Pipestonen kansallismonumentti Minnesotassa

Mielenkiintoinen kohde samalla suunnalla kuin Etelä-Dakota ja Sioux Falls, oli tämä Pipestonen kansallismonumentti, mikä on historiallinen Amerikan alkuperäiskansojen piippukiven louhosalue. Piippukiveä on louhittu rauhanpiippuihin ja alue oli jaettu, sinne sai tulla heimosta kuin heimosta louhimaan. Tulin tänne Sioux Fallsien jälkeen, joten olin täällä käytännössä ilta-auringon aikaan. 

Muutama vuosisata sitten tällaiset preeriat ovat kukoistaneet, kuten myös luonto ja eläimet niissä. Nykyään on preerioita vain 1% jäljellä niiden entisistä ajoista ja tämä paikka on yksi niistä alueista. Parkkialueen vieressä on museo ja lahjapuoti ja sen ympärillä kulkee noin 1,2km lenkki missä näkee alueen kauneudet. Polulta ei saa poistua jotta luonto pysyisi koskemattomana. Sain olla alueella lähes yksin, nauttien hiljaisuudesta ja kuvankauniista maisemista.

Tapasin lähempää maaoravan! Meillä oli pieni tuijotuskilpailu kunnes säpsähdin vähän liikaa ja pikku Yrjö juoksi pusikkoon piiloon. Yrjö-maaoravan lisäksi alueella vaelteli vapaana maailman pikkuisimpia jänöjä, sammakoita ja muita öttiäisiä.

Monumentin vierailukeskuksessa en kerennyt valitettavasti käymään museo-alueilla ollenkaan, mutta puodissa oli taidemyyjä paikalla ja juttelin hänen kanssaan tovin. 

Artisti nimeltä Holly Young teki upeaa taidetta, ja tutustutti minut uudelle taiteen ja historian käsitteelle. Tasankointiaanien käyttämää "antique ledger paper". Tasankointiaanien elämäntyyli kävi läpi valtavan ja pakotetun kulttuurisen ja sosiaalisen muutoksen kun valkoiset vei alueet, pakotti reservaateille ja karkoitti villieläimet ja luonnon ympäriltään. Siouxin alueella käytiin sotia ja elämä oli epävarmaa. Tasankointiaanit kävi vaihtokauppaa näistä kirjanpitopapereista tai keräsi niitä sodassa kaatuneilta sotilailta ja työsti taidettaan niihin. 

Kanvas on nimeltään "antique ledger paper" ja siihen käytetyt taiteet oli vanhoja mutta alustana se oli uusi ja rekisteröi Tasankointiaanien historiaa taiteen avulla. Jotkut artistit kuten Holly Young ylläpitää tätä perinnettä ja tekee tänäpäivänäkin kaunista ja historiallisesti merkittävää taidetta tällä menetelmällä. Ostin itse yhden printin hänen töistään.

Holly Young löytyy Instagramista nimellä: holly_young_artist ja kotisivut täältä.

Kävelyreitin varrella on istumapaikkoja, kasvien tietoja, jonkinverran infotauluja, itse piippukivityksen seinämää sekä tämä kaunis vesiputous. Se oli ensimmäinen reissuni vesiputous ja sen kohina olikin valtava koska itse tila mihin se laskeutuu on seinämien peitossa, ääni kantoi vaikka lopulta itse putous onkin hiukan pieni. 

Kaikista kohteista missä tulikin käytyä - jäi tämä paikka erityisesti mieleen. Jotenki se miten rauhassa sai olla, käytännössä täydelliseen aikaan ja lähellä jotain historiallista ja kaunista. Olen aina ollut kiinnostunut Amerikan alkuperäiskansojen historiasta ja jopa opettelin puhumaan vähän Navajoo. Oli merkittävä tunne päästä näihin kohteisiin reissussani ja animistina koin läheisyyttä tähän kohteeseen. 

Läheitä: The Ledger Art Collection, What is Ledger art?, Tasankointiaanit Wikipedia, Holly Young, Miten puhua intiaaneista?

Tämä komeus löytyy Minnesotan lounais-osiolla. Tästä osoitetta ylös ja tallenna myöhempää varten!

Pipestone National Monument

36 Reservation Ave, Pipestone, MN 56164, Yhdysvallat

Tämä tässä on vatsamakkara

Lehtipihvi, maissikana, viljaporsas, lihapulla, kalakukko, halloumpihvi, leipäjuusto, prinssinakki, hedelmäliha, suklaamuna, maapähkinävoi, merimakkara, mustamakkara, perunamakkara, makkara-tyyny sekä vatsamakkara.

Jos ei vegepihvi, ei myöskään kalapihvi. Jos ei vegehampurilainen, ei myöskään kanahampurilainen. Maito pitäisi siis aina olla lehmänmaito, vuohenmaito - jos se on jo kookosmaito tai kuten on fiksusti tehty: kauramaito. Ei pelkkä "maito". Nimikkeet mitä nyt halutaan pois eivät kuvaa lihaa, vaikka niitä onkin lihatuotteiden kuvailussa käytetty. Perus makkarahan on lähinnä jauhoa, eli kasvista. Tällä päätöksellä pitäisi lähteä sitten myös siskonmakkarat ja grilletit uudelleen brändäykseen.

Nakki on pitkulainen muoto. Makkara tuhdimpi. Burgeri on koottu ruoka, yleensä muodostuu kahdesta sämpylästä ja keskellä olevasta pihvistä ja niiden välissä olevista kastikkeita ja salaateista. Pihvi on litteä ja pyöreä ruoka. Pyörykkä on pyöreä. 

Saako Maman kananuudeli sanoa "Chicken" kun se on täysin vegaaninen? Ellei prinssinakkia varten ole aatelisia uhrattu niin tätäkin nimeä vastaan pitäisi olla. Kalakukolla ei ole kukosta tietoakaan ja tämä tässä on vatsamakkara.

Olisi tärkeämpiäkin asioita mihin keskittyä ja surettaa että lihateollisuudella on niin pitkät lonkerot että he saavat tälläiselle paskalle kulutettua aikaa ja resursseja. Miksi lihateollisuutta tuetaan rahallisesti, kun he käyttävät aikaansa tälläiseen turhuukseen? Turhuukseen, mikä ei poista kasvisyöntiä vaan lopulta johtaisi koko suomen kielen muutokseen. Kaikki terveyssuositukset kehottaa kasvisruoan lisäämiseen ja kuvaava muoto kertoo millainen ruoka on = miten sitä voisi käyttää. Miksei lihamakkaroita sanota peräreiänpala-nänni-nenärusto-mössöksi?

Nämä lihaasyövät oikestolaiset ovat ilmeisen tyhmiä kun ovat näin monesti erehtyneet luulemaan vegenakkia lihaisaksi nakiksi. Kyllä varmaan nyt hävettää. Etenkin sitten kun tajuavat ettei se "liha"nakkikaan lihaa sisällä kuin 10%.

