Haku

marraskuuta 15, 2020

Vuosi kihloissa - Sormukset

 

Siitä on kulunut nyt vuosi kun J kosi 15.11.2019 ja pääsimme kihloihin. Halusin tänään puhua meidän sormuksista - ne on herättäneet paljon ihailua ja halusin nyt myös jakaa miksi ne on just eikä melkein meidän näköset ja absoluuttisen ihanat. 

Sormukset on valmistanut Ahjon Akka jonka valikoiman bongasin jo vuonna 2017 Tampereen Joulutorilla. Ahjon Akka toimii Porissa on onkin takonut menemään jo vuosia. Kaunista kädenjälkeä sekä taitoa siis löytyy. Siirry Ahjon kotisivuille: Ahjon Akka

Olimme vuonna 2017 ystäväni kanssa kävelemässä pitkin Tampereen Joulutoria, tietämättä että myös J oli ystävänsä kanssa eksynyt sinne kävelyillään. Pysähdyimme ystäväni kanssa Ahjon pisteelle ja löysin vihdoin sormukset missä yhdistyi kaikki mitä sormukselta halusin. Ulkonäöltä karu, taottu, puhdas, rehellinen. Luonnollinen, ei liian fiini, yksilöllinen, kädentaito. 

Juttelimme myyjän kanssa hetken ja päätin tuolloin että jos J joskus kosii - tämä on se sormus mikä mulle tulee. Olimme olleet tässä vaiheessa vasta muutaman kuukauden yhdessä, joten oli hauska kun törmättiin kaikki neljä yhteen torilla ja ystäväni kertoi kovaan ääneen että Jonna löysi teille kihlasormukset! No ei se J siitä onneksi pelästynyt. 

Kuva minkä otin talteen vuonna 2017

Tämä sormus on yksilöllinen, luonnollinen, nais-yrittäjyyttä tukeva käsityö. Se on aina erilainen sisar-sormuksistaan ja olen sen onnellinen kantaja. Sormuksia ei voi pienentää koska ne on käsin taottu, mutta ne eivät maksaneetkaan kuin päälle 50€ yhteensä, joten suunniteltiin että jos ne joskus jää isoiksi, niin kehystetään ne ja ostetaan uudet sormukset uudelle luvulle elämässä. 

Nämä taotut sormukset pystyi kaiverruttamaan paikassa missä on timanttiterä, koska mikään muu ei siihen uponnut. Sormuksiemme sisään on laitettu 02072017 - mikä ei ole kihlapäivämme, vaan päivä milloin yhteinen tarinamme alkoi. 

Muita syitä

En ole ikinä halunnut isoja timantteja. Ulkonevat timantit jäävät taskuihin ja hiuksiin kiinni, ärsyttää jos se ei ole symmetrisesti keskellä sormea enkä muutenkaan usko tähän "sormuksen pitää maksaa kahden kuun palkan verran" aatteeseen, mikä pohjautuu tasan siihen että miehen pitää olla varakas ostamaan joku hely naisellensa jotta tämä voi kosinnan hyväksyä. Nykyään ei enää eletä koko elämä sen miehen varassa, joten tälläinen rahan checkaus on todella vanhanaikasta - ja vähän gold diggeriä. 

Sormuksia on annettu kihlajaislahjaksi jo vuosisatoja, mutta se että timantti kuuluu sormukseen on markkinointikikka joka keksittiin luomaan kysyntää timanttimarkkinoille 40-luvulla. Toinen ongelma on myös veritimantit. Nykyään onneksi ollaan enemmän tietoisia siitä, että timanttikaupat rahottaa sotia kaivausmaissa ja tätä yritetään valvoa eri setrifikaattien voimalla - mutta timanttikauppa ei ole tarpeeksi läpinäkyvää että voisi varmaksi sanoa sormuksen timantin olevan death-free.

Sun sormuksen pitää näyttää sulta. Uskalla kyseenalaistaa timantin tarve ja mieti mikä siinä sormuksessa on sulle tärkeää? Onko se ekologisuus? Se että saat hukata sen miettimättä tonnien losseja? Onko se luonnollisuus ja käsitöiden tukeminen? Ihmisoikeuksien tärkeys? Onko se kirkkaus tai kimallus mikä tekee sulle sen jutun? Onko se kulta, valkokulta, rauta, puu vai mikä? 

Sitkun oot tutkinut mieltäsi ja kumppanisi kanssa puhunut, se tulee todella kestämään ikuisesti - koska sitä todella halusit. 

marraskuuta 09, 2020

Sarjani

Ne jotka mut tuntee, tietää että katson paljon sarjoja. Samoja sarjoja, uudelleen ja uudelleen. 

Ne on mun koti. Kun olin teini, oli elämä hektistä ja turvallisia paikkoja elämästä puuttui. Aloitin tuolloin ajalla ennen streemausta katsomaan paljon sarjoja ja elokuvia ja koska minulla oli vain ne DVDt mitä kotoa löytyi/lainasi kaverilta tuli ne samat katsottua aina uudestaan ja uudestaan. Bindgewatching ennen Netflixiä!

Näihin sarjoihin mistä aloitin, kuuluu mm Sinkkuelämää, täykkärit ja frendit. Nämä oli varmaan ekat ennenkö netistä sitten kalastin aina pari sarjaa mukaan linkoon - katson yhden ja sit aloitan toisen. Näihin on tullut myös perinteitä, esim yleensä ensilumen aikaan katson Gilmore Girlsit koska I smell snow. Kesäisin tykkään katsoa H2On ja uida hulluna :D Vaihtelen komedian ja draaman kanssa vuoronperään ja heitän välillä mukaan kauhua. Kuitenkin niin, että kaikki tulee noin kerran vuodessa katsottua - Ja mä katon joka ikinen päivä sarjoja. Katson niitä samalla kun teen käsitöitä, katson niitä rentoutumiseen, katson niitä vain katsomisen ilosta. 

Jos mua ahdistaa, menen sarjoihin. Ne on mun koti, ne on paikkoja mitkä tunnen ja itken ja nauran niiden kanssa. Se on turvallista, koska tiedän mitä tulee tapahtumaan enkä kyllästy. Kun katsot saman homman satoja kertoja alat huomaamaan erilaisia asioita, mikkimiehiä ja korujen vaihtavan asentoa. En ole vielä mihinkään sarjaan kyllästynyt, mutta aina voi pitää vaikka vuoden tauon ja sit tulla "uusin silmin" katsomaan ja se on rakkaampi kuin koskaan.

Tänne halusin listata sarjat mitä katson, koska en usko että enää löytyy sitä blogia, mihin ne viimeksi listasin. On kiva pystyä vaikka linkkaamaan tämä jollekkin sarjasuosituksien nimessä! Osa sarjoista on suomennetulla nimellä ja osa englanniksi - vähän riippuen mistä niitä on esim katsonut. 


Tässä alla listattuna kaikki sarjat mitä katson, kahdessa kategoriassa. Ensimmäisen katen sarjoja voin suositella sinisin silmin kaikille. Ne ovat lemppareitani monesta eri syystä, niiden juonikuviot, ohjaus, näyttelijät ja kokonaisuus musiikkeineen ja ympäristöineen on kaikki 5/5. 

Toisen kategorian sarjat ovat hyviä, ja ihania - mutta ei välttämättä sovi kaikkien makuun / tai ovat minulle henk.koht tärkeitä mikä nostaa pisteitä. Tänne kuuluu myös sarjat missä on kiva idea, mikä nostaa pisteitä ja korvaa esim ylinäyttelyä tms! 

Suosittelen

Friends, Sinkkuelämää, Täydeliset naiset, How I met your Mother, Monk, Gilmore Girls, Pushing daisies, Taran monta elämää, Charmed, Dexter, Jane the virgin, Modern Family (ekat 5 kautta), Skins, Once upon a time, Weeds

Toinen kate

Big Love, My name is Earl, Ginga densetsu Gin, Ginga Densetsu Weed, Candy Candy, Kummankaa, Nikke Knatterton, H2o Just add water, Mako Mermaids, Ocean girl, American horror story, How to get away with murder, Gossip Girl, Orange is the new black, 21 Jump street, Outlander, Love, Uraäidit, Dead to me, Orphan Black, Shameless, Blue Mountain State, Digimon, Secret diaries of a callgirl

Oon tehnyt myös My Name is Earl sarjalle "the list" nimiset kotisivut missä olisi tämä lista mitä hän duunaa sarjassa, mutta koska sarjakin jäi kesken, on listakin kesken! Se löytyy täältä: The List

Tässä alla vielä sarja sekä elokuva -aiheiset tatuointini =D

Modern Family sarjan Phil Dunphy quote:
"When life gives you lemonade, make lemons and life will be all like "Whaat"

Digimon aiheinen Digivice

Muutama elokuva-aiheinen, eli Disney Pegasus Herkuleksesta sekä toisella sivulla löytyy Ghiblin Ponyo elokuvan hahmon Ponyon kaikki kolme eri muotoa.

Jalassa myös Stitch
Jalassa oleva Candy Candy freesattuna ja korjailtuna!

Leijonakuninkaan Simba, Happy Tree Friends Giggles ja Totoro


marraskuuta 07, 2020

Keto Kolageeni +MCT testissä

 ~ Kaupallinen yhteistyö: Ruohonjuuri ~


Kokeilussa on ollut Puhdistamon Keto Kollageeni + MCT jauhe. Tämä tuote on nimenomaan lihasten kasvuun, reenin tueksi ja proteiinin lähteeksi oiva valinta. 


"Tämä tehotuote tukee muun muassa lihasten kasvua. Siksi se onkin erinomainen treenin tueksi ja sopii täydellisesti myös ketogeeniseen ruokavalioon. Voit lisätä sitä esimerkiksi kahvin tai muun nesteen joukkoon."

Otin tuotteen käyttöön meidän Frisbeegolf kierrokselle. Me kävellään ensin paikan päälle alkulämmöiksi 3km, heitetään rata läpi ja kävellään takaisin. Kylmässä ja usein sateesta märkänä sitä kuluttaakin ihan hyvin lenkin lisäksi. Yli 10km kävelyä on yleensä kävelty, mikä ketolla tuntuukin hiukan enemmän lihaksissa ja fiiliksessä.

Sekoitin jauheen kanssa inasen elektrolyyttijauhetta koska en halua kahta pulloa kantaa mukanani ja pullon täytin vedellä. Juoma oli oiken mukava juoda, teki mieli juoda enemmän ja auttoi kyllä pitkien kävelyiden kanssa! Jauheen oma maku on hyvin neutraali eikä puske täten veden ja elektrolyytin läpi mitenkään. 

Pullo on vaahterasiirapin pullo minkä olen pessyt ja ottanut käyttöön. Kierrätys kannattaa, mutta myös tämmöinen littana pullo on helppo kantaa mukana lenkillä ja tekemisillä. Tämä tuote menee jatkoon ja annan sille suositteluni. Muita käyttötapoja olisi ennen lenkkiä syödä tätä jugurtin tai muun seassa! 

Tätä tuotetta saa Ruohonjuuren sivuilta, tästä linkistä pääset lukemaan tuotteesta lisää:

marraskuuta 04, 2020

Dyr - Eläinoikeus postikortit

 

Eläinoikeuskortit

Tervetuloa joukkoomme uusi rakas tuote! Neljä erilaista eläintenoikeuksista puhuvaa postikorttia. He siirtyvät uuteen osoitteeseen yksin tai erikseen, voit siis poimia oman lempparisi tai ostaa koko setin säästämällä muutaman sentin. 

Itselleni näin eläintenhoitajana on aina eläimet olleet lähellä sydäntä ja olen aina lapsenaki lukenut perheemme kissankin yhdeksi perheenjäseneksi. Eläimet ovat viisaita, persoonallisia ja upeita viattomia otuksia jotka ovat osa yhteiskuntaamme ja luontoamme. Olemme samanvertaisia keskenämme, vaikka ihmisten tapa elää tällä yhteisellä pallolla onkin ollut enemmän tuhoava ja dominoiva - kuin harmoninen. Mutta onneksi voimme myös muuttaa asioita sen sijaan että vain toimimme sokeasti samalla tavalla kuin joskus vuosien alussa. 

Olen lahjoittanut kolmea näistä korteista Eläinsuojelukeskus Tuulispäälle. Voit ostaa kortteja heiltä, tai jopa saada arvontojen yhteydessä tälläisen taideteoksen. Lue lisää Tuulispään toiminnasta täältä: Eläinsuojelukeskus Tuulispää

Tulen aina panostamaan töissäni arvoihini. Jowisfreelife on kuitenkin minun vapaa elämäni missä isossa osassa on ekologisuus sekä ihmisten ja eläinten arvot. Olen super innoissani näistä korteista koska niissä pystyin yhdistämään maalaus intoni arvojeni kanssa. Tämä on ensimmäinen muttei toki viimeinen korttisarja mitä aion tehdä. Tähän alle olen kirjoittanut enemmän tietoa per kortti. 

Osta korttisi suoraan Etsystä: Eläinoikeuskortit



"No Pills"


Suomessa käytetään vuosittain yli satatuhatta koe-eläintä. Tieteen ja tutkimuksen nimissä eläimille aiheutetaan huomattavaa kärsimystä. Koe-eläinten määrää voidaan kuitenkin vähentää eläinkokeettomilla, eettisillä tutkimusmenetelmillä, jotka ovat eläinkokeita luotettavampia, nopeampia ja halvempia.

Koe-eläimiä käyttävät pääasiassa yliopistot, lääketehtaat sekä muut yritykset ja tutkimuslaitokset. Yleisimmät koe-eläimet Suomessa ovat hiiri, kala ja rotta, mutta kokeissa käytetään myös kaneja, marsuja, koiria, sikoja, hevosia, lampaita ja kanoja. Lisäksi suomalaiset yritykset ovat teettäneet apinakokeita ulkomailla. Eläimiä käytetään koe-eläinlaitoksissa myös kasvatukseen ja sellaiseen tutkimukseen, jota ei määritellä virallisesti eläinkokeeksi.
- Animalia

Eläimiä käytetään törkeästi hyödyksi kosmetiikassa sekä lääkeainetutkinnassa. Kun puhutaan siitä onko joku meikkivoide ihoa ärsyttävää tai miten helposti hiuslisäkkeet lähtee kasvamaan uudessa ihossa, en näe että eläinten kuuluisi tästä syystä kärsiä. Eläimiä kuolee näissä testeissä, niille aiheutetaan hermokipua tai juotetaan alkohlia tutkimusten nimissä. Elinoloja rajoitetaan myös niin etteivät esim. rotat mahdu välttämättä venyttelemään häkeissään tai hiiret kiipeämään ja toteuttamaan lajityypillistä käyttäytymistään. 

Eläinkokeet on useassa tilanteessa myös turhia koska testattava eläin reagoi eritavalla kuin ihminen ja täten tietyt reaktiot eivät välttämättä esiinny eläimessä. Kenenkään hiustenlähtöä ei korjata yhdenkään eläimen sielulla. 

Voit vaikuttaa omassa elämässäsi myös esimerkiksi valitsemalla eläinkokeetonta kosmetiikkaa. Paina näistä siirtymällä eri alueiden listoihin: Suomessa, Usassa, Euroopassa.

Voit lukea lisää koe-eläimistä tästä: Koe-eläimet

"No Amusement"


Monet eläinten viihdekäytön muodot aiheuttavat eläimille kärsimystä. Eläimiä käytetään esimerkiksi sirkuksissa, delfinaarioissa, erilaisissa eläinnäytöksissä, eläintarhoissa ja muissa viihdetarkoituksissa niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Suomessa tulisi kieltää villieläinten käyttö sirkuksissa ja delfinaarioissa.
-Animalia

Kuvaan valitsin usean viihdekäytön kahleissa elävän eläimen. Kaukomatkojen kuvat missä ihminen poseeraa tiikerin kanssa tarkoittaa että tämä eläin on huumattu poseeraamaan tähän kuvaan ja että tätä eläintä on pidetty huumattuna varmaan suurinosa hänen elämäänsä. Myös elefanttiajelut on vain vuosien tulos kidutuksesta ja hakaamisesta toimimaan käskyjen alla. Brutaalia menoa mitä ei pitäisi tukea.

