Haku

Näytetään tekstit, joissa on tunniste chemicals. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chemicals. Näytä kaikki tekstit

helmikuuta 07, 2021

Miksi en käytä meikkiä?


Käytin viimeksi meikkiä vuonna 2016 kun loppui ihastus-suhteen alku ja halusin lähteä baanalle. Värjäsin silloin myös hiukseni vikaa kertaa kaupan kemikaaleilla (Lue myös: Takkujen värjäys Henna-värillä & Värjäyshistoria) ja tälläydyin perus-meikilläni. Perusmeikki tuolloin oli ripsari sekä kajaalilla 50's yläluomen meikit. Kulmiin väritin kynällä vähän muotoa mutta silloinkin meikki oli hillitty. Meikkaustyyli on joskus ollut aika räväkkä, kun elettiin vielä meikkauksen kunkkuvuosia ylä-asteella ja amiksessa. 

Voit lukea aikaisemman merkintäni aiheesta täältä: Ei meikkiä / No Makeup - missä on enemmän muistelua aikoihin milloin vielä meikkasin. 

Emo, teini, amis, ja viimeiset meikkini 26.10.2016 :D


Todella monessa asiassa elämässä, mutta sellainen luonnollisuus tuntuu korostuvan arvomaailmassa. Mäkin kuitenkin vielä opettelen tuntemaan itseäni ja tapoja miten haluan elää - joten olen aina iloinen kun tajuan tekojen pohjalla olevia syitä. Tykkään siitä että asiat on mitä on. Sen takia en puhu seläntakana mitään, mitä en voisi suoraankin sanoa, miksi en ennen seurustelua pelannut mitään "pelejä" ja miksi vaatteeni ja asuni ovat yksinkertaisia ja monikäyttöisiä. En halua pukea jotain mikä on todella epäkäytännöllinen tai koristaa asua kaikenlaisilla koruilla. Ne korut mitä käytän ovatkin sellaisia mitkä vain ovat - kuten sormukseni, huulikoruni ja aikanaan pidin kaulakorua - koska ne ovat päälläni 247. Puhuin Täyteaineet ja itsensä muokkaus, uhka vai mahdollisuus - aiheessa juuri tästä luonnollisuudesta, miten vieraalta tuntuisi tunkea muovia huuliin tai jatkaa kynsiäni epäluonnollisen pitkiksi kynsiksi millä olisi vaikeampi toimia arjenaskareissa. Mun kynnet vain on, ja mun huulet vain on. Kuten Kikkaratukkainen jousiampuja -aiheessa jo vähän pohdin asiaa sanojen kuten käytönnöllinen sekä helppous avulla.  

Sama pätee meikkiin, halua pystyä hieromaan silmiä jos kutittaa, kastua vesisateessa tai hypätä uimaan ilman että pitää miettiä meikkejä. Haluan että mun naama on sama aamusta iltaan ja olen koko maailmalle aina se kuka olen. Meillä onkin sellainen erikoinen piirre suhteessamme, että kihlattuni ei ole koskaan nähnyt minua meikattuna. Sitä harvalla on, mutta mielummin myös näin päin kuin ettei kumppani ole koskaan nähnyt ilman meikkiä. :D



Luonnollisuuden lisäksi en halua tukea eläinkokeita, jos aihe kiinnostaa niin Animalian sivulla on listattu kaikki eläinkokeettomat kosmetiikat: Suomessa, Euroopassa sekä Amerikassa.

Huomioon kannattaa ottaa myös "viherpesu" myös tässä asiassa, esimerkiksi The Body Shopia kehutaan luonnonmukaiseksi kosmetiikkaliikkeeksi mutta oli 100% cruelty free vain vuoteen 2006 asti kunnes Loreal sen osti, mikä ei todellakaan ole cruelty free yhtiö. He esim. käyttivät eläinkokeita, koska isoin asiakas (Kiina) niitä vaatii omilla markkinoillaan. Vasta nyt vuonna 2017 Loreal myi sen eteenpäin Brazilialaiselle yhtiölle, ketkä tähtää eläinkokeettomaan kosmetiikkaan. Kuitenkin moni on ajatellut koko ajan että The Body Shop olisi niin sanottu "Hyvä paikka" vaikka tämä on pitänyt paikkansa yhteensä vain muutamia vuosia.

