Haku

elokuuta 29, 2022

Amsterdamin Botanical Garden & MOAKS

Hortus Botanicus



Amsterdamissa on paljon nähtävää myös punaisten lyhtyjen ja coffeeshoppien ulkopuolella. Ihan kävelymatka keskustan hälskeestä tarjoaa Artis eläinpuiston lisäksi päivän Botanical Gardenilla ja tähän voi yhdistää jotain mitä Hollannissa ollessa on lähes pakko tehdä - syödä pannukakkuja.



Keskustasta menee noin vartti ja olet jo pyrähtänyt paikalle, riippuen toki mistä päin lähdet liikkeelle. Paikka on auki 10-17 (tarkista vielä ajankohtainen tieto Googlesta tai kotisivuilta) ja tämän päivän sisältö on lähinnä ulkona, joten valitse päivällesi sellainen keli mikä tukee tätä.

Hortus Botanicus
Plantage Middenlaan 2A
1018DD Amsterdam


Hortus Botanicus perustettiin vuonna 1638 tarjoamaan yrttivalikoimaa apteekkareille ja lääkäreille. Alkuperäinen valikoima tuotiin Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian mukana ja esimerkiksi yksi kahvikasvi Hortuksen valikoimassa, toimi esi-isänä kaikelle kahvikulttuurille Keski- ja Etelä-Amerikassa. Jotkut puutarhassa kasvavista kasveista ja puista ovat uhanalaisia.

Sisäänkäynnin portti on rakennettu aikaisella 1700-luvulla.
Hortus Botanicus (Amsterdam)


Otimme kohteessa todella kevyen päivän. Istuimme penkeillä mitä löytyy lähes joka polun taitteesta, käänsimme Google Lensellä joidenkin kasvien infotauluja uuden oppimisen valossa ja vain nautimme tästä pienestä keitaasta isossa Amsterdamin kaupungissa.

MOAKS



Aivan alueen vieressä kivenheiton päässä on yksi parhaiksi luetelluista pannukakku paikoista. Moaks on sokerivapaa ja heillä on myös katse tulevaisuudessa (kuten kahvit kauramaidolla ja vegaani pistaasijäätelö). Annoksilla on myös kokoa joten suosittelen ottamaan suolaisen ja makean annoksen vain jos on oikeasti todella nälkä. 

Me laitettiin annokset puokkiin että saatiin maisteltua molemmat versiot. Ruoka oli hyvää ja oli kivan hiljaistakin. Paikan miljöössä ei ollut huonoa sanottavaa myöskään ja pieni skumppa sopi kyytipojaksi.

8 kommenttia:

  1. Pannukakkua tekisi mieli nyt 😁.
    Moni kaupunki on huomattavasti mainettaan monipuolisempi. On kiva, että Amstrdamissa pääsit katsastelemaan myös muita paikkoja, kun ne kaikista tunnetuimpia turistirysiä.

    VastaaPoista
  2. Botanical Garden olis ihan mun paikka! Ja herkulliselta näyttää pannukakkuannoskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli myös aika rauhallinen ihmisistä, kovin pieni se myös on vs esim Glasgown Botanicaliin!

      Poista
  3. Kiitos vaan. Nyt tekee mieli pannukakkua :) Ihan kun en olisi jo muutenkin lihonut :)

    VastaaPoista
  4. Joka kaupungissa on ihania keitaita, joista ei kaikki tiedä välttämättä yhtään mitään. Kaunista :)

    VastaaPoista

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>