Sterilisaatio 30-vuotiaalle 2023/2024

Vihdoin!

Matka tähän pisteeseen alkoi jo 17-vuotiaana kun aikalailla tiesin, etten koskaan halua saada biologisia lapsia. Äitiys oli vielä päättämättä, yhä on - mutta sen tiesin, että omia lapsia en tahdo hankkia. Kirjoitin tästä jopa blogiinkin vuonna 2020 aiheen "Miksi en halua biologisia lapsia?" missä avaan syitäni tämän takana laajemmin. Vaikka pidänkin option adoptiolle tai jonkinlaiselle tukiperheelle/apilaperheelle auki tulevaisuuden Jonnaa varten, oli tämä päätös tiedossa jo lähes puolet elämästäni. 

Kuitenkin 30-vuotta piti täyttää ennenkuin sterkan sain.

Kuten tuossa blogiaiheessakin käsittelin sitä, ettei lapsia haluamaton ole yhtäkuin lapsien vihaaja. Itse kyllä pidän lapsista, minulla on monia rakkaita kummi & tätilapsia ja olen kyyneliin iloinen aina kun on pyydetty. Yritän myös panostaa näihin suhteisiin parhaani mukaan. Olen iloinen siitä että saan olla kummi, enkä äiti.

Itse matka alkoi kesällä 2023 kun täytin 30-vuotta ja varasin ajan puhumaan sterilisaatiosta. Samalla poistatin ehkäisykapselini jotta hormonit pääsisi tasoittumaan ennen operaatiota. Pakko sanoa, että siitä olen nauttinut myös. Olo on enemmän "itseni", selkeämpi ja rauhallisempikin. 

Todella toivon että sen jälkeen kun on nähty kuva kauniista, tyhjästä kohdustani, luetaan myös tämä teksti, jotta kaikki onnittelut jos sellaisia tulee, on sitten oikeasta aiheesta!

Vapaaehtoisesti lapseton elämäni on täynnä iloa, naurua, läheisyyttä, hoivaa, seikkailuja, vapautta, vastuuta, suruakin ja elämän kohokohtia. Minulla ei ole tyhjää syliä minkä vain lapsi voisi täyttää, minulta ei puutu mitään, en tunne olevani kesken tai menossa läpi jotakin vaihetta (mikä kestäisi yli puolet elämästä?) ja tiedän eläväni todella hyvän ja antoisan elämän ilman ja nimenomaan ilman lasten hankkimista. Tämä siis on onnitteluiden arvoinen asia, ja merkitsee minulle henkilökohtaisesti todella paljon, että sain tämän operaation. Kävimme myös juhlimassa tätä non-babyshowerin muodossa 14 ystävän kanssa mikä merkitsi minulle todella paljon.

Haluan jakaa matkani sterilisaatioon enemmän vaiheittain alla.

Virallinen matkani alkoi ennen nykyisen hallituksen päätöksiä poistaa sterilisaatio perusterveydenhuollosta, eli pääsin jonoon ennen tätä. Valitettavasti siis tällä hetkellä sterkka ei kuulu perusterveydenhuoltoon, joten kannattaa joko odottaa inhimillisempää hallitusta pari vuotta tai tutkia yksityisiä vaihtoehtoja. Puhun kuitenkin nyt kokemuksestani julkisella puolella.

Prosessin alussa täytetään terveysasemalla lääkärin kanssa lappu. Saatat saada etukäteen tämän lapun, mutta se täytetään lääkärin kanssa, eli älä hukkaa sitä. Seuraava vaihe riippuu vähän siitä, kenet saat hoitamaan keissiäsi. Olen kuullut että etenkin vanhemmat lääkärit kyseenalaistavat päätöstä vähän liikaakin ja ovat saaneet potilaille sen olon, että he tekevät jotain väärää. Olin tähän täysin varautunut, myös sen takia että paperissa oli kysymyksiä puolison mielipiteestä asiaan (sterkka nyt ei sinänsä puolisolle kuulu*). Onneksi itsellä oli vastassa nuori nainen joka täytti kaiken heti ja oli selkeästi puolellani asiassa, kuten kuuluukin. Ja asia lähti eteenpäin.  