Yksi syy meikittömyyden takana on myöskin ns terveys puoli. Ei meikit nyt mitään vakavaa damagee iholle tee, mutta ajatus ihohuokosten tukkimisesta puuterein tai meikkivoitein ei houkuttele. Muistan kun vielä meikkasin ja tämä oli jo silloin vähän ahdistava tunne, sen kuitenkin hyväksyi kuuluisin toksisin sanoin "kauneuden eteen pitää kärsiä". Onneksi nykyään on luonnollinen look myös trendien joukossa niin ihmisillä on enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään, meikein ja ilman. Olin aikanaan myös todella laiska pesemään meikkejä pois, joten on tätäkin kautta helpompaa olla ilman. Meikinpoistoaineella naaman pyyhkiminen kuivattaa ihoa, minkä jälkeen tarvitset rasvaa ja yhtäkkiä tarvitaan viisi eri tuotetta vain että voit pitää meikkiä - ei kiitos.

Kyllä omakin iho kukkii, tulee finnejä ja sitkun niitä vielä räjäyttelen tulee rupia ja arpia, mutta näen tämän osana elämää. Jos syön paskasti se näkyy iholla ja se on ok! Finnit on ok, tummat silmänaluset on ok, epätasaisuudet on ok. Ehkä tämä on myös oma taisteluni kauneusihanteita ja naisten laittamista tiettyyn lokeroon - ajattelua vastaan. Ei miehienkään oleteta meikkaavan finnejä piiloon tai muuta vastaavaa, ei pitäisi naistenkaan. 

Lue myös aiheeni: Naisten kengät ja korkkarit


Haluan silti että kaikilla on mahdollisuus ja oikeus tehdä mitä haluaa. Videot missä ihmiset tekee kunnon maalauksia meikeillään ovat todella hienoja, taidetta ihan. On myös mielenkiintoista nähdä miten paljon meikki-kulttuuri on muuttunut jo oman elämän aikana, että vuonna 2009 meikkivoiteella läträttiin sormin koko naama täyteen huulia myöden ja nykyään laitetaan kaikenlaiset varjostukset sun muut millä voi jopa muuttaa kasvojen muotoa (illuusiona siis). Hiukan pelottavaa mutta samalla hyvin mielenkiintoista. 

Olen katsonut tämän James Charlesin videon varmaan kahdeksan kertaa, kun nykytavoin huippumeikkaaja yrittää tehdä Youtuben ensimmäisen meikkitutorialian itse myös ja hän pelästyy heti alussa sitä että video kestää vain pari minuuttia =D 

Video: I TRIED FOLLOWING THE FIRST EVER MAKEUP TUTORIAL

Olen tyytyväinen polkuun minkä valitsin vuosia sitten, enkä näe että aikoisin meikata enää elämässäni. Tämä on myös osa matkaani itseni rakastamiseen ja uskoisin että se toimii. Kun tunnen oloni kauniiksi, se on mun naama eikä vain "hyvin laitettu" naama.

Kaikki saa meikata jos niin haluavat, mutta ehkä se mitä haluan tuoda kirjoituksella esiin, on nimenomaan se että on myös ok, olla meikkaamatta ja on ok olla täysin luonnollinen. Oikeasti pohtia sitä miltä halaut näyttää ja mitkä osat siinä vaikuttaa. 

joulukuuta 11, 2018

Tetta Purulelu & Tiina Tuttihihna


Tetta - Purulelu


Lapsien kasvattaminen tässä nykymaailmassa voi olla todella pelottava kokemus. Kemikaaleja, myrkkyjä sekä haittoja tuntuu olevan joka kulmalla - joten miten hoitaa tilanne? Miten taata rakkaalle lapselle sitä parasta niin kasvun, kuin hyvinvoinnin saralla?

Lapsi alkaa puskemaan hampaitaan jo nuorella iällä, mikä on todella kutittava sekä epämukava kokemus. Valitettavasti iso osa lapsille tarjolla olevista puruleluista on muovia. Tuo iso ympäristö-ongelmamme yrittää siis hautautua myös sinun lapsesi suuhun. Muovista irtoaa mikromuovia mitä lapsikin siis pääsee sisäistämään näiden avulla jo pienestä pitäen. Sitten tulee eri muovivalmisteet ja mitkä on testattu millä ja missä tehtaassa ja minkä maan sertifikaateilla ja jossain vaiheessa on vain nostettava kädet pystyyn ja sanottava että "riittää!" - ja tällöin kuvioihin astuu vaihtoehtoisia tuotteita, kuten Tetta.



Tetan rengas on siis muoviton, BPA vapaa, kemikaaliton, ihana puinen rengas - mikä on tietenkin käsittelemätöntä puuta. Tästä purulelusta ei irtoa haitallisia päästöjä lapsesi suuhun. Sen helmana roikkuu upea makramee häntä, joissa on käytetty joko mopparia, minimoppia tai paulina punoskudetta. (Lue lisää materiaaleista: jowisfreelife.blogspot.com/2018/11/tilaaminen-seka-tuoteinfo)

Moppari on napakka kierrenaru, joka on valmistettu kierrätyspuuvillasta (80 % kierrätyspuuvilla, 20 % polyesteri). Paulina punoskude sekä minimop on Eko-puuvillaa (80 % kierrätyspuuvilla, 20% polyesteri) - langat on värjätty jämäpaloja käyttäen, ei siis vettä tuhlaten.

Kaiken tämän lisäksi ostamalla Tetta purulelun, tuet myös nuorta yrittäjyyttä, naisyrittäjyyttä sekä kevyt yrittäjyyttä. Todella monta hyvää tekoa pieneen hintaan. Tämä tuote toimii myös oikein hyvin lahjana, ihan pelkästeen taikka kootussa tuotepaketissa. Paketoinnin saa pyydettäessä kaupan päälle!

Lahjaidea odottavalle ystävälle: Tetta-purulelu, samaan teemaan Tiina-tuttinauha, kestovaippa ja lempi pilttisi. Tai Tetan kaveriksi liinoja ja käsintehty kuponki "Lapsivapaalle" missä tarjoat ruoan ravintolassa. 

Tettaa saa muutamassa vakikuviossa mutta kaikki onnistuu myös tilaustyönä. Perinteiset kuviot ovat snakes (dna-kiemura), lahnas (suora ja tasainen), timantti sekä random jos ei ole väliä mitä kuvioo postissa tulee! Etsyssä näet ajankohtaisesti vapaana olevat työt ja voit niistä halutessasi päättää omasi.



Tetta puruleluja voit ostaa minulta suoraan laittamalla viestiä Facebookissa tai Instassa (jowisfreelife), tai Etsystä. Suosittelen Etsyä, ellei tilauksesi sisällä useaa tuotetta / jotain valikoimasta poikkeavaa!

Hinta: 10,00€ kpl

lokakuuta 19, 2018

Eko kylppärini

Yleensä kylpyhuoneeseen liittyy vahvasti sanat kuten, pesuaineet, kemikaalit, vahvat hajusteet. Well, not here. Aiheina hampaat, pyykki sekä peseytyminen.

Joskus luin minimalisti ryhmässä aiheen, kuinka montaa asiaa käytät joka aamu. Olen tästä puhunut jo Ei meikkiä aiheessa, miten jotkut rasvaavat naaman, laittavat useaa meikki tuotetta, sekä ainetta hiuksiinsa. Itselläni aamuisiin asioihin kuuluu hammastahna hampaille, eikä muuta. En käytä meikkiä, en rasvoja tai naamioita, enkä hiuksissa aineita.

Ystäväni sanoi, että minun on helppo olla käyttämättä meikkiä, kun on niin hyvä iho. Mutta totuushan on se, että se iho on hyvä, juurikin siksi ettei sitä meikkiä käytä. Se on ikuinen noidankehä, meikkaat koska iho voi huonosti, mutta meikin takia se voi vielä huonommin, ja pakottaa täten käyttämään lisää meikkiä. Pitää olla hetken aikaa tyytyväinen huonon ihon kanssa elämiseen, kunnes se alkaa taas hengittään ja voimaan hyvin. Yleisesti elämäntavat vaikuttaa tottakai myös, stressi, tupakointi, alkoholi, huono ruoka sekä ihan perinnöllisyys.

Kyllä minullekkin finnejä puhkeaa jos olen syönyt esim. juustoa, mutta se nyt kuuluu ihan siihen että ollaan ihmisiä ja meillä on iho mikä reagoi siihen miten terveellisesti elämme. Eikä sitä tarvitse peitellä.

