Päätään nostava BED

Olen kirjoittanut ala-asteella kokemastani anoreksiasta blogissa aikaisemmin aiheessa "Nyt puhutaan kiloista" - mutta BED:istä en ole vielä avautunut.

BED on siis ahmimishäiriö, mikä selitetään terveyskirjaston sivustolla näin:

"Ahmintahäiriö muistuttaa bulimiaa, mutta siinä ei esiinny ns. kompensaatiokäyttäytymistä, kuten tahallista oksentamista tai ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden käyttöä, jolla ahmittujen ruokien lihottava vaikutus pyrittäisiin nollaamaan.

Ahmintahäiriö on mielen sairaus, vaikka se näyttäytyykin tyypillisesti painon ja syömisen ongelmien kautta. Ahmintahäiriön syitä ei tunneta tarkkaan, mutta taustalla saattavat olla esimerkiksi stressitekijät, kuormittava elämäntilanne, tunne-elämän vaikeudet tai itsetunto-ongelmat. Kuurilaihdutteleminen pahentaa ahmintataipumusta. Ahmintahäiriöstä kärsivillä todetaan tavallista enemmän myös muuta psyykkistä oirehtimista. Näitä ovat yleinen alakulo ja masentuneisuus, ahdistuneisuus, mielialan aaltoilu ja psyykkinen haavoittuvuus."

Ensimmäisen kerran muistan kokeneeni BED:iä oli juuri ennen masennuslääkkeen aloitusta. Teini-ikäni oli hyvin synkkää aikaa ja etsin tapoja purkaa sitä alkoholilla mutta myös ruoalla. Kuitenkin kun masennuslääke tuli kuvioihin mukaan kaikki ylisyöminen menee sen piikkiin. Lääke kuitenkin keräsi nestettä, lisäsi ruokahalua ja teki todella paljon hallaa mielelle. Muistan että vedin suklaalevyn päivässä, ja kun ravitsemusterapeuttini neuvoi levyn sijaan hakemaan suklaapatukan - hain sen saman patukan neljään kertaan siwasta, ja lopulta kuitenkin sen levyn. 

BED jäi siis diagnisoimatta mutta myös käsittelemättä. Kun muutin Kauhajoelle ja aloin paranemaan haavoistani, ei ollut myöskään tämä syömishäiriö mukana kuvioissa. Pidin onnistuneesti kaksi vuotta taukoa sipseistä ja suklaista ja tiputin painoa 35 kiloa. Vuoden 2015 jouluna muutin takaisin Tampereelle elämäni kunnossa, mutta mitä seurasikaan.

Vuonna 2016 olin hyvässä kunnossa. Reenasin nyrkkeilyä, söin kasvisruokaa ja parantelin arvomaailmaani. Olin takaisin Tampereella eli paljon vanhoja ystäviä pääsi moikkaamaan ja lueskelin filosofiaa vapaa-ajallani. Olen aina ihmetellyt mitä tässä oikein kävi, kun saman vuoden aikana alkoi yhtäkkiä paino nousta ja se nousi lähes 10 kiloa takaisin. Mutta jos katson tätä vuotta ilman positiivista linssiä - se oli aikamoinen. 

Rakas Tintti kissani menehtyi syliini, ensin oltuaan kipeänä kuukauden ajan. Tämän jälkeen ensimmäiseltä ulkomaanmatkaltani poikinut lomaromanssi kuihtui kasaan ensin pitäen jäätävässä stressissä ja ahdistuksessa kuukauden ajan (samalla paahtaen 6 pvä viikossa siivoojan töitä) ja kesän jälkeen isäni joka oli tullut vuosien poissaolon jälkeen takaisin elämääni - hävisi taas. Tämähän oli todella paska vuosi. Puhumattakaan siitä sosiaalisesta ahdistuksesta kun näet kaikkia vanhoja rakkaita Tampereelta, reconnectaat kavereita ja samalla pidät yllä kaverisuhteita Kauhajoelle. Sosiaalinen burnout. 

Kyllä, harrastin aktiivisesti nyrkkeilyä mutta samalla mässäsin kotona vihiksiä cheddarilla, cheeseballseja ja muita mukavia naamariin. Herkkulakko kun loppui ja ostin aivan kaiken kaupasta. Oli tullut kahden vuoden aikana niin paljon uutuuksia.. BED nousi taas valloilleen, mutta koska sitä ei oltu koskaan käsitelty meni tässäkin neljä vuotta ymmärtää käytöksen pohja. 

Vuoden 2019 lopussa koin elämässäni paljon stressiä. Tein kahta työtä ja opiskelin jäsenkorjausta samanaikaisesti. Päiviä ei onneksi ollut paljon, mutta tuntui että ne meni aina päällekkäin toistensa kanssa. Lähipiirissäni oli myös mt-ongelmien kanssa painimista mikä tietty kulutti omia voimavaroja. Olin todella uupunut henkisesti ja fyysisesti ja huomasin että aloin ostamaan suklaapatukoita töihin. Se oli pieni piristys sen stressin keskellä, tietäen mitä herkkua siellä odottaa. Paikassa mitä siivosin oli usein karkkia tai leivoksia jätetty kahvihuoneeseen ja ennenkuin edes tajusin ahmin nekin pois sieltä. Peitin kumppaniltani tätä käytöstä ja söin suklaata salassa. Tässä kohtaa tajusin että BED nosti taas päätään. 

Tällä kertaa vain jo sen tiedostaminen helpotti. Kun vihdoin puhuin kumppanilleni asiasta, sieltä ei tullutkaan vihaista pettymystä mitä pääni oli kuvitellut sieltä tulevan, vaan huoli ja rakkaus voinnista. Sen ääneen sanominen oli ensimmäinen tehtävä ja toinen oli löytää muita tapoja poistaa stressiä. Pystyin poistamaan vapaapäivistäni monta stressitekijää mitkä eivät vaikuta töihini ja töidenkin kanssa tein isoja päätöksiä. Olin päättänyt jo aikoja sitten että toista talvea en aamulehteä jaa joten lopetin sen työn. Voit lukea siitä: Vuosi courierina. Ajan kanssa jäsenkorjaajakoulu jäi väärinymmärrysten takia kotiopetukseen ja samaan aikaan päätin poistaa koko elämääni varjostaneen stressitekijän, eli sen etten ole edes hakenut opiskelemaan psykologiaa vaikka sitä halunnut oppia jo ylä-asteelta saakka - joten ilmottauduin avoimeen yliopistoon, voit lukea siitä täältä: Avoimeen yliopistoon. 

Bed saatiin taas kuriin stressin poistolla, puhumisella sekä tietty terapialla. Opin myös ettei ne herkut ole maailman pahin asia, ja usein tunnen tarvitsevani kerran kuussa jotain suklaista helpottamaan oloa, mutta pitää myös tarkkailla sitä jääkö se yhteen iltaan vai venyykö monen päivän jutuksi. En usko että Bed poistuu koskaan täysin elämästäni mutta niin kauan kun tunnen miten hän reagoi ja miten hän laittaa mut toimimaan, voin kontrolloida tilannetta. Omien varjojen kanssa on syytä oppia elämään, käykin usein niin että kun ne tiedostaa, ne ei halua tulla enää paikalle.