Haku

lokakuuta 07, 2020

Miksi teen sukututkimusta?

Miksi teen sukututkimusta? Miksi teen sukupuuta? Eikö tämä ole nelikymppisten harrastus? Avaan vähän tätä hullunkurista sukua mikä meiltä löytyy ja puhutaan MyHeritagen palveluista. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö. 


Tunnen olevani yksin, mutta miksi?

Lähiperheeni on pieni. Lähisukuni on pieni ja lähes olematon. Olen kasvanut isossa porukassa mutta silti yksin. Olen ollut rakastettu lapsi mutta silti niin hukassa. Minulla on neljä mummoa muttei silti ketään. Miten näin voi olla? 

Lähinperheeni on ollut vain veljeni ja äitini. Isäni on lähtenyt elämästäni jo nuorella iällä jättäen ne maailmankuulut hylätyksitulemisen traumat - kiitti näistä. Isäni sisko ei ikinä saanut lapsia joten vaikka hän on minulle läheinen, ei sitä kautta tule muita sukulaisia. Mummuni menehtyi kun olin pari-vuotias ja pappani kun olin ala-asteella. 

Äitini suku onkin eritavalla monimutkainen. Meillä on ollut paljon serkkuja, tätejä ja enoja. Kaupungin hälskeestä päästiin lähes joka viikko pois maalle mummolaan missä oli iso tontti missä kaikki kaksitoista serkkua riehui keskenään. Tästä päästiin metsän poikki usean serkun luokse ja elettiin lähes sellaista omaa kommuuni elämää. 

Tämä suku ei silti valitettavasti ole meidän biologista sukua koska biologinen mummuni bolttasi Amerikkaan äitini ollessa lapsi. Tapasin hänet pari kertaa ennenkuin hän kuoli kaksi talvea sitten. Minulla on biologisesti vain yksi serkku, Joshua, kenen kanssa emme jaa edes samaa kieltä. Tottapuhuen kielimuuri ei onneksi ole ongelma koska englantini on todella hyvä, mutta veljeni joutuu näkemään enemmän vaivaa serkkumme kanssa jutteluun. Äitini isää en ole koskaan tavannut enkä hänestä juuri mitään ole tiennyt, en edes hänen nimeään. 

Elämässäni on siis ollut pappa keltä sai leluja ala-asteella, Amerikan-mummu tuolla jossain joka osti emo-jowille Hannah Montana paidan koska let's face it - emme tunteneet toisiamme sekä tämä ei-biologinen puoli missä taas serkkuja sekä sukulaisia riitti vaikka joka sormelle. 


Tämä kuitenkin jättää ulkopuolisen olon. Oma isä on poissa, oma mummu toisessa maassa ilman kovin hyviä sometaitoja, serkku toisessa maassa, täti joka ei puhu suomea ja suku keneltä en näytä, kenen hiusten punaisuutta en jaa sekä tavat ja maneerit mitä en koe. Mummola mikä ei kuitenkaan ole meidän ja omaisuus mitä en uskaltaisi rikkoa - eihän se minulle kuulu. Biologisuus itsessään ei ole ongelma, en näe että perheen tekisi biologisuus - mutta se selittää sitä miksi koin yksinäisyyttä lapsena. 

Lue myös: Miksi en halua biologisia lapsia

Olen muutenkin kokenut olevani lähiperheestäni kovin erilainen. Äitini, isäpuoleni sekä veljeni on kaikki raksapuolella kun itse olen lähtenyt eläinten ja ihmisten auttamisen maailmaan. Olen perheen ainoa vegeilijä ja ekana lopettanut tupakoinnin. Joten kun kylään menee on se "outo" joka ei mene mukaan tupakalle tai kenelle on omat ruoat tehty. Vaikkei nämä haitallisia asioita olekkaan, se lisää erillaisuuden tunnetta. 

Olen kuitenkin myös oppinut näkemään ne missä olemme samanlaisia. Esimerkiksi Kummini on näyttänyt hyvää esimerkkiä sillä ettei ole lapsia hankkinut - näyttäen että meillä naisilla on vaihtoehtoja. Myöskin kummillani sekä äidilläni on molemmilla kolme ammattia, kuten itsellänikin joten sieltä tullut varmasti vaikutteita. Äiti on kirjoittanut satukirjan kuten minäkin ja no, isäni oli kasvissyöjä joskus 80-luvulla mutta hänen kanssaan emme voi vertailla muistiinpanoja.

