Haku

toukokuuta 13, 2022

Matkakirjan DIY - Muista matkasi

 

Koska matkustin ensimmäisen kerran vasta 23-vuotiaana, minulla oli mahdollisuus kehitellä perinteitä mitä pitää jokaisella matkalla. Ei, en ollut poistunut kotimaasta edes perus Tallinnaan tai Ruotsiin.

Blogiani lukeneet saattaa muistaa kirjoitukseni: Elämä dissosiaatiohäiriön kanssa - ja täten tietää että dissosiaatiohäiriö vaikuttaa esim. muistiin, miksi minulta puuttuukin kokonaisia palasia ympäri elämää. Joten kun aika matkalle tuli, päätin pitää päiväkirjaa reissun ajalta ja säästää kaikki kuitit ja lappuset. Halusin todella muistaa koko reissuni, enkä vain joitain kohokohtia.


Jätin tekstien sekaan tyhjiä kohtia mihin voin myöhemmin tulostaa kuvia matkalta. Näin reissua ei unohda ja siitä säilyy upea muisto. Yleensä päiväkirjatyylillä sinne kirjaa sellaisiakin asioita mitä ei muuten muistaisi enää kun matkasta puhuu. Ihmisten nimiä, korttipelin pelaamisohje minkä opin Norjassa tai Sloveniaksi pisin sana kuten meidän epäjärjestelmällistyttämättömyydelläänsäkäänköhän.

Tällaisen matkakirjan luomiseen tarvitset:


    - Tyhjä kirja. Itse suosin kovakantisia kirjoja vihkojen sijaan säilymisen ja tukevuuden vuoksi, ja näissäkin nimenomaan (esim) Suomalaisessa Kirjakaupassa myytäviä luonnoskirjoja. Niissä on paksummat sivut kuin perus paperivihoissa, eli voit kirjoitella stabiloilla ja tusseilla ilman pelkoa että kaikki valuu toiselle puolelle läpi. Niissä on myös inhimillinen määrä sivuja (100) verrattuna ns. perus kovakantiseen vihkoon (250 sivua) mikä riittää matkaamiseen oikein hyvin. Pienemmille matkoille minulla on kaksi isoa mustaa kirjaa (pienet matkat ulkomaille sekä kotimaan reissut) mihin mahtuu useampi matka ja isoille reissuille (kuten nykille) on omat kirjat. Oma teemani on aina musta kirja missä valkoinen teksti, mutta vois itse miettiä oman kirjasi teeman!

    - Kyniä ja liimaa. Mitä askarteluun tulee, on tällaisen kirjan pitäminen lopulta aika helppoa. Reissussa tykkään itse laittaa jokaisen päivän otsikon eri värillä mutta tekstit usein kuulakärkikynällä. Kannattaa pakata muutama kynä, jos menee rikki tai loppuu muste. Kotona tarvitset liimaa kun laittelet kuvat, kuitit ja laput kirjaan.

    - Kuvia varten joko tulostin tai valokuvina. Itse asettelen lomakuvat Docs tiedostossa sen kokoisiksi miten ne kirjaan haluan ja tulostan. Sitten leikkaan ne paperista ja lopulta liimailen paikoilleen. Tämä menee nykyään jo kuin vasemmalla kädellä, mutta muistan alussa olleen vähän ongelmia ymmärtää minkä kokoisina kuvat kannatti tulostaa. Joskus tulostimen laatu on myös todella surkea ja kuvatkin sitten kärsii. Toinen vaihtoehto on teettää kuvat esim. ifolorilla reissun jälkeen, mutta silloin ne vie aika paljon tilaa eikä silloin ihan kaikkea saa kirjaan.

Esim. Nämä ovat kuvia mitä en teettäisi mutta tulostaessa saa yhdelle sivulle monta pientä kuvaa.


Tai tässä, kun soitetaan puhelua oravagraffitin luona tai kuva grilled cheese leivästä.


Toki jos kuvