Haku

heinäkuuta 29, 2020

Ketogeeninen vegeruokavalio vko 1


Olen ollut vegetaristisella ketogeenisellä ruokavaliolla nyt yli viikon ajan ja tässä julkaisussa jaan fiiliksiä, vinkkejä sekä reseptejä tältä ajalta. (Aloitin 19.7)

Ennen ketolle menemistä olin aina linkittänyt tämän ruokavalion lihaan, kananmuniin ja maitotuotteisiin - mikä ei sovi omalle kasvisruokavaliolleni. Kuitenkin mikä vaan on mahdollista kun osaa vähän katsoa mitä suuhunsa pistää. Valitettavan moni lihansyöjäkin toteuttaa ketonsa syömällä lähes ainoastaan rasvaa ja pekonia - toki niissä ei ole hiilaria mutta ei se muuta niitä yhtäkkiä terveellisiksi ruoiksi. Samoin kuin kasvissyöjänä en vedä päivän kaloreita pelkällä maapähkinävoilla.

Iso osa vegaanista/vegeä keto-ruokavaliota on pähkinät, avokado, siement, öljyt, tofu, seitan ja muut valmisteet. Kasviksissa nyrkkisääntönä on että kaikki maan alla on aika hiilaripitoista (esim peruna, punajuuri ja bataatti), kun taas vihreät on oikein hyviä (kuten pinaatti, parsakaali ja parsa). Suosittelen lukemaan Ruohonjuuren sivuilta lisää: Ketogeeninen ruokavalio

Ensimmäisenä piti tehdä vähän valmisteluita. Ostin Puhdistamon elekrtolyyttijauhetta kotiin sekä kourallisen muita ravintolisiä, joista on lisää infoa tekstin lopussa. Myöskin käytiin kaupassa ja ostettiin kaikkia kasvisproteiininlähteitä missä oli noin/alle 5g/100g hiilaria. Joukosta löytyi myös vegaaninen vähähiilarinen majoneesi, normi kaurakerman korvasin mantelikermalla ja paljon eri vaihtoehtoja proteiininlähteeksi (vegaanisesti).

Tässä muutaman tuotteen hiilarit per 100g

Manteliruokakerma 0,2g, Hellman's vegan mayo 3,9g, Macadamianpähkinä 5,2g, Parapähkinä 4,9g, Pekaanipähkinä 4,4g, Sieni 0,3, Kesäkurpitsa 2,5g, Avokado 1,0g, Kurkku 1,0g, Salaatti 1,0g, Kukkakaali 2,0g, Parsakaali 2,0g, Purjo 2,0g, Munakoiso 3,0

Vöner 4,58g, Maustamaton jalotofu 1,6g, Kylmäsavu tofu 2,0g, Hälsans kök fileesuikaleet 1,2g, Hälsans kök pulled beans 2,3g, Hot chörizo makkarat 5,0g, Vegem 6,0g, Oumph thyme garlic 3,2g, Anamma pyörykät 3,9g, chili makkara, Beyond burger 5,3g, Tempeh 1,9g



Tuotteita on siis runsaasti ja avokado ja pähkinät takaa hyviä rasvanlähteitä. Käytän itse Sulamo-sovellusta missä kirjoitan kaikki mitä syön ylös, näin myös pysyn kartalla hiilarien & kalorien määrästä. Otan tällä hetkellä -500 kcal negaa painon pudotuksen vuoksi. Sovelluksessa voit myös itse koostaa reseptin, eli kaikkia ruokia ei tarvi miettiä yksi kerrallaan! Tässä muutama ketogeeninen resepti mitä olen kokannut. 

Työpäivän keitto päivällinen

(Vegan) Kookos "kana" keitto

Rypsiöljyä paistamiseen, Hälsans kök fileesuikaleita maustettuna currylla, kurkumalla, mustalla pippurilla sekä juustokuminalla. Vesi (2,5 litraa) ja kasvisliemikuutiot kiehumaan ja sinne sekaan 500g parsakaalia sekä kukkakaalia, 150g pinaattia sekä 200g sipulia. Lopuksi lisää paistetut fileesuikaleet ja 600g kookosmaitoa keiton sekaan ja sekoita. Mausta seostas samoilla mausteilla. 

