Havukettu ry on perustettu.

Moi. Mä halusin kertoa teille pitkäaikaisesta unelmasta.
Matkasta, joka on alkanut vuosikymmen sitten.
Koska yhdistys Havukettu ry - on nyt virallisesti toiminnassa.

Olen ollut lapsesta saakka todella eläinrakas ihminen. Perinteisesti perheemme kissa oli ensikosketus eläinten sielunmaisemaan ja vaikka kaupungin kasvatti olenkin, vietimme sukulaisilla ja heidän metsissä nuoruusvapaat - kuten pitkät pätkät kesällä ja talven lomia.

Hyväntekeväisyys toiminta starttasi vuonna 2004 WWF:n Panda-agenttina. Olin todella ylpeä nelosluokkalainen kun liikuin esitteiden kanssa pitkin kotiseutua, tuntui hyvältä tehdä jotain hyvää eläinten hyödyksi - sekä lapselle tietenkin oli kiva motivaatio se merch mitä tulisi saamaan jos saa paljon lahjoittajia. En muista enää mitä pisteilläni ostin, mutta varmaan jonkun lumileopardi pehmon!

Päädyin WWF:n tiloihin toistamiseen kun vuonna 2018 kävin öljyntorjuntajoukkojen peruskoulutuksen ja myöhemmin erikoistuin öljynneiden eläinten pelastustiimiin. Öljykatastrofin sattuessa olen taisteluvalmiudessa auttamaan lintuja ja meriä.

Tiesin että tulevaisuuteni on tehdä jotain hyvää eläimet ja luonto mielessä ja lähdin kouluttautumaan eläintenhoitajan ammattiin vuonna 2013 Etelä-Pohjanmaalle. Muutin sinne yksin, autottomana kolmen kissani kanssa vain sillä päämäärällä, että valmistun unelma-alalleni. Koulu ja asuinympäristö opetti minulle henkilökohtaisessa elämässäni paljon erilaisten kokemuksien kautta, mutta kuitenkin myös paljon eläinalasta. Etelä-Pohjanmaan maatalouspainottumisesta sekä siitä, että alueen eläintenhoitajat valmistuu turkistarhoille - ei eläintensuojeluun. Pidin ajatusta käsittämättömänä ja kun turkislobbausta tehtiin meille oppituntina myös koulussa ilman vastapuolen argumentteja, tiesin että tulevaisuuteni on ajaa näitä tahoja alas.

Sen ajan "unelma ajatukseni" oli pelastaa turkistarhakettu ja käydä sen ketun kanssa Suomen eläintenhoitaja kouluissa puhumassa eläintenoikeuksista. Näyttää heille, mitä eläintä siellä häkissä pidetään. Ajatus on nykyään absurdi ja romantisoitu - mutta se pitää sisällään sen palon, mikä eläintenhoitajana sisälläni kasvoi. Halu oli saada eläimet pois ikävistä oloista, pois häkeistä ja vapauteen. Tällöin kärsin myös kovasta maailmantuskasta mikä ei helpottanut oppiessani lisää ja lisää eläintenoikeuksista. Haave oli aina perustaa valmistumisen jälkeen kotieläinpiha. Se oli ainoa eläintenpito muoto mitä silloin tiesin. 

Näihin aikoihin Eläinsuojelukeskus Tuulispää oli alkanut rantautumaan ihmisten tietoisuuteen, minullekkin ystäväni kautta ja se avarsi niin omaani, mutta myös tuhansien Suomalaisten käsitystä eläinten pidosta, eläinten asemasta ja uursi kivijalan eläinsuojelutyöhön Suomessa. Jossain taustalla Tuulispää - eläinalan mekka, toi toivoa toisenlaisesta ajattelusta. Se vahvisti sitä ettei omat ajatukset pelastetuista turkisketuista olleet hulluja, vaan jopa toivottuja. Ja että samanmielisiä ihmisiä on Suomessa - paljonkin.

Olin masentunut lapsi, teini ja nuori aikuinen ja kävin läpi henkilökohtaisessa elämässä rankkoja asioita. Näihin keskittyminen, käsittely ja parantelu on ollutkin ensisijaisia nuoressa elämässäni jotta olen pääsy tähän pisteeseen missä nyt olen, koulutettu kokemusasiantuntija sekä sosionomi-opiskelija. Kuitenkin aina, pahimman masennuksenikin aikaan taustalla oli palo auttaa heitä kenen ääniä emme ota huomioon. Muistan hämärästi jo ylä-asteella miettineeni kasvisyöntiä, mutta masennuksen takaa ei ollut tilaa tai mahdollisuutta haaveiluun tai itsensäkehittämiseen.

Unelman toteutukseen lähtemisessä usein kompastuskiveksi muodostui tilan puute. Asuin valmistumisen jälkeen taas Tampereella. Minulla ei ollut autoa tai ajokorttia joten muut kuin kaupungit ei tuntuneet hyviltä ratkaisuilta ja muut mielenkiinnon kohteet vei mukanaan. Nekalan puutalo elämää vallitsi nyrkkeily, kirjojen kirjoittaminen, taide, kevyt yrityksen perustaminen, hanttihommat ja rakkauden etsintä. Kuitenkin aina sillä ajatuksella omasta paikasta. "Sitten kun" tuli liiankin tutuksi ajatukseksi. Suunnittelin paikkaa jota ei tulisi minulla olemaan vielä vuosiin. Vuosikymmeniin. Elämän ohella pidin eläinalani lähellä. Syvensin osaamistani erilaisilla kursseilla sekä toimien vapaaehtoisena mm. Oikeutta Eläimille ja Animalia (& Animalian lehtiryhmä) järjestöissä. Myös ajatus omasta yhdistyksestä nosti päätään, mutta päätin hakea ensin enemmän kokemusta alaltani. Eläintenhoitajan-bingosta sain ruksittua perus lemmikki- ja maatilaeläinten lisäksi mangustit, ketut, poron, piikkisian, wallabit ja agutit hoidettavien eläinten listalta. Kävin keräämässä työkokemusta eläinhoitoloista, eläinlääkäriasemilta sekä perus eläintenhoidon parista erilaisissa paikoissa - aina rakastaen alaa minkä olin vuosia sitten valinnut.

Kirjoittamisen ja taiteen tekemisen ohella alkoi herätä kysymys, kuinka paljon voisin toteuttaa haavettani, ennenkuin olisi fyysiset tilat minne pelastaa eläimiä? Voisinko opiskella enemmän? Voisinko hakea osaamiskokemusta enemmän Suomesta sekä ulkomailta? Pystyisinkö jo toteuttamaan ammattitason koulutusta eläimisistä, ja itseasiassa olisiko minulla jopa nyt eniten aikaa näihin asioihin, kun ei ole ruokittava suita kotona? Voisinko perustaa yhdistyksen, jo nyt?

Isot kysymyksen johti toimiin. Kirjoitin vuonna 2019 hakemuksia erilaisiin kansainvälisiin eläinsuojiin, kunnes maailmalle järisyttänyt kovid kuitenkin pisti stopin tämän tapaisille ajatuksille pariksi vuodeksi ja näin elämä valui eteenpäin.

Vuonna 2022 kuitenkin havahduin suunnitelmiini ja siihen, että aika on taas ottanut itsensä kiinni. Nyt voisi taas matkustaen toteuttaa haaveita. Lähetin 11 hakemusta erilaisiin kansainvälisiin kettu-rescue paikkoihin toivoen että joku pystyisi ottamaan minut oppipojakseen. Osa viesteistä tuli bomerangina takaisin viallisten sähköpostien takia ja osalla ei ollut tiloja ollenkaan. Jatkoin yhteyden ottoja ja samalla etsin töitä ja työkokemuksia Suomesta.

Tampereella asuminen ja luonnon vähäisyys kävi koko ajan raskaammaksi. Etelä-Pohjanmaalla asuessa vihastutti eläintenoikeuksien puute, mutta luontosuhde pääsi kasvamaan. Ympärillä oli (toki paljon peltoa) mutta myös metsiä ja luonnonsuojelualueita. Hiljaisuus ja metsät paransi. Kun sitten muutin takaisin ja olin vanhempieni kanssa parvekkeella Tampereen Turtolassa, kuulin kovan metelin ja kysyin että "mikä tuo ääni on?", mihin ääneen tottuneet vanhemani totesivat sen olevan Hervannan valtaväylä. Humiseva ääni mitä en itsekkään ennen kuullut kaikui nyt erityisen kovalla, koska olin päässyt maistamaan hiljaisuutta ja sitä miten tälläinen ääniherkkä rentoutui. Tiesin, että lähtö Tampereelta olisi joskus tiedossa.

Tämän jälkeen on kaikki lähimetsien tuhot ollut koko ajan tuskaisempaa katsottavaa. Valtateiden ja opiskelija-asuntojen edestä kaadetaan sitä pientä puuplänttiä mitä Tampere vielä pitää sisällään. Halutaan kaataa Kaupin puita ja nyt Lempäälääkin. Jano suojella metsiä on ottanut asemaa eläintenoikeuksien rinnalla. Mitä hyötyä on pelastaa eläimiä, jos niiden kodit on tuhottu?

Vuonna 2024 olin töissä Eläinsuojelukeskus Tuulispäässä. Paikka, johon olisin voinut vain villimmissä unelmissani päästä töihin oli nyt osa sielunmaisemaani. Nämä eläimet niin tärkeitä ja työympäristö kultaa. Paikka, missä olen mieluusti töissä loppuelämäni ajan ja ajanjakso minkä tulen muistamaan lämmöllä elämäni lopputaipaleeni ajan. 

Tuulispäästä sain myös ammoisan kasan kokemusta, merkitystä ja inspiraatiota - mikä vei mieleni takaisin tuohon Etelä-Pohjanmaalla syntyneeseen Jowiin. Mietin tuota paikkaa mistä olen haaveillut ja mitä olen suunnitellut 11 vuotta. Miten paljon tärkeämmältä se tuntuikaan nyt, kun olen saanut näin paljon kokemusta elämääni. Milloin on se hetki tehdä ensi askeleet? Minne sen tulen perustamaan? Tai koska? Ainakin se oli varmaa, tuo haaveilu ei ollut unohdettua tai hetken huumaa. Paikka tuntui jo luodulta pääni sisällä, muovattuna yli vuosikymmenen ajan omaan muotoonsa. 

Olin ollut Tuulispäässä kuukauden töissä, kun puhelimeni kilahti. Yksi vanhaan meiliin menneistä sähköpostiviesteistä oli jotenkin ongittu päivitettyyn osoitteeseen ja sain vastauksen USA:sta. They would love to have me. 

Alkoi vuoden kestänyt suunnittelu, vuoropuhelut, aikataulujen sopiminen sekä budjetin kerääminen. Lähdin kesällä 2025 sosionomi-pääsykokeiden jälkeen Minnesotaan Save a Fox Rescuelle oppipojaksi (oppihenkilöksi?) pariksi viikoksi minkä perään tein vielä itselleni henkilökohtaisesti tärkeän roadtripin kolmen osavaltion läpi yksin Detroittiin imemään kaiken fangirlin irti Eminem-rakkaudestani. Kaikista matkustuskohteista on täällä blogissa lisää.

Saveafoxilla oli noin 30 kettua mutta myös muita eläimiä. Sain hoitaa niinkutsuttujen peruskettujen lisäksi harmaakettuja, hiekkakettuja, minkkejä, kanadannäätiä, kojootteja, vaippasakaaleja ja saimpa tuttavallisen puraisun rengashäntämakiltakin. "Interninä" sain olla työntekijöiden mukana ja hoitaa aamulääkinnät ja muut isomman vastuun hommat myös. Minnesotassa tapahtui paljon, valitettavasti paikan omistaja ja eläinoikeustyön legenda Mikayla Raines menehtyi ja jätti jälkeensä paljon kaipausta ja surua. Hänen taistelu eläintenpuolesta alkoi lapsuudesta ja jatkui kuolemaan saakka. Hänen perhe ja työntekijät aikovat jatkaa Saveafoxin toimintaa ja tärkeää eläinoikeustyötä minkä Mikaylan aloitti ja perusti Minnesotassa. 

Ennen lähtöäni, tein kuitenkin jotain tärkeää.

Otin ensimmäisen askeleen kohti tuota unelmaa.
Toukokuussa 2025 perustettiin eläin- ja luonnonsuojelu-yhdistys: Havukettu ry

Ja näin alkoi meidän tarinamme. Se on lähtenyt lapsuudenpalosta, unelma-ammattiin ja tähän päivään. Kokemusasiantuntijana puhun siitä, miten tärkeää unelmat ovat. Ja kaiken henkiökohtaisen elämäni kamppailun aikana jaksoin aina unelmoida, tästä. Havukettu ry:ssä yhdistyy henkinen palo näiden asioiden äärelle ja niistä voit lukea kotisivuiltamme enemmän. Mutta näin tämä kaikki alkoi.

Jos haluat tietää kaiken jo nyt heti, tutustu kotisivuihimme. 

www.havukettu.fi ja verkkokauppa holvi.com/shop/havukettu
Instagram: havukettu.rescue
Tiktok: havukettu.rescue
Facebook: Havukettu

Jos olet maltillinen, kerron täälläkin lisää myöhemmin. 
Voit jo liittyä kannatusjäseneksi täältä ja jos haluat liittyä Discord kanavalle missä ilmaisia luentoja ja tiedot tapahtumista, sinne pääset täältä. 

- jowi

Roadtrip yksin kolmen osavaltion läpi

Jenkkireissu alkoi ja olin ekat kaksi viikkoa Minnesotassa, missä olin vapaaehtoisena oppihenkilönä Saveafox Rescuella. Tämän jälkeen lähdin toteuttamaan toista unelmaa. 

Olen ollut koko elämäni Eminem-fani. Kun olin vitos-kutosluokkalainen napero, löysin hänet Demi-lehden julisteiden välistä ja söpöyden perässä tuli musiikkikin, yhtä vahvana ensireaktiona. Olen usein sanonut että masennukseni pelasti kissani sekä Eminem, koska ihan sama mitä paskaa koin päiväni aikana, kuinka pahalta elämä tuntui, aina Eminemin luukutus täysillä auttoi. Aina. (ja tietty The Sims2)

Joten kun olin Minnesotassa, vain kahden osavaltion päässä Eminemistä, tiesin että Detroittiin pitäisi päästä. En halunnut lentää osavaltioiden läpi, koska tuskastutti jo se lentämisen määrä mitä piti tehdä vain päästäkseni tänne - sekä olisihan se hienoa nähdä tuo matka myös. 

Näin alkoi viiden päivän kestänyt roadtrip, mistä kerron jokaisesta päivästä erikseen, myöhemmin. Ensin päivä 1 Wisconsiniin kasinohotelliin, päivä 2 ylös Upper Peninsulan huipulle ja takaisin alas. Päivä 3 oli Michiganin luontoalueita ja Kanadan rajan tähystelyä. Päivä 4 ajoin alas itsenäisyyspäivän paraatin nähtyäni hiekkasärkien kautta Saginawaan ja Päivä 5 saavuin Detroittiin.

Detroisissa kävin Eminemin nykyisellä sekä lapsuudenkodilla ja monella 8 Mile elokuvan kuvauspaikalla, mutta niistä myöhemmin myös. Hitsi miten paljon kerrottavaa! Sen verran kerron nyt, että kävin kahdesti syömässä Eminemin ravintolassa, Mom's Spaghettissa ja vegaaniversio eli "Rabbit Balls" oli yks parhaista pastoista mitä oon eläessäni syönyt - not even joking. 

Suomikulttuuria Minnesotassa & Michiganissa

Matkallani oli tiedossa jotain Suomi-juttuja, meninhän sentään alueelle, minne Suomalaisia lähti aikanaan paljonkin töihin ja uuden elämän makuun. Siirtolaisuuden huippukausi oli  vuosina1900–1914. Yhdysvaltoihin muutti vuosina 1870–1930 noin 350 000 suomalaista. Näistä noin neljännes on palannut takaisin Suomeen. Matkalla tuli näitä "Suomipäiviä" kaksi kappaletta, toinen Minnesotassa ja toinen Michiganissa. Minnesotassa vietin Suomi-yhdstyksen kanssa Juhannusta, tanssin kansantansseja ja join Juhla Mokkaa. Michiganissa vierailin Suomi museossa ja juttelin paikallisen jenkin kanssa Suomeksi pitkän tovin! Kerron näistä enemmän tässä. 

Minnesotassa

Sain ystäväni perhetutuilta kuulla reissussa ollessa, että viikonloppuna (Juhannuksena) on Minnesotan "suomi-yhdistyksen" oma juhlistus. Ensi kertaa alueen eri Suomi-aiheiset yhdistykset yhdisti verkkonsa ja päätti juhlia yhdessä Juhannusta. 

Matka alkoi sillä että piti ajaa St. Pauliin, mikä ei houkuttanut oikeastaan yhtään! Tässä pitää ajaa tuolta landelta missä asustin, keskutaan. Onneksi tajusin valita reitin mikä saapuu keskustaan ns sivusta, eikä ihan lävitse ja ihan hyvin meni. Vähän nelikaistasta motaria ja työmaita ja outoja navigointeja mutta perille pääsin. Jätin auton lähellä olevalle uimarannalle koska pelkäsin että lähemmät parkit olisi ihan täynnä - ja mietin että käyn uimassa tuolla rannassa sitten tapahtuman jälkeen. 

Oliha Minnesotassa tällöin +30c tuntuu kuin +40c..

Tapahtumassa olin kyllä ohjelmaakin. Avauksen teki Amerikkalainen artisti joka soitti Suomalaisa kappaleita joista hän oli saanut voimaa huonoina aikoina. Hänen isoäiti oli Suomalainen joten liittyi vahvasti omaan perintöön tutustumiseen. Olin tämän aikana sivussa juttelemassa tälle perhetutun tutulle, joka oli innoissaan Suomalaisesta juttelukaverista ja pakko sanoa, että teki todella hyvää päästä rankan perjantain jälkeen "omiensa" luokse Juhannuksen viettoon, vieraassa maassa yksin matkaavana. Saimme monet päät kääntymään kun saavuimme laulualueelle laulaen mukana Ultra bran Jäätelöautoa.

Tapahtumassa oli myös Kalevala-runon lausuntaa, runolaulua, joitain yhteislauluja ja tanssia. Minutkin vietiin tanssimaan ja sain paljon juttelua aikaan. Olin aikalailla nuorin, tatskattu ja ns OG-Suomalainen niin se oli hirmu hauskaa kaikille. Paikalla oli myös juhla-mokkaa roudattuna suomesta saakka, huutokauppakoreja täynnä Suomi-juttuja (millä kerätään tapahtuman varoja) sekä lettuja. Kaikki oli hyvää paitsi kahvi, koska ei ollut kauramaitoa, laitoin ainutta kasvismaitoa eli kookosmaitoa ja se ei sopinut kahvin kanssa ollenkaan :D

Tapahtuma oli juuri sitä mitä tarvitsin. Olin matkaa suunnitellessa jo luopunut ajatuksesta viettää Juhannusta vuonna 2025 mutta toisin kävi. Paikalla oli myös sauna mutta koska ulkona oli se ~+40c ei tainnut kukaan saunoa. Juhlan järjesti Finnish American Association, tässä vielä kuva päivän tapahtumasta, illan kokko oli peruttu ja juhlat loppuivat neljän aikaan (tulipalovaara kuivuuden takia)

Tämän jälkeen kävelin vaatteet päällä järveen ja sitten lähdin ajelemaan takaisin. Pysähdyin matkalla Good Willissä mistä löysin oivan lisän Topi & Tessu kokoelmaani, eli Amerikkalaisen VHS:n.

Michiganissa

Julkaisu tulossa: Roadtrip päivä 2 - Michigan & Upper Peninsula

Kun lähdin Roadtripilleni Minnesotasta kohti Detroittia, ajoin yläkautta, eli Upper Peninsulan kautta. Siellä on erityisesti alueita mihin Suomalaiset ovat asettuneet aikanaan. Liikkeitä Suomalaisilla nimillä, tiennimiä ja muuta. Kaupat oli valitettavasti suljettu, osittain työmaiden takia joten en niissä päässyt piipahtamaan, mutta pääsin käymään Finnish American Heritage Center:illä. Siellä oli Suomalaisista kuuluisuuksista patsaita, kuten Jean Sibelius ja Elias Lönnrot. 

Kiersin paikan museon ja juttelin työntekijöiden kanssa jonkin aikaa. Tunnistin miehen Ylen dokumentista "Tämä on Amerikka" koska dokumentin tekijätkin haastattelivat häntä. Oli yhtä lämminhenkinen ihminen myös livenä! He vinkkasivat naapurissa olevasta marimekolla-koritellusta rakennuksesta, missä on lahjapuoti. Suuntasin siis sinne seuraavaksi. 

Löysin kaupasta muutaman postikortin, ja vaikka yleensä jenkeissä on luultu paikalliseksi, tunnistettiin Suomipaikoissa aksenttini samantien. Nytkin kaupan kassa kysyi olenko Suomalainen mihin vastasin myöntävästi ja vähän ihmeissäni! He kertoivat että kaupassa on töissä mies joka haluisi kovasti puhua Suomea ja näin kävikin. Opin että hänen isovanhemmat oli Suomalaisia vaikka itse oli kasvanut Pennsylvaniassa. Hän oli aikuisiällä kiinnostunut perimästään ja palkannut Suomenkielenopettajan ja käynyt jopa vaihdossa opiskelemassa Jyväskylässä missä oppi puhekielenkin tuon kirjakielen lisäksi. Hänen Suomenkieli oli todella hyvä siihen nähden että hän ei asunut Suomessa ja saanut päivittäistä harjoitusta! Juttelimme hetken ennenkuin oli aika jatkaa matkaa. Edessä oli pitkä ajo vielä Peninsulan perälle ja huipulle ennen takaisin alasajoa hotelliin yöksi. Roadtrip päivistä voit lukea lisää myöhemmin!

Näiden rakennusten välissä ulkona oli "Maailman pisin mies" kyltti Suomalaisamerikkalaisesta miehestä, Louis (Lassi) Moilasesta. Hänet oli mitattu eläessä 236cm pitkäksi ja kuollessaan 246cm pitkäksi. Häntä sanottiinkin lempeäksi jättiläiseksi joka teki erilaisia töitä kaupungissa, mutta uteliaat silmät uuvutti hänet muuttamaan aina takaisin kotitilalleen, missä hän kuoli 26-vuotiaana tuberkulooriseen aivokalvontulehdukseen vuonna 1913.

Tästä PIN ja osotteita ylös sun reissua varten!

Finnish American Heritage Center

https://fahc.finlandiafoundation.org/ 

435 Quincy St, Hancock, MI 49930

Marimekko kauppa oikealla sisäänkäynniltä.

Yle Areena, Tämä on Amerikka

https://areena.yle.fi/1-71693644

Lassi Moilanen: Louis Moilanen Wikipedia

Kauppa missä en käynyt, mut mitä on tässä keskustassa:
Suomi Home Bakery & Restaurant
54 Huron St, Houghton, MI 49931

Iowa - Pocahontas ja ei enää uudestaan

Yksi päiväreissu minkä tein harjoitteluni aikana oli Iowan pohjois-osiolle. Pakko sanoa että vaikka oli hyvää, oli myös vähän inhottavaa ja niistä kerron nyt lisää. En tiedä haluanko uudelleen Iowaan!

Hyvät puolet! Syy koko päiväreissulle ja ehdoton gem keskellä maissipeltoja - oli Pocahontas niminen kylä. Tämä on pieni, noin 1800 ihmisen asuttama vuonna 1892 perustettu pieni alue mikä tuli myös tunnetuksi Alaskassa toimineen sarjamurhaajan kotikaupunkina. Itselle tämä oli uusi tieto koska tietysti päädyin sinne Pocahontas nimen takia.

Rakkaus Pocahontasiin on varmasti alkanut perinteisesti Disney-elokuvan myötä ja myöhemmin syventynyt historiaan ja alkuperäiskansojen kulttuuriin ja tilanteeseen Amerikassa ja Kanadassa. Jos mietitään tätä elokuvaa pelkästään (ilman historiallisia puolia) se on osoitus itsenäisyydestä, rakkaudesta katsomatta alkuperään ja syvä kunniallinen osoitus luonnolle. Värit Tuulen Arja Korisevan laulamana on yhä soittolistallani koska se on niin kaunis teos, käännös ja toteutus. Muutama suora lainaus heille jotka eivät ole kuulleet sitten julkaisuvuosien:

On kaikki sinulle vain omaisuutta
Ja valtaat nimiin kaiken minkä näät;
Vaan tiedän, jokaisella olennolla
Elämä ja henki on sisällään.

Voit kieriskellä rikkauksissa aina,
huomaat sen mikä niiden arvo on.

On veljiäni sade sekä tuuli
ja ystäväni luodut metsien.
On kaikki täällä yhteydessä kaikkeen
joka tietä elämän käy kulkien.

Käy näin puumme korkeuksiin,
jos ne kaadetaan, jää tyhjä taivas vaan...

Sanat mitkä ihmisten pitäisi nykyäänkin kuulla ja ymmärtää. Tietysti Pocahontaksen, kuten monien muidenkin Disneynaisten suhde luonnoneläimiin oli jotain mitä tälläinen tuleva eläintenhoitaja pienokainen myös ihaili. Pocahontas ei jäänyt odottamaan pelastumista vaan vaikutti omaan tiehensä. 

Elokuva sai tultuaan osittain huonoja arvosteluja. Pocahontaksen isän, Chiefin, ääninäyttelijä ja alkuperäiskansojen aktivisti Russell Means ylisti elokuvaa sanoen "Pocahontas on ensimmäinen kerta kun eurooppa-keskeinen mies-yhteiskunta myöntää historiallisen petoksensa" ja että se tekee "hämmästyttävän tunnustuksen" siitä, että eurooppalaisten Amerikan siirtokuntien tarkoituksena oli "tappaa intiaaneja ja raiskata ja ryöstää maa".

("Pocahontas is the first time Eurocentric male society has admitted its historical deceit", and that it makes the "stunning admission" that the purpose of the European colonization of the Americas was "to kill Indians and rape and pillage the land.")

Mutta sitten on tietysti se historiallinen puoli tarinasta. Oikea Pocahontas, Powathan heimopäällikön (Wahunsenacawhin) tytär jonka Englantilaiset siirtomaalaiset kidnappasivat ja pitivät lunnaita vastaan, pakottivat kääntymään kristinuskoon, kastoivat uudelle nimelle Rebecca ja naittivat tupakkakasvattaja John Rolfen kanssa, kenen kanssa hän sai lapsen tammikuussa 1615 noin 17-vuotiaana. Pocahontas kuoli 20-vuotiaana Englannissa.

Smithin kirjoitusten mukaan tilanne, missä hänet oltiin tappamassa ja Pocahontas tuli väliin oikeasti tapahtui, mistä myöhemmin Disney-elokuva on varmasti saanut idean romanttisesta tarinasta. Kuitenkin tämän lisäyksen Smith teki vasta kun Pocahontas meni naimisiin John Rolfen kanssa. Smith oli myöskin karski niin ulkonäöllisesti kuin luonteeltaan, toisin kuin elokuvassa eikä heillä ollut Pocahontasin kanssa mitään romanttista suhdetta mistä tiedettäisiin (myös, Pocahontas oli vielä lapsi). Pocahontasin uskottiin olevan lempinimi lapselle (playful one, leikkisä) mutta elokuvassa nimi yhä pitää, hänellä uskottiin olleen myös muita nimiä: Matoaka ja Amonute.

Uusi tieto itselle oli, että Pocahontasin jälkeläisiä on yhä elossa. Esimerkiksi Fight Club elokuvasta tuttu näyttelijä Edward Norton on Pocahontasin jälkeläinen 12.sukupolvessa.

Ymmärrän Disneyn pulman, eivät he voi tehdä elokuvaa missä 14-vuotias lapsi tapaa kolmekymppisen miehen, mies kiinnostuu lapsesta ja ottaa omakseen. Ei tietenkään. Kysymys ehkä onkin, että oliko tarpeellista tehdä sitten elokuvaa ollenkaan? 

Itse ajattelen että monella tapaa (vaikkei historiallisesti oikein) elokuva toi esiin monia tärkeitä elementtejä historiasta lapsi-ystävällisellä tavalla. Historiallisesti oikean luonteen siirtolaisten agressiivisesta valloituksesta, alkuperäiskansoja vastaan taistelusta ja heitä ylimielisesti "villeiksi" kutsumisesta. Etenkin Usa:ssa on yhä jotenkin onnellinen käsitys maiden kaappauksesta ja sitä jopa juhlistetaan Kiitospäivänjuhlana (Thanksgiving). Tosiasiassa tuosta päivästä alkoi alkuperäiskansojen kansanmurha. 

Elokuvassa myös valkoiset näytetään pahiksina ja alkuperäiskansat hyviksinä, asia mitä ei usein tähän aikaan ole nähty. Luontosuhde on ihailtava, tietynlainen itsenäisen elämän valinnan tärkeys sen järjestetyn avioliiton sijaan ja jopa Pocahontas viedään toisessa osassa Englantiin, puetaan korsetteihin ja hänen koko maailmankuvansa muutetaan, yrittäen saada mahtumaan kuvaan mitä hän ei yksinkertaisesti ole. Monia hyviä oppeja ja ainakin tälläiselle Suomalaiselle pikkutytölle oli ihan uutta oppia "intiaaneista" ja siitä miten upeita he ovat ja olivat. Tietysti myös opin Pocahontasin oikean tarinan myöhemmin ja se ehkä onkin tärkeää. Että kukaan ei unohtaisi miten historia oikeasti meni.

Olin Pocahontasin kylässä vähän pettynyt siihen, miten vähän mitään souvenier-hommia siellä oli. Eli siis ei käytännössä yhtään! Kävelin keskustassa hetken (+30c joten todella hetken) ja löysin kirjakaupan mikä oli juuri sulkeutumassa. Sieltä löysin kauppiaan itsetekemän magneetin ja postikortin missä oli kuva tämän kirjoituksen ensimmäisestä kuvasta. Eli jotain sain ja sentään sit käsityönä! Tuli kyllä inspiraatio tehdä heille jokin korttityö vapaaseen käyttöön.. Lisään sen tänne jos joskus innostun. 

Olen iloinen siitä että kävin Pocahontasissa ja tulipa uusi osavaltiokin zekattua. Kuitenkin Iowassa oli vielä edessä uskonnollisuuden huomaaminen sekä se kun sheriffi pysäytti!

Heti kun "astuit" osavaltioon, alkoi näkyä erityisen paljon kylttejä "God bless you", "Have a blessed day" sekä esim. abortin vastaisia kylttejä. Yksi mikä toistui (myös Minnesotan rajalla) oli vauvan kuva ja "I have fingerprints at conception" (=Minulla on sormenjäljet jo hedelmöittymisestä). Järkyttävää. Pysähdyin myös yhdellä uskonnollisella kohteella, toiveissa että heidän Giftshopissa olisi jotain "Iowa" aiheista. Palvontapaikka: Shrine of the Grotto of the Redemption oli kyllä hieno, pienistä kivistä tehty pyhäpaikka. Sain kuitenkin ikävää palvelua, aika varmasti tatuointieni takia. En ole "uskovainen" mutta en sitä tuo esiin vieraillessani, koska haluan kunnioittaa heidän päätöksiään kerta menen heidän alueelleen ihailemaan kädentaitoja tai kirkkoja, mitkä nyt yleensä ovat ne historialliset ja säilyneet rakennukset. Olin sit varmaan vaan ulkoisesti heille liikaa, varmaan näytin joltain saatananpalvojalta heille vaikka animisti olen. 

Muut nähtävyydet alueella oli lähinnä kivimaalauksia missä näkyi isänmaallisuus tai uskonto. Kun lähdin ajamaan kohti seuraavaa kivenmurikkaa, sheriffi pysäytti!

Olin mennyt vähän ylinopeutta ja sheriffi ilmestyi taakse ja tajusin siirtyä tiensivuun. Pieni paniikki iski, koska jos jotain tietää Amerikkalaista poliiseista, niin sen ettei ole turvassa. Oma etuoikeus on onneksi se, että olen valkoinen niin ei tarvinnut pelätä niin paljon, kuin mitä monet muut joutuvat. Hän kysyi ajokortin ja rekisteriotteen, annoin ajokorttini, passini ja kansainvälisen ajokorttini. Rekisteriotetta minulla ei ollut ja hän pyysi tulemaan istumaan hänen autoonsa kun katsoo tiedot ja autovuokraus asian läpi. Istahdin siis sheriffin etupenkille ja autoin häntä navigoimaan läpi ajokorttini. Heillä kun lukee yleensä osoite suoraan kortissa niin piti selittää ettei "Väylä ja Liikennevirasto" ole mun osoite. Piti myös näyttää ostokuitti sähköpostista auton vuokraamisesta, mikä oli suomeksi joten piti sekin kääntää. Sheriffi oli tosi mukava ja päästi mut varoituksella jatkamaan. Kuitenkin tässä vaiheessa kellokin alkoi olla sen verran että aika suunnata se kolme tuntia takaisin päin. 

Iowasta jäi käteen ihana Pocahontas, huonot tuliais-kaupat, poliisin pysäytys ja uskonto-overload. En siis usko että tarvii tänne enää toiste tulla, ellei sitten ole jokin läpiajo matka joskus kyseessä!

Myöhempää varten voit pinnata julkaisun ja laittaa nämä osoitteet ylös! Pistän myös kohteet missä en itse viihtynyt jospa ne jollain muulla resonoi=) 

Pocahontas Roadside Statue and Teepee (patsas)

23001-23019 520th St, Pocahontas, IA 50574

Heart Designs LLC, dba Creator's - Books, Crafts & More (kirjakauppa)

326 N Main St, Pocahontas, IA 50574

Shrine of the Grotto of the Redemption

208 1st Ave NW, West Bend, IA 50597

Pocahontas County, Rolfe Iowa Freedom Rock

805 Broad St, Rolfe, IA 50581

Livermore Freedom Rock Humboldt County

400 4th Ave, Livermore, IA 50558

Top of Iowa Welcome Center

4705 Wheelerwood Rd, Northwood, IA 50459

Minnesotan suurin karkkikauppa

 

Tää kohde tuli listalle täysin vahingossa, ja silti tuli käytettyä 80 dollaria sinne. Olin menossa Mill Pondille uimaan ja huomasin tämän kartassa reitilläni. Paikka oli ulkoa jo todella mielenkiintoinen, valtava seinäpalapeli, spiderman kiipeilemässä seinää pitkin ja erilaisia maalauksia johdatellen sisäänkäynnille. Niiden crazy teema myös jatkui sisällä, Toy Story aihetta sekä isossa kupolissa kuulemma vaihtuu aihe säännöllisesti.

Tänne kannattaa varata ainakin tunti tai kaksi, jos haluaa rauhassa katsoa vaihtoehdot läpi. Keskellä on riveittäin erilaisia karkkeja, toffeita ja nugaita mitä voi punnita pusseihin ja reunoja koristaa kaikenlainen artesaanituote, sinappeja, hunajaa, mausteita ja makeisia. Paikasta löytyy myös kansainvälisiä herkkuja kuten Fazerin sinistä, mitä vein maistettavaksi majoitukseeni. 

Amerikkalaiset suklaat maistuu ihan jaloille, joten voitte kuvitella miten iso hitti oli meidän sinisemme. Kaikki vaparit kehui sen koostumusta sekä makua. Jopa paikalliset jotka ovat tottuneet "huonoon" suklaaseen, vapautti makunystyränsä ja koki jotain uskomatonta suklaan nautintoa. 

Löytyi tälläinen ennätys-karkki-käärme. Näyttää hienolta mutta on varmaan aika karseen makuinen!

Karkkikaupassa oli myös valokuva-automaatti mistä sai muistaakseni 2 dollarilla tälläiset kuvat otettua, ja niitä tuli 2 kopioo (jos oot esim jonkun kanssa niin molemmat saa!). Lähetin toisen äidille ja toisen pistän reissukirjan väliin! Lue myös: Matkakirjan DIY ohje

Itselle tarttui mukaan jonkinverran tuliaisia, sweet water toffeeta (se mainitaan liian usein sarjoissa ettenkö sitä ostaisi), fazerin sinistä töihin, hunajakeppejä rakkaalle teen-juoja ystävälle tuliaiseksi ja muutama muu asia. Kuitenkin se herkku mitä odotin ehkä eniten tästä karkkikaupasta oli kuitenkin kassalta ostettu "candid apple". Oletin, että se on varmaan aika meh - mutta oli muuten tosi hyvää. Omena sai jotenkin parhaat puolensa enemmän esiin tällä tiukalla kinuskikuorrutteella. Eikä kinuski ollut ollenkaan valuvaa vaan pysyi hyvin päällä. 5/5!

Menin Mill Pondin rantaan syömään ompun ja uimaan. Tää oli yks kivoimmista uintipaikoista Minnesotassa, ranta oli aika tyhjä ja vesi kirkkaampaa kuin monessa muussa paikassa. Täällä usein pienien kylien nimet lukee noissa vesitorneissa, tää pikkualue on Jordan mutta jos paikat kiinnostaa ne löytyy täältä:

Karkkikauppa:
20430 Johnson Memorial Dr, Jordan, MN 55352, Yhdysvallat

Mill Pond:
300 Park Dr, Jordan, MN 55352, Yhdysvallat

Etelä-Dakota ja Sioux Falls

 

Tiesin matkani alussa että tulen matkaamaan ainakin neljällä osavaltiolla, kuitenkaan Etelä-Dakota ei kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin. Sitten tilasin paidan minkä pystyi noutamaan täältä ja tajusin että tässä olisi ihan Minnesotan rajalla jopa pari paikkaa missä halusin käydä - ja näin muodostui päiväreissu Sioux Fallseille!

Kosken päällä on kahvila/ravintola missä oli ihan hyviä tarjottavia sekä myytiin jonkinverran muistoesineitä. Sieltä nappasin jäälaten mantelimaidolla ja suuntasin vesiputouksille. Hauskaa tässä paikassa on se, että se todella on ihan keskustan ytimessä. Kaupunki on rakennettu vesiputousten ympärille.

Etelä-Dakotan reissu on Jakso 4 videoissani mitkä löytyy instasta, tiktokista, fbstä sekä youtubesta!

Vaikka paikka on keskellä kaupunkia ja saavuin sopivaan ruuhka-aikaan, oli ihmismäärä pienempi kuin mitä voisi kuvitella. Moni vain istui kallioilla nautiskellen hyvästä säästä ja kahvilan tarjottavista. Tänne voisi helposti tulla viettämääm pidemmänkin ajan, ottaa luovan piirros/kirjoitushetken itselleen tai viettää treffiaikaa. Putous oli todella kaunis.

Fallsin alueella pääsee kulkemaan pidemmänkin reitin tai kävelemään kosken läpi menevää siltaa toiselle puolelle. Siellä on vähän isompi matkamuistokauppa sekä näkötorni (minne pääsee joko rappusia tai hissillä) mistä maisema oli oikein mieluisa.

Että jos pyörit Minnesotan, Iowan ja Etelä-Dakotan lähistöllä olet hyvällä sijainnilla päiväreissulle Sioux Fallseille. Tässä lähellä oli myös kolmen osavaltion tapaamiskohta, missä pylvästä ympäri pörräämällä pystyit vierailemaan kaikissa kolmessa osavaltiossa. Hauska pikku kivi keskellä peltoa. Tästä vinkit ylös:

Sioux Falls

131 E Falls Park Dr, Sioux Falls, SD 57104, Yhdysvallat

Kolmen osavaltion pysäkki

26799 488th Ave, Valley Springs, SD 57068, Yhdysvallat

Tallenna myöhempää varten:

Leiketöitä - Susi ja Topi & Tessu

 Yksi taiteenmuoto mitä toteutan on tälläiset leiketyöt. Näissä sekoittuu niin vanhat kuin välillä uudetkin lehdet vuosien varrelta. Jaan ne kotona kansioihin ja omiin kategoriin ja kun inspis iskee tulee kollaaseja. Leiketyö taidetta.

Tässä kaksi työtä mitkä valmistui samaan aikaan:

Topi & Tessu - leiketyö

Tässä onkin kiireinen kollaasi vähän kaikenlaista aiheeseen liittyvää. On hyödynnetty lahjapaperia, tarroja, puuhakirjoja ja postikortteja. Myös vanhoja postimerkkejä sekä kuviopaperia. 

Tämä ei ole myynnissä. 

Susi työ

Tässä on vanhasta kirjasta sivu missä kerrotaan sudesta otsikolla "pelätty ja vihattu", oikein vanhaan dramaattiseen tyyliin. Päälle kuvitus sudesta eri kirjasta ja taustalla ruskean sävyistä taustapaperia, taisi olla puinen kuvitus. Puisilla kehyksillä kokonaisuus toimii todella hyvin.

Tämä meni lahjaksi. 

Jos haluat tilaustyön esimerkiksi tietystä eläimestä, laita viestiä! 

Aikamatkustuksen salaisuus

Hei, hei just sä! Mä haluun jakaa sulle salaisuuden. Asian minkä oon tiennyt jo vuosikymmenen. On olemassa tapa matkustaa ajassa. Oikeesti. Kerron sen teille.. Iso salaisuus.

Ja tässä se tulee. 

Oli se sitten krapula minkä ohi haluat päästä, kiire seuraavaan päivään tai mikä vaan syy, miksi haluat kelata vuorokautta mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Vastaus on, The Sims 2. 

Sanoisin että olen jonkinlainen pro-pelaaja The Sims2:sessa. Aihe mistä voisin puhua (ja olen puhunut) tuntikaupalla. Jos pelaat juonien kanssa, mielikuvitusta käyttäen ja invesoiden pelaamiseesi, viihdyt näytön ääressä helposti koko päivän. Ja jos tarvitset ajan kelausta, pelaa simssiä. Pelaat kaksi tuntia ja onkin mennyt kuusi. Kerroin on siis vähintään x3 - riippuen vähän kauanko menee löytää se inspisperhe mitä haluat toteuttaa. Mutta pelkkä idearakentelu tai naapuruston siistiminen vie vähintään x2,5 modeen. 

Tässä valitettavasti vain The Sims 2 toimii, mutta en osaa sanoa The Sims 3:sesta (en ole pelannut) mutta The Sims 4 ei toimi. Tai The Sims 4:n kerroin on x1,5 eli ehkä se vähän nopeuttaa. Mutta pelinä se on niin erilainen eikä pelimodea ole tehty yhtä sujuvaksi ja palkitsevaksi, minkä takia ajantajun menetys ei toimi siinä yhtä hyvin. 

Jos et omista The Sims 2:sta, voit aina tulla katsoon striimiä tästä aikaikkunasta, mikä toimii vähintään yhtä hyvin. Peliaikatauluni postaan Discord-kanavalla minne pääset liittymään tästä. Ja itse striimi on TikTokin lisäksi myös Twitchissä minne pääset tästä. 

Nähdään Simssissä!

Baby steps to isompiin askeliin

Tämä on tribute julkaisu blogini ensimmäiselle julkaisulle, mistä on jo 9 vuotta aikaa. Halusin blogin yhdeksännen vuoden kunniaksi palata ajatuksiin tuosta ensimmäisestä julkaisusta ja samalla käyttää sitä ohjenuorana sille, missä menen nyt elämässä, haaveissa ja ideoissa.

Pakko kyllä arvostaa tätä ensimmäistä kuvaa - otettu ystäväni järkkärillä joka oli lainassa tuon päivän ajan. Perus "päiväni valokuvaajana" vibainen Amelié hetkeni. Kuvassa esiintyy kevät uusien alkujen värimaailmana ja kuva onkin otettu Iidesrannassa Nekalassa, aikana kun aloin "havahtumaan" arvoihini ja siihen mitä elämältä haluan, elin ihanaa aikaa Nekalssa ja siitä tämä kuva - ja monella tapaa tämä blogi muistuttaakin aina. Kengät oli ostettu edellisenä vuonna Skotlannista kirpputorilta.

Postauksen aloitan puhumalla siitä, ettei uusiin haasteisiin ja muutoksiin tulisi hypätä sokeana ja täysillä kerralla, koska se harvoin johtaa pitkäaikaisiin päätöksiin. Jos otat aikasi uuden muutoksen kanssa, teet sen pikkuhiljaa se kantaa paljon pidemmälle. 

Tämä on kyllä yhä täysin totta. Ihmisillä on tietynlainen mukavuusalue mitä voi venyttää vain vähän kerrallaan. Kuin saippuakupla, kuinka pitkälle sitä voi puhaltaa lisää ennenkö se puhkeaa? Jos puhallat täpöllä - poks. Jos venytät sitä maltilla, saatat saada aika isonkin kuplan. Tämän takia esimerkiksi kokkikirja mitä työstän on vege - vegaani, tarkoittaen että siellä on reseptejä ensin kasvisversiolle ja sitten vegaaniksi. Koska vaikka olisi ideaalia että porukka alkaisi vain syömään täysin vegaanisti, se voi olla sekasyöjille liian iso harppaus. Yhden asian korvaus taas on huomattavasti helpompi ja johtaa näin etenemiseen, epäonnistumisen sijaan ja kaikki on kotiinpäin. 

Puhun postauksessa minimalistisesta elämäntavasta ja asuntoautoon muutosta, mikä onkin mielenkiintoinen aihekaksikko! En koe itseäni minimalistiksi (mikä myös on erittäien obvios kaikille ketkä minut tuntee), enkä oikeastaan ollut minimalisti tolloinkaan. Minulla kuitenkin oli se mistä postauksessa puhun, että tiedän mitä omistan. Ja kyllä, verrattuna joihinkin ystäviin minulla on aika "vähän" tavaraa. Tiedän mitä varastossa on, tiedän missä mikäkin asia on. Jos J tulee kysymään erittäin spesifiä asiaa voin heti kertoa missä se on tai onko meillä edes sitä. Kuitenkin, tykkään sisustuksesta, sisustaa ja haluan että koti näyttää siltä että siellä on asuttu. En ole minimalisti, mutta en myöskään materialisti. Ehkä jonkintason maximalisti? Koska suurinosa siitä mitä omistan onkin esillä ja ns displayed. 

Mitä asuntoautoon tulee, niin unelma on yhä olemassa mutta muuttanut muotoaan. Tavoite on hankkia pakettiauto ja fulltimen sijaan tehdä sillä eeppisiä reissuja. Paku on elämään monella tapaa kätevä tulevien eläintenhoitoon liittyvien tehtävien kannalta, kaukana asumisen elämässä kauppakäyntejä varten sekä käsitöiden myyntiä varten markkinoilla. Ja kun hankinnalla on monta tarkoitusta sen arvo elämässä nousee. Pakusta voit lukea lisää sen omalta sivulta: Jowisvanlife

Mielenkiintoisesti viimeisenä puhun elokuvasta "Fight Club" mikä on johtanut minut tälle jowinvapaalleelämälle. Elokuvan olin nähnyt jo monesti, kunnes yksi katselu jäi mieleen. Ja quotet elokuvasta myös. Ja pakko sanoa, että ovat ne vahvoja nykyäänkin.