Muutaman tuotteen käyttäminen ei ole ainoastaan minimalismi asia, vaan myös ekologinen asia. Käytän Humble Brush hammasharjaa, mikä on BPA vapaa, ja bio hajoava 2-3 vuodessa jättämättä mitään myrkkyjä jälkeensä. Kestää yhtä kauan kuin muovinen hammasharja, mutta eettisyydessä ottaa selvästi voiton. Myöskin jokaisesta harjan ostamisesta, lähtee harja myös kehitysapuun. Itselleni parasta eko-hammastahnaa olen vielä etsimässä, mutta voin postata asiasta oman aiheen kun hyvään päädyn! Pieni vertailu kirjoitus kenties?

Hiukseni pesen nurmen avokado palashampoolla, ja kehoni samanmoisella saippua-palalla. Ei kemikaaleja ihooni, hiuksiini, eikä viemäristä alas.
Hiukseni ovat luonnolliset, puhtaat eivätkä sähköisty talvella, tai muodistu liimaletiksi.

Pyykkieni pesussa käytän pesupähkinöitä. Se on luonnon pesuaine, riittoisa, edullinen sekä tehokas. Huom. Tehokkuus ei tarkoita materiaalien tuhoamista, kuten marketti-pesuaineissa, vaan poistaa lian ja bakteerin, kuten pesuaineen kuuluukin. Omalla kokemuksella puhdistaa hyvin kaiken hikireenipyykistä - kissan pissaan. Puhdasta ja ekologista!

elokuuta 30, 2018

No make up / Ei meikkiä

I have been without make up for over two years now, and I have to tell you.. It's great!
We grew up with the sensations that it is wonderful to put on make up and hide your face. When I was an emo kid, heavy smudged eyeliner and mascara played a role. Also the little too light powder was my go-to tool in the morning.
Growing to a young teen and not wanting to hide my face as much as highlighting it gave me new ways of putting on makeup. Cleaner, and fresher. But there where limitations. When going swimming, mascara would run. Tired and massaging my eye smudged the eyeliner. Skin was irritated, pores were full and dry and couldn't breathe. It's a vicious cycle, your skin looks bad, so you put on makeup to cover it, but it only makes it worse and so you have to keep putting it on.

In the Facebook's mininalist's group there was a question of how many things you use in the morning. Some had two hygien-products and five makeups. Some had two of each and adding all the hair products. I have one, toothpaste.

Freedom comes in many forms, it can be the job you work, the relationships you have or something as simple, as you looking like you. Freedom to be you from the minute you wake up, till your head hits the pillow. 

Olen elänyt meikittä nyt yli kaksi vuotta, ja täytyy sanoa.. Se on ihanaa!
Me kuitenkin kasvoimme näiden sensaatioiden kanssa, että on ihanaa laittaa meikkiä ja peittää se naama minkä kanssa olet syntynyt. Kun olin emo-kid, raskas sottainen kajaali sekä ripsari olivat isossa roolissa. Myöskin se vähän liian vaalea puuteri oli tärkein kaikista aamutoimissa. 
Teiniksi kasvaessa meikistäkin tuli hillitympi, ja kasvojen peittämisen sijaan halusi kasvoja enemmänkin korostaa. Puhtaampi, selkeämpi lookki. Mutta tässäkin oli rajoituksia. Uimaan mennessä ripsari valuu, väsyneenä silmiä kun hierot niin sotkeentuu. Iho ärtynyt, ihohuokoset täynnä ja kuivat eikä iho hengitä. Se on noidankehä, iho näyttää pahalta, joten yrität peittää sen meikillä, mikä vain pahentaa, johtaen vain isompiin ja paksumpiin meikkimääriin.  

Facebookin minimalistit-ryhmässä oli kysymys, kuinka montaa asiaa käytätte itseenne aamuisin. Jotkut nimesi muutaman hygieaniatuotteen ja viisi meikkituotetta. Joillain oli kaksi molempia ja siihen päälle hiusten laitot. Itselläni on yksi, hammastahna. 