Roadtrip päivä 1 - Wisconsin, Kasino ja kohti tuntematonta

USA - ROADTRIP

Kolme osavaltiota, 6 majoitusta, tuhansia kilometrejä ja yksi soolona matkaava nainen. Ensimmäinen reissupäivä lyhyesti: 379km 7h 42min matkantekoa, Mississippi-joen ylitys, Wisconsin osavaltio, Chippewa Fallsin jäätelö, Ruotsalainen alkuperäiskylä, Maailman isoin mäyrä-patsas ja Intiaanikasino.

Kolmen viikon Minnesotassa reissaamisen jälkeen alkoi roadtrip kolmen osavaltion läpi Minnesota - Wisconsin - Michigan. Matkalla paljon nähtävyyksiä, luontokohteita ja viisi hotellia ennen saapumista Detroittiin ja Eminemin kotikulmille. 

Ekalle päivälle päätin katsoa kohteita vähän löyhemmin, koska tiesin että aikataulu saattaa aamulla muuttua ja niinhän se muuttuikin. Aamulla tein loppusiivoukseni Saveafoxilla, sanoin vaikeita heippoja pitkän bondailun päätteeksi - ja sitten olikin aika lähteä. Saveafoxin portit sulkeutui takanani, pistin suunnaksi Domino's Pizzerian ja päätin että sieltä nappaan jotain mitä voin napostella aina ajon välissä. Roadtrippini aikana tulen viimeistään huomaamaan miten huonot ruoka/juoma-vaihteohdot tässä maassa on, toki ne oli tulleet jo tutuksi tämän parin viikon aikana.

Lähdin Minnesotan läpi ja ensimmäinen mielenkiintoinen asia oli Mississippi-joen ylitys. Ei niinkään sen maisemien kannalta mitkä oli keskivertoiset, vaan sen kulttuurisen merkityksen takia! Joen ylityksen jälkeen näin rampin alas joen varrelle ja päätin kääntyä. Vesi oli likaista ja täynnä hylättyjä tavaroita, vähän sad. 

Mississippi on Pohjois-Amerikan toiseksi pisin joki. Mississippi on noin 3 750 kilometriä pitkä. Aikanaan intiaanit antoivat joelle nimeksi ’Vesien isä’. Nimi tulee algonkininkielisistä sanoista misi, ’iso’ ja sipi, ’vesi’. Intiaaneille Mississippi oli tärkeä kulkuväylä ja kalastuspaikka. (Wikipedia)

Tavoite oli päästä Molelake Casinolle mistä olin varannut majoituksen. Pieni kuumotus siitä oli, koska sieltä en saanut ikinä vahvistusviestiä, pelkästään koodin! Aina kun nettisivulla koodia käytti, se kyllä näytti varauksen mutta oli todella erikoista etteivät he harrasta sähköpostivarmistuksia tuolla Molelakella :D Itse Wisconsinin osavaltioon saapuessa huomasi isoimman eron luonnossa. Minnesota, ja Iowan alue missä kävin, on ollut lopulta aika tasaista ja tämän kautta paljon maataloutta. Maissipeltoja ja tuotantoeläintiloja. Käytännössä heti kun saapui Wisconsinin rajan yli muuttui luonto rajusti ja korkeita kukkuloita kohosi suoraan tien vierestä. Joku Saveafoxilla kertoi, että aikanaan jääkaudella mantereiden muuttuessa jokin raivaus joka tasoitti Minnesotan, missasi Wisconsinin ja tämän takia se on jäänyt niin kukkulaiseksi.

Wisconsin is "hillier" than Minnesota because the last major glacier did not reach the southwestern part of Wisconsin, creating the rugged, hilly "Driftless Area," while glaciers flattened the vast majority of Minnesota and the rest of the Midwest, depositing glacial drift and leaving behind flatter, smoother terrain. Eaglebluff

Korkeiden paikkojen ja maisemahunttausta rakastavana nämä kukkulat ja näkymät tuli tarpeeseen. Jenkeissä on todella mietitty tälläinen roadtrippaus ja maakuntamatkailu, koska esim tämä kaunis alue oli varusteltu noin 100m välein levähdyspaikkoja, missä oli vielä joku historiallinen pläkki luettavissa. Siinä sai ihan valita parhaita paikkoja missä katsoa maisemaa. 

Pysähdin Wisconsinissa myös muutamaan kylään. Joku "juustopuoti" oli minulla jo merkattuna kohteena, lähinnä sen nimen "Yellowstone" takia, mutta en usko että tällä puodilla oli mitään tekemistä tuon ensimmäisen luonnonsuojelualueen kanssa (Yellowstone, Montana). Sain siitä lähinnä pissapaikan ja sitten pysähdyinkin Tukholmassa! Tai Stockholm oli pieni kylä missä oli putiikki Scandihoo (:D) mistä ostin heidän kaikki (5kpl) kansainvälisiä postimerkkejä. Ostin sieltä myös muutaman kortin ja juttelin puodin myyjän kanssa joka kertoi että Ruotsalaiset jotka sinne aikanaan asettui halusin nimetä paikan kotinsa mukaan. Samaa mitä me tehtiin Suomalaisina kun nimesimme alueita meidän kielellä. 

Toinen kaupunki missä pysähdyin postittamassa kortit ja löysin Wisconsin-magneetit ja kortit oli Chippewa Falls. Tämä oli eka paikka missä muistan että kuumotti jättää auto ja käydä kävelemässä niin kaukana autosta. Olin varma, että kun tulen takaisin, on autoon murtauduttu ja omaisuus on tiessään. Taisin jopa vähän juosta takaisin, osittain aikataulun kirimisen ja osittain varmaan tämän pelon takia! Ennenkuin stressi nousi näille leveleille, kävin jäätelöpuodissa ja kysyin että mikä on vähiten ostettu maku, se oli lakritsi joten nautin sellaisen. Yksi omia Suomalaisia lemppareitani! Kuten olen muutamassa aiheessa maininnut, ostan aina uudesta maasta/osavaltiosta magneetin itselleni ja äidilleni sekä postikortit mitkä myös postitan molemmille. Tällä reissulla keräsin myös kangasmerkit jotka tulee olemaan osa matkahupapriani, siitä myöhemmin lisää.

Se, että reissussa oli +30 astetta lämmintä koko ajan ei tullut uutisena jäätelöltä, joka törkeästi suli käsiini kun käppäilin Chippewa Fallsissa. 

Auringon laskiessa tein matkaa pidemmälle Wisconsiniin. Suomalaisena on tottunut siihen että kesät on valoisat ja tuli uutena asiana se, että täällä todella tulee pimeää iltaisin. Pilkkopimeää. Joten tiesin että valoisa aika tulee aina maksimoida. Pissahätä alkoi iskeä ja tarvitsin jonkun kohteen mihin tähdätä. Kartasta tuli vastaan "World's biggest badger sculpture" mitä kävin sitten katsomassa puskapissan kera. Olihan se iso joo! 

