Haku

huhtikuuta 03, 2020

Toinen erä Seitsemän päivän satukirjaa


Nyt on ilmottautuminen taas auki! Ensimmäinen erä kyseistä kirjaa myi loppuun melkein heti saavuttuaan ja ennakkotilauksista ne viimeisetkin ovat löytäneet tiensä kotiin. Kirjaa meni Californiaan asti, se innoitti lapsia keskustelemaan tärkeistä asioista ja siitä nautti isoin siemauksien teekuppi kädessä moni aikuinenkin. Teidän palaute on ollut minulle hyvin tärkeää ja innoittanutkin tekemään toisen tilauksen. Satukirjan tilaus vol 2 here we come.

"Hyvän mielen satukirja" - Mistä moinen sanonta tulee? Mikä on kirjan pointti?


Esipuhe
Sadut ovat tärkeä osa lapsen kasvamista. Se on yhteinen hetki sekä vanhemmalle että lapselle, se on rauhallinen toiminta ennen nukkumaan menoa, mutta ennenkaikkea – se on stimulaatio kehittyvälle mielelle ja mielikuvitukselle. Elämän huipuista oppiminen mielenkiintoisissa tarinoissa on parasta lääkettä kasvukivuille. Tähän kirjaan olen kirjoittanut hyvänmielen pohjalta opettavaiset ja rakkautta täynnä olevat tarinat.

Halusin jatkaa kirjan mielekästä teemaa myös kuvitukseen, mikä johti minut hakemaan kuvittajia taiteilijaryhmistä. Ajattelin satujen eroavan toisistaan paremmin ja henkilökohtaisemmin, jos jokaisella sadulla on eri kuvittaja. Samalla saan annettua mahdollisimman monelle taiteilijalle sitä tunnustusta, minkä he ansaitsevat. Jokaiselle on valittu satu heidän kädenjälkensä perusteella ja omanlainen taidetyyli herättää sadut eloon.

Tulipojan Liekit -satu on omistettu nuorelle miehelle nimeltä Markus Saari. Hänen äitinsä Varpu on kuvittanut kyseisen sadun kuvat ja saanut niiden teosta terapiaa, menetettyään poikansa kaksi päivää
joulun jälkeen 26.12.2016. Lepää rauhassa Markus Juho Fabian Saari 31.10.1979 – 26.12.2016


Kuvitus


Kirjassa on seitsemän eri tarinaa, jokaisen on kuvittanut eri taiteilija ja jokaisessa on tärkeä opetus elämästä. Alempana on listattu tärkeät teemat.

Kirjan ikäsuositus on +6 mutta kuvitukset pitävät nuoremmatkin mukana ja tästä on kehuttu aikuistenkin pitävän. Kirja pistää miettimään - positiivisten vaikutteiden kautta. 

Satu, Opetus & Kuvittaja


Poika ja kasvihuoneiden valot
Mustasukkaisuus ja sen juurien ymmärtäminen.
Kuvittaja: Aleksi Lydman

Pohjoistuulen sydän
Isojen esteiden edessä täytyy välillä kysyä: Mikä on oikein?
Kuvittaja: Ulla Fallström

Tulipojan liekit
Itsensä ja muiden hyväksyminen erilaisuudesta huolimatta.
Kuvittaja: Varpu Saari
Omistettu: Markus Saari

Tyttö oranssissa viitassa
Kärsivällisyys palkitsee paremmin kuin hätiköidyt päätökset.
Kuvittaja: Marika Hartikainen

Ujo-Tintti
Ystävien puolustus sekä pelon voittaminen.
Omistettu: Tintti

Louhoksen merenneito
Itsensä löytäminen vaikka et tiedä mistä aloittaa.
Kuvittaja: Elina Alho

Puhelinystävä
Teknologia ei korvaa ystäviä eikä elämän sisältöä.
Kuvittaja: Katja Intonen

Lue koko aihe: Satukirjan kuvitukset


Kuvassa unet keskeytyi kun ovelle tuli paketti kirjoja! Nämä alku ajat ovat rakkaissa muistoissa ja niistä alkutaipaleistani sekä ensimmäisistä kirjan blogipostauksistani voit lukea englanniksi täältä:


Satukirjan ensimmäinen tilaus tehtiin vuonna 2017 ja nyt toinen tehdään vuonna 2020 tai 2021. Ennakkotilaajat pääset etunenässä nauttimaan siitä varmuudesta että he saavat oman kappaleen kotiin. Tällä hetkellä ei ole tiettyä julkaisupäivää tiedossa koska uutta listaa ollaan vasta keräämässä, mutta tästä tiedotan Facebook-kanavallani kun se lähestyy. Mitä ilmeisimmin tätä kirjaa pidämme taas hyppysissämme vuonna 2021. 


