Haku

Näytetään tekstit, joissa on tunniste jowisfreelife. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jowisfreelife. Näytä kaikki tekstit

kesäkuuta 27, 2021

Lapset somessa


Me eletään todella uutta aikaa ihmisen historiassa. Me ollaan menty todella lyhyessä ajassa siitä, että tietokone vei huoneen verran tilaa siihen, että kaikilla on taskussa oma tietokone. Sekä kotona mahdollisesti muutamakin. Meillä on myös yhteiskunnallisesti uusi tapa jakaa elämäämme, mikä on some. Some on monelle kuin päiväkirja tai uudenaikainen kuva-albumi. Sinne jaetaan arjen asioita elämästä, lemmikeistä, parisuhteesta, aamukahvista ja kaikesta muusta mikä on yksilölle tärkeää. Joten ei ihmekkään että sinne haluaa myös jakaa lapsestaan kuvia, tapahtumakertomuksia tai videoita. Hauska tapahtuma päivällä tarinaan? Tai leikkipuistohuvitteluista kuvia? Ensiaskeleet, opitaan uimaan, tai muut milestonet tuntuu varmasti siltä että ne joko jakaa - tai mikä pointti koko somessa edes olisi? 

Asia mikä on noussut tästä pinnalle on se, että vaikka lemmikkiäsi ei vahingoita olla somessa, lasta saattaa. Lapsi ei pysty antamaan tietoista suostumusta siihen, että hänestä on kuvia sosiaalisessa mediassa. Paikassa mihin kuvan ladattua se jää sinne käytettäväksi ja löydettäväksi ikuisesti. Lapsi ei vielä tiedä haluaako olla osa sitä vai ei, ja onkin paljon kiistelty siitä, saako vanhemmat päättää tämän lapsen puolesta. 

Jos lapsi kasvaa teini-ikään ja sanoo ettei halua olla somessa, ei ole enää mahdollista poistaa viimeisen 15 vuoden postauksia, tai sitä mitä niillä on jakanut. Kaikki ei ehkä halua että sottasuu-ruokakuvat on nähnyt kaikki naapurin Vesat tai se että opit ite pyyhkimään on nyt joku yleinen tieto sinusta. Jokainen päätös postata, tai olla postaamatta on tietoinen päätös, minkä vanhempi tekee lapsen puolesta. Joku voi kaivata täyttä anonyymeyttä vanhempana mutta ekat 15 vuotta on jaettu tuhansille seuraajille, kun ei voida tietää.

Lapsesta välittäminen ja some

Pro-argumenttina olen kuullut että yksi ystäväni kokisi ettei vanhempi välitä, jos ei ole postannut sinusta, mikä on varmasti yksi näkökulma asiaan. Ehkä ala-aste iässä lapset vertailee some-presenssiään keskenään ja se kenestä ei ole kuvia missään, voi joutua "nobody" leiman alle lasten kiusoittelussa. Tai teini-iässä jos on jo ehkä ennestään kommunikaation puutetta / huonot välit vanhempaan voi tälläinen kuvien puute äidin somessa luoda sellaista kuvaa ettei "äiti välittänyt edes sen vertaa", että aamukahvit ja puutarhan antimet postattiin, muttei minua. Nämä ovat varmasti ihan valideja huolia mitä tulee moderniin kasvatukseen. Emmehän ole tosiaan tätä aikaa ennen eläneet. 

Kuitenkin sitä toivoisi että ensimmäisenä korjataan suhde lapseen, ja kerrotaan ja näytetään hänelle muilla tavoin miten tärkeä ja rakas hän on, eikä somen avustuksella. Opetetaan lapsille ottamaan vastaan ja näyttämään muille rakkautta ja se että rakkaus tulee jostain ihan muualta kuin somen sisällöstä. Opetetaan myös mitä kiusaaminen on, miksi jotkut niin tekee ja miksi emme lähde siihen mukaan. Opetetaan tietoisuutta.

Kuvioihin tulee myös toinen ongelma, jos lapsi on somessa alusta asti. Jossain vaiheessa hän hokaa tykkäyksien tulvan ja feikkiposeeraamisen kuvia varten, jos vanhempi ottaa kuvia silloin kun lapsella ei ehkä ole sellainen olo että tekee mieli poseerata. Tai voi tulla kyttäämään vanhemman kanssa kun tykkäyksiä satelee, mikä on todettu jo teini-ikäisillä alentavan itsetuntoa, kun oma arvo liitetään tykkäysten määrään (NorwegianSciTech). Lapsilla on mielestäni upea viattomuus minkä somen maailma saattaa tuhota, joten miksi aikaistaa tätä.


Yksityinen vs julkinen profiili

Yksityisellä tilillä kuvat, jotka ovat edustavia ja kuvaavat arkea on myös asia erikseen. Jos lasta ei pidetä ällösöpö-sottanaama valossa ja kohdeyleisönä on vain sata lähintä ystävää ja sukulaista, onko se silloin eettisempää? Jos kuvien aiheet ei ole "noloja" tai loukkaavia, ei lapsi välttämättä niistä pahastuisi myöhemmällä iällä. Ja jos oman profiilin aihe on jakaa sitä elämää vain lähimmäisille, ei mene kuvat niin suurelle tuntemattomalle yleisölle. 

Kuvat toki voivat vuotaa nettiin, oli tili yksityinen tai ei. Ja vaikka seuraajia olisi sata, tiedätkö ketä he kaikki ovat? Suosittelen myös katsomaan Netflixistä dokumentin "The Social Dilemma". 

Joidenkin mielestä on ok laittaa vauva-ajalta kuvia ennenkö lapsi alkaa kehittymään ns enemmän itsensä näköiseksi - koska kaikki vauvat näyttää lähes samalta michelinmies kamalta ekan vauvavuoden ajan. Tällä vedotaan siihen että tunnistettavuus ei ole samaa luokkaa kuin esim. kolme vuotiaalla. 

Monelle äiteys on ihan kokopäiväinen työ, eli myös siitä sometetaan, tehdään kaupallisia yhteistöitä lapsiin liittyvien merkkien kanssa ja tavallaan sun lapsi on sun tuote. Tämä voisi lukeutua ehkä molempiin kategorioihin, koska kyseessä ei ole taito, vaan kirjaimellisesti markkinoit lapsesi. Someposeeraus sekä lapselle todella läsnä oleva materialismi olisi negatiivisissa puolissa. Plussana tietty se että voit jakaa vinkkejä, vertaistukea ja sitä "honest" mammamaisuutta somessasi, mikä voi olla iso henkinen voimavara muille vanhemmille - mutta tämäkään ei välttämättä tarvitse lapsen naaman näkymistä. 

Voit ottaa tuotekuvan vauvanpeppurasvasta vaikka niin että lapsi leikkii taustalla leluilla ja kuva on sumeahko muusta kohtaa kuin tästä pyllyrasvapurkista. Esim @aamukahvilla bloggaaja ns "käyttää" vauvaansa hyvin postauksissa ilman että lapsen yksityisyys kärsii.

Seuratuista löytyy monta "mammaprofiilia" missä lapsi on isossa osassa, niissä kuvat on aina ilman kasvoja, ja lapseen viitataan esim "apinana" "nöttösenä" tai "Vempulana" - ilman etunimeä. Tavallaan samaa teen puolisoni kanssa, kun viittaan häneen vain J kirjaimella. 


Oma suhtautuminen

Puolisoni ei ole somessa, eikä halua siellä olla. Minä jaan aika laajasti elämääni somessa mutta pystyn hyvin jakamaan kaiken, vaikken puolisoa someta. Pystyn silti puhumaan siitä missä käyty, mitä lahjoja hankittu, mitä ruokaa tehty jne - ilman että postaan hänestä yhtään mitään. Uskon että teemme saman jos lapsia joskus elämään tulisi (Lue myös: Miksi en halua biologisia lapsia?). Nytkin kummilasten kanssa olen ottanut sellaisen linjan että kasvot eivät näy. Voin ottaa kuvia missä katsomme Pipsa Possua, syömme mustikoita, ollaan puistossa tai syödään jäätelöä ilman että postaan mitään tunnistettavaa. 

Lasten laittaminen someen on mielestäni ok silloin kun ne ei ole tunnistettavissa. 

Voisin kuvitella että jos lapsia tulisi, ottaisin sen tyylisiä kuvia instaan missä saattaa näkyä lapsen käsi, tai kuva metsästä missä lapsi menee edellä - tai sellaisia missä lapsi on osa hetkeä minkä haluan jakaa, ilman että laitan hänen kasvoja sinne. Perheryhmät on sitten Whatsapissa erikseen jos on joku "Niiiinsöpö" kuva minkä haluan jakaa jollekkin perheen ulkopuoliselle - jolloin se on myös verrattavissa vanhaan aikaan kun näytit kyläillessä valokuvia. Tai juurikin näyttää puhelimen galleriasta parhaat aarteet paikanpäällä.

Toisaalta olen kuitenkin vielä ehkä tuon michelinmies-vauva-ajan kanssa samalla linjalla- koska tarvisten vauvaa pitämään vauvoille suunnattuja tuotteitani tuotekuviin. Mutta ehkä tässä puhuu se kuuluisa oma lehmä ojassa argumentti. Toki, en halua enempää näitä kuvia ottaa vaan toivottavasti pärjään niillä mitä kummilapsen kanssa on otettu hänen ollessa ihan vauveli. Ymmärrän sen puolen, että lasten vaatteita tai tarvikkeita on kaikkein tehokkain markkinoida sen lapsen kanssa.

Lapsella on myös yksityisyyteen oikeus siitä hetkestä kun hän syntyy. Hänellä on oikeus koskemattomuuteen, lapsen viattomuuteen ja vapauteen. Hänellä on oikeus päättää mitä hänestä postataan mutta koska ei siihen kykene, vanhemman pitää tehdä se päätös hänen puolestaan. Yleisesti somen kanssa olisi hyvä miettiä se, mitä haluaa jakaa ja miksi. Onko se yksityinen elämänjako paikka läheisille vai tähdätäänkö isompaan profiiliin laajalla yleisöllä? Mitä se on mitä voit - tai haluat tarjota isommalle yleisölle - ja miksi?