Ilmeisesti nämä patsaat oli jonkun "Gentleman's club" paikan pihassa eli nyt googlen mukaan olen käynyt siellä. Kun ajoin tästä Pohjois-Wisconsinin puolelle kohti mysteerimajoitusta, ympäristö muuttui paljon enemmän tutuksi kuusimetsäksi ja asutus hävisi kauemmaksi. Suomen luonto on niin lähellä tätä luontoa, että välillä kun kuunteli suomenkielistä äänikirjaa ja ajoi näitä maisemia, havahtui siihen että "ai niin, en ookkaan Suomessa". Melkein joka päivä siis kun oli näitä pidempiä ajoja. Kuusimetsäinen tie mitä on sieltä-täältä paikkailtu, oli kuin olisi Jämsässä ajanut. 

Eka päivä meni matkan taitossa aikalailla kuten ajattelinkin. Nälkä oli kun saavuin kohteeseen ja oli siellä jopa huone varattuna. Kamat huoneeseen ja kohti kasinoa. Nythän ei ollut kyseessä mikään Vegasin kaltainen valtava kasino, vaan enemmänkin sellainen Seinäjoen kasino. Vähän ysäri, vähän nuutunut, vähän täynnä vakkareita ja pari tällästä turistia tiistai-iltana. Respa oli innoissaan tatskoistani ja käytännössä kertoi koko elämäntarinansa siinä smalltalkin yhteydessä. Hänen puolisonsa oli vartijana samassa paikassa, samassa vuorossa. Ostin lahjapuodista sammakko-figuurin tuliaiseksi ystävälle.

Huoneessani oli kaksi sänkyä ja sain näkymän autolle suoraan ikkunasta. Roadtripillä tiesin että lähinnä nukun majoituksissani mutta en jätä mitään autoon, eli aina rinkan ja ostosten raahaus huoneeseen yöksi. Vaikka olin poikki, tiesin että kasinolla pitää käydä. Kasinon baarissa join muutaman juoman, nostin 20 dollaria mitkä hävisin sukkana Buffaloon (kuten aina Amsterdamissakin) ja söin dinnerin nimeltä "Pizza fries" mikä oli aika kamala kokemus. Ei kiitos. 

Olen iloinen siitä että otin ekaksi Roadtripin majoitukseksi perinteisemmän hotellin, missä on vastaanottorespa ja kaikki. Koska vähän jännitti liikkelle lähtö niin oli kiva ettei majoitus tuonut (ainakaan hirveästi) stressiä. Olisivatpa vielä vastanneet sähköpostiin vahvistuksen niin ei olisi ollut sitä vähääkään. Aamulla on klo 8 herätys päivä kakkoseen, missä vielä loput Wisconsinista (kuten introkuvan peurat) ja siirrytään niin ylös kuin vain pääsee.

Pävän saldo: 379km 7h 42min

Lue myös:
Roadtrip intro
Suomikulttuuria Minnesotassa ja Michiganissa
Iowa - Pocahontas ja ei enää uudestaan
Minnesotan suurin karkkikauppa
Etelä-Dakota ja Sioux Falls

Havukettu ry on perustettu.

Moi. Mä halusin kertoa teille pitkäaikaisesta unelmasta.
Matkasta, joka on alkanut vuosikymmen sitten.
Koska yhdistys Havukettu ry - on nyt virallisesti toiminnassa.

Olen ollut lapsesta saakka todella eläinrakas ihminen. Perinteisesti perheemme kissa oli ensikosketus eläinten sielunmaisemaan ja vaikka kaupungin kasvatti olenkin, vietimme sukulaisilla ja heidän metsissä nuoruusvapaat - kuten pitkät pätkät kesällä ja talven lomia.

Hyväntekeväisyys toiminta starttasi vuonna 2004 WWF:n Panda-agenttina. Olin todella ylpeä nelosluokkalainen kun liikuin esitteiden kanssa pitkin kotiseutua, tuntui hyvältä tehdä jotain hyvää eläinten hyödyksi - sekä lapselle tietenkin oli kiva motivaatio se merch mitä tulisi saamaan jos saa paljon lahjoittajia. En muista enää mitä pisteilläni ostin, mutta varmaan jonkun lumileopardi pehmon!

Päädyin WWF:n tiloihin toistamiseen kun vuonna 2018 kävin öljyntorjuntajoukkojen peruskoulutuksen ja myöhemmin erikoistuin öljynneiden eläinten pelastustiimiin. Öljykatastrofin sattuessa olen taisteluvalmiudessa auttamaan lintuja ja meriä.

Tiesin että tulevaisuuteni on tehdä jotain hyvää eläimet ja luonto mielessä ja lähdin kouluttautumaan eläintenhoitajan ammattiin vuonna 2013 Etelä-Pohjanmaalle. Muutin sinne yksin, autottomana kolmen kissani kanssa vain sillä päämäärällä, että valmistun unelma-alalleni. Koulu ja asuinympäristö opetti minulle henkilökohtaisessa elämässäni paljon erilaisten kokemuksien kautta, mutta kuitenkin myös paljon eläinalasta. Etelä-Pohjanmaan maatalouspainottumisesta sekä siitä, että alueen eläintenhoitajat valmistuu turkistarhoille - ei eläintensuojeluun. Pidin ajatusta käsittämättömänä ja kun turkislobbausta tehtiin meille oppituntina myös koulussa ilman vastapuolen argumentteja, tiesin että tulevaisuuteni on ajaa näitä tahoja alas.

Sen ajan "unelma ajatukseni" oli pelastaa turkistarhakettu ja käydä sen ketun kanssa Suomen eläintenhoitaja kouluissa puhumassa eläintenoikeuksista. Näyttää heille, mitä eläintä siellä häkissä pidetään. Ajatus on nykyään absurdi ja romantisoitu - mutta se pitää sisällään sen palon, mikä eläintenhoitajana sisälläni kasvoi. Halu oli saada eläimet pois ikävistä oloista, pois häkeistä ja vapauteen. Tällöin kärsin myös kovasta maailmantuskasta mikä ei helpottanut oppiessani lisää ja lisää eläintenoikeuksista. Haave oli aina perustaa valmistumisen jälkeen kotieläinpiha. Se oli ainoa eläintenpito muoto mitä silloin tiesin. 

Näihin aikoihin Eläinsuojelukeskus Tuulispää oli alkanut rantautumaan ihmisten tietoisuuteen, minullekkin ystäväni kautta ja se avarsi niin omaani, mutta myös tuhansien Suomalaisten käsitystä eläinten pidosta, eläinten asemasta ja uursi kivijalan eläinsuojelutyöhön Suomessa. Jossain taustalla Tuulispää - eläinalan mekka, toi toivoa toisenlaisesta ajattelusta. Se vahvisti sitä ettei omat ajatukset pelastetuista turkisketuista olleet hulluja, vaan jopa toivottuja. Ja että samanmielisiä ihmisiä on Suomessa - paljonkin.

Olin masentunut lapsi, teini ja nuori aikuinen ja kävin läpi henkilökohtaisessa elämässä rankkoja asioita. Näihin keskittyminen, käsittely ja parantelu on ollutkin ensisijaisia nuoressa elämässäni jotta olen pääsy tähän pisteeseen missä nyt olen, koulutettu kokemusasiantuntija sekä sosionomi-opiskelija. Kuitenkin aina, pahimman masennuksenikin aikaan taustalla oli palo auttaa heitä kenen ääniä emme ota huomioon. Muistan hämärästi jo ylä-asteella miettineeni kasvisyöntiä, mutta masennuksen takaa ei ollut tilaa tai mahdollisuutta haaveiluun tai itsensäkehittämiseen.

Unelman toteutukseen lähtemisessä usein kompastuskiveksi muodostui tilan puute. Asuin valmistumisen jälkeen taas Tampereella. Minulla ei ollut autoa tai ajokorttia joten muut kuin kaupungit ei tuntuneet hyviltä ratkaisuilta ja muut mielenkiinnon kohteet vei mukanaan. Nekalan puutalo elämää vallitsi nyrkkeily, kirjojen kirjoittaminen, taide, kevyt yrityksen perustaminen, hanttihommat ja rakkauden etsintä. Kuitenkin aina sillä ajatuksella omasta paikasta. "Sitten kun" tuli liiankin tutuksi ajatukseksi. Suunnittelin paikkaa jota ei tulisi minulla olemaan vielä vuosiin. Vuosikymmeniin. Elämän ohella pidin eläinalani lähellä. Syvensin osaamistani erilaisilla kursseilla sekä toimien vapaaehtoisena mm. Oikeutta Eläimille ja Animalia (& Animalian lehtiryhmä) järjestöissä. Myös ajatus omasta yhdistyksestä nosti päätään, mutta päätin hakea ensin enemmän kokemusta alaltani. Eläintenhoitajan-bingosta sain ruksittua perus lemmikki- ja maatilaeläinten lisäksi mangustit, ketut, poron, piikkisian, wallabit ja agutit hoidettavien eläinten listalta. Kävin keräämässä työkokemusta eläinhoitoloista, eläinlääkäriasemilta sekä perus eläintenhoidon parista erilaisissa paikoissa - aina rakastaen alaa minkä olin vuosia sitten valinnut.

Kirjoittamisen ja taiteen tekemisen ohella alkoi herätä kysymys, kuinka paljon voisin toteuttaa haavettani, ennenkuin olisi fyysiset tilat minne pelastaa eläimiä? Voisinko opiskella enemmän? Voisinko hakea osaamiskokemusta enemmän Suomesta sekä ulkomailta? Pystyisinkö jo toteuttamaan ammattitason koulutusta eläimisistä, ja itseasiassa olisiko minulla jopa nyt eniten aikaa näihin asioihin, kun ei ole ruokittava suita kotona? Voisinko perustaa yhdistyksen, jo nyt?

Isot kysymyksen johti toimiin. Kirjoitin vuonna 2019 hakemuksia erilaisiin kansainvälisiin eläinsuojiin, kunnes maailmalle järisyttänyt kovid kuitenkin pisti stopin tämän tapaisille ajatuksille pariksi vuodeksi ja näin elämä valui eteenpäin.

Vuonna 2022 kuitenkin havahduin suunnitelmiini ja siihen, että aika on taas ottanut itsensä kiinni. Nyt voisi taas matkustaen toteuttaa haaveita. Lähetin 11 hakemusta erilaisiin kansainvälisiin kettu-rescue paikkoihin toivoen että joku pystyisi ottamaan minut oppipojakseen. Osa viesteistä tuli bomerangina takaisin viallisten sähköpostien takia ja osalla ei ollut tiloja ollenkaan. Jatkoin yhteyden ottoja ja samalla etsin töitä ja työkokemuksia Suomesta.

Tampereella asuminen ja luonnon vähäisyys kävi koko ajan raskaammaksi. Etelä-Pohjanmaalla asuessa vihastutti eläintenoikeuksien puute, mutta luontosuhde pääsi kasvamaan. Ympärillä oli (toki paljon peltoa) mutta myös metsiä ja luonnonsuojelualueita. Hiljaisuus ja metsät paransi. Kun sitten muutin takaisin ja olin vanhempieni kanssa parvekkeella Tampereen Turtolassa, kuulin kovan metelin ja kysyin että "mikä tuo ääni on?", mihin ääneen tottuneet vanhemani totesivat sen olevan Hervannan valtaväylä. Humiseva ääni mitä en itsekkään ennen kuullut kaikui nyt erityisen kovalla, koska olin päässyt maistamaan hiljaisuutta ja sitä miten tälläinen ääniherkkä rentoutui. Tiesin, että lähtö Tampereelta olisi joskus tiedossa.

Tämän jälkeen on kaikki lähimetsien tuhot ollut koko ajan tuskaisempaa katsottavaa. Valtateiden ja opiskelija-asuntojen edestä kaadetaan sitä pientä puuplänttiä mitä Tampere vielä pitää sisällään. Halutaan kaataa Kaupin puita ja nyt Lempäälääkin. Jano suojella metsiä on ottanut asemaa eläintenoikeuksien rinnalla. Mitä hyötyä on pelastaa eläimiä, jos niiden kodit on tuhottu?

Vuonna 2024 olin töissä Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Paikka, johon olisin voinut vain villimmissä unelmissani päästä töihin oli nyt osa sielunmaisemaani. Nämä eläimet niin tärkeitä ja työympäristö kultaa. Paikka, missä olen mieluusti töissä loppuelämäni ajan ja ajanjakso minkä tulen muistamaan lämmöllä elämäni lopputaipaleeni ajan. 

Tuulispäästä sain myös ammoisan kasan kokemusta, merkitystä ja inspiraatiota - mikä vei mieleni takaisin tuohon Etelä-Pohjanmaalla syntyneeseen Jowiin. Mietin tuota paikkaa mistä olen haaveillut ja mitä olen suunnitellut 11 vuotta. Miten paljon tärkeämmältä se tuntuikaan nyt, kun olen saanut näin paljon kokemusta elämääni. Milloin on se hetki tehdä ensi askeleet? Minne sen tulen perustamaan? Tai koska? Ainakin se oli varmaa, tuo haaveilu ei ollut unohdettua tai hetken huumaa. Paikka tuntui jo luodulta pääni sisällä, muovattuna yli vuosikymmenen ajan omaan muotoonsa. 

Olin ollut Tuulispäässä kuukauden töissä, kun puhelimeni kilahti. Yksi vanhaan meiliin menneistä sähköpostiviesteistä oli jotenkin ongittu päivitettyyn osoitteeseen ja sain vastauksen USA:sta. They would love to have me. 