*Henkilökohtaisesti asiahan ei kuulu puolisolle, mutta olisi vähän sos jos naimisissa olevasta parista toinen menisi esim salaa sterkkaan joten siinä mielessä ymmärrän kysymyksen

Seuraava tilanne oli käydä gynegologin juttusilla Taysilla. Itseltä otettiin hiukan kivulias solunäyte jostain kohdun perukoilta, muutaman seinän takaa pitkällä pillillä imien testatakseen solujani - ei ollut mukavaa. Samalla tehtiin ultrat ja sain tuon kuvan kohdustani.

Pyysin ultran aikana kuvan kohdusta, ja toimenpiteen jälkeen oli hauska hetki kun hoitaja antaa kuvan minulle ja sanoo "Katso, siellä se on" mihin vastaan "Wau, tyhjyys" ja naureskelimme tilanteelle sopivan hetken.

 

Ennen näitä hekoheko hetkiä oli ollut kireämpikin keskustelu, missä gyne ei olisi halunnut toimenpidettä minulle tehtävän, vedoten anemiaani. Kuitenkin konsultointinsa jälkeen tuli toteamaan että 30-vuoden ikäraja täyttyy ja voidaan jatkaa. Myöskään anemian ei pitäisi vaikuttaa sterkkaan joten tiedä sitten oliko jokin henkilökohtainen ongelma asian kanssa, koska kierukkalobbausta tuli tästäkin suunnasta. (Kierukkalobbaus vaatisi oman aiheen..)

Vuodenpäivät siinä melkein tuli odoteltua yhteensä. Soitin tiedustellakseni jonotustilannetta noin 8kk kohdalla ja hetken heitettii edestakaisin terveyskeskukselta ehkäisypolille vedoten vuoronperään että "ei kuulu meille vaan heille" ja lopulta yhdistettiin raskaana olevien päivystykseen jossa onneksi oli rauhallista ja he auttoivat tietojeni kanssa (hyvin tieto kulkee). Sieltä sanottiin että tiedoissa lukee aikaisintaan joulukuu, mutta menee varmasti vuoden 2025 puolelle. Kuitenkin kuukausi myöhemmin tuli tieto että toimenpideaika 22.10.2024, Jes!

Olen iloinen neljän lapsen kummi ja kolmen lapsen täti - en tarvitse omia lapsia.

Ennen operaatiota piti käydä labrassa katsomassa jotkut speksit ja täyttää monenmonta ennakkolappusta Taysin apissa. Näihin oli hyvin ohjeet.

Leikkaus

Sain lämpöpeiton odotteluaulaan<3

Leikkausaamuna paikalle piti saapua pari tuntia ennen operaatiota. Saavuin bussilla. Siellä täytettiin vielä lappuja, vaihdettiin sairaalakuteet päälle ja kaikki korut piti ottaa pois. Toinen huulikoruni ei lähtenyt irti, joten se sai jäädä nassuun. Leikkausta odottavat saivat hengata aika mukavasti lepotuoleilla, lähinnä puhelinta selaillen tai telkkaria katsellen. Tämä aika meni lopulta nopeasti. Leikkaava kirurgi kävi juttelemassa ennen toimenpidettä ja koska "tapoja" siihen miten sterkka tehdään on kai useampia, opin että minulta poistetaan kokonaan munanjohtimet. Tästä sitten hetken päästä kävelin leikkaussaliin, missä vedettiin housut toisesta lahkeesta pois ja sit peppu paljaana hypättiin tuoliin hoitohenkilökunnan ja opiskelijoiden edessä! Aika kasuaalia, suostuin kyllä mielelläni opiskelijoihin, koska on tärkeää että tulevat lekurit oppivat tämän operaation tärkeyden sitä hakeville!

Pienen "kaikki okei" jutustelun jälkeen he alkoivat laittaa unilääkettä ja sanoivat että mieti jotain iloisia asioita, mihin vastasin että "childfree tulevaisuus" ja taisi siellä vähän vitsille naureskeluakin olla. Unilääkkeen tullessa, muistan yrittäneeni laskea miten kauan menee ennenkö nukahdan mutta muistan vain luvun 11 jostain syystä.

