yksinolo on aikaa vain sinulle. Vietät kaikista ihmisistä ympärilläsi eniten aikaa kuitenkin itsesi kanssa, joten on luonnollista tutustua tähän henkilöön. Siihen kuuluu arkisemmat asiat kuten miten tykkäät viettää aikaa, mikä on turvasatamaleffasi ja herkku mikä aina piristää. Sekä isommat asiat kuten mitä haluat elämältä, millaisen parisuhteen haluat sekä missä näet itsesi viiden vuoden päästä? (Lue myös: Miten löydän elämänkumppanin?). Itsenäisenä ihmisenä pystyt ruokkimaan itsesi, pitämään huolen itsestäsi ja selviytymään yksin. Se on elämäntaito minkä avulla et ole riippuvainen puolisostasi tai muista läheisitä. Tämä johtaa terveempiin ja tasapainoisempiin suhteisiin, koska ne rakentuu kahdesta yksilöstä eikä riippuvuusmalleista. 

Yksinollessa lepäämme, lataamme akkuja - niin fyysisiä kuin sosiaalisia ja opimme kohtaamaan erilaisia tunteita. Joillekkin akkujen lataus yksin kestää kauemmin kuin muilla, joillain ne hoituu pienessä hetkessä. Joskus oma-aika on hauskaa ja mukavaa, mutta ei aina. Eikä aina etenkään aluksi.

Missä?

Minun oman-ajan lempitekemisistä on maisemahunttaus. Haluan etsiä kauniita paikkoja missä vain olla. Joskus ilman mitään tekemistä mutta usein jollain luovalla twistillä. Jos tavoittena on vain mennä viettämään aikaa, saatan keittää teet termariin ja ottaa vihon mukaan runojen raapustelua varten. Joskus korvilla voi olla kuulokkeista podcasti tai äänikirja. Joskus luonnon ääniä ja raapustelua. Oma hetki voi olla aamukahvi parvekkeella ilman puhelinta, ottamassa sen hetken omaksi.

Kuitenkin jos lähden vain kävelylle aikomuksena pysähtyä vain jos paikka löytyy olen silloin täysin puhelimen ja sen tarjottavien ehdoilla. Motivaatio lähteä liikkeelle tulee podcastista tai musiikista mutta tarpeen tullen ja jos kiva paikka löytyy, voi ihan vain istua hiljaa kauniissa maisemassa. 

Kaupungissa ei pääse aina nauttimaan oikeasta hiljaisuudesta, minkä takia miellän musiikin tms kuuntelun tähän ajanviettoon. Oikeasti rauhallisessa luonnossa asia on eri eikä metelinpeittäjiä tarvita. 


Kesät tarjoaa paljon asioita missä voit viettää aikaa itsesi kanssa. Rannalle uimaan, lukemaan kirjaa, makoilemaan ja katselemaan tuulta puissa tai vaikka laavulle grillaamaan ruokaa. Maailma on täynnä erilaisia asioita mitä voit tehdä porukassa tai yksin. Talvi on kuitenkin ehkä haasteellisin koska ulkona ei ole niin paljon matalan kynnyksen asioita tehtävänä - jos et esim. omista talviurheilukamoja tai hyviä ulkoiluvaatteita. Talvisin tekemisiin kuuluu (etenkin aikana ennen Kta) kahvilahengaus missä voi katsoa luennon, kirjoittaa tai tehdä muuten töitä. Uimahalliin saunomaan ja rentoutumaan tai trampalle meno kuulokkeiden kanssa. Luistelu ja pakkasaurinko kävelyt ovat ihania.

Sisätekemisistä paras on kuitenkin kahvilat. Voit mennä pyöriin muutaman kirpparin läpi ja suunnata kahvilaan hörppiin kuumaa tai jopa ostamaan vaikka palan kakkua. Live a little. Itse kirjailijana tykkään mennä läppärin kanssa kirjoittamaan koska en aina saa tehtyä töitä kotona häiriötekijöiden takia. Lue myös: Miksi ABC on oiva kahvila? 

Kahvilaa voi käyttää myös lukemiseen, kalenterin päivitykseen, piirtämiseen mihin vain.

Kotona oma-aika voi olla sukeltaminen lempielokuvan pariin, ottaa koko vaatekaappi alas ja käydä se läpi tai viettää illan viimeinen tunti ihonhoidon ja lukemisen parissa.


Lähtökohtaisesti kaikki mitä voit tehdä jonkun muun kanssa, voit tehdä myös yksin. Ne ovat vain erilaisia tapoja käyttää aikasi ja saada erilaisia kokemuksia. Pointti onkin ehkä tehdä asioita mitä haluat tehdä, hemmotella itseäsi arkisilla asioilla ja oppia todella nauttimaan vain ylpeästi omasta seurasta.

Oma aika auttaa mielenterveyden kanssa, se edistää positiivisesti sosiaalisia suhteitamme, olemme varmempia ja tietoisempia päätöksistämme ja opimme käsittelemään paremmin eri tunteita. Mutta miksi se on niin vaikeaa?