Alkoi vuoden kestänyt suunnittelu, vuoropuhelut, aikataulujen sopiminen sekä budjetin kerääminen. Lähdin kesällä 2025 sosionomi-pääsykokeiden jälkeen Minnesotaan Save a Fox Rescuelle oppipojaksi (oppihenkilöksi?) pariksi viikoksi minkä perään tein vielä itselleni henkilökohtaisesti tärkeän roadtripin kolmen osavaltion läpi yksin Detroittiin imemään kaiken fangirlin irti Eminem-rakkaudestani. Kaikista matkustuskohteista on täällä blogissa lisää.

Saveafoxilla oli noin 30 kettua mutta myös muita eläimiä. Sain hoitaa niinkutsuttujen peruskettujen lisäksi harmaakettuja, hiekkakettuja, minkkejä, kanadannäätiä, kojootteja, vaippasakaaleja ja saimpa tuttavallisen puraisun rengashäntämakiltakin. "Interninä" sain olla työntekijöiden mukana ja hoitaa aamulääkinnät ja muut isomman vastuun hommat myös. Minnesotassa tapahtui paljon, valitettavasti paikan omistaja ja eläinoikeustyön legenda Mikayla Raines menehtyi ja jätti jälkeensä paljon kaipausta ja surua. Hänen taistelu eläintenpuolesta alkoi lapsuudesta ja jatkui kuolemaan saakka. Hänen perhe ja työntekijät aikovat jatkaa Saveafoxin toimintaa ja tärkeää eläinoikeustyötä minkä Mikaylan aloitti ja perusti Minnesotassa. 

Ennen lähtöäni, tein kuitenkin jotain tärkeää.

Otin ensimmäisen askeleen kohti tuota unelmaa.
Toukokuussa 2025 perustettiin eläin- ja luonnonsuojelu-yhdistys: Havukettu ry

Ja näin alkoi meidän tarinamme. Se on lähtenyt lapsuudenpalosta, unelma-ammattiin ja tähän päivään. Kokemusasiantuntijana puhun siitä, miten tärkeää unelmat ovat. Ja kaiken henkiökohtaisen elämäni kamppailun aikana jaksoin aina unelmoida, tästä. Havukettu ry:ssä yhdistyy henkinen palo näiden asioiden äärelle ja niistä voit lukea kotisivuiltamme enemmän. Mutta näin tämä kaikki alkoi.

Jos haluat tietää kaiken jo nyt heti, tutustu kotisivuihimme. 

www.havukettu.fi ja verkkokauppa holvi.com/shop/havukettu
Instagram: havukettu.rescue
Tiktok: havukettu.rescue
Facebook: Havukettu

Jos olet maltillinen, kerron täälläkin lisää myöhemmin. 
Voit jo liittyä kannatusjäseneksi täältä ja jos haluat liittyä Discord kanavalle missä ilmaisia luentoja ja tiedot tapahtumista, sinne pääset täältä. 

- jowi

Roadtrip yksin kolmen osavaltion läpi

Jenkkireissu alkoi ja olin ekat kaksi viikkoa Minnesotassa, missä olin vapaaehtoisena oppihenkilönä Saveafox Rescuella. Tämän jälkeen lähdin toteuttamaan toista unelmaa. 

Olen ollut koko elämäni Eminem-fani. Kun olin vitos-kutosluokkalainen napero, löysin hänet Demi-lehden julisteiden välistä ja söpöyden perässä tuli musiikkikin, yhtä vahvana ensireaktiona. Olen usein sanonut että masennukseni pelasti kissani sekä Eminem, koska ihan sama mitä paskaa koin päiväni aikana, kuinka pahalta elämä tuntui, aina Eminemin luukutus täysillä auttoi. Aina. (ja tietty The Sims2)

Joten kun olin Minnesotassa, vain kahden osavaltion päässä Eminemistä, tiesin että Detroittiin pitäisi päästä. En halunnut lentää osavaltioiden läpi, koska tuskastutti jo se lentämisen määrä mitä piti tehdä vain päästäkseni tänne - sekä olisihan se hienoa nähdä tuo matka myös. 

Näin alkoi viiden päivän kestänyt roadtrip, mistä kerron jokaisesta päivästä erikseen, myöhemmin. Ensin päivä 1 Wisconsiniin kasinohotelliin, päivä 2 ylös Upper Peninsulan huipulle ja takaisin alas. Päivä 3 oli Michiganin luontoalueita ja Kanadan rajan tähystelyä. Päivä 4 ajoin alas itsenäisyyspäivän paraatin nähtyäni hiekkasärkien kautta Saginawaan ja Päivä 5 saavuin Detroittiin.

Detroisissa kävin Eminemin nykyisellä sekä lapsuudenkodilla ja monella 8 Mile elokuvan kuvauspaikalla, mutta niistä myöhemmin myös. Hitsi miten paljon kerrottavaa! Sen verran kerron nyt, että kävin kahdesti syömässä Eminemin ravintolassa, Mom's Spaghettissa ja vegaaniversio eli "Rabbit Balls" oli yks parhaista pastoista mitä oon eläessäni syönyt - not even joking. 

Suomikulttuuria Minnesotassa & Michiganissa

Matkallani oli tiedossa jotain Suomi-juttuja, meninhän sentään alueelle, minne Suomalaisia lähti aikanaan paljonkin töihin ja uuden elämän makuun. Siirtolaisuuden huippukausi oli  vuosina1900–1914. Yhdysvaltoihin muutti vuosina 1870–1930 noin 350 000 suomalaista. Näistä noin neljännes on palannut takaisin Suomeen. Matkalla tuli näitä "Suomipäiviä" kaksi kappaletta, toinen Minnesotassa ja toinen Michiganissa. Minnesotassa vietin Suomi-yhdstyksen kanssa Juhannusta, tanssin kansantansseja ja join Juhla Mokkaa. Michiganissa vierailin Suomi museossa ja juttelin paikallisen jenkin kanssa Suomeksi pitkän tovin! Kerron näistä enemmän tässä. 

Minnesotassa

Sain ystäväni perhetutuilta kuulla reissussa ollessa, että viikonloppuna (Juhannuksena) on Minnesotan "suomi-yhdistyksen" oma juhlistus. Ensi kertaa alueen eri Suomi-aiheiset yhdistykset yhdisti verkkonsa ja päätti juhlia yhdessä Juhannusta. 

Matka alkoi sillä että piti ajaa St. Pauliin, mikä ei houkuttanut oikeastaan yhtään! Tässä pitää ajaa tuolta landelta missä asustin, keskutaan. Onneksi tajusin valita reitin mikä saapuu keskustaan ns sivusta, eikä ihan lävitse ja ihan hyvin meni. Vähän nelikaistasta motaria ja työmaita ja outoja navigointeja mutta perille pääsin. Jätin auton lähellä olevalle uimarannalle koska pelkäsin että lähemmät parkit olisi ihan täynnä - ja mietin että käyn uimassa tuolla rannassa sitten tapahtuman jälkeen. 