Lue myös: Toinen tilaus Seitsemän päivän satukirjaa

Olen myös onnekas siinä mielessä, että parhaan ystäväni kanssa olemme olleet hiekkalaatikolta asti erottamattomat ja olen mennyt hänen ja hänen siskonsa mukana heidän sukulaisilleen. Olen heidän isän ensimmäinen varatytär ja mummoloihin aina tervetullut. Tämä on auttanut, vaikka yhä onkin sama tilanne - en uskalla koskea, en uskalla rikkoa, en kuulu tänne - mantra pyöri lapsena päässä. Pelkäsin omassa mummolassa sekä Jämsän mummolassa sitä, että jos rikon jotain en saa sitä samalla tavalla "anteeksi" kuin heidän omat lapsenlapset saisivat. Koska en ole sukua. 


Haluan kuitenkin myös painottaa että koen ei-biologisen sukuni omaksi suvukseni, rakastan käydä mummolassa/enolassa kylässä ja serkkuni ovat serkkujani. Kuten myös rakastan Jämsän mummojani ja varaisääni. Tässä kirjoituksessa kuitenkin halusin tuoda esiin tuota puolta minusta, joka on kokenut ulkopuolisuuden tunnetta.

MyHeritage?

Kuitenkin tämä suvun puute työnsi minut sukupuun teon äärelle. Tiedän että äidilläni on jotain tietoja jenkkimummusta ja että kummini on tehnyt tätä Sihvosten suvun tutkimusta jo valmiiksi. Joten ajattelin että jos saisin ne tiedot koottua yhteen, voisin ehkä ymmärtää itseänikin vähän paremmin. Mistä geenini tulevat? Mitä sukunimiä suvussamme on? Ja niin edelleen. 

Lue myös: Miksi tein MyHeritagen Dna-testin? (Tulossa!)

MyHeritagen systeemi on laaja ja kattava. Ostin sieltä halvimman palvelun (Osittain siksi että saatiin se -60% hintaan ja maksettiin se kummini kanssa puoliksi niin vuosi maksoi ~25€) 

Eli kun lisään sinne ihmisen ja hänen tietojaan esim. syntymäaika, paikka, kuolinaika, paikka, tyttönimi, lapset, sisarukset jne - Saattaa sieltä tulla Smart Match jos jonkun muun sukupuusta löytyy näillä tiedoilla sama henkilö! Sitten katson manuaalisesti vaihtoehdot läpi ja jos on tarpeeksi samaa, lisään hänet ja uudet tiedot omaan puuhuni. Uudet tiedot lisättyä saa taas lisää tietoja ja lisää Smart Matcheja!

Tämä onnistuu vain koska MyHeritage on niin suosittu paikka, jos kyseessä olisi pienempi sukupuupaikka ei se välttämättä voisi tarjota näin paljon automaattista palvelua. Minulle tulee myös backup-versio sähköpostiin joka kuukausi päivitetyin tiedoin, mutta en jotenkin luota että tiedot löytyy varmasti myös sen jälkeen kun vuoden maksu on mennyt enkä sitä uusi - joten päätin että lopussa kokoan tietoni vielä omaan fyysiseen kansioon ja pidän sen näin pilvessä MyHeritagessa sekä kotona askartelupaskartelu kansiossa. Uus projekti, jee!

Tähän mennessä olen löytänyt Isäni äidin kautta yli 300 ihmistä. Minulla on tietoja seitsemän sukupolven taakse ja se on ollut mieletöntä. Rakastan sukunimeä mikä sieltä löytyi: Pusu <3


Isäni isän kautta ei tullut mätsejä, mutta sain pappani veljen kirjoittamat muistelot ja sitäkin kautta sain tietoja usean sukupolven taakse. Juttelin jopa yhden pikkuserkkuni kanssa MyHeritagen viestien kautta! 

Sihvonen-sukunimi on ollut ennen Sihvo, kunnes yksi Elias vempula laittoi perään "nen". Opin myös että pappani äitiä pyydettiin aina paikalle kun joku synnytti tai teki kuolemaa ja toimi omanlaisena auttajana näissä tilanteissa. Ehkä oma henkisyys liittyy tälle puolelle sukua? Köyhiä ollaan aina oltu mutta siinä ei ookkaan mitään uutta.

