Lapset somessa

Me eletään todella uutta aikaa ihmisen historiassa. Me ollaan menty todella lyhyessä ajassa siitä, että tietokone vei huoneen verran tilaa siihen, että kaikilla on taskussa oma tietokone. Sekä kotona mahdollisesti muutamakin. Meillä on myös yhteiskunnallisesti uusi tapa jakaa elämäämme, mikä on some. Some on monelle kuin päiväkirja tai uudenaikainen kuva-albumi. Sinne jaetaan arjen asioita elämästä, lemmikeistä, parisuhteesta, aamukahvista ja kaikesta muusta mikä on yksilölle tärkeää. Joten ei ihmekkään että sinne haluaa myös jakaa lapsestaan kuvia, tapahtumakertomuksia tai videoita. Hauska tapahtuma päivällä tarinaan? Tai leikkipuistohuvitteluista kuvia? Ensiaskeleet, opitaan uimaan, tai muut milestonet tuntuu varmasti siltä että ne joko jakaa - tai mikä pointti koko somessa edes olisi? 

Asia mikä on noussut tästä pinnalle on se, että vaikka lemmikkiäsi ei vahingoita olla somessa, lasta saattaa. Lapsi ei pysty antamaan tietoista suostumusta siihen, että hänestä on kuvia sosiaalisessa mediassa. Paikassa mihin kuvan ladattua se jää sinne käytettäväksi ja löydettäväksi ikuisesti. Lapsi ei vielä tiedä haluaako olla osa sitä vai ei, ja onkin paljon kiistelty siitä, saako vanhemmat päättää tämän lapsen puolesta. 

Jos lapsi kasvaa teini-ikään ja sanoo ettei halua olla somessa, ei ole enää mahdollista poistaa viimeisen 15 vuoden postauksia, tai sitä mitä niillä on jakanut. Kaikki ei ehkä halua että sottasuu-ruokakuvat on nähnyt kaikki naapurin Vesat tai se että opit ite pyyhkimään on nyt joku yleinen tieto sinusta. Jokainen päätös postata, tai olla postaamatta on tietoinen päätös, minkä vanhempi tekee lapsen puolesta. Joku voi kaivata täyttä anonyymeyttä vanhempana mutta ekat 15 vuotta on jaettu tuhansille seuraajille, kun ei voida tietää.

Lapsesta välittäminen ja some

Pro-argumenttina olen kuullut että yksi ystäväni kokisi ettei vanhempi välitä, jos ei ole postannut sinusta, mikä on varmasti yksi näkökulma asiaan. Ehkä ala-aste iässä lapset vertailee some-presenssiään keskenään ja se kenestä ei ole kuvia missään, voi joutua "nobody" leiman alle lasten kiusoittelussa. Tai teini-iässä jos on jo ehkä ennestään kommunikaation puutetta / huonot välit vanhempaan voi tälläinen kuvien puute äidin somessa luoda sellaista kuvaa ettei "äiti välittänyt edes sen vertaa", että aamukahvit ja puutarhan antimet postattiin, muttei minua. Nämä ovat varmasti ihan valideja huolia mitä tulee moderniin kasvatukseen. Emmehän ole tosiaan tätä aikaa ennen eläneet. 

Kuitenkin sitä toivoisi että ensimmäisenä korjataan suhde lapseen, ja kerrotaan ja näytetään hänelle muilla tavoin miten tärkeä ja rakas hän on, eikä somen avustuksella. Opetetaan lapsille ottamaan vastaan ja näyttämään muille rakkautta ja se että rakkaus tulee jostain ihan muualta kuin somen sisällöstä. Opetetaan myös mitä kiusaaminen on, miksi jotkut niin tekee ja miksi emme lähde siihen mukaan. Opetetaan tietoisuutta.

Kuvioihin tulee myös toinen ongelma, jos lapsi on somessa alusta asti. Jossain vaiheessa hän hokaa tykkäyksien tulvan ja feikkiposeeraamisen kuvia varten, jos vanhempi ottaa kuvia silloin kun lapsella ei ehkä ole sellainen olo että tekee mieli poseerata. Tai voi tulla kyttäämään vanhemman kanssa kun tykkäyksiä satelee, mikä on todettu jo teini-ikäisillä alentavan itsetuntoa, kun oma arvo liitetään tykkäysten määrään (NorwegianSciTech). Lapsilla on mielestäni upea viattomuus minkä somen maailma saattaa tuhota, joten miksi aikaistaa tätä.

Yksityinen vs julkinen profiili

Yksityisellä tilillä kuvat, jotka ovat edustavia ja kuvaavat arkea on myös asia erikseen. Jos lasta ei pidetä ällösöpö-sottanaama valossa ja kohdeyleisönä on vain sata lähintä ystävää ja sukulaista, onko se silloin eettisempää? Jos kuvien aiheet ei ole "noloja" tai loukkaavia, ei lapsi välttämättä niistä pahastuisi myöhemmällä iällä. Ja jos oman profiilin aihe on jakaa sitä elämää vain lähimmäisille, ei mene kuvat niin suurelle tuntemattomalle yleisölle. 

Kuvat toki voivat vuotaa nettiin, oli tili yksityinen tai ei. Ja vaikka seuraajia olisi sata, tiedätkö ketä he kaikki ovat? Suosittelen myös katsomaan Netflixistä dokumentin "The Social Dilemma". 

Joidenkin mielestä on ok laittaa vauva-ajalta kuvia ennenkö lapsi alkaa kehittymään ns enemmän itsensä näköiseksi - koska kaikki vauvat näyttää lähes samalta michelinmies kamalta ekan vauvavuoden ajan. Tällä vedotaan siihen että tunnistettavuus ei ole samaa luokkaa kuin esim. kolme vuotiaalla. 

Monelle äiteys on ihan kokopäiväinen työ, eli myös siitä sometetaan, tehdään kaupallisia yhteistöitä lapsiin liittyvien merkkien kanssa ja tavallaan sun lapsi on sun tuote. Tämä voisi lukeutua ehkä molempiin kategorioihin, koska kyseessä ei ole taito, vaan kirjaimellisesti markkinoit lapsesi. Someposeeraus sekä lapselle todella läsnä oleva materialismi olisi negatiivisissa puolissa. Plussana tietty se että voit jakaa vinkkejä, vertaistukea ja sitä "honest" mammamaisuutta somessasi, mikä voi olla iso henkinen voimavara muille vanhemmille - mutta tämäkään ei välttämättä tarvitse lapsen naaman näkymistä. 

Voit ottaa tuotekuvan vauvanpeppurasvasta vaikka niin että lapsi leikkii taustalla leluilla ja kuva on sumeahko muusta kohtaa kuin tästä pyllyrasvapurkista. Esim @aamukahvilla bloggaaja ns "käyttää" vauvaansa hyvin postauksissa ilman että lapsen yksityisyys kärsii.

Seuratuista löytyy monta "mammaprofiilia" missä lapsi on isossa osassa, niissä kuvat on aina ilman kasvoja, ja lapseen viitataan esim "apinana" "nöttösenä" tai "Vempulana" - ilman etunimeä. Tavallaan samaa teen puolisoni kanssa, kun viittaan häneen vain J kirjaimella. 

Oma suhtautuminen

Puolisoni ei ole somessa, eikä halua siellä olla. Minä jaan aika laajasti elämääni somessa mutta pystyn hyvin jakamaan kaiken, vaikken puolisoa someta. Pystyn silti puhumaan siitä missä käyty, mitä lahjoja hankittu, mitä ruokaa tehty jne - ilman että postaan hänestä yhtään mitään. Uskon että teemme saman jos lapsia joskus elämään tulisi (Lue myös: Miksi en halua biologisia lapsia?). Nytkin kummilasten kanssa olen ottanut sellaisen linjan että kasvot eivät näy. Voin ottaa kuvia missä katsomme Pipsa Possua, syömme mustikoita, ollaan puistossa tai syödään jäätelöä ilman että postaan mitään tunnistettavaa. 

Lasten laittaminen someen on mielestäni ok silloin kun ne ei ole tunnistettavissa. 

Voisin kuvitella että jos lapsia tulisi, ottaisin sen tyylisiä kuvia instaan missä saattaa näkyä lapsen käsi, tai kuva metsästä missä lapsi menee edellä - tai sellaisia missä lapsi on osa hetkeä minkä haluan jakaa, ilman että laitan hänen kasvoja sinne. Perheryhmät on sitten Whatsapissa erikseen jos on joku "Niiiinsöpö" kuva minkä haluan jakaa jollekkin perheen ulkopuoliselle - jolloin se on myös verrattavissa vanhaan aikaan kun näytit kyläillessä valokuvia. Tai juurikin näyttää puhelimen galleriasta parhaat aarteet paikanpäällä.

Toisaalta olen kuitenkin vielä ehkä tuon michelinmies-vauva-ajan kanssa samalla linjalla- koska tarvisten vauvaa pitämään vauvoille suunnattuja tuotteitani tuotekuviin. Mutta ehkä tässä puhuu se kuuluisa oma lehmä ojassa argumentti. Toki, en halua enempää näitä kuvia ottaa vaan toivottavasti pärjään niillä mitä kummilapsen kanssa on otettu hänen ollessa ihan vauveli. Ymmärrän sen puolen, että lasten vaatteita tai tarvikkeita on kaikkein tehokkain markkinoida sen lapsen kanssa.

Lapsella on myös yksityisyyteen oikeus siitä hetkestä kun hän syntyy. Hänellä on oikeus koskemattomuuteen, lapsen viattomuuteen ja vapauteen. Hänellä on oikeus päättää mitä hänestä postataan mutta koska ei siihen kykene, vanhemman pitää tehdä se päätös hänen puolestaan. Yleisesti somen kanssa olisi hyvä miettiä se, mitä haluaa jakaa ja miksi. Onko se yksityinen elämänjako paikka läheisille vai tähdätäänkö isompaan profiiliin laajalla yleisöllä? Mitä se on mitä voit - tai haluat tarjota isommalle yleisölle - ja miksi?

Nämä ovat todella tärkeitä kysymyksiä ja ehdottomasti osa nykyaikaista vanhemmuutta. Some on - ja tulee olemaan iso osa syntyvien ja jo kasvavien lasten elämää. Ei pelkästään some presenssi mutta myös se koska lapsi saa oman puhelimen? Jos myöhään, miten siitä kiusatuksi tulemiseen puututaan? Mitkä apit on hyväksyttäviä? Opetetaanko myös kiinnostumaan maailmasta sen ulkopuolella? Käytetäänkö lapseen ja sen mielenkiinnonkohteisiin tarpeeksi aikaa? Jos somen käyttö menee yli, kielletäänkö vai keskustellaanko? Jne. Some on avannut ison arkun vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä ja aiheita ja toivon kaikilla lapsia kasvattaville good luckia tämän modernin kasvatusasian kanssa!

Miksi en halua biologisia lapsia?

Kuten moni pikkutyttö, olen viettänyt ala-asteella aikaa hioen niitä täydellisiä nimilistoja tuleville
lapsille ja aikuisempana miettinyt minkälainen äiti olisin, miten kasvattaisin lapsen, minkälaista kuria pitäisin, miten puhuisin vaikeista asioista jne. Kuten varmaan me kaikki olemme jossain vaiheessa tehneet. Näistä asioista huolimatta, aina kun olen miettinyt seuraavia elämän steppejä - ei lasten hankinta ole ollut niiden joukossa. Olen myös aina tiennyt etten itse halua lapsia tähän maailmaan tuoda.