Päiväys: 2.11.2017
Tässä välissä nopea kiitoksen sananen.

Ihan ensinnäkin, kiitos maltista ja kärsivällisyydestä kaikille ennakkotilaajille! Ensikertalaisena kirjan julkaisu-ajankohdan arvioiminen oli yllättävän vaikeaa. Mukana oli monta vaikuttavaa tekijää, mitkä vähän venytti prosessia, mutta täällä ollaan. We did it!

Koko kirjaa ei olisi varmaan tapahtunut ilman Teija Longin apua taittotyössä. Iso kiitos siitä! Sekä super-kiitos kaikille kuvittajille: Varpu Saari, Marika Hartikainen, Elina Alho, Ulla Fallström, Katja Intonen, sekä Aleksi Lydman. Kiitos teille kun otitte aikaa arjestanne tehdäksenne nämä kuvat!

Amerikassa näihin Marraskuun aikoihin juhlitaan Kiitospäivää (Thanksgiving), joten miksen minäkin: "I'm thankful for being a writer".


Omakustanne


Omakustanne painopaikaksi rantautui Bookcover Oy.

"Kirjapaino Bookcover Oy on syntynyt intohimosta kirjapainotaitoon, paperiin ja tiedon jakamiseen. Valmistamme erilaisia painotuotteita kirjoista, esitteisiin, lehtiin ja seinäkalentereihin. Lisäksi valmistamme mm. käyntikortteja, kirjekuoria, julisteita ja roll-uppeja. Saat siis lähes kaikki tarvitsemasi painotuotteet meiltä ilman juoksemista luukulta toiselle!"


Olen todella iloinen että valitsin Bookcoverin ja siksi siitä halusinkin sanaisen jakaa.
Asiakaspalvelu oli todella ystävällistä, ja kun asiakkaana on joku jolle kaikki on vähän uutta ja ihmeellistä, oltiin siellä päässä myös ymmärtäväisiä. Yhteydenpito oli nopeaa, ja painon laatu virheetön.
Kirjatkin tuli suoraan kotiovelle, ihan muutamassa päivässä. Kiitokseni siis Vesalle, ja muille Kustannusosakeyhtiö Bookcoverilla!

Toinenkin tilaus tullaan tekemään Bookcoverin kautta. 

Kuvassa teemme layoutia taittajani Teija Longin kanssa. 


Okei, miten tilaan?


Kirjan hinta on 15,00€ kpl. 

Postikulut: Aikaisemmin postikulut ovat olleen 2,00€ kpl, mutta viimeksi posti hukkasi usean paketin ja koska kyseessä on tällöin kirje-lähetys ei niitä koskaan saatu takaisin. Nytkin siis, saat pakettisi kirjeenä tuolla 2,00€ postimaksulla - Mutta tällöin paketti on omalla vastuulla. En pysty korvaamaan kaikkia kirjoja mitä posti hukkaa. 
Suosittelen siis 5,90€ maksavaa helposti S-pakettia tai R-pakettia. Tällöin paketilla on lähetystunnus joten posti ei voi sitä hukata & jos hukkaa se on heidän vastuullaan. Hintaa tulee muutama euro enemmän, mutta ainakain kirja tulee perille. Myöskin, jos ostat useamman kuin yhden kappaleen, on tällöin kirjevaihtoehto poissa vaihtoehdoista. 

Kysy perheeltäsi ja ystäviltäsi haluatteko tehdä kimppatilauksen? Aiotko antaa kirjaa joululahjaksi? Mieti kuinka monta kappaletta haluat tilata. 

Kun olet päättänyt, laita minulle sähköpostiviesti osoitteeseen:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>