Nämä ovat todella tärkeitä kysymyksiä ja ehdottomasti osa nykyaikaista vanhemmuutta. Some on - ja tulee olemaan iso osa syntyvien ja jo kasvavien lasten elämää. Ei pelkästään some presenssi mutta myös se koska lapsi saa oman puhelimen? Jos myöhään, miten siitä kiusatuksi tulemiseen puututaan? Mitkä apit on hyväksyttäviä? Opetetaanko myös kiinnostumaan maailmasta sen ulkopuolella? Käytetäänkö lapseen ja sen mielenkiinnonkohteisiin tarpeeksi aikaa? Jos somen käyttö menee yli, kielletäänkö vai keskustellaanko? Jne. Some on avannut ison arkun vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä ja aiheita ja toivon kaikilla lapsia kasvattaville good luckia tämän modernin kasvatusasian kanssa!

helmikuuta 22, 2019

Tie Your Dreads


Tie Your Dreads

- Jowisfreelife tuote

Yksi ikuinen "ongelmani" rastojen kanssa on niiden sitominen. Ohuet ponnarit repivät ja aiheuttavat rastoihin hiertymiä kun taas pienet ponnarit eivät mahdu takkujen ympärille. Paksut vohvelipompulat toimivat, mutta tuntuu että samat kohdat takuissa alkavat ohentua. Usein nutulla pää myös painaa ja tuntuu että tukistan itse itseäni päänsäryn partaalle. En varmasti ole ensimmäinen joka on kekannut tämän rautalanka systeemin, mutta mighty goose! - Se toimii. Makramee-rautalanka kepit joita kutsun klassisesti nimellä Tie Your Dreads. Näitä vääntelemällä saat laitettua nuttusi huippukuntoon, ja korkalle ponnarille. Omalla kokemuksellani sekä asiakkaiden palautteiden mukaan ei revi tai tukista.

Materiaalina sisällä on ylijäämä raksa-rautalankaa mitä rakennusmestari äitini on kierrättänyt työmailta vuosien varrella. Ne on pesty kemikaalittomalla pesuaineella ja päälle olen tehnyt makrame-köynnöksen. Ei siis mitään askartelukaupan lankaa vaan tukevaa tavaraa. Pituus on kaikissa sama, mutta langan paksuus vaihtelee.

Koot: S, M, L, XL
Tyyli: Snakes & Lahnas
Mitta: noin 43cm, mutta heittelee muutamalla sentillä.
Hinta: 10,00€ kpl (Hinta saattaa päivittyä vuosien kuluessa, katso kotisivut päivitetylle hinnalle)

Kuvissa: Vaalea terra värinen M-Lahna sekä musta L-Lahna

Erikoisuutena äitini tekemiä, virkkatuja retroja Tie your Dreadseja saatavilla! (kuva alempana)

Huom. Kaikki tuotteet löytyy facebookistani, www.facebook.com/jowisfreelife

Siellä myös valmiit tuotteet, jos tilaat värillä mitä ei löydy kotoa, pitää lankaa ensin tilata mikä venyttää saapumis ajankohtaa. =)

Väri vaihtoehdot 

Koolle S: Valkoinen, luonnonvalkoinen, vaaleanruskea, beige, minttu, tummanruskea, vihreä, tummanvihreä, viininpunainen, vaaleanharmaa, harmaa, musta, keltainen, korallinpunainen, punainen, leijonankeltainen, pellavanbeige, laivastonsininen, fuksia, turkoosi, tummanharmaa, petrooli, vaalean punainen, kirkkaansininen.

Koolle M: Valkoinen, luonnonvalkoinen, vaaleanharmaa, punainen, tummanruskea, musta, keväänvihreä, vaalea terra, vaaleanruskea, mimosankeltainen, sininen, sinappi, roosa ja viininpunainen.

Koolle L: Valkoinen, luonnonvalkoinen, vaaleanruskea, kaakao, minttu, tummanvihreä, viininpunainen, vaaleanharmaa, harmaa, musta, leijonankeltainen, pellavanbeige, laivastonsininen, fuksia, turkoosi, tummanharmaa, petrooli, vaalea roosa

Koolle: XL: Musta, pinkki.

Näitä Die Your Dreads takkunaruja on myynnissä myös Kalma Dreads & Inkillä, ja pian myös verkkokaupassa asti.
https://kalmadreads.com/

In English

These wired macrame locksters are a great way to Tie Your Dreads! They can shaped to just hold your
hair, they don't pull it, they don't damage it. Bendable Dread for your messy bun.

For that messy dread look, you need something other than regular ponytails. You need to wrap it in style. You can choose from four sizes, S, M, L, XL and two different kinds; snakes and lahnas.

-Snakes are the twister ones, like the L sized brown one in the pictures, and the S sized yellow one in the pictures.

-Lahnas are the flat ones, like the S sized white one in the pictures and the M sized light terra one in the pictures.

joulukuuta 16, 2018

Hyväntekeväisyys ja makrameet


Jowisfreelife & Hyväntekeväisyys


Oma matka hyväntekeväisyys asioihin on ollut mielestäni kovin hidas ja silti samaan aikaan koen jatkuvasti että kehitystä tapahtuu myös nopeampaa ja nopeampaa. Tällä sivulla on listattuna oma matkani hyväntekeväisyystyön parissa, aktiiviset hyväntekeväisyys tempaukset tai asiat sekä lopuksi myynnissä olevat hyväntekeväisyystyöt & myydyt työt. 

Ensimmäisiä selkeitä hetkiä elämässä hyväntekeväisyyden parissa oli vuonna 2017, kun olin töissä klassisena kadulla pysäyttävänä feissarina, helmikuusta eteenpäin, eli kylmimmän ajan vuodesta, hence the thick clothing!

"Kylmän kangistaessa jäseniäni tajuan, että ei feissaaminen ole helppoa hommaa. Työ selvästikin kasvattaa luonnetta. Huomasin, että naiset ovat keskimäärin kohteliaampia ja hymyilevät varainhankkijoille enemmän kuin miehet." 
Pääset lukemaan koko jutun painamalla tästä.
Vaikka kyseessä oli työ, koin että aihe oli hyvin tärkeä ja ainoita asioita minkä tähden ihmisiä kehtaan kadulla pysäyttää. Keräsimme lahjoittajia Syöpäsäätiölle. Kaduilla feissatessa tuli käytyä monta hienoa keskustelua, kuultua monta kaunista sekä surullista tarinaa ja kerättyä iso kasa kuukausilahjoittajia, kiitos jokaiselle. Nämä päivät ovat jo takana, eikä itselle paras tapa auttaa ollut kuitenkaan tuo face two face toiminta. Opin paljon, tein paljon ja olen kiitollinen tuosta ajasta elämässäni.

