Nyt puhutaan kiloista

Ei ole mitään uutta että nykymaailman luomat ihanteet ja oletukset aiheuttavat meille naisille, sekä miehille epävarmuuksia kehoistamme. Tahdon jakaa oman matkani, joka on alkanut jo varhaislapsuudessa.

Uskoisin ensimmäisen omakuvaani vaikuttaneen tekijän olleen vertaaminen parhaaseen ystävääni.
Paras ystäväni on aina ollut todella laiha, ja olemme olleet ystäviä ihan vauvasta asti. Olen koko elämäni kasvanut verraten itseäni häneen. Eikä hänen laihuudessaan ole siis mitään vikaa. Kuitenkin samaan aikaan kun kaikki hänen laihuuttaan ihmetteli ja toisti ääneen, muokkautui tästä kuva omaan päähän "Eli minä en ole". Kun koko lapsuuden ja teini-iän vertaa itsensä siihen todella laihaan, alkaa omakuva näyttämään huomattavasti isommalta, kun mitä ehkä pitäisi.

Muistan ala-asteella ostaneeni XL kokoisia toppeja, ja joutunut niitä sitten ompelemaan kotona pienimmiksi. Peilistä katsottuna näin vain todella suuren tytön. Koulukiusaamiset eivät asiaa auttaneet kun sai joka päivä ala-asteella kuulla olevansa läski ja ruma. Kids can be mean.

Myöskin ystäväni mummu kertoi minulle kuusivuotiaana miten minun olisi hyvä mennä laihikselle. Ei ihmekkään että aikuisiällä terapiakäynneissä ollaan mietitty että mulla oli hyvin mahdollisesti lapsuudessa lievää anoreksiaa. Nykyään tuota aikaa miettii kauhulla ja mieli tekisi mennä puhumaan vähän järkeä sen tytön, ja myös mummun päähän.

Laihdutus-ajatukset alkoivat siis jo siinä kuusivuotiaana, joten ei ollut todellakaan mikään paras setuppi tulevalle teini-iälle, missä nämä ajatukset pyöri vahvana mielessä. Oikeasti olin lapsena ja teininä ihan normaalikokoinen. Kasvot ollut aina vähän pyöreät mikä varmaan aiheutti sen illuusion että olisi "super-iso".

Teini-iässä painin bulimian sekä bedin kanssa vuoronperään, mutta onneksi tätäkin kesti vain hetken aikaa. Henkinen kärsimys oli huomattavasti pahempi kuin fyysinen.

Iso osa teini-ikääni meni ryypätessä ja kuten tiedämme, se lihottaa. Kasvuiän jälkeen alkoi se alkoholi ja sen aiheuttamat mässytkin kertyä kropassa.

18-vuotiaana masennukseni paheni ja sain siihen lääkityksen. Tästä ajasta en muista oikein mitään muuta, kuin sen että lihosin puolessa vuodessa lähes 50 kiloa. Kiitos, tämä auttoikin siihen masennukseen ihan sikana. Voitte kuvitella mitä keho tykkää melkein tuplata kokonsa lyhyessä ajassa? Repesin aikalailla joka suuntaan.

Lääkkeet keräsi nestettä ja lisäsi ruokahalua. Alkoholin käyttö oli yhä runsasta, asuin yksin, ja olin liian masentunut edes tehdäkseni ruokaa. Ruokavalioni oli HK:n valmishamppareita, pakastepizzaa, muita valmisruokia sekä iso kasa sipsiä ja suklaata. Kilot tuli kuitenkin niin nopeasti, ettei sitä oikein tajunnut. Sitä ajatteli näyttävänsä tietynlaiselta mutta aina peilin ohi kun meni tuli pieni oho-hetki.

"Ei saatana"

Koitin laihduttaa, lopetin juomisen ekaa kertaa sitten sen aloituksen, kävin uimassa kolme kertaa viikossa. Kävin AA-klinikalla, ravitsemusterapeutilla, sekä psykiatrilla. Sain paljon liikuntaa ja paremmat ruoat päiviini, mutta paino vain jatkoi nousuaan. Kaikkien kanssa ihmeteltiin miten paino voi vain nousta, kunnes sitten itse luin lääkkeeni haittavaikutuksista ja löysin sieltä useaan kertaan lihoamisen. Lopetin lääkkeet seinään.

Ekan kahden viikon aikana lääkkeiden lopettamisesta, tippui 15 kiloa nestettä tekemättä mitään. Tämä antoi myös sen illuusion, ettei mitään tarvii tehdä kun paino vaan tippuu, eli tuon 15 kilon jälkeen olikin pieni tauko ilman edistymistä.

2013 vuoden loppupuolella muutin Kauhajoelle opiskelemaan. Tämä oli elämässäni käännekohta, koska sain periaatteessa aloittaa alusta. Kukaan ei tiennyt ryyppyhistoriastani, joten alkoholin vähentäminen/ lopettaminen oli ihanan helppoa. En ole viinaan koskenut nyt viiteen vuoteen, ja aion jatkossakin pysyä viineissä ja lonkeroissa, silloin harvoin kun edes juon.

Pääsin vihdoin kasvamaan aikuiseksi, ja ryhdistäytymään. Pääsin opiskelemaan unelma-alaani ja katsomaan maailmaa ensimmäisen kerran selvin silmin. Arvoni alkoivat hahmottua ja tuntuu että persoonani pääsi vihdoin kukoistamaan, ilman viinanhuuruista peittoa.