Muistan ekan kerran rikkoneeni tämän oletuksen päässäni noin 17-vuotiaana, kun tajusin ettei kaikkien tarvitse rakentaa elämäänsä sen yhteiskuntanormin mukaan miten suurinosa väestöstä tekee.

"Käy lukio, sitten yliopisto, valmistu, hanki 8-16 toimistotyö, mene kihloihin Pariisissa, naimisiin kirkossa, Fjällrävenin reppu ja Iittalan astiasto, hanki kaksi lasta alle kahden vuoden ikäerolla, autolaina, soccer-mom, Muumimukit ja Vallilan verhot, suosittu koirarotu, hyvä koulu-alue, asuntolaina ja valkoinen aita, ajettu nurmi ja elä Disney-satumaisesti onnellisena elämäsi loppuun saakka."

Olen aina miettinyt asian niin, että jos lapsia tulee, ne tulee adoptiolla. Mikä olisi ihanaa, mutta en biologisesti halua lasta. Tässä on seitsemän syytä miksi, suurinosa kehittynyt heti sieltä aikuisuuden juurelta saakka ja tähän asti ainoastaan vahvistunut ajan kanssa.

1. En halua olla raskaana
En halua olla raskaana, en halua että kroppani käy läpi tälläisen trauman muutoksesta, en koe sitä ihmeellisenä aikana ja siihen liittyy muutenkin niin paljon ei-puhuttuja asioita että todellisuus on usein kaukana "parhaasta ajasta", en halua viettää puolta vuotta pää pöntössä pahoinvoinnista, sairastua diabetekseen tai menettää kaikkea sitä tulosta mitä olen keholleni tehnyt sitten viime kerran, kun suurenin hallitsemattomasti. Huom, tämä olisi kaikki sen arvoista jos haluisin biologisia lapsia. Sellaiselle ihmiselle tämä on maagista aikaa, tai jos ei maagista niin ainakin siedettävää koska lopussa on palkintona se lapsi. Jos ei sellaista sydämesi kyllyydestä halua synnyttää maailmaan - se ei ole sen arvoista.

Tästä myös hyvänä esimerkkinä myrkyllisiä vanhempia, keistä ei ehkä olisi pitänyt tulla äitejä - syyttää lastaan heidän elämän ja kehon tuhoamisesta. Koska palkinto siitä tuhosta, ei ollut mitä he tosissaan halusivat.

2. En halua synnyttää

Liittyy paljon samaan asiaan kuin raskaana oleminenkin, en halua tehdä sitä keholleni tai ylipäätään mennä sitä läpi. Synnyttäminen ei ole kaunis tapahtuma minkä haluisin kokea. Siinä repeää paikat ja siihen liittyy niin paljon asioita mistä ei puhuta. Ja koska en halua biologista lasta, se ei olisi sen arvoista. Jälleen kerran, niille se on ketkä biologisen lapsen haluavat. En halua että minusta revitään imukupilla lasta ulos, leikataan paikat auki tai muuta mukavaa. Tai vaikka synnytys menisi ns "helposti" on sekin painajainen mitä en halua kokea.

3. Ihmisiä on liikaa
Koko ekologisuus, maailmamme kantokyky pointti elää vahvana. Maapallolla on yksinkertaisesti liikaa ihmisiä ja en vain voisi mitenkään siihen määrään lisätä. Pieni ihmisviha elää jatkuvasti siinä miten meidän ruoka, juoma ja luonnonvarat eivät riitä ylläpitämään tätä määrää mitä täällä nytkin on. Ihminen on syyllinen omaan epäonneensa kun käyttää kaikki luonnonantimet pois, miksi? No raha - ja koska ihmisiä on liikaa. En voisi hyvällä omallatunnolla synnyttää lisää ihmisä tähän kasvavaan väestöön.

4. Maailmassa on liikaa lapsia keillä ei ole perhettä
Tämä liittyy myös aikaisempaan. Miksi toisin lisää ihmisiä tähän maailmaan, kun meillä on tuhansia lapsia ilman kotia. Lapsia jotka tarvitsevat perheen ja rakkautta. Lapsi on sun lapsi tuli se sitten biologisesti, adoptiolla, menetetyn sisaruksen kautta huoltajuudella tai jollain muulla tavalla. Rakkaus on se mikä tekee kodin, ei biologisuus.

Jos saisit nyt tietää että se lapsi kenet synnytit viisi vuotta sitten oliki vaihdettu synnärillä? Ei rakkautesi lapseesi loppuisi. Toki tälläinen tilanne saisi sinut varmasti haluamaan etsimään sen biologinen kerran sellainen on, mutta pointtina: Se olis silti sun lapsi, sä olisit sen silti kasvattanut ja rakastanut ja lukenut iltasadut. Olisi hyvin tekopyhää sanoa ettei se lapsi olisi enää rakas.

5. Sairaudet
Jos mietitään loogisesti, niin jopa koirista katsotaan ettei liian sairaat rodut pariudu keskenään. Näin vältetään parhaimman mukaan pahojen perinnöllisten sairauksien eteenpäin vienti ja mahdollisesti todella tuskainen elämä. Meidän suvussa on pahasti päihdeongelmia, mielenterveysongelmia, rintasyöpää, kohtusyöpää, kurkkusyöpää ja muita perussairauksia ja Jn perheessä diabetestä sekä sydän- ja verisuonitauteja. En välttämättä haluaisi ihan tahalleni yhdistää näitä kaikkia kannettavaksi lapselle. En sano että adoptiolapsi olisi tyhjä taulu tauti-mielessä, mutta jälleen kerran, miksi toisin uuden sielun tänne kun on niin moni ilman kotia. En myöskään edes tiedä suvustani mummoja ylemmäs joten mitä kaikkea sieltäkin voisi vielä paljastua. (Lue myös: Miksi teen sukututkimusta?)

6. Vaikeus vs adoptio
Kun mietitään adoptiota, moni on sitä mieltä että se on niin vaikeaa kun lapsen voi itsekin tehdä. Tämä on myös iso virheoletus. Keskimäärin 10-15% raskauksista päättyy keskenmenoon. Tämä takaa siis varmaa huolta tai jopa kuolemaa ja surua raskaus-ajalle. Raskaaksi tuleminen ei välttämättä ole helppoa, sen yrittäminen saattaa kestää vuosia, nainen saattaa joutua pistämään itseään hormoneilla ja itse raskausajan aikana saattaa tulla vakaviakin ongelmia. Saatat olla pää ämpärissä puoli vuotta, et ehkä saa olla jaloillasi tai sairastut raskausajan diabetekseen tai anemiaan. En sanoisi sen olevan yhtään sen helpompaa, koska et voi tietää onko kohtalosi kaikki vastoinkäymiset vai kerralla raskaaksi ilman ongelmia. Adoptiossa on taloudellinen puoli sekä tietenkin erityinen hoiva lapselle joka on joutunut elämään ilman alkuelämän kotia.

Mahdollisuus myös siitä että lapsi menehtyisi ja joutuisit synnyttämään kuolleen lapsesi kuullostaa niin traumaattiselta, että annan vahvimmat sympatiani kaikille jotka niin ovat joutuneet tekemään.

7. Henkilökohtaiset muut syyt
Pieniä yksityiskohtia mitä en voi/halua kokea mihin en nyt tässä paneudu sen enempää.

Sitten seuraavaksi haluan poistaa muutaman myytin mikä liittyy ihmisiin, ketkä eivät halua lapsia tai keille lapset eivät ole elämän ykkös-tavoite.