"The things you own, end up owning you"
"It's only after we've lost everything that we're free to do anything"
"You have to know the answer to this question! If you died right now, how would you feel about your life?"
"We buy things we don't need, with money we don't have, to impress people we don't like"
"This is your life, and it's ending one minute at a time"

Koen että asuminen Tampereella on johtanut minulla enemmän omistamiseen. Koska haluan luonnon ääreen, pois kaupungista mutta en voi sitä vielä toteuttaa, ostan asioita. Aika tyypillinen selviytymismekanismi. Toki, koska kuvaan käsityöni kotona, on osa sisustusta myös proppeja kuville, eli työlleni. Olen myös visuaalinen ihminen ja tarvitsen kauneutta ympärilleni, missä sisustus on myös osa tätä. On kuitenkin paljon mistä voisin myös karsia ja voisin miettiä enemmän ostopäätöksiäni. 

Voisi muistaa taas nuo sanat the things you own, end up owning you - ja miettiä tarkemmin sitä mitä tarvitsen. Meillä on onneksi pieni asunto, mikä helpottaa automaattisesti tavaran määrän kanssa. En halua koskaan tilannetta, etten tietäisi mitä kaapeissa on. Tai varastossa. Siinä vaiheessa tiedän, että olisi aika pistää kirppispöytä pystyyn. 

Koen että yhä kuljen poissa päätieltä, omia polkujani pitkin. Joissain asioissa olen kehittynyt tuosta Nekala-jowista ja joissain ehkä ottanut askelta taaksepäin. Koska ei enää kolmekymppisenä jaksa samalla tavalla nukkua sohvatyynyillä tai ahertaa pää kainalossa. Jos perusperiaate pysyy ja teet asioita itsesi takia - sanoisin että hyvin menee. Lause we buy things we don't need, with money we don't have, to impress people we don't like - on hyvä ja muistuttaa miettimään miltä haluaa elämänsä näyttävän, ja ketä varten. Voisin samaistua kyllä tuohon "with money we don't have" kohtaan hah.

Nekala-jowi haaveili Filosofian opiskelusta, tämän hetkinen tilanne on että pääsykokeissa käyty sosionomi-opintoja varten ja plan B jos sisään en pääse, on mennä avoimen väylän kautta. Nekala-jowi haaveili asumisesta asuntoautossa ja eläintenhoidosta. Tämän hetkinen tilanne on se että on ollut usea eläintenhoidon työhomma välissä, saanut hoitaa eksoottiisia eläimiä sekä ollut töissä eläintenhoidon mekassa eli Tuulispäässä. Omaa polkua on toteutettu. Paku on tulossa mutta tämän kesän budjetti meni matkaan USA:an. Uskon pakun tulevan parin vuoden päästä, kunhan keksin talvisäilytys paikan sille. 

Tällä hetkellä lennän korkealla haaveissani ja vaikka viime vuonna koin pahimman menetykseni, olen silti tässä. Silti jaksan unelmoida ja miettiä tulevaisuutta. 

Tässä siis seuraavallekin 9 vuodelle jowisfreelife blogia (jowit kirjoitetaan aina kun voi pienellä). Omien polkujen kulkua ja tulevaisuuden haaveilua. Cheers.

Yhteinen tekeminen parisuhteessa & DIY Värityskansio

 

Voisi sanoa, että olen meistä se taiteellisempi puoli, mitä tulee fyysisesti tehtäviin taiteisiin kuten piirtämiseen ja maalaamiseen. Harrastamme J:n kanssa vähän tälläisiä taiteiluja yhdessä esim syntymäpäivänäni kun saan valita aktiviteetin. Viime vuonna maalasimme suositun trendin mukaisesti toisistamme potretit ja se oli hauska kokemus, kuitenkaan näitä ei jaksa tehdä joka vuosi koska lopulta sulla on laatikollinen "rumia maalauksia" jotka vie turhan paljon tilaa vain kivoiksi muistoiksi. Eli miten tehdä jotain taiteellista yhdessä, matalalla kynnyksellä ja niin, että sitä voisi ylläpitää vuosia tai vuosikymmeniä ilman sen suurempaa säilytysongelmaa. Kehittelin siis DIY projektin nimeltä:

Värityskirja! (tai kansio*)

Värityskuvia on helpompi toteuttaa eri luovuus-asteilla, oli sitten ammattitaiteilija, harrastelija, muuten-vain tyyppi tai vaikka kummilasten kanssa kun tulevat kylään. Tekeminen on tosi rentoa ja erityisesti aikuisten värityskirjoilla on tutkimuksissa todettu myönteisiä vaikutuksia mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Kyse ei ole pelkästä hupitekemisestä, vaan sillä on oikeita, mitattavia hyötyjä tietyissä tilanteissa. Värityskirjojen käyttö voi lievittää stressiä ja ahdistusta, parantaa keskittymiskykyä, kohentaa mielialaa sekä tukea masennuksen ja trauman käsittelyä osana mielenterveystyötä.

Itse väritin kaksi kuvaa ja aloitin kolmatta koska olen todella tottunut työskentelemään kynien kanssa, J väritti omaansa ja taidettiin puuhata kuvien kanssa melkein kaksi tuntia, jutellen ja taustalla soi rento lobby musiiki Spotifystä. Näitä tullaan tekemään uudestaan! Kansio on siitä kätevä, että aloitettiin toiseen päähän sitten taidenäyttely kuville mitä teimme, näemme sieltä aina aikaisemmat työt mitä on tehty, laittaa vaan päivämäärän kuviin. 

Miten?

Ostin ihan perus kansion kaupasta minkä päällystin kettuteemaisella lahjapaperilla. Tänne laitoin muovitaskuja ison kasan. Ostin Etsystä artistien tekemiä aikuisten värityskirja-kuvituksia eri aiheille. Halusin peliaiheita, luontoa, eläimiä, ja Disney prinsessoja sekä kaupasta ostin Pokemon-aiheisen väritysvihon minkä sivut revin kirjaan. Laitoin niitä kaksipuoleisesti taskuihin. Kuvia on yli 100kpl joten pistin ne ns samanteemaisina samoihin taskuihin. Esim, Kirby pukeutuneena on aihe yhdessä taskussa tai tasku per Disney prinsessa. Näistä voi sitten valikoida aina sen millä moodilla on. 

Ostin ihan jotain perus puuvärejä, muutamaa eri merkkiä sekä myös "metalli"puuvärit. Ostin huopatusseja ja jotain muitakin tusseja että voi myös välillä tussilla väritellä. Kuvat on yksipuolisesti tulostettu eli ei tarvitse miettiä tussien läpimenoa. 

Tässä on yhteinen rento tekeminen pitkäksi aikaa. Ja aiheita saa aina lisättyä lisää kansioon, kun vaan tulostaa tai ostaa valmiina! 

Ei muuta kun kokeilemaan ;)