Delfiinit eivät kuulu akvaarioihin, kuten eivät myöskään temppuja ruoasta tekevä merileijona kuulu yleisön eteen. Koko eläintarha konsepti on vanhentunut ja siitä olenkin kirjoittanut aikaisemmin. Sirkus on vanhentunut kidutuksen ja viihteen yhtälö missä eläimiä kohdellaan rajulla kädellä, he siirtyvät paikasta toiseen koko ajan ja esimerkiksi villikissat viettävät aviolta ~90% elämästään häkissä. 

Voit vaikuttaa esimerkiksi sillä, että et osta näitä palveluita kohdemaissa missä voi ottaa kuvan tiikerin kanssa tai ratsastaa elefantilla. Myöskin voit skipata Sirkuksen maissa missä eläinten käyttö sallitaan (esim Suomessa). Maat mitkä ovat estäneet villieläinten käytön koknaan on: Hollanti, Belgia, Itävalta, Kroatia, Kreikka ja Malta.

Voit lukea lisää eläimistä viihdekäytössä tästä: Eläinten viihdekäyttö



"No Coat"


Turkiseläimillä on tallella villien lajitoveriensa käyttäytymistarpeet, kuten tarve saalistamiseen, reviirin puolustamiseen, pariutumiseen ja lajille tyypillisten sosiaalisten suhteiden muodostamiseen. Ahtaissa ja virikkeettömissä verkkohäkeissä lähes kaikkien luontaisten käyttäytymistarpeiden toteuttaminen estyy ja turkiseläimet kärsivät käytöshäiriöistä, pelkotiloista ja monista sairauksista.
- Animalia

Nykyaikana ja herran vuonna 2020 ei ole enää mitään tarvetta turkistarhaukselle. Se on ollut joskus ainut tapa selvitä kylmemmissä olosuhteissa kun ihmisen oli pakko lähteä asumaan alueille missä ei selviäisi muuten, oli heille loogista tappaa muutama eläin ruoaksi ja käyttää siitä kaikki hyödyksi - toki. Mutta me emme elä tuota elämää enää, emmehän? Meillä on talot, takat, lämpöpatterit ja Netflix ympäri vuoden. Me ollaan kehitytty yli sen tarpeen että toisen täytyy kuolla jotta voimme selvitä. Lämpimiä vaatteita tehdään ilman turkista ja eliitit selviää ilman hanhenhöyhentyynyjä. 

Ainoa puolusteltava syy mitä kuulee turkistarhaukselle on se, että se on elinkeino. Kuinka monta vuotta meidän pitää vielä hyväksyä kidustus ja eläimenmurha ennekö muistetaan että työ on lopulta vain työ - ja aina voi tehdä jotain muuta. Oli joku puuseppäkin varmaan harmissaan kun ei päässyt enää rakentaa rovioita missä polttaa naisia jotka söi yrttejä, tai ne talonherrat harmissaan kun työvoima saikin ihmisoikeudet ja piti ite oma perse pyyhkiä - Harmi todella. Työ ei ole mikään syy sille ettei systeemi muutu. Etenkin me täällä Suomessa joilla on hyvät opiskelumahdollisuudet voimme opiskella uuden ammatin itsellemme. Mistä olisitkaan kiinnostunut jos tekisit jotain muuta kuin sähköllä tappaisit minkkejä? Vaihtoehtosi ovat auki joten tartu siihen kirjaan ja lue itsellesi uusi elämä, turkiksien aika on ohi. 

Voit vaikuttaa esimerkiksi tukemalla vaateliikkeittä missä turkista ei käytetä, voit olla käyttämättä turkiksia ja osallistua adressien allekirjoitukseen kun ne tilanteet tulee. 

Lue lisää turkistarhaudesta: Turkiseläimet

"No Food"


Tuotantotilat tarjoavat vain harvoin eläimille sellaiset olosuhteet, joissa ne voivat toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Esimerkiksi porsimishäkit, joissa siat eivät pääse kääntymään tai liikkumaan paria askelta enempää, estävät emakoilta myös pesänrakentamisen ja kanssakäymisen porsaiden kanssa, vaikka nämä olisivat emakolle voimakkaita tarpeita. Parsinavetoissa elää noin puolet suomalaisista lehmistä, eivätkä nekään pysty juurikaan liikkumaan suurimpana osana vuodesta.

Eläinjalostus on tehnyt eläimistä niin nopeasti kasvavia ja tehokkaasti tuottavia, että se vaarantaa eläinten hyvinvoinnin. Esimerkiksi broilerien nopea kasvu reilussa kuukaudessa teuraspainokseksi linnuksi aiheuttaa broilereille jalkasairauksia ja sydänvikoja.

Tuotantoeläimille suoritetaan myös monia toimenpiteitä, jotka aiheuttavat niille tarpeetonta kipua. Suomessa saa kastroida porsaat tai nupouttaa eli polttaa sarvenalut vasikoilta ilman rauhoitusta ja kivunlievitystä.

Eläinten systemaattinen tappaminen ruoaksi on turhaa, törkeää sekä erittäin itsekästä. Tuotantoeläinten pitäminen ei ole johtanut pelkästään ihmisten terveysongelmiin vaan myös ilmastonmuutokseen missä elämme. Kaikki se maa mitä käytetään tällä hetkellä tuotantoeläinten ruokkimiseen on pian joko elinkelvotonta tai voitaisiin käyttää suoraan ihmisten ruoan kasvatukseen. Ihminenkin on sekasyöjä eikä todellakaan rakennettu syömään niin paljoa lihaa kuin mitä tänä päivänä ihminen keskimäärin syö. 

Tällä hetkellä pitkänmatkan tavoite olisi saada tehotuotanto tuottamattomaksi, mutta koska sinne on matkaa on eläimillä oltava myös suotavat elintilat ja eläimet kuuluisi nähdä arvokkaina yksilöinä eikä vain "paljonko vie tilaa per neliömetri".

Voit tehdä osasi lisäämällä kasvisruoka päiviä lihaviikkoosi ja siirtymällä kasvisruokavalioon, toivottavasti lopulta myös vegaaniksi / sinne päin. Kaikki on kotiinpäin. 

Lue lisää: Tuotantoeläimet

Osta korttisi suoraan Etsystä: Eläinoikeuskortit



Muut eläintenoikeuksiin liittyvät tuotteeni

#SaveUs kangaskassit

Tämän sarjan aiheena on eläimet ketkä ovat uhanalaisia tai vaaraantuneita ja täten vaarassa hävitä kokoaan. Syinä on usein salametsästys, tilan puute sekä ilmastonmuutos. Kasseilla levitetään tietoa heistä jotka eivät voi uhastaan itse puhua. Kaksipuoleisen kassin toisella puolen on yksi #SaveUs eläin käsinmaalattuna ja uniikkina teoksena, kun taas toiselta puolen läydät tuon infoläjäyksen eläimen tilanteesta. Jokainen työ on käsinmaalattu ja siten on myös odotettavissa erilaisuuksia kassien välillä. 

🌈 Jokaisesta kangaskassista lahjoitetaan järjestölle 5 euroa. Lahjoituskohde on kassikohtainen.
Kultapanda & Mursu kassien lahjoituskohteena on WWF.
Saiga antiloopin kassista menee lahjoitus Saiga Conservation Alliance:lle.
Ahma kassista menee lahjoitus Suomen luonnonsuojeluliitolle, uhanalaisille lajeille (liito-orava, ahma, hömötiainen)


Teen myös makrametöitä missä on kiinni lahjoitus eri kohteisiin. Eri kohteita on Naisten pankki ja Animalia. Tällöin työn kuvauksessa on kerrottu mihin tarkoitukseen raha lahojitetaan. Lue lisää osuudesta: Hyväntekeväisyystyöt ja löydät Facebook-sivultani oman albumin missä on lahjoitus-töitä. 

Olen rakentamassa omia kotisivuja eläintenhoitaja / eläinoikeus puolelle. Sivut ovat vielä kesken, mutta tästä linkistä pääset niitä tutkimaan ja jakamaan.

https://jowisurl.wixsite.com/elaintenhoitaja