1. Vihaat lapsia

Tiedän että voisin elää todella täyden, ihanan elämän ilman lapsia. Se etten hankkisi lapsia, ei tee minusta lastenvihaajaa.

Tällä hetkellä olen avoin adoptiolle vuosien(kymmenen) päästä tai ei lapsia ollenkaan. Vaikka olisin lapseton ihminen joka ei halua biologista lasta, se ei tee musta lapsivihaajaa. Mä tykkään lapsista ja lapset tykkää musta, vaikka voisin elää koko elämäni hankkimatta lapsia se ei tarkoita ettenkö tykkäisi viettää heidän kanssa aikaa, olla lapsenvahtina tai leikkiä niiden kanssa sukujuhlissa. Esim kuvan kummityttöni Nanna aina tutkii lävistyksiä ja tatuointeja iloisin mielin. 

Kotieläinpihalla kun näytin lapsille elukoita kommentoi sen aikainen ystäväni että "Juu ei mitään hätää miten tuut mun lasten kanssa tulevaisuudessa toimeen". Lapset muistuttaa jotenkin omaa viatonta aikaa ja vapautta. Vaikka haluaisin adoptiolapsen, tai vaikka en haluaisi lapsia ollenkaan, en lapsia vihaa.

Oma kummini ei ikinä lapsia halunnut, hänellä oli minut ja veljeni ja se riitti. Hän ei vihaa lapsia vaan tunsi itsensä niin hyvin että tiesi meidän vierailujen riittävän tyydyttämään lapsi-mittarin. Ne keillä mittari on suuri hankkikoot lapsensa, mutta joillekkin riittää kaksi viikkoa vuodessa. Joten voidaanko jo tiputtaa tämä oletus pois?

On varmasti olemassa ihmisiä ketkä vihaa lapsia, lapsettomia mutta myös heitä ketkä ovat silti lapsia hankkineet. Muistetaan se.

2. Uranainen

Kun puhuin alussa siitä ettei lasten hankkiminen ole kuulunut suunnitelmiin, tarkoitan sillä sitä että mulla on elämässä kymmeniä unelmia ja suunnitelmia. Asuntoautoelämästä, matkustuksesta, monesta erilaisesta yrittäjyydestä, opiskeluista, omakotitaloista, kotieläinpihasta, omavaraisesta elämisestä, kirjojen kirjoittamisesta jne! Ettei niihin usein ole mahtunut lasta - ja voisin varmasti elää elämäni onnellisena loppuun asti ikinä lasta hankkimatta. Se että on paljon uraan liittyviä unelmia ja haluaa panostaa sinne, ei tarkoita etteikö lapset ikinä sinne kuuluisi, tai ettei voisi olla hyvä äiti jos ura on tärkeää. On myös täysin ok, että se ura on se elämän keskikohta ja saakin mennä perheenlisäyksen edelle.

Mielestäni tämä on todellinen ajoitus kysymys, en olisi halunnut adoptiollakaan lasta vielä 20-vuotiaana, mutta nytkun moni unelma on toteutettu ja laitettu aloilleen on tämäkin tullut ajankohtaisemmaksi ja adoptio saattaa odottaa joidenkin vuosien päästä. Lapsi tuo mukanaan omat unelmat ja saavutukset, mutta niiden ei tarvitse olla elämän ainoat. Adoption hyväpuoli on sekin ettei ole sitä biologista kelloa tikittämässä.. 

Voit olla uranainen/uramies ja silti haluta lapsia. Voit myös olla uraihminen joka ei halua lapsia. Mielestäni ihminen voi elää oikein täyden ja rikkaan elämän ilman että hankkii ikinä lapsia.

Itselläni on jo yksi kummityttö ja aika varmasti tulee pari lisää. Jn veli on saanut lapsen joka on kanssa meidän ihan lemppari kissojensilittelijä. Lapsitarpeet täyttyy hyvin jo noista mitä on kummiuden kautta. Monessa kulttuurissahan perhe on laaja käsite ja lapsella on monta jotka sitä rakastaa, Suomessa ollaan niin omaan tilaan taipuneita että nämä oikein mukavat perinteet on jääneet täältä pois. 