Ravintosisältö / 100 g
Energia 61 kcal / 100 g, Proteiini 2,3 g / 100 g, Hiilihydraatti 2,0 g / 100 g, Rasva 4,9 g / 100 g

(Vege) Keto Kratini

Kumoa uunivuokaan 600g kruunukasvis-sekoitusta, 600g kukka-kasviksia sekä 5 dl mantelikermaa ja 1dl vettä. Mausta mustalla pippurilla sekä suolalla. Raasta päälle juustoa 250g (itse käytin Oltermannin 17%)

Ravintosisältö / 100 g
Energia 87 kcal / 100 g, Proteiini 5,2 g / 100 g, Hiilihydraatti 2,3 g / 100 g, Rasva 5,9 g / 100 g

(Vegaani) Tofu Butter

Paista kaksi sipulia öljyssä, lisää paloiteltu tofu (muista painella tofu kuivaksi talouspaperilla), mausta oman makusi mukaan ja lisää noin 1dl maapähkinävoita sekä 280g kookosmaitoa. Syön tämän itse keitetyn kukkakaalin kanssa. 

Ravintosisältö / 100 g
Energia 181 kcal / 100 g, Proteiini 10,0 g / 100 g, Hiilihydraatti 3,4 g / 100 g, Rasva 14,7 g / 100 g

Iloinen hieronnasta

Tarkoitus oli tehdä koko ketodietti vegaanina mutta olen ottanut juustoja ruokavalioon, joinain päivinä kuitenkin täysin vegaanisti. 

Eniten yllätti ekojen päivien aikana se miten paljon pitää juoda että pysyy hedarit ja nestehukka poissa. Taloon olisi hyvä raahata monta pulloa vichyä sillä pelkän veden juonti vain huuhtoo tärkeät mineraalit kehosta. Juon nykyään 3-4 elektrolyyttijuomaa per päivä, mutta alussa saatoin juoda jopa viisi. Limsat eivät auta nesteytymään, tarvitaan joko vettä, (elektrolyyttejä) tai vichyä. Ensimmäiset pari päivää päätä särki ja lihakset tuntui jännittyneeltä. Pistin puolmaraton reenauksen nyt hetkeksi tauolle jotta keho tottuu ensin tähän uuteen normiin. 

Kusella saa myös käydä koko ajan ja mielitekoja tupsahteli esiin kun keho huutaa sokeria. Tämän läpi kun taistelee, huomaakin jossain vaiheessa ettei tunne nälkää ja energiaa riittää enemmän kuin aikaisemmin. Eilen (pvä 10) aloitin aamusta siivoamaan asuntoa ja kahdeksan tunnin siivoamisen jälkeen pysähdyin syömään "aamupalaa". Ennen suursiivoukseni olisi mennyt max. viidenteen tuntiin asti kunnes olisi ollut pakko syödä jotain. 

Tällä hetkellä tuntuu että tämä ruokavalio toimii, niin vege-päivinä kuin vegaani-päivinä. Maapähkinävoita tulee nautittua hieman liikaakin ja kuituja on saanut oikein mukavasti. Ruokailu on ollut jopa vaihtelevaa, kun taas aluksi ajattelin että tulen syömään vain tofua. Herkkupäivinä Lohilon vadelma-salmiakki jäätelö on oikein piristävä ja siinä on vain 4,5g/100g hiilaria. Luovuus ja sulamon käyttö on tärkeitä tekijöitä kun pitää pitää hiilarit minimissä. Seuraavaan julkaisuun olisi tarkoitus tehdä vegaaneja keto-pinaattilättyjä ja muutama uusi ruoka. Kaikki nämä reseptit (ja lisää) tulee olemaan kokkikirjassani minkä julkaisen muutaman vuoden kuluttua, jos olet kiinnostunut pääsemään ennakkotilaajalistalle laitathan minulle sähköpostia: jonna.jowi.sihvonen@gmail.com niin ilmoitan kun kirja on ajankohtainen!


~ Kaupallinen yhteistyö: Ruohonjuuri ~


Ruohonjuuressa myydään näitä kotona tehtäviä Keto-testiliuskoja ja ne on ollut pieni siunaus arjessa. Tein ekan testin (kuvassa) kolmantena päivänä kun olin vielä epävarma että joko tässä olisi ketotilassa. Testin kun teki tuli heti onnistumisen tunne kun keho oli päässyt ketoosiin. 

Ketoositestiliuskoja paketissa on 100 kpl ja "toimenpide" on nopea. Saat vastauksen jo minuutissa. Yksi aamu pelkäsin että olin herkutellut liikaa maapähkinävoilla ja Lohilon vähähiilarisella jäätelöllä ja mietin että olenkohan enää ketoosissa. Koko päivän tätä murehdin ja ilman liuskaa olisin varmaan näännyttänyt itseäni etten varmasti syö liikaa hiilaria. No, kotiin tultuani tein testin ja sain tuloksen "Kohtalainen" mikä oli jo syvemmällä ketoosissa kuin aikaisemman testin aikaan. Tästä tuloksesta iloisin mielin menin valmistamaan päivällistä. 

Ainakin itsellä se mielenrauha on sen arvoinen että hommasin näitä testejä kotiin. Paketti on myös edullinen koska yhden liuskan hinnaksi kertyy vain 13 senttiä. 