Lue koko kokemus feissauksesta täältä: Tulossa.


Feissauksen jälkeen olen ollut mukana Naisten Pankin hyväntekeväisyyskävelyissä, käynyt Animalian kouluvierailukoulutuksen, Luonto-Liiton Itämeri koulutuksen ja muuttanut monia asioita omassa elämässäni, kuten sivun alaosassa olevat hyväntekeväisyystyöt. Tällä hetkellä olen Maukula ry:n vapaaehtoisena, mutta vain tuotelahjoittajana pandemian takia. Minulle voi myös toimittaa kissantarvikelahjoituksia ja toimitan ne Maukulalle. Näitä voit lahjoittaa: Miten voin auttaa?

Olen ollut vapaaehtoisena myös Eläinsuojelukeskus Tuulispäällä ja tavoitteena onkin suunnitella sinne ihan oma makrametyölinja ja heille oma kuosi. Olen myös WWF:n öljyn torjunta joukoissa. Lue koko juttu täältä: WWF Öljyntortjuntajoukot


Hyväntekeväisyys makrametyöt


Teen muiden töideni lisäksi hyväntekeväisyys-töitä, mistä lähtee aina mainittu summa, mainittuun kohteeseen. Näin pääset lahjoittamaan rahallisen lahjoituksen, sekä saat kotiisi kauniin työn!

Olen kerännyt lahjoituskohteisiin useamman vaihtoehdon, kenen toiminnan tueksi töitä teen. Mitä useampi kohde, sen enemmän voimme saada aikaiseksi! Naisten pankki kirjoitti jutunkin minusta ja meidän yhteistyöstä! Jutun pääset lukemaan painamalla tästä.
"Luonnonläheisyys ja tuotteiden kauneus saivat Jonna Sihvosen aloittamaan muutama vuosi sitten makramee-seinäkoristeiden, riimujen ja shamaanirumpujen valmistuksen. Sihvonen myy tuotteita Jowisfreelife -tuotenimellä ja luovuttaa osan myyntituotosta Naisten Pankille." 
Lue myös: Melkein kuuluisa muita lehtijuttuja varten!

Pitkään mietin miten voisin töitteni kautta auttaa, ja antaa takaisin. Kunnes kekkasin, että voin yhdistää makrametyöt (tai miksipä ei muutkin työt) sekä lahjoittamisen. Täällä myynnissä olevat työt ovat hyväntekeväisyystöitä ja niistä menee ilmoitettu euro määrä - ilmoitettuun kohteeseen. Kohteita on mm. Animalia, Oikeutta eläimille, Naisten Pankki, Maukula ry ja Eläinsuojelukeskus Tuulispää. Voit myös tilata räätälöidyn kohteen itsellesi missä hintaluokassa vain (s-xl), mille kohteelle vain, millä lahjoitusummalla vain. Kaikki on mahdollista.

Tutustu lisää hintaluokkiin: Makrameen hintaluokat
Itsellesi saat itse työn, sekä söpön todistuksen ansiostasi tehdystä lahjoituksesta.

 Myydään tällä hetkellä



Trinity
Trinity on suurikokoinen makrametyö, minkä pääväreissä on luonnonvalkoinen sekä harmaan eri sävyjä. Sen sivuja koristaa lyhyet makrameripset ja symmetrisesti asettuva muoto tekee kokonaisuudesta kauniin, täyteliään ja syvän. Työllä on kokoa noin 97 cm x 97 cm plusmiinus pari senttiä. Työssä on käytetty Paulina punoskudetta, mopparia, chunkymoppia sekä minimoppia mitkä ovat 80% kierrätyspuuvillaa. Siinä on myäs käytetty kierrätettyä lankaa mitä kerään trimmatuista töistä jottei mitään menisi hukkaan. Olen kerännyt kepin Tampereelta ja onkin kaunis (terve) luonnon oksa.

Tästä työstä lahjoitan 10€ Animalialle eläintenoikeustyöhön.
Hinta: 290,00€


Pride of Will
Täydellisessä maailmassa meidän ei täytyisi taistella tasa-arvoisuuden vuoksi, tai ihmisoikeuksien vuoksi. Voisimme antaa kaikkien kukkien kukkia rauhassa & puuttumatta muiden onneen. Mutta me emme elä täydellisessä maailmassa joten taistelemme sen saavuttamiseksi. Tämä (valikoimassa pysyvä) työ nimeltä Pride of Will on omistettu yhdelle parhaalle ystävälleni. Olet upea, olet rohkea & olet inspiraatio. Kiitos että olet elämässäni ❤️🧡💛💚💙💜

Bundle / Kimppu: Jos ostat Bundle vaihtoehdon, sinulle tulee kolme Pride of Will sateenkaari-amppelia sekä lähetän lahjoituksen työstä arvoltaan 10,00€ Helsinki Pridelle, sateenkaarierityiseen nuortentyöhön. Myöskin kun puhutaan läpinäkyvyydestä, aina kun näemme "Willn" kanssa vien hänet syömään mun piikkiin koska hän on Båst <3

Hinta: 1 kpl 21,00€ - 3 kpl 60,00€
Lue lisää: Pride of Will


Pride of Minievie
Uskon että erilaisten ihmisten tunteminen nuorella iällä vaikuttaa siihen miten avoin ihmisestä kasvaa. On paljon asioita joita pidetään "normaalina" minkä on muututtava. Normaali, on se että me kaikki saamme olla mitä olemme, elää miten elämme - ilman väkivaltaa, uhkailuja, kiusaamista tai syrjintää. Oletuksien rikkojaksi tarvitaan vahvoja persoonia jotka jaksavat taistella tuulimyllyjä vastaan myös vastoinkäymisissä - Onneksi heitä löytyy. Valitettavasti moni menettää henkensä liian varhain ja sen takia tietoisuutta on tärkeä lisätä.

Minievie on miniversio Pride of Evie työstä, lue siitä lisää täältä: Pride of Evie. 
Tästä työstä lähtee 20€ lahjoitus Helsinki Pridelle. 
Hinta: 150,00€
Osta Etsystä: Pride of Minievie


Pride of Alex
Pride of Alex. Tämä viisivärinen pystykuviollinen makrametyö on kolmas Pride of-työni. Sen kolme ensimmäistä väriä 🤍💗💙 ovat transsukupuolten lipusta, kun taas 🤎🖤 kuvaavat värillisiä ihmisiä sekä ihmisiä ketkä ovat kuolleet Aidsista.

"Brown and black stripes represent people of color and people who have died from AIDS, while the white, pink, and blue are colors from the transgender flag. The flag was seen flying over the Massachusetts State House in Boston in honor of the cancelled in-person 2020 Pride Parade".

Mitat 60cm x 40cm - Yksi valmiina
Hinta: 100,00€
Lahjoitus: 10,00€ Helsinki Pridelle


(BLM) Angela Bois
Epätasapainoisessa maailmassa eläminen on usein tuskallista. Pallomme kärsii ekologisesti, taloudellisesti, ruoka- ja juoma varoista sekä tasavertaisuudesta. Täällä kärsii eläintenoikeudet sekä ihmisoikeudet. On etenkin yksi paikka missä inhimillisyys on kärsinyt jo vuosisatoja ja jatkaa epäreiluuttaan. 

Mulle on kaikki yllä mainitut asiat on tärkeitä ja kuuluu etiikkaan minkä mukaan elän ja teen töitä. Mietin pitkään mikä olisi paras tapa nostaa BLM esiin tässä lähteessä ja päätin tehdä musta-harmaita makrame töitä vakituiseen myyntiin. Mustanlangan synkkyys kertoo epätasapainosta. Jokainen työ on tilattavissa tilaustyönä eli työt eivät poistu valikoimasta. En ota kantaa BLM liikkeeseen, poliisien hakkaamiseen tai äärilleen vietyihin tekoihin, vaan epätasa-arvoon mikä näkyy yhä maailmassamme.

Kolme eri työtä joista kaikista lähtee erilliseen kohteeseen lahjoitus.

Hinta: 66,00€
Lue koko juttu: Angela Bois Makrametyöt


Hagalaz
Hagalaz on luonnonvalkoinen, kuusenjuureen muodostettu makrameetyö. Se on ohut ja pitkä, ja sen keskellä roikkuu kaksi shamaanikiekkoa. Luonnonläheinen, juurioksa on Suomen metsästä. Tämän työn tuotosta 10€ menee Hope:lle.

HOPE – Yhdessä & Yhteisesti ry on suomalainen hyväntekeväisyysyhdistys, joka avustaa vähävaraisia lapsiperheitä sekä huostaanotettuja ja laitoksissa asuvia lapsia useassa Suomen kaupungissa.

Sinulle tulee itse työ, sekä kortti mikä kertoo päivän hyvän työsi.
Hagalaz nimi tarkoittaa raekuuroa sekä muutosta.
Se tulee kuin raekuuro ja ravistelee vanhat rakenteet hajalle. Riimu haastaa katsomaan omiin silmiin ja tunnistamaan ja muuttamaan tuhoavat tekijät.  
Hinta: 53,00€ sis alv


Tiwaz
Tiwaz on lila pitkä makramee, jonka luonnonpuuta koristaa yksi ilveksenpentu. Tämän työn tuotosta 10€ menee Suomen Eläinsuojeluun SEY:lle.

SEYn toiminnan kohteena ovat kaikki eläinlajit: tuotantoeläimet, harraste-eläimet, lemmikit, koe-eläimet, turkiseläimet ja luonnonvaraiset eläimet. Toiminta-ajatuksena on suojella parhaalla mahdollisella tavalla eläimiä kivulta, tuskalta, kärsimykseltä, pelolta ja haitalta.

Sinulle tulee itse työ, sekä kortti mikä kertoo päivän hyvän työsi. Tiwaz nimi tarkoittaa soturia. Se on voiton ja menestyksen riimu, tuo mukanaan oikeuden ja puolustaa oikeudenmukaisuutta. 
Hinta: 55,00€, 25,00€ (Ilves puuttuu)


Dagaz
Dagaz on pieni, musta makrameetyö minkä sisään on taiteiltu turkoosi unisieppari. Materiaalina on käytetty Mopparia joka on valmistettu kierrätyspuuvillasta (sis. 25 % akryylia). Unisieppari on kierrätetty.

Tämän työn tuotosta menee 10 euroa Naisten Pankille. Naisten Pankki on vapaaehtoisten verkosto, joka kerää varoja kehitysmaiden naisten toimeentulon parantamiseksi kestävän kehityksen periaattein. 
Hinta: 34,00€

Dagaz riimu valaisee päivän ja pimentää yön. Se on itsessään paradoksi, jonka valossa vaihtoehdot tuntuvat äärimmäisiltä. Kompromisseja on vaikea löytää. Daeg tuo parhaimmillaan elämään keskikesäisen auringon ja yöttömän yön huumaavan juhlan.


Myydyt tuotteet

Lisään tänne alas kaikki myydyt hyväntekeväisyystyöt jotta kaikki nämä ihanat työt pysyvät muistoissamme ja jos joku toivoo samankaltaista työtä kuin mikä löytyy valmiista töistä - voi täältä näyttää esimerkkiä!



ATATIANA
Tästä työstä lahjoitettiin 10€ kohteelle Imkaan.

Atatianan naapurit ilmoittivat poliisille että hänen etuovensa oli auki, poliisit tulivat paikalle ja ampuivat Atatianan hänen ikkunansa läpi kotonaan, kahdeksan vuotiaan siskonpojan edessä

ATATIANA työstä lähtee lahjoitus Imkaalle. Imkaa keskittyy briteissä naisten olosuhteisiin ja ehkäisemään väkivaltaa etenkin naisia ja lapsia kohtaan. 
Lue lisää: imkaan.org.uk sekä Goldengiving Imkaan
Lue lisää: Angela Bois


Pride of Evie
Tästä työstä lahjoitettiin 20€ Pride of Helsingille.

Uskon että erilaisten ihmisten tunteminen nuorella iällä vaikuttaa siihen miten avoin ihmisestä kasvaa. On paljon asioita joita pidetään "normaalina" minkä on muututtava. Normaali, on se että me kaikki saamme olla mitä olemme, elää miten elämme - ilman väkivaltaa, uhkailuja, kiusaamista tai syrjintää. Oletuksien rikkojaksi tarvitaan vahvoja persoonia jotka jaksavat taistella tuulimyllyjä vastaan myös vastoinkäymisissä - Onneksi heitä löytyy. Valitettavasti moni menettää henkensä liian varhain ja sen takia tietoisuutta on tärkeä lisätä.

Lue lisää: Pride of Evie


Uruz 
Tämän työn hyväntekeväisyys osuus oli 10 euroa Roosa Nauha kampanjaan. 

Roosa nauha on Syöpäsäätiön kampanja, jolla tuetaan kotimaista rintasyöpätutkimusta. Siinä kerättyjä varoja ohjataan myös potilaille ja omaisille tarjottavaan neuvontaan.
Roosa Nauha kampajan tukemiseksi voit tilata itsellesi esim. pinkin makrametyön, mitä tahansa hintaluokkaa. (s-xl)

Uruz symboloi alkukantaista voimaa, kesyttämätöntä potentiaalia ja yhteyttä maahan sekä omaan seksuaalisuuteen. Uruz kehottaa tutustumaan avoimin silmin omiin valo- ja varjopuoliin, vietteihin ja vaistoihin. Riimu liittyy myös terveyteen ja jaksamiseen.


Sowilo
Tästä työstä on lahjoitettu 10 euroa Animalialle.

Sowilo on iso sinapinkelta-valkoinen kettutyö. Sitä koristaa kaksi kettuhahmoa, istuen luonnonoksalla. Tämän työn tuotosta 10€ menee Animalialle.
Animalian tavoite on eläinten oikeuksien tunnustaminen sekä eläinten hyvinvoinnin parantaminen yhteiskunnassamme
Sinulle tulee itse työ, sekä kortti mikä kertoo päivän hyvän työsi.

Nimensä Sowilo, tarkoittaa aurinkoa sekä iloa. Sowilo johdattaa valosta varjoon, ja jalostaa mielen positiivisia puolia.


Nauthiz 
Tästä työstä on lahjoitettu 10 euroa Naisten Pankille.

Nauthiz on värikäs, femiininen makrametyö. Sen tukipilarina toimii pala Suomalaista puuta, mikä on saanut metsässä luonnollisen kuvioinnin kaarnan alla.

Naisten Pankki kerää varoja kehitysmaiden naisten toimeentulon parantamiseksi. Varoilla tuetaan naisten ammatti- ja yrittäjäkoulutusta, työkalujen ja materiaalin hankintaa sekä naisten oikeuksien ja aseman parantamista.

Nauthiz-riimu liittyy elämän perusasioihin ja ihmisen alitajuntaan. Laajempi kehitys on mahdollista vasta, kun perusasiat on turvattu. Mikä elämänalue tarvitsee tasapainoon saattamista? Millaisia tarpeita olet laiminlyönyt?


Arktinen
Tästä työstä on lahjoitettu 10 euroa SEY:lle.

Sen luonnonoksaa koristaa kaksi kierrätettyä naalia, vanhempi sekä tämän pentu. Alempi kerros on kylmän valkoinen makramekerros, ja päällä lämpimän luonnonvalkoinen. 

Keskellä arktisuutta esiin tuova mintunvihreä vivahde.

SEYn toiminnan kohteena ovat kaikki eläinlajit: tuotantoeläimet, harraste-eläimet, lemmikit, koe-eläimet, turkiseläimet ja luonnonvaraiset eläimet. 

Toiminta-ajatuksena on suojella parhaalla mahdollisella tavalla eläimiä kivulta, tuskalta, kärsimykseltä, pelolta ja haitalta.

 

Raidho
Tästä työstä lahjoitettiin 5,00€ Hope:lle.

Riimu Raidho kertoo että edessä koittavat uudet seikkailut joko konkreettisen matkan tai uuden alun muodossa. Heitä Raidho tienristeyksessä ja se näyttää sinulle oikean polun. Raidho symboloi myös ohjattua muutosta.

Työ on pieni, söpö sekä värikäs. Oksa on kaatuneen kuusen juuri, mikä on pesty sekä harjattu. Oksaa koristaa kierrätetty Ponyo-hahmo.

HOPE – Yhdessä & Yhteisesti ry on suomalainen hyväntekeväisyysyhdistys, joka avustaa vähävaraisia lapsiperheitä sekä huostaanotettuja ja laitoksissa asuvia lapsia useassa Suomen kaupungissa.


Fehu
Tästä työstä lahjoitettiin 10,00€ Animalialle.

Kuusen oksalla tähystää pieni possu-figuuri ja sen alle helmaksi muodostuu makramee verho. Työ on aika kookas, väreinä vaalea roosa sekä luonnon valkoinen. Lankana PAULINA punoskude. Se on Eko-puuvillaa (80 % kierrätyspuuvilla, 20% polyesteri), ja värjätty jämäpaloja käyttäen, ei siis vettä tuhlaten.

Tämän työn tuotosta 10 euroa menee Animalialle taisteluun tuotantoeläinten puolesta. Animalian tavoite on eläinten oikeuksien tunnustaminen sekä eläinten hyvinvoinnin parantaminen yhteiskunnassamme.

Riimu Fehun avainsanat ovat karja sekä maallinen omaisuus. Karja oli ennen vaurauden merkki. Se merkitsi turvattua tulevaisuutta ja rikkautta. Tämä työ muistuttaa siitä miten ajat muuttuvat.

marraskuuta 21, 2018

Todella Pure!

Kun tarjotaan jo nimessä tietynlainen vihreys, oletat sen pitävän paikkansa. Puressa yli 50% tuotteista on luomua, kaikkea ihanaa teetä ja kahvia maailman makujen sylistä, tuotantolinjoja missä jokaista työntekijää on kunnioitettu tarpeeksi normaaliin toimeentuloon asti sekä vihreitä tuotteita mistä en ollut ennen kuullutkaan. Tämä on aina ollut tunnelmani Punnitse & Säästä ketjuista sekä siis nykyisistä it's pure kaupoista.
Kerkesin kuitenkin hämmentymään hetkeksi, kun punnituspusseihin oli ilmestynyt muoviset kurkistusikkunat. Mietin että toki, kurkistusikkuna auttaa myyjää tunnistamaan mikä kymmenistä tuotteista mahtaa olla sisällä, ja näpytellä kilohinnan sitä kautta (mikä on jo itsessään uskomaton supervoima) mutta nyt kuitenkin tässä todella vihreässä ketjussa, on muovi-ikkuna.

Yleisimmin olen kuitenkin todella sosiaalinen kaupassa kävijä, joten juttelimme siinä sitä sun tätä pallivahasta sekä suolattomista pistaasipähkinöistä ja kysäisin ikkunoista. Ne on siis biohajoavaa muovia, täysin heitettävissä kompostiin. Ei hätää!

Jossain vaiheessa itse pusseihin tulee toivottavasti tuo infoteksti myös, mutta vielä tällä hetkellä asia on kovin pimennössä. Halusin siis käyttää tämän Tullintori-kahviteluni kirjoittaakseni asiasta, koska mitä siis opimme? Eko kauppamme on yhä todellakin eko-kauppa, muovi on biohajoavaa ja pallivaha auttaa hinkkaukseen. Päivä pilvessä, lähetään vetää pulkkaa. 


Lue myös: Ekotasot - yksi
Kiinnostaako tavat auttaa? Kiinnostaako tavat parantaa omaa elämääsi ekologisempaan suuntaan? Ylempi kirjoitus kertoo tason yksi tavoista vaikuttaa omassa elämässäsi.

Sivun laidasta saat lisättyä itse sähköpostilistalle! Saat ilmon aina uudesta blogijulkaisusta!

marraskuuta 11, 2018

Jälleenmyyjät & Jälleenmyyjille


 Mahdolliset jälleenmyyjät suunnatkaa katseenne tännepäin! 


Kiitos. Jowisfreelife etsii aktiivisesti tuotteilleen jälleenmyyjiä. Valikoima sopii monenlaiseen shoppiin lahjatavaraliikkeistä - sisustuskauppoihin. Työt sopivat tuliaisiksi koska käytössä suomalaista materiaalia, sekä todella shamaaniset, skandinaaviset juuret. Isommat työt sopivat rusticin, boheemin, minimalismin sekä luonnollisen sisustuksen kokonaisuuteen.

Etsimme myös kahviloita, minne viedä töitä esille. Kaikenlainen yhteistyö on siis plussaa! Tuote listoja selatessa sivun ylälaidasta huomaat niiden sopivan upeasti monenlaiseen liikkeeseen myytäväksi. Jos olet kiinnostunut saamaan tuotteita myyntiin, otathan yhteyttä:

Tuotteitani pääset ostamaan jo seuraavista sijainneista: 



Kolmas silmä


Luonnonpakanan tuotteiden tekijä Kolmas Silmä on luontohenkisyyteen ja luontoperäiseen mystiikkaan erikoistunut pienyritys. Kolmas Silmän toimialoja ovat kirjoittaminen, puutöiden ja kulttuurikädentöiden suunnittelu, valmistus ja myynti, luontoyhteysohjaus, e-kirjojen kustantaminen, taittaminen sekä luontovalokuvaus.