3. Itsekästä
Tämä on ehkä jännin argumentti mitä kuulee siitä, ettei halua hankkia lapsia. Etenkin heille jotka eivät niitä aio ollenkaan hankkia. Ei ole mitenkään itsekästä haluta elää omaa elämää? Ei ole mitenkään itsekästä olla lisäämättä tätä massaa tällä planeetalla. Itseasiassa lasten hankkiminenhan on nimenomaan itsekästä, koska sinä haluat lapsen, joten sinä hankit sen. Jos puhutaan täysin mustavalkoisesti siitä kumpi osapuoli on itsekäs, niin se on se joka sen lapsen hankkii.

Vanhaan aikaan lapsi hankittiin itsekkäästi työvoimaksi kun ei meinaa navetat selvitä pelkän mamman voimin. Nykyään ne hankitaan koska halutaan, mikä on myös itsekästä.

Leikitään hetki! Jos maapallomme ei olisi ylikansoittunut ja haluaisimme lapsia hankkia ihan vaan sen verran että ihmiset voivat yhä elää pallolla harmoniassa luonnon ja muiden eläinten kanssa, ja kaikki muut hedelmöitysikäiset naiset olisi jo hankkinut lapsen/eivät voisi tulla raskaaksi ja sitten se kuka ei halua lasta kieltäytyisi - sitten se voisi olla itsekästä. Mutta se ei ole se maailman missä elämme.

Me emme elä enää luonnollisessa tilassa. Jos ihmisiä olisi samaantapaan kuin eläimiä, olisi hyödyllistä käyttää tätä biologista mahtia ja lisääntyä, mutta maailmamme on ylipopuloitunut eikä tarvitse jokaisen hedelmällisen naisen tulla raskaaksi. Jos niin kävisi, uskon että ihmiskunta tuhoaisi tämän maailman monta kertaa nopeampaa. Myöskin, vaikka eläisimme tuossa luonnollisessa tilassa, se ei silloinkaan vaatisi jokaisen tamman lisääntymistä.

Olisi itsekästä myös hankkia lapsia silloin kun niitä ei todella halua - taattua tarvetta terapialle.

Ja nytkun on puhuttu perheistä, voidaan rikkoa samalla tämä äiti-isi-lapsi kombo. 

Tietenkin myös isä-isä tai äiti-äiti sekä mikävaantunnetolevasi-mikävaantunnetolevasi. Nämä on nyt jo kaikki osa sitä "perus" vanhemmuus komboa - tai ainakin pitäisi olla. Mutta on myös muita tapoja, esimerkiksi tilanteissa missä omat voimavarat eivät välttämättä riitä kokoaikaiseen vanhemmuuteen. On olemassa sellaisia perhemalleja missä lapsella on kahdet vanhemmat alusta asti, kyseessä ei ole ero missä vanhemmat on hankkineet uudet kumppanit ja siitä johtuva skisma, vaan alusta asti neljä vanhempaa jotka kaikki lasta rakastaa omanaan. On pariskuntaperheitä missä lapsi asuu yhdessä talossa ja pariskunnat asuvat siellä vuoronperään ja aina kun toinen pari on "koti"-talossa, asuu toinen pari omassa kämpässään muualla ja lapsella on vain yksi koti.

On myös viikonloppu vanhemmuutta, missä autetaan vähävaraisia perheitä/ pienillä voimavaroilla toimivia perheitä ja yksinhuoltajia viikonloppuisin. Lapset tuodaan ns "mummolaan" ja tällä välin ylikuormittunut vanhempi saa aikaa levähtää ja viikonloppuvanhempi saa oman annoksensa vanhemmuutta.