Vapaus tulee useassa muodossa. Se voi olla se työ mitä teet elääksesi, se voi olla elämäsi ihmissuhteet tai se voi olla jotain niin simppeliä, kuin se että sinä näytät sinulta. Olet oma itseni siitä minuutista kun heräät, siihen saakka kun pääsi osuu tyynyyn. 

lokakuuta 17, 2017

Quit smoking

Now that it has been over a month, I feel comfortable enough to actually say: I have quit smoking!

I started to smoke on the 8th grade, so that's about 9 years. 9 years! That is just terrible. Out of my 24 years on this planet, I've had black lungs for about third of it. Terrible.

I use to say, that I'm never going to quit smoking. I like that habit too much, but oh how things change. Only about two years ago, I decided that 'someday', I will do it. But still, the excuses were there.
"These are the last years I can smoke menthol cigarettes"
"I need to lose weight before I can quit"
"No rush, I'm not even thirty yet!"


When I started this, I didn't no what to expect. I have never even tried to quit before. I think in all of that 9 years, I have been without smoking for two days. Once cause I slept for 26 hours and missed a day, and once cause I was in a hospital and they didn't let me (obviously, I couldn't even breathe).

But I wanted to be prepared, jump in with both feet, and actually be clear on my goals, and reasons for quitting. I wrote myself a letter, about all the things I didn't like cigarettes for, how it effects my life and my health and put up some key points to what the future holds, if I don't smoke. So if I ever get an urge, I can just read these thoughts and remember how I felt.

Like I said, I like the habit of smoking. If I'm doing a big art project for three hours, I like to go out and just free myself of that mindset for a few minutes. So I got myself an electric cigarette or a vape. This way I can keep the habit, drop the nicotine levels slowly to zero and it keeps me from eating to replace the cigs.

I'm mostly surprised how easy it has been, because it has been really easy. Out of all of my friends, they say that if I can quit, anyone can. So that gives you an idea of how much this has had an hold on my life. I think I've had the urge to smoke only a few times. I was walking home and felt like I was missing something, and a thought accured to me "What do I usually do when I walk home?" Answer: Smoke. But gladly I had my vape, so I had something similar to do.

But the grip smoking has on your life is real. Three hour lecture? Sure, but only if it has a smoke brake. Want to eat a snack on a long train ride? Can't, cause then you would have to smoke afterwards or suffer a headache. You have to time your life according to how you can smoke. Going to the bus, having to buy more cigs and always keeping a headcount on how many you have left.


Im so glad to be moving on from that. So now I can just sit back, smoke-free, and enjoy my freedom. And oh, how I love it.

helmikuuta 23, 2017

What I use for my hair?

You should always be aware of what you are putting in your body, near your body and well all around your life. The gruesome pictures on the sides of cigarette packs? Good, but add warning photos also to fast-food cartons, alcohol bottles and candy bags.

People usually start to question the stuff we consume through our mouth, like foods and stuff, but rarely does
anyone think about the shampoos, or other things we use on our hair.

At first, I thought of about how much I use for my hair. I'm use to having all kinds of hairstyles that required me to use products to keep them going (up mostly). But for the past few years now, I gave up everything from lacquer to hair wax. I felt like that stuff just doesn't belong to be there, and that my hair looks great without all that junk.

But then a friend of mine shared her thoughts on what you put in your hair, and informed me about chemicals. It is the ugly side of your shampoo called: Sodium laureth sulfate, that you shouldn't use.

What it does for the shampoo is that it makes it foamy, and that is it's main job, and a job that our hair doesn't even need! At that point, when the shampoo its foaming, it has already cleaned the hair. It's useless, but still to this day, people are associate foaming with ''Good shampoo''. Too bad, because Sodium laureth sulfate carries a lot of negative things with it Like it actually destroys your hair in the long run, stripping off all the essential oils your hair needs to stay healthy, breaking down protein and halting healthy hair growth.

The other job of SLS is it's cleaning properties that are way overwhelming, stripping the hair completely. Also, if you think yourself as person who appreciates mother nature, likes naturality, and preserving the world, Sodium laureth sulfate is not the option for you. It is toxic for the environment, it can cause skin irritation/rash and it may contain cancer causing chemicals.

So, what do I use?

The only thing that goes to my hair is my Nurme's Avocado shampoo bar (Bought from Ruohonjuuri), that is a safe, green choice. It is great and easy and it works for me.

Not everything suits for everyone, but you will find yours. :)