Haku

joulukuuta 22, 2020

Meidän Yule


Tänään oli talvipäinäseisaus. Tämä on vuoden lyhyin päivä ja se onkin jo ajalla ennen Kristinuskoa ollut aika juhlalle. On vietetty Yulea missä eri perintein sanotaan hyvästit tämän vuoden pimeydelle sekä kutsutaan valo takaisin. 

Vuodenkierron juhlissa isona pointtina on tuntea yhteyttä luonnon kiertokulkuum ja juhlistaa sen monimuotoisuutta. Meillä Suomessa on (no ainakin ennen ilmastonmuutoksen näkymistä) kauniit neljä vuodenaikaa, missä todella koemme kaikki nuo muutokset - kaiken sen minkä luonto käy läpi. Maaliskuun 19-20 päivä vietetään kevätpäiväntasausta, Juhannuksen aikaan vietetään kesäpäivänseisausta ja syksyllä 22-23.9 syyspäiväntasausta.


Kotona

Meillä joulu-perinteitäkin on alkanut oman pienen perheemme keskellä muodostumaan. Ennen joulua on joulukorttien tekoa, J hoitaa pohjan ja mä taiteilen ne loppuun. Kuunnellaan klassisia joululauluja ja juodaan glögiä. Annamme yleensä talvipäivänseisauksen aikaan toisillemme lahjat sekä viemme joulun tienoilla kissoja ulos valjaissa. Minulla on tapana pitkin joulun aikaa juoda glögiä tai kahvia ikkunan ääressä - ja katsoa lunta. I smell snow. Joulupaketteihin en ole ostanut lahjapaperia vuosiin - ostan kirpputorilta vuosikymmeniä vanhoja Kodin Kuvalehtiä mistä leikkelen muihin projekteihin haluamani palat, jäljelle jäävää käytän lahjapaperina. 

Kun pääsen terveisiin mittoihin tarkoitus on loihtia myös syötävä yule-log (vegaaninen kääretorttu) sekä omakotitaloon päästessä polttaa jouluhalkoa takassa. Nyt valoa kutsuu lähinnä tietokoneen näytöt sekä kynttilät. Perinteitä on siis myös muodostumassa vielä. 

 Teen myös joulun ja vuodenvaihteen aikoihin shamanistisen luennan mutta siitä lisää alempana. Vietämme ainakin tässä elämänvaiheessa joulun minun ja/tai Jn porukoilla. 


Porukoilla

Alkuperäiseen kotiin liittyy paljon perinteitä. Esimerkiksi kun vielä asuimme veljeni kanssa kotona - odotti aina jouluaamuna oven edessä yhden joululahjat. Lähinnä siksi että olemme malttamattomia lapsia ja nämä lahjat piti tekemistä koko päiväksi, että äiti sai tehdä ruokia rauhassa ja me emme koko ajan kyselleet että koska lahjat avataan. Koristelemme kuusen veljeni (ja nykyään myös puolisoni) kanssa ja isäpuoleni asettaa tähden latvaan. Lahjat odottaa kuusen alla sen ajan kun ruokailemme ja lopulta avaamme lahjat yhdessä ja vietämme iltaa kera glögin ja punkun. 

Nirsoina lapsina jouluruokamme oli ala-asteella nuudelia ja lihapullia. Lopulta nirsouskin karistui pois ja jouluruoat kuten kinkku, laatikot ja karjalanpaisti tuli mukaan myös lasten suuhun. Kasvissyöjänä en tietenkään monia näistä nauti, mutta esim porkkanalaatikko on joulun suosikkeja, samoin kasvisgratini sekä itse tehty seitan. 

Jouluruoat vaihtelee, mutta itselle joulun antimisissa pointtina on useinkin se, että on monia eri makuja lautasella kuin se että on tietyt maut lautasella. Uskon että omakotitalo tulee vaikuttamaan tähänkin paljon, jos olemmekin se "Host" perhe jossain vaiheessa tulemme olemaan enemmän vastuussa jouluruoasta, paljon vegaanisia herkkuja, oman maan satoa sekä tietty itse tekemäni sinappi mitä nytkin nautimme. 

Vaikka mikä asia muuttuu joulussa tai elämäntilanteessa - on kuitenkin teemoja mitkä eivät. Glögin juonti, rikas jouluruokapöytä, rakkaiden muistaminen lahjoilla, jonkinlainen joulunurkka (Jowisfreelife tuote joulupuu seinällä), luonto ja sen kunnioitus, yhteys luontoon, rauhaisa aika, harmoninen fiilistely sekä läheiset ympärillä.

Tämä blogipostaus on osa Keltanokkabloggaajien yhteisprojektia teemalla "Meidän perheen joulu". Lue muiden kirjoitukset näistä linkeistä ja jätä ihmeessä kommentti! Meidän perheemme joulu(ttomuus) Naava Kaiho, Meidän perheen joulu Via Per Aspera Ad Astra, Meidän perheen jouluperinteet sekä perinteettömyys Fin in Tirol sekä Meidän perheen jouluhahmo I don't speak Polish, Meidän perheen joulu Älykodin avaimet, Joulukoti Amalian maailma



Luenta

Meditaation, shamaanisen perusteen, tarot-korttien sekä riimujen kautta yhdistyy tämä elämän tasapainottamisen kartoitus. Voit lähestyä kysymyksen kanssa, tai täydestä uteliaisuudesta. Sinulla saattaa olla edessä tienristeys tai muu iso päätös. Elämä saattaa valua samaa tyyntä jokea eteenpäin ja mietit pitäisikö kahlata rantaan - tällä kartoituksella nimenomaan katsotaan tuota elämää ja katsotaan mitä energioita kortit ja muut välineet meille antaa.

Riimutulkinta tehdään Elder Futhark -puuriimuilla. Käytän kartoituksessa luonnon osia (kerättyjä) sekä taidetta. Kartoitus on vegaaninen sekä cruelty free. Voit lukea lisää shamanismistani: Matkani Shamanismiin

Tämä kartoitus tapahtuu etänä. Vastaat ensin viestillä seuraaviin kysymyksiin jonka jälkeen teen kartoituksen. Lähetän sinulle sähköpostilla havaintoni joita voit mahdollisesti hyödyntää jatkaessasi elämän polkua.

Vastaathan rehellisesti ja selkeästi seuraaviin kysymyksiin ja lähetä ne sähköpostiini osoitteeseen: jonna.jowi.sihvonen@gmail.com
Otsikko: Kartoitus Oma Nimi
1. Ikä, sukupuoli, synnyinmaa
2. Asia minkä kanssa haet vastauksia
3. Sen verran mitä koet tarpeelliseksi, omaa historiaasi sekä tulevaisuuden haaveita
4. Sähköpostiosoitteesi

Lue myös Joulu julkaisuni vuodelta 2017: Yule
Lue myös kaikista Jowisfreelifella myynnissä olevista joulutuotteista: Joulutuotteet
Lue myös: 5 Syytä rakastaa talvea

8 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa teidän Yule!

    Ja kiinnostelee tuo kartoitus! Vaude, ihanaa että on muitakin tällaisia... hassusti ilmaistuna "hörhöjä". :D

    VastaaPoista
  2. Ihanan omannäköinen Yule-aika teillä on!
    Jos ajattelisi joulun perimmäistä tarkoitusta, se saakin olla ihan omanlainen ja omien ihmisten seurassa.
    Mukavaa joulua teille!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa lukea erilaisista perinteistä ja joulutekemisistä. Kiitos kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  4. Olette onnistuneet pitämään yllä perinteitä, mutta myös tehneet joulusta oman näköisenne, kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että omat perinteet ottaa enemmän valtaa parin vuoden päästä, mutta tässä on hyvä alku!

      Poista

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>