Oliha Minnesotassa tällöin +30c tuntuu kuin +40c..

Tapahtumassa olin kyllä ohjelmaakin. Avauksen teki Amerikkalainen artisti joka soitti Suomalaisa kappaleita joista hän oli saanut voimaa huonoina aikoina. Hänen isoäiti oli Suomalainen joten liittyi vahvasti omaan perintöön tutustumiseen. Olin tämän aikana sivussa juttelemassa tälle perhetutun tutulle, joka oli innoissaan Suomalaisesta juttelukaverista ja pakko sanoa, että teki todella hyvää päästä rankan perjantain jälkeen "omiensa" luokse Juhannuksen viettoon, vieraassa maassa yksin matkaavana. Saimme monet päät kääntymään kun saavuimme laulualueelle laulaen mukana Ultra bran Jäätelöautoa.

Tapahtumassa oli myös Kalevala-runon lausuntaa, runolaulua, joitain yhteislauluja ja tanssia. Minutkin vietiin tanssimaan ja sain paljon juttelua aikaan. Olin aikalailla nuorin, tatskattu ja ns OG-Suomalainen niin se oli hirmu hauskaa kaikille. Paikalla oli myös juhla-mokkaa roudattuna suomesta saakka, huutokauppakoreja täynnä Suomi-juttuja (millä kerätään tapahtuman varoja) sekä lettuja. Kaikki oli hyvää paitsi kahvi, koska ei ollut kauramaitoa, laitoin ainutta kasvismaitoa eli kookosmaitoa ja se ei sopinut kahvin kanssa ollenkaan :D

Tapahtuma oli juuri sitä mitä tarvitsin. Olin matkaa suunnitellessa jo luopunut ajatuksesta viettää Juhannusta vuonna 2025 mutta toisin kävi. Paikalla oli myös sauna mutta koska ulkona oli se ~+40c ei tainnut kukaan saunoa. Juhlan järjesti Finnish American Association, tässä vielä kuva päivän tapahtumasta, illan kokko oli peruttu ja juhlat loppuivat neljän aikaan (tulipalovaara kuivuuden takia)

Tämän jälkeen kävelin vaatteet päällä järveen ja sitten lähdin ajelemaan takaisin. Pysähdyin matkalla Good Willissä mistä löysin oivan lisän Topi & Tessu kokoelmaani, eli Amerikkalaisen VHS:n.

Michiganissa

Julkaisu tulossa: Roadtrip päivä 2 - Michigan & Upper Peninsula

Kun lähdin Roadtripilleni Minnesotasta kohti Detroittia, ajoin yläkautta, eli Upper Peninsulan kautta. Siellä on erityisesti alueita mihin Suomalaiset ovat asettuneet aikanaan. Liikkeitä Suomalaisilla nimillä, tiennimiä ja muuta. Kaupat oli valitettavasti suljettu, osittain työmaiden takia joten en niissä päässyt piipahtamaan, mutta pääsin käymään Finnish American Heritage Center:illä. Siellä oli Suomalaisista kuuluisuuksista patsaita, kuten Jean Sibelius ja Elias Lönnrot. 

Kiersin paikan museon ja juttelin työntekijöiden kanssa jonkin aikaa. Tunnistin miehen Ylen dokumentista "Tämä on Amerikka" koska dokumentin tekijätkin haastattelivat häntä. Oli yhtä lämminhenkinen ihminen myös livenä! He vinkkasivat naapurissa olevasta marimekolla-koritellusta rakennuksesta, missä on lahjapuoti. Suuntasin siis sinne seuraavaksi. 

Löysin kaupasta muutaman postikortin, ja vaikka yleensä jenkeissä on luultu paikalliseksi, tunnistettiin Suomipaikoissa aksenttini samantien. Nytkin kaupan kassa kysyi olenko Suomalainen mihin vastasin myöntävästi ja vähän ihmeissäni! He kertoivat että kaupassa on töissä mies joka haluisi kovasti puhua Suomea ja näin kävikin. Opin että hänen isovanhemmat oli Suomalaisia vaikka itse oli kasvanut Pennsylvaniassa. Hän oli aikuisiällä kiinnostunut perimästään ja palkannut Suomenkielenopettajan ja käynyt jopa vaihdossa opiskelemassa Jyväskylässä missä oppi puhekielenkin tuon kirjakielen lisäksi. Hänen Suomenkieli oli todella hyvä siihen nähden että hän ei asunut Suomessa ja saanut päivittäistä harjoitusta! Juttelimme hetken ennenkuin oli aika jatkaa matkaa. Edessä oli pitkä ajo vielä Peninsulan perälle ja huipulle ennen takaisin alasajoa hotelliin yöksi. Roadtrip päivistä voit lukea lisää myöhemmin!

Näiden rakennusten välissä ulkona oli "Maailman pisin mies" kyltti Suomalaisamerikkalaisesta miehestä, Louis (Lassi) Moilasesta. Hänet oli mitattu eläessä 236cm pitkäksi ja kuollessaan 246cm pitkäksi. Häntä sanottiinkin lempeäksi jättiläiseksi joka teki erilaisia töitä kaupungissa, mutta uteliaat silmät uuvutti hänet muuttamaan aina takaisin kotitilalleen, missä hän kuoli 26-vuotiaana tuberkulooriseen aivokalvontulehdukseen vuonna 1913.

Tästä PIN ja osotteita ylös sun reissua varten!

Finnish American Heritage Center

https://fahc.finlandiafoundation.org/ 

435 Quincy St, Hancock, MI 49930

Marimekko kauppa oikealla sisäänkäynniltä.

Yle Areena, Tämä on Amerikka

https://areena.yle.fi/1-71693644

Lassi Moilanen: Louis Moilanen Wikipedia

Kauppa missä en käynyt, mut mitä on tässä keskustassa:
Suomi Home Bakery & Restaurant
54 Huron St, Houghton, MI 49931

Iowa - Pocahontas ja ei enää uudestaan

Yksi päiväreissu minkä tein harjoitteluni aikana oli Iowan pohjois-osiolle. Pakko sanoa että vaikka oli hyvää, oli myös vähän inhottavaa ja niistä kerron nyt lisää. En tiedä haluanko uudelleen Iowaan!

Hyvät puolet! Syy koko päiväreissulle ja ehdoton gem keskellä maissipeltoja - oli Pocahontas niminen kylä. Tämä on pieni, noin 1800 ihmisen asuttama vuonna 1892 perustettu pieni alue mikä tuli myös tunnetuksi Alaskassa toimineen sarjamurhaajan kotikaupunkina. Itselle tämä oli uusi tieto koska tietysti päädyin sinne Pocahontas nimen takia.