Voit ostaa omasi Ruohonjuuren verkkokaupasta:
KETO test -ketoositestiliuskat



Tässä näkyy komeasti muut lisäravinteet mitä otan. Muutama on ollut jo ennen ketoa käytössä kuten Rauta, koska olen sairastanut anemiaa koko elämäni ja pitäisi tuota rautaa muistaa syödä. B12 on toinen vitamiini mitä kaikkien pitäisi syödä, niin kasvissyöjien kuin lihansyöjien.

Edessä näkyy elektrolyyttijauhe mistä tykkään käyttää marjaisaa makua. Olen kuullut että muut maut eivät ole kovin hyviä. Lisäksi otan Tripla magnesiumin, kollageenin, omega-3n, kaikki Bt sekä Dt. En ota näitä ihan jokainen päivä mutta kun otan, yritän ottaa kaikki!

Eli jos haluat aloittaa vegaanisen/vegetaristisen ketogeenisen ruokavalion suosittelen ostamaan kotiin yllä olevia lisäravinteita, elektrolyyttijauhetta, vichyä, ketotestejä sekä kaapit täyteen syötävää! 

heinäkuuta 26, 2020

Pride of Evie


Pride of Evie


Uskon että erilaisten ihmisten tunteminen nuorella iällä vaikuttaa siihen miten avoin ihmisestä kasvaa. On paljon asioita joita pidetään "normaalina" minkä on muututtava. Normaali, on se että me kaikki saamme olla mitä olemme, elää miten elämme - ilman väkivaltaa, uhkailuja, kiusaamista tai syrjintää. Oletuksien rikkojaksi tarvitaan vahvoja persoonia jotka jaksavat taistella tuulimyllyjä vastaan myös vastoinkäymisissä - Onneksi heitä löytyy. Valitettavasti moni menettää henkensä liian varhain ja sen takia tietoisuutta on tärkeä lisätä.


Haluan omistaa tämän PRIDE työn lapsuudenystävälleni sekä kaikille LGBTQ-sotureille, taistelussa tasa-arvoisen huomisen puolesta ❤️💛💚💙💜

Tästä työstä lahjoitetaan 20,00€ Helsinki Pridelle, sateenkaarierityiseen nuortentyöhön.

"Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret ovat erityisen haavoittuvassa asemassa.  Helsinki Pride yhteisö ry:n ympärivuotisen nuorisotyön tavoitteena on kehittää  nuorisotyötä niin, että jokainen nuori tulisi kohdatuksi ja arvostetuksi sellaisena kuin on."


Jowisfreelife on LGBTQ-ystävällinen paikka. Me emme hyväksy syrjintää, ennakkoluuloja tai vihapuhetta. Kaikki kukat saa kukkia ja niin värikkäästi kuin haluaa.

Työ on mahdollista tilata tilaustyönä, mutta huomioi että jokainen työ on vähän erinäköinen! Tilaustyössä myös kestää valmistua. Makrametyössä on käytetty lankaa joka on 80% kierrätyspuuvillasta tehtyä. Kaikki värjäys tapahtuu Kauhavalla jämälankoja käyttäen, eikä vettä tuhalten. Keppi on kerätty luonnosta (Tampere, kissanmaa) kuten kaikki keppini. En revi oksia puista! Lankojen seassa on myös sinisessä sekä punaisessa päässä Nextiili-pajalta kierrätettyä kangaslankaa. Kaikki työn trimmaukset käytetään uudelleen. #recycle #reuse



Hinta: 210,00€
Ostettavissa Etsystä: Pride of Evie
Lue lisää Helsinki Pridestä: Helsinki Pride

heinäkuuta 15, 2020

Kuukuppi mukaan elämään

~ Kaupallinen yhteistyö: @ Ruohonjuuri kanssa ~

*Tämä postaus sisältää juttelua menkoista*


Oma kokemukseni menkoista? 

Jokaisen naisen menkat ovat erilaiset - ne alkaa eri aikaan, joillain kestää viikon ja jollain kolme päivää. Joku huomaa eron mielialassa, joku toinen ei. Jollain on runsaat ja joku ei tarvi kuin vähän paksummat pikkarit ja pärjää. Joku oksentaa kivun vahvuudesta ja jollain tulee vähän alaselkä kipeäksi. Samaan aikaan meillä on mieslääkäreitä jotka eivät usko kipujesi vahvuutta, tv-mainokset mitkä näyttää menkkaveren sinisenä nesteenä sekä nuoria poikia ketkä vaan ajattelee et "ällöä". 

Naiset vuotaa verta joka kuukausi ja se on normaalia asia. Se on luonnollinen asia. Siksi olen erityisen iloinen että saan jakaa tästä aiheesta kanssanne. 

Omat kuukautiseni ovat todella runsaat. Niin runsaat että niistä (mitä ilmeisimmin) on johtunut anemiani missä Hb arvot ovat pahimillaan olleen 79 ja ferritiini hiponut koko elämän puhdasta nollaa. Ei ole minulle mitään uutta että aamulla herään menkkalätäköstä ja jokainen sänky minkä omistan on saanut muistot omistajastaan.

En ole koskaan käyttänyt tampoonia. Mikä on kuitenkin hiukan omituista. Mutta kun sulla on näin runsaat kuukautiset, ei käy edes mielessä että sellainen pieni vanupuikko voisi mitään auttaa. Näinpä itsellä kulunut pelkkiä yösiteitä 24/7 menkkojen aikana ensimmäiset 7 vuotta. Masennuslääkkeestä lihominen piti 9kk taukoa menkoista ja 23-vuotiaana minipillerit ja lopulta ehkäisykapseli kyllä helpotti runsautta mutta tutuilla siteillä jatkoin matkaani nykyhetkeen. 


06/2008 anemia ja silmänaluset


Ekologisuus

Kun nuorena aikuisena aloin "heräämään" omiin arvoihini lähti nopeasti moni asia elämässä vaihtoon. Kemikaalit suihkutuotteista, muovit keittiöstä ja lihat ruokavaliosta. Kuitenkin aina häiritsi se, miten paljon kuukautissuojia pitää käyttää- ja hävittää kuukausittain. Aloin miettimään muita vaihtoehtoja kuten kuukuppia ja pääsin yhteistyöhön ihanan Ruohonjuuri kaupan kanssa. 

Luneten kuukuppi on valmistettu Suomessa ja se on täysin vegaaninen vaihtoehto. 

"Lunette kuukautiskuppi on tutkitusti turvallista lääketieteellistä silikonia, joka on läpäissyt Yhdysvaltojen ja Australian lääkeviranomaisten tarkan hyväksyntäprosessin. Tehtaamme Suomessa takaa jokaisen kupin turvallisuuden ja toimivuuden." - Lunette.com

Kuukupin ostat kerran ja tämän jälkeen olet sideroskasta vapaa. Ekologisuus sekä taloudellisuus täyttyy itsestään ja se on varmasti hygieenisempi valinta. Se ei muuta emättimen kosteustasapainoa eikä kuivuta limakalvoja. 


Kuukuppi

Olin itse aika hermostunut ensimmäisestä kokeilusta. Ihmiselle joka ei ole koskaan käyttänyt edes tamponia tuntuu todella vieraalta alkaa asettelemaan (vielä runsaalle vuodolle tarkoitettua isompaa) kuppia. Voin myös myöntää että ensimmäinen kerta tuntui vähän hassulta, ja vaikka unohdin sen olemassa olon aina 10 minuutin välein, mieli myös asiasta muistutti. Ensimmäisen kokeilun oli kroppakin vähän jännittynyt ja pelotti kovasti että "mitä jos se jää sisään jumiin", laitanko sitten Jn noukkimaan sen pois vai mitä? No eihän se jumiin jäänyt ja tekniikka alkoi sujui muutaman laiton ja pois-oton jälkeen.

Itse tein sulautumisen tähän uuteen tapaan pikkuhiljaa, eli olen viimeiset kuukaudet pitänyt vähän vuoronperään kuukuppia sekä siteitä ja koko ajan vaihtanut enemmän kuukuppiin. Itselle hidas siirtymä on toiminut kaikkein parhaiten.

Voin suositella kuukuppia monesta syystä: Ekologisuudesta, taloudellisesta, minimalistisesta mutta myös mukavuudesta. Kun keho on tottunut siihen /kuten se on tottunut eka siteisiin ja tampooneihin, kuukupin olemassaoloa ei edes muista. Siitä tulee osa arkea ja osa elämää. Rakastan myös sitä miten vähän se vie tilaa kaapissa, se on helppo pakata reissuun sen sijaan että laskee riittääkö siteet vai haenko paketin. Se on ollut helppo pestä ja "jumiin jäämis pelot" lähti ekan viikon jälkeen pois!

Voit ostaa omasi Ruohonjuuren nettikauapasta täältä:
www.ruohonjuuri.fi/kuukautiskuppi

Saatavilla myös kaikista myymälöistä (07/2020)

Jos sinulle jäi kysyttävää, voit niistä lukea esimerkiksi suoraan Luneten sivuilta: 
Voinko kuukuppi jäädä jumiin? Kuukupin koko-opas? Kuukupin laatu ja standardit sekä Kuukupin taittelu. Aiheita on paljon lisääkin mutta nostan tähän suoriin linkkeihin nämä mitkä itsekin avasin!