Miten?

Moni kokee että ulkona yksin istuminen olisi jotenkin noloa tai heille tulee sellainen olo kuin olisivat suurennuslasin alla. Tähänkin asiaan liittyy varmasti paljon opittua skismaa lapsuudesta, yhteiskunnasta ja populaarikulttuurista. 

Sarjoissa nainen itkee häpeissään ravintolassa koska hänen deittinsä ei tullut paikalle = tyhjä tuoli vastapäätä kertoo että hänelle on tehty oharit ja joku on hylännyt hänet yksin ravintolaan. Yhteiskunnassamme naisia on usein viety syömään, eikä niinpäin että nainen veisi itse itsensä tai miehensä syömään. On siis voitu nähdä "yleisten normien" vastaisena sellainen tilanne missä nainen olisi päätynyt istumaan kahville yksin. Lapsena opimme että yksin nukkumaan meneminen tai äidin kadottaminen kaupassa on pelottavaa, epämieluisaa ja sitä ei halua kokea uudestaan. On siis ihan luonnollistakin kokea että näihin tilanteisiin liittyy epämukavuuksia. 


Kaikki muutokset rutiineissamme alkaa siitä että teemme jotain eritavalla. Joku sanoi että vie 100 toistoa kunnes uudesta asiasta tulee osa arkeamme ja uskon saman pätevän myös tässä. Ekalla kerralla yksin kahvilassa olo voi olla epämukava. Seuraavalla viidellä kerralla myös, mutta ehkä vähemmän. Jossain vaiheessa sinua ei kiinnosta mitä muut ajattelee ja sitten taas kiinnostaa. Sahaat edestakaisin kunnes et edes huomaa että enää et koe häpeää, et olemattomia tuomitsevia katseita selässäsi ja oikeasti menit paikalle koska halusit pienen hetken itsellesi. 

Rutiinit muuttuu kun muutamme niitä ja skisma poistuu ajan kanssa. Kun tekeminenkin on mieluisa, miksi et viettäisi sitä aikaa itsellesi?

Oman ajan viettäminen ei tee ihmisestä itsekästä tai hedonistista. Ehkä jopa päinvastoin, koska olet parempi ihminen sen avulla. Pystyt olemaan läsnä myös muille. Joskus omaan aikaan on kiva sisällyttää mielekästä tekemistä, mutta jos et vietä ollenkaan aikaa ilman häiriötekemistä niin välillä pysähdy jonnekin ilman puhelinta tai musiikkia. Ja vain ole. 



Yksinäisyys


On eri asia kuin yksinoleminen. Halusin erotella nämä kaksi asiaa heti alkuun, koska jos joku tuntee kovaa yksinäisyyttä - ei hänen silloin tarvitse "vaan nauttii omasta ajasta". Tällöin on kyse jostain muusta. Solitude on asia mistä nautimme sosiaalisen elämämme ympärillä, ottaen akkujenlatausbreikkiä aina silloin tällöin. Yksinäisyys on sosiaalisen elämän ammottava kuilu missä omaa aikaa on vietetty mutta kaipaa muutakin kuin sitä.

Jos joku on yksinäinen, siihen ei auta nämä keinot. Joskus kuitenkin voimme erehtyä ajattelemaan kestämättömyyttämme yksinolemisessa = yksinäisyydeksi joten on hyvä tarkastella omia tuntemuksia ja miettiä onko niissä kyse toisten ihmisten kaipuusta vai siitä ettei vain halua olla yksin. 

Yksinäisyys on aiheena monimutkaisempi, koska siihen ei ole helppoa ratkaisua. "Helppo" ratkaisu on sanoa että hanki ympärillesi ihmisiä, mutta a) niiden etsiminen ei ole nopeaa ja b) syvien yhteyksien löytäminen on vaikeaa eikä vähempi täytä yksinäisyyttä. Aihe on laaja mutta ensihätään olen luonut kanavan Helsingin Jodeliin mikä ehkä voisi auttaa. Se on nimellä "Kirjekaverit" - minne voi anonyymisti kirjoittaa aloituksen esim siitä, millainen ihminen on, mistä päin etsii kahvikaveria ja vaikka lempipuuhia. Jos vaikka kaksi sielua löytäisi toisensa. Voit laittaa "kotipaikkakunnaksi" Jodelissa Helsingin ja näin seilata tämän ja oman paikkakuntasi välillä postauksissa, näin myös kanava saa saman ja laajemman reachin. Kanava on varmasti pitkään pieni eli word-of-mouth mainonta nyt auttaisi kanssa. Vinkatkaa liittymään ja vinkatkaa eteenpäin - vaikkette itse kokisi yksinäisyyttä arjessanne.


Tulossa myös postaus yleisesti yksinäisyydestä sekä "oma-aika parisuhteessa". Aiheen laajuus on hyvä jakaa omiin osioihinsa! Linkit tulee perässä myös tähän postaukseen. Suosittelen sillävälin lukemaan: Miten nautin hetkestä? postauksen! Kiitos.