Lääkkeiden aiheuttamat himot jäivät opituiksi tavoiksi vielä lääkkeiden lopettamisenkin jälkeen. Saman päivän aikana psykiatrini pelkäsi minulle kehittyvän diabeteksen ja hammaslääkärini mietti saammeko hampaitani ikinä kuntoon kun reikiä tuli koko ajan lisää. Tämä oli se mitä vaadittiin että saatiin minutkin tajuamaan asian vakavuuden. Maltti ei ole valttini, vaan laitoin täyden kiellon päälle. Ei suklaata, karkkia, leivoksia tai sipsiä. Tämä johti jopa kaksi vuotta kestäneeseen ja onnistuneeseen suklaa & sipsilakkoon. Yksiä parhaista päätöksistäni. Tuon kahden vuoden aikana myöskin tiputin lihan pois ruokavaliostani ja vähensin juomista entisestään. Paino oli tässä vaiheessa pudonnut 35 kiloa siitä, mihin se pahimmillaan päätyi.

Muistan kyllä miten ravitsemusterapeuttikin ehdotti esim. porkkanan ja kurkun dippausta sipsin sijaan, mutta teki mieli heittää dipit seinille, kun ei ne vaan ole sama asia. Ehdotti myös suklaalevyn sijaan, jos ostaisin suklaapatukan. Tämä teki vain sen että kävin lähi siwassa useasti saman illan aikana ostamassa patukoita ja lopulta sen levynkin. Jos himot tuntuvat olevan poissa käsistäsi, tai liikunnan lisäyskään ei tee muutoksia, niin suosittelen tarkastamaan lääkekaapin.

Suklaa ja sipsilakko kun päättyi vuonna 2017, olikin ihan uusi vapaus taas elämässä. Oli tullut myös todella monta uutuutta noiden parin vuoden aikana mitä piti päästä maistamaan. Alkoholin tissuttelukin tuntui taas voimistuvan, ja kun seurustelu alkoi, olikin yhtäkkiä tullut 10 kiloa lisää.

Nyt on taas matka alaspäin alkanut. Tavoite olisi päästä mahdollisen terveelliseen kuntoon. Lihasta, ja terveellinen elämä. Ei äkki-diettejä vaan elämäntapamuutosta. Hyvä kunto, ja vahva kroppa. Aloitin muutama kuukausi sitten uuden suklaa & sipsi lakon missä olen nyt kieltänyt itseltäni myös jäätelön, keksit ja limsat. Joten vähän isompi muutos edelliseen. Pidin täyden neljän kuukauden alkoholitauon, toki sen kanssa ei tällä hetkellä ongelmakäytöstä onneksi olekkaan.

Olen myös nyt fyysisessä työssä mikä tulee varmasti olemaan ratkaiseva tekijä tällä kertaa. Tavoite olisi saada 15-20 kiloa pois, tai edes vaihdettua ne lihakseen.

Laihdutusmatkani on kestänyt koko elämäni. Se on ollut mehupaastoa, sairaalakeittodiettiä, sairauksia, liikuntaa, nopeaa sekä hidasta. Tuntuu välillä että eikö tässä ole jo kaikki konstit kokeiltu, mutta jostain aina uuden tuulen motivaatio yllättää.

En enää samalla tavalla vertaa itseäni ystäväpiiriini. Meillä kaikilla on se oma matka, ja oma polku jota kuljemme. Meillä on sairaudet ja geenit mitkä vaikuttaa. He ketkä eivät ole käyttäneet viimeistä 20 vuotta painonsa kanssa kamppailuun, saavat tuntea helpotusta. Tämä ei ole ajatusmalli mitä kenellekkään pitäisi toivoa. Te jotka painitte painon kanssa, muistakaa oma tahtinne. Äkki laihdutuksilla jää nahka roikkumaan, eikä se paino pysy poissa. Pitkällä muutoksella, uusien terveempien elämäntapojen opettelulla ja kestävällä liikunnalla tapahtuu paljon enemmän hyvää ja pysyvää muutosta.

Olen pitänyt kesäkuusta asti "Elämäntapadietti" videoita Youtube kanavallani. Täältä pääset seuraamaan laihtumistani ja saamaan vinkkejä. Kesäkuusta on painoa tippunut 7 kiloa, mutta isoin muutos näkyy peilissä. En jaksa odottaa aikaa, milloin ei tarvitsisi tätä ikuista laihdutus-aihetta miettiä. Opin samalla matkani aikana olemaan sinut kroppani kanssa, missä tahansa muodossa se onkaan. Kuitenkin tiedostan ettei tämä ole terveellistä, eikä minulle hyväksi joten matkan on jatkuttava. On Ok rakastaa itseään lihavana, kunhan ei siihen halua jäädä. Ei ulkonäkö syistä, vaan terveyssyistä.

Youtube: Ilovelaso: Elämäntapadietti videot
(Kuvassa 3 vuotta, ja 35 kiloa eroa)

Aiheesta tulee kyllä vielä lisää tekstiä. Tämä on kuitenkin aika iso (pun intended) aihe. Kiitos kun luit tänne asti. Peace on earth <3