Jowilta on One-of-a-kind Shamaanikivet myynnissä Kolmannella Silmällä. Jokaisessa on aurinkokeskeinen maailmankuva sekä tärkeät unien piirteet eli yöpymispaikka, metsä, koira sekä shamaani joka tuo kaiken eloon.


Herra Hieroja

Näsilinnankatu 34, 33200 Tampere

Tampereen paras hieroja on laittanut seinilleen Jowisfreelifen töitä! Paikalta löydät 1-3 makrametyötä ja jos näet jonkun minkä haluat kotiisi viedä niin laita minulle / Teemulle viestiä - tai heti viedä paikanpäältä sen pois! Aulassa myös luettavana jowisfreelife:n tuote-esittely!

JuliaMirjam / Darkside Ink


Julia on takkutaituri / tatujoija Seinäjoella keneltä on mahdollista ostaa Takkunuttu -kirjaani.

Marcela Helsingius


Marcela on yksityishenkilö joka osaa loihtia takkuja maailmaan - häneltä saat ostettua Takkunuttu- kirjaani.


Marras Dreads

Satamakatu 17 LH 7

Marras on Tampereella toimiva takkuihin erikoistunut yhden naisen alternative-henkinen pienyritys. Verkkokaupan valikoimasta löydät aitohius- ja kuitutakkujen lisäksi paljon oheistuotteita kuten koruja, wrappeja, asusteita, käsityötuotteita ja huoltovälineitä.

Custom aitohius- ja kuitulisäkkeitä voi tilata joka toinen kuukausi ennakkotilauspäivänä. Paikalla jowin tuotteista makrametakkuponnareita, Mytho-juomapulloja, makrametöitä sekä Takkunuttu-kirjaa. 

Flowers of your life

p. 0445253532

Tilauskukkasidontaa juhliisi, kukkakurssit, teemapäivät, juhlasuunnittelua, tilakoristelua yksilöllisesti sekä asiakasystävälliseen hintaan. Upeita kukka-asetelmia, todellista luovaa silmää, suositteluni.
Kyröskoskelta 60km:n säteellä toimitus tai nouto.

Paikan päällä on jowilta myynnissä amppeleita, erilaisia, erikokoisia sekä erivärisiä. Voit ostaa tuotteen shopista, tai inspiroituneena laittaa viestiä!

Amppeleista lisää voit lukea tästä blogipostauksestani: Amppeleita maailmalle

Metkunen

Tuomiokirkonkatu 36, 33100 Tampere

Metkunen on uuden ajan karnevaalikauppa ja vuokraamo, joka lähtee rohkeasti muuttamaan juhlakulttuuria entistä näyttävämpään suuntaan ja tekemään arjestakin värikkäämpää. Metkusen valikoimista löydät naamiaisasut ja asusteet monenlaisiin käyttötarkoituksiin, laadukkaat maskeeraustarvikkeet, vuokrattavat juhlakoristepaketit, suorastaan eeppiset bilevermeet sekä monenlaista muuta metkaa. 

Paikalta löytyy paljon käsityöläisten töitä, jowilta löytyy värikkäitä amppeleita, "asunnossa lemmikkieläimiä" -kylttejä, eläinaiheisia kangaskasseja sekä iso seinätyö.

Qii Souvenier Shop


Souvenier Shop & Kivikauppa Qii myy Suomalaista ja etenkin Lappi-teemaista käsityötä sekä lahjatavaraa. Tiloista löytyy täysi suolakivihuone sekä kauniita eri lajien kiviä. 

Jowin tuotteita löytyy myös paikalta. Mm. Nämä shamaanikuvioidut pannunaluset, kivet sekä pari rumputauluakin. Piipahda paikalle osoitteessa: Hämeenpuisto 17-19 B, 33210 Tampere (huom covid)


Laitapuoti - Galleria Rajatila


Hämeenpuisto 10, 33210 TAMPERE

Galleria Rajatilan yhteydessä toimivasta Laitapuodista löytyy laaja valikoima oma- ja pienkustanteisia julkaisuja runoista sarjakuviin. Monipuolinen kattaus elää tarjonnan ja sesonkien mukaan, ja monista teoksista on toteutettu vain pieniä painoseriä.

Puoti on siis oiva paikka käväistä galleriavierailun yhteydessä, tai vaikkapa kun etsinnässä on ainutlaatuinen lahja ystävälle.

Puodista löydät Takkunuttu kirjan sekä Eläinoikeuspostikortit.

Maukula Ry


Maukulan toiminta Tampereella on todella tärkeää ja olen iloinen että olen osa sitä. Koronan aikana ollaan pidetty rajoituksita kiinni joten oma osuuteni tän vuoden puolella on ollut lähinnä arpapalkintojen tekemistä ja lahjoitusta - mutta kaikki kannamme sen korren minkä voimme. Näyttelyiden aikaan voit ihailla töitäni tämän ikkunan läpi sekä tietty jos olet kiinnostunut, hakea itsellesi näyttelypaikkaa ikkunasta! 

Vaikka näyttely tuleekin jossain vaiheessa loppumaan, jatkuu yhteistyö eli voit löytää jowin tuotteita arpapalkintojen joukosta sekä kauttani lahjoittaa kissoille tavaraa!




Muut Tuotteet!


Tuotteitani on hankittavana tai nähtävänä myös muualla kuin jälleenmyynnissä. Olen lahjoittanut kortteja Eläinsuojelukeskus Tuulispäälle sekä erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin. 

Aktiiviset tapahtumat kuten näyttelyt sekä markkinat löydät parhaiten Facebookista mutta yritän päivittää myös Tapahtuma osioo: Tapahtumat