MyHeritagen tässä ensimmäisen tason tilauksessa sai myös palvelun millä vanhat valokuvat saa muokattua aika fresheiksi. Viereisessä kuvassa Isoisoisäni sekä isoisoäitini. Jännää on myös se että sukunimeä Pulkkinen löytyy niin isäni kuin äitini suvuista. Hui.

Äitini puolelta ei myöskään ole tullut mätsejä mutta olemme käsin laittaneet mitä on ollut tiedossa. Projekti on kuitenkin vielä aluillaan. 

Tuntuu että tässä ajassa jo on oppinut paljon - ei pelkästään sen takia mitä löydän sukupuun kautta vaan myös siksi että juttelemme nyt perheen sisällä myös suvustamme, niistä ikävistäkin asioista. Jäisivät parat muuten käsittelemättä ja menisi vain eteenpäin seuraaville sukupolville kunnes joku ne ongelmat avaisi. Tällä hetkellä odottelen vielä DNA-testiä mutta uskon senkin tuovan sitä itsetuntemusta kun tulokset vihdoin saapuvat. 

Tiedän että sukumme on täynnä alkoholi- ja päihdeongelmia, mielenterveysongelmia, joku on murhattu saksilla, joku tehnyt itsemurhan ja joku on vain kadonnut. On hylkäämistä, vararikkoa ja pimeetä viinaa. Kirjahan tästä kaikesta pitäisi kirjoittaa. Who knows, ehkä kirjoitankin. 

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ajatus ja erinomainen mahdollisuus tutustua omaan sukuunsa monipuolisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä! MyHeritage on sen verran laaja että melkein kaikille löytyy jotain =D

      Poista
  2. Hyvä tietää jotain aikaisemmista polvista ja nykyisistäkin. Setäni teki joskus sukututkimuksestaan kirjan. Se oli hyvä. Ei ollut tavallinen täynnä sukupuita vaan paljon tarinaa, totta ja hieman väritettyä. Sain tästä idean, jotta taidanpa ottaa siteerauksia siitä tuonne FinInTirol Facebook sivuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi varmasti! Tarinat nostaa kaikki faktat kauniisti esiin. Oli todella mielenkiintoista ja samaan aikaa toki surullista lukea sodasta, miltä on näyttänyt peltojen poikki jne!

      Poista
  3. Yllätyin lukiessani tätä postausta, sillä jaamme hyvin samankaltaisen suku- ja perhekuvion

    Biologinen isäni ei ole ollut koskaan osana elämääni. Isän isäni on adoptoitu, joten isän puolelta kaiken mahdollisen tiedon saaminen on ollut hankalaa. Olen myös hyvin erilainen kuin muut perheenjäseneni. Parhaan ystäväni olen tuntenut koko ikäni ja edelleen hän on yksi parhaista ystävistäni. Itselläni myös isäpuoli sekä sitä kautta suku, joka ei varsinaisesti ole itselleni sukua.

    Itselläni on ollut pienestä asti suuri kiinnostus omiin sukujuuriini. Aikuisena aloin tekemään sukututkimusta. Elämäntarinat ja kohtalot ovat olleet varsin mielenkiintoisia. Olen oppinut tuntemaan itseänikin hieman paremmin sukututkimuksen myötä. Myös historia on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän kun on omasta suvusta oikeat hahmot, jotka ovat eläneet milloin mitäkin historiallista aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho ompa paljon samaa! :o Ymmärrät siis sen samaan aikaan lämpimän ja erillisen olon. Se on hyvin erikoinen!

      Poista
  4. Mä aloin tekemään sukututkimusta parikymppisenä, kun halusin saada tietoa isoisovanhemmistani. Ihan perustietoja lähdin etsimään, nimet jne., mutta sehän veikin mukanaan ja joitain haaroja sain selviteltyä hyvinkin kauas. Tuli tosi paljon kaikenlaista mielenkiintoista tietoa ja oli hienoa saada edellisistä sukupolvista hieman kokonaisempi kuva. Kiva tietää minne päin juuret vie :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi kuullostaa kyllä kivalta! =) Historia on niin mielenkiintoista.

      Poista