Rakkaus Pocahontasiin on varmasti alkanut perinteisesti Disney-elokuvan myötä ja myöhemmin syventynyt historiaan ja alkuperäiskansojen kulttuuriin ja tilanteeseen Amerikassa ja Kanadassa. Jos mietitään tätä elokuvaa pelkästään (ilman historiallisia puolia) se on osoitus itsenäisyydestä, rakkaudesta katsomatta alkuperään ja syvä kunniallinen osoitus luonnolle. Värit Tuulen Arja Korisevan laulamana on yhä soittolistallani koska se on niin kaunis teos, käännös ja toteutus. Muutama suora lainaus heille jotka eivät ole kuulleet sitten julkaisuvuosien:

On kaikki sinulle vain omaisuutta
Ja valtaat nimiin kaiken minkä näät;
Vaan tiedän, jokaisella olennolla
Elämä ja henki on sisällään.

Voit kieriskellä rikkauksissa aina,
huomaat sen mikä niiden arvo on.

On veljiäni sade sekä tuuli
ja ystäväni luodut metsien.
On kaikki täällä yhteydessä kaikkeen
joka tietä elämän käy kulkien.

Käy näin puumme korkeuksiin,
jos ne kaadetaan, jää tyhjä taivas vaan...

Sanat mitkä ihmisten pitäisi nykyäänkin kuulla ja ymmärtää. Tietysti Pocahontaksen, kuten monien muidenkin Disneynaisten suhde luonnoneläimiin oli jotain mitä tälläinen tuleva eläintenhoitaja pienokainen myös ihaili. Pocahontas ei jäänyt odottamaan pelastumista vaan vaikutti omaan tiehensä. 

Elokuva sai tultuaan osittain huonoja arvosteluja. Pocahontaksen isän, Chiefin, ääninäyttelijä ja alkuperäiskansojen aktivisti Russell Means ylisti elokuvaa sanoen "Pocahontas on ensimmäinen kerta kun eurooppa-keskeinen mies-yhteiskunta myöntää historiallisen petoksensa" ja että se tekee "hämmästyttävän tunnustuksen" siitä, että eurooppalaisten Amerikan siirtokuntien tarkoituksena oli "tappaa intiaaneja ja raiskata ja ryöstää maa".

("Pocahontas is the first time Eurocentric male society has admitted its historical deceit", and that it makes the "stunning admission" that the purpose of the European colonization of the Americas was "to kill Indians and rape and pillage the land.")

Mutta sitten on tietysti se historiallinen puoli tarinasta. Oikea Pocahontas, Powathan heimopäällikön (Wahunsenacawhin) tytär jonka Englantilaiset siirtomaalaiset kidnappasivat ja pitivät lunnaita vastaan, pakottivat kääntymään kristinuskoon, kastoivat uudelle nimelle Rebecca ja naittivat tupakkakasvattaja John Rolfen kanssa, kenen kanssa hän sai lapsen tammikuussa 1615 noin 17-vuotiaana. Pocahontas kuoli 20-vuotiaana Englannissa.

Smithin kirjoitusten mukaan tilanne, missä hänet oltiin tappamassa ja Pocahontas tuli väliin oikeasti tapahtui, mistä myöhemmin Disney-elokuva on varmasti saanut idean romanttisesta tarinasta. Kuitenkin tämän lisäyksen Smith teki vasta kun Pocahontas meni naimisiin John Rolfen kanssa. Smith oli myöskin karski niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaan, toisin kuin elokuvassa eikä heillä ollut Pocahontasin kanssa mitään romanttista suhdetta mistä tiedettäisiin (myös, Pocahontas oli vielä lapsi). Pocahontasin uskottiin olevan lempinimi lapselle (playful one, leikkisä) mutta elokuvassa nimi yhä pitää, hänellä uskottiin olleen myös muita nimiä: Matoaka ja Amonute.

Uusi tieto itselle oli, että Pocahontasin jälkeläisiä on yhä elossa. Esimerkiksi Fight Club elokuvasta tuttu näyttelijä Edward Norton on Pocahontasin jälkeläinen 12.sukupolvessa.

Ymmärrän Disneyn pulman, eivät he voi tehdä elokuvaa missä 14-vuotias lapsi tapaa kolmekymppisen miehen, mies kiinnostuu lapsesta ja ottaa omakseen. Ei tietenkään. Kysymys ehkä onkin, että oliko tarpeellista tehdä sitten elokuvaa ollenkaan? 

Itse ajattelen että monella tapaa (vaikkei historiallisesti oikein) elokuva toi esiin monia tärkeitä elementtejä historiasta lapsi-ystävällisellä tavalla. Historiallisesti oikean luonteen siirtolaisten agressiivisesta valloituksesta, alkuperäiskansoja vastaan taistelusta ja heitä ylimielisesti "villeiksi" kutsumisesta. Etenkin Usa:ssa on yhä jotenkin onnellinen käsitys maiden kaappauksesta ja sitä jopa juhlistetaan Kiitospäivänjuhlana (Thanksgiving). Tosiasiassa tuosta päivästä alkoi alkuperäiskansojen kansanmurha. 

Elokuvassa myös valkoiset näytetään pahiksina ja alkuperäiskansat hyviksinä, asia mitä ei usein tähän aikaan ole nähty. Luontosuhde on ihailtava, tietynlainen itsenäisen elämän valinnan tärkeys sen järjestetyn avioliiton sijaan ja jopa Pocahontas viedään toisessa osassa Englantiin, puetaan korsetteihin ja hänen koko maailmankuvansa muutetaan, yrittäen saada mahtumaan kuvaan mitä hän ei yksinkertaisesti ole. Monia hyviä oppeja ja ainakin tälläiselle Suomalaiselle pikkutytölle oli ihan uutta oppia "intiaaneista" ja siitä miten upeita he ovat ja olivat. Tietysti myös opin Pocahontasin oikean tarinan myöhemmin ja se ehkä onkin tärkeää. Että kukaan ei unohtaisi miten historia oikeasti meni.

Olin Pocahontasin kylässä vähän pettynyt siihen, miten vähän mitään souvenier-hommia siellä oli. Eli siis ei käytännössä yhtään! Kävelin keskustassa hetken (+30c joten todella hetken) ja löysin kirjakaupan mikä oli juuri sulkeutumassa. Sieltä löysin kauppiaan itsetekemän magneetin ja postikortin missä oli kuva tämän kirjoituksen ensimmäisestä kuvasta. Eli jotain sain ja sentään sit käsityönä! Tuli kyllä inspiraatio tehdä heille jokin korttityö vapaaseen käyttöön.. Lisään sen tänne jos joskus innostun. 

Olen iloinen siitä että kävin Pocahontasissa ja tulipa uusi osavaltiokin zekattua. Kuitenkin Iowassa oli vielä edessä uskonnollisuuden huomaaminen sekä se kun sheriffi pysäytti!