On myös kommuuniperheitä missä usea ihminen asuu samassa isossa talossa ja talossa asuvat lapset tuntevat läheisyyttä kaikkiin "vanhempiinsa", he auttavat toinen toisiaan ja lapsella on monta kehen tämä luottaa, ja kenen kanssa viettää aikaa. Puhumattakaan polyamorisista suhteista mitkä ovat usean kumppanin kombo missä lasta rakastaa useampi ihminen vanhemman roolissa.

Myöskään kaikkien ihmisten ei pitäisi lisääntyä

Ymmärrän että joillekkin lapsi on elämän valo ja kaunis asia mikä jokaisen ihmisten pitäisi kokea. Kuitenkin on aika selkeää ettei kaikkien pitäisi lisääntyä. Kaikkien ihmisten ei pitäisi olla vanhempia ja he yleensä sen itsekin tietävät onko vanhemmuus heidän päämäärä vai ei - se vaan pitäisi oppia kyseenalaistamaan ajoissa.

Siksi tämänkin aiheen kirjoitan, koska olisi aika rikkoa se normi että kaikki haluaa lapsia, tai että se olisi joku seuraava askel jokaisen liitossa. Jatkuvat kyselyt sukulaisilta ja läheisiltä "No koskas te lisäätte perhettä?" - on monelle tuskaa ja aiheuttaa ikäviä tunteita. Tälläiset kyselyt voivat myös aiheuttaa epäonnistumisen tunteita ja monelle (yleisesti ehkä vanhemman sukupolven kyselijälle) ei kelpaa vastaukseksi ettei lasta tule vaan aletaan motkottamaan, tehden tästä joka ei lapsia halua, vihollinen tai paha ihminen. Puhumattakaan siitä henkilöstä joka lapsia kovasti haluaa muttei voi saada - tai on pitkäaikainen yritys taustalla voi tälläinen kysely tuoda surullisia muistoja tai tunteita pintaan. Opitaanko että jokainen pari on omanlainen ja jos et tiedä parin aatteista lasten suhteen - älä kysy koska tulee perheenlisäystä?

Sitten jos puhutaan siitä, että ihmisiä ketkä eivät lapsia halua /eivät erityisesti halua on olemassa nyt ja on ollut aina. Kun asiaa ei kuitenkaan ole kyseenalaistettu tai ei ole edes tiedetty miten, on siitä seurannut vanhempia ketkä laiminlyö lapsiaan. He ovat hankkineet lapsia vaikkeivat todella sitä ole halunneet. Isät jotka ovat päätyneet hylkäämään perheen, äidit jotka juo katkeruutensa pois ja ongelmia tunteiden käsittelyssä kaikinpuolin. Lapsia on saatettu tehdä koska "niin pitää tehdä" tai ulkoisten paineiden takia. Lapsi jota ei ole haluttu kokee huomion puutetta, vajaata oppimista elämän asioista eikä välttämättä syliä ja turvaa vanhemmalta. Monia asioita voi seurata siitä kun lapsen hankkii ihminen joka ei sitä halua. Kuitenkaan syy ei ole heillä, vaan tässä tapauksessa yhteiskunnassa ja siinä oletuksessa että kaikkien pitää lisääntyä.

Siksi tämä on tärkeä aihe ja myös pieni selkään taputus kaikille jotka itseään moittivat - On ok ettei halua lapsia. On ok ettei tunne oloaan äidilliseksi. On ok elää omaa elämää ja on myös ok hankkia lapsia jos niitä haluat. Kaikki on hyvin, kunhan elät mikä on sinulle parasta. Kyseenalaista tämä normi ja tutki sitä, mikä on sinun polkusi ja sinun halusi. Älä hanki lapsia jonkun muun takia, älä painostuksen alla äläkä ketään muuta varten. Ole oman elämäsi supersankari ja lisäänny jos niin haluat ja älä lisäänny jos niin et halua!