Heräsin heräämöstä, muistan että olin todella väsynyt ja jotenkin kivuissa, olin kai kietoutunut kaikkien johtojen ympärille ja suu oli kuiva. Muistan pyytäneeni kipulääkettä mutta nukahdin ilmeisesti uusiksi. Eivät olleet tohtineet herättää kun nukuin niin sikeästi, mitkä univelat! 

Seuraavalla herätyksellä sitten sain lääkkeeni ja lounaan.

Kaurajugu ei oo koskaan ollut näin hyvää.

Tai kahvi :DD

Muutaman tunnin odottelun jälkeen rakas ystäväni toimi minulle kuskina ja nouti minut sairaalasta sovitusti. Vaihto hoitaviin käsiin tehdään livenä eli sairaalasta ei yksin lähdetä. Hän saattoi kotiin saakka petiin missä puolisoni otti ohjat. Vietin pari päivää sängyssä kipulääkkeissä, rentoutuen, passattavana ja rakas Kamuni sylissä, joka valitettavasti menehtyi vain pari päivää näiden kuvien jälkeen</3

Virallisesti sairaslomaa kirjoitetaan 2-3 päivää. Ja ehkä jossain vierit sängystä etätöihin tietokoneelle se voisikin olla näin. Itselläni on aika hyvä kipukynnys mutta kykenemättömyys esim mennä kyykkyyn ja kurottua sitomaan kengännauhoja -tasoisesti estää aika monesta työstä. 

Toipuminen

 

Itse kun olen eläintenhoitajana töissä paikassa missä tehotahti on +15t askelta per päivä, kantaen kymmenien kilojen purupaaleja ja vesikannuja tai työntäen kottareita täynnä loskaa lantalan huipulle. Ne hetket mitkä ei ole fyysisesti raskaita vietetään kyykyssä tai kumarassa kukkolassa. Eli sanomattakin selvää että tätä varten tarvitsi enemmän sairaslomaa. Lopulta olin poissa viikonlopun minä aikana leikkaus oli, työviikon ja tähän päälle oman viikonloppuni vielä. 

Siltikin jotkut asiat kirpaisi vähän tämän jälkeen.

Mua ällöttää edes laittaa sormi napaan joten ällötti se että ne on leikannut navan kautta! Myös oletin että leikkausarvet olisi molemmilla puolin kehoa, mutta ne ovatkin vain vasemmalla puolella. Kolme pientä ja aika huomaamatonta arpea niistä jäi.

Tuonne ne hukkuu raskausarpien ja tatskojen joukkoon mukavasti. Hintaa tälle lystille tuli julkisella puolella 150 euroa.

Suosittelisinko operaatiota?

Siis tietty. Parantuminen on (vaikkakin saikku saisi olla pidempi) niin hyvin nopea ja huomaamaton, lopulta. Jos tämä operaatio on jotain mitä olet halunnut, mikä parantaa elämäsi laatua esimerkiksi poistamalla turhat ehkäisypillerit tai raskautumisen pelot - sanon että ehdottomasti. Mutta ehdottomista puheenollen, päätöksen pitää olla varma koska takaisin ei ole sitten menemistä. Tämän takia pidän 30-vuoden ikärajaa ihan loogisena. Harmitti nuorempana henkilökohtaisesti, koska olin jo varma nuorempana ja jouduin odottamaan, mutta asiaa ei voi katsoa yksilökohtaisesti - ainakaan julkisella. Voi miettiä niin, että siihen asti on mahdollista flirttailla sillä ajatuksella ja katsoa mitä ajatuksia itsestä nousee. Sellainen ehdoton "en minä ikinä aio lapsia hankkia" asenne ilman kyseenalaistustsa on yhtä paha kuin "tottakai minun pitää saada lapsia" ilman kyseenalaistusta. 

Vasta tutkimalla omaa näkökulmaa ja syitä sen takana, voi paljastua todelliset halut ja toiveet. 

Ja mikäs sen parempaa <3

Tags: Vapaaehtoisesti lapseton, lapseton elämä, sterkka, steri, sterilisaatio, julkisella, julkinen