Heti kun "astuit" osavaltioon, alkoi näkyä erityisen paljon kylttejä "God bless you", "Have a blessed day" sekä esim. abortin vastaisia kylttejä. Yksi mikä toistui (myös Minnesotan rajalla) oli vauvan kuva ja "I have fingerprints at conception" (=Minulla on sormenjäljet jo hedelmöittymisestä). Järkyttävää. Pysähdyin myös yhdellä uskonnollisella kohteella, toiveissa että heidän Giftshopissa olisi jotain "Iowa" aiheista. Palvontapaikka: Shrine of the Grotto of the Redemption oli kyllä hieno, pienistä kivistä tehty pyhäpaikka. Sain kuitenkin ikävää palvelua, aika varmasti tatuointieni takia. En ole "uskovainen" mutta en sitä tuo esiin vieraillessani, koska haluan kunnioittaa heidän päätöksiään kerta menen heidän alueelleen ihailemaan kädentaitoja tai kirkkoja, mitkä nyt yleensä ovat ne historialliset ja säilyneet rakennukset. Olin sit varmaan vaan ulkoisesti heille liikaa, varmaan näytin joltain saatananpalvojalta heille vaikka animisti olen. 

Muut nähtävyydet alueella oli lähinnä kivimaalauksia missä näkyi isänmaallisuus tai uskonto. Kun lähdin ajamaan kohti seuraavaa kivenmurikkaa, sheriffi pysäytti!

Olin mennyt vähän ylinopeutta ja sheriffi ilmestyi taakse ja tajusin siirtyä tiensivuun. Pieni paniikki iski, koska jos jotain tietää Amerikkalaista poliiseista, niin sen ettei ole turvassa. Oma etuoikeus on onneksi se, että olen valkoinen niin ei tarvinnut pelätä niin paljon, kuin mitä monet muut joutuvat. Hän kysyi ajokortin ja rekisteriotteen, annoin ajokorttini, passini ja kansainvälisen ajokorttini. Rekisteriotetta minulla ei ollut ja hän pyysi tulemaan istumaan hänen autoonsa kun katsoo tiedot ja autovuokraus asian läpi. Istahdin siis sheriffin etupenkille ja autoin häntä navigoimaan läpi ajokorttini. Heillä kun lukee yleensä osoite suoraan kortissa niin piti selittää ettei "Väylä ja Liikennevirasto" ole mun osoite. Piti myös näyttää ostokuitti sähköpostista auton vuokraamisesta, mikä oli suomeksi joten piti sekin kääntää. Sheriffi oli tosi mukava ja päästi mut varoituksella jatkamaan. Kuitenkin tässä vaiheessa kellokin alkoi olla sen verran että aika suunnata se kolme tuntia takaisin päin. 

Iowasta jäi käteen ihana Pocahontas, huonot tuliais-kaupat, poliisin pysäytys ja uskonto-overload. En siis usko että tarvii tänne enää toiste tulla, ellei sitten ole jokin läpiajo matka joskus kyseessä!

Myöhempää varten voit pinnata julkaisun ja laittaa nämä osoitteet ylös! Pistän myös kohteet missä en itse viihtynyt jospa ne jollain muulla resonoi=) 

Pocahontas Roadside Statue and Teepee (patsas)

23001-23019 520th St, Pocahontas, IA 50574

Heart Designs LLC, dba Creator's - Books, Crafts & More (kirjakauppa)

326 N Main St, Pocahontas, IA 50574

Shrine of the Grotto of the Redemption

208 1st Ave NW, West Bend, IA 50597

Pocahontas County, Rolfe Iowa Freedom Rock

805 Broad St, Rolfe, IA 50581

Livermore Freedom Rock Humboldt County

400 4th Ave, Livermore, IA 50558

Top of Iowa Welcome Center

4705 Wheelerwood Rd, Northwood, IA 50459

Minnesotan suurin karkkikauppa

 

Tää kohde tuli listalle täysin vahingossa, ja silti tuli käytettyä 80 dollaria sinne. Olin menossa Mill Pondille uimaan ja huomasin tämän kartassa reitilläni. Paikka oli ulkoa jo todella mielenkiintoinen, valtava seinäpalapeli, spiderman kiipeilemässä seinää pitkin ja erilaisia maalauksia johdatellen sisäänkäynnille. Niiden crazy teema myös jatkui sisällä, Toy Story aihetta sekä isossa kupolissa kuulemma vaihtuu aihe säännöllisesti.

Tänne kannattaa varata ainakin tunti tai kaksi, jos haluaa rauhassa katsoa vaihtoehdot läpi. Keskellä on riveittäin erilaisia karkkeja, toffeita ja nugaita mitä voi punnita pusseihin ja reunoja koristaa kaikenlainen artesaanituote, sinappeja, hunajaa, mausteita ja makeisia. Paikasta löytyy myös kansainvälisiä herkkuja kuten Fazerin sinistä, mitä vein maistettavaksi majoitukseeni. 

Amerikkalaiset suklaat maistuu ihan jaloille, joten voitte kuvitella miten iso hitti oli meidän sinisemme. Kaikki vaparit kehui sen koostumusta sekä makua. Jopa paikalliset jotka ovat tottuneet "huonoon" suklaaseen, vapautti makunystyränsä ja koki jotain uskomatonta suklaan nautintoa. 

Löytyi tälläinen ennätys-karkki-käärme. Näyttää hienolta mutta on varmaan aika karseen makuinen!

Karkkikaupassa oli myös valokuva-automaatti mistä sai muistaakseni 2 dollarilla tälläiset kuvat otettua, ja niitä tuli 2 kopioo (jos oot esim jonkun kanssa niin molemmat saa!). Lähetin toisen äidille ja toisen pistän reissukirjan väliin! Lue myös: Matkakirjan DIY ohje

Itselle tarttui mukaan jonkinverran tuliaisia, sweet water toffeeta (se mainitaan liian usein sarjoissa ettenkö sitä ostaisi), fazerin sinistä töihin, hunajakeppejä rakkaalle teen-juoja ystävälle tuliaiseksi ja muutama muu asia. Kuitenkin se herkku mitä odotin ehkä eniten tästä karkkikaupasta oli kuitenkin kassalta ostettu "candid apple". Oletin, että se on varmaan aika meh - mutta oli muuten tosi hyvää. Omena sai jotenkin parhaat puolensa enemmän esiin tällä tiukalla kinuskikuorrutteella. Eikä kinuski ollut ollenkaan valuvaa vaan pysyi hyvin päällä. 5/5!

Menin Mill Pondin rantaan syömään ompun ja uimaan. Tää oli yks kivoimmista uintipaikoista Minnesotassa, ranta oli aika tyhjä ja vesi kirkkaampaa kuin monessa muussa paikassa. Täällä usein pienien kylien nimet lukee noissa vesitorneissa, tää pikkualue on Jordan mutta jos paikat kiinnostaa ne löytyy täältä:

Karkkikauppa:
20430 Johnson Memorial Dr, Jordan, MN 55352, Yhdysvallat

Mill Pond:
300 Park Dr, Jordan, MN 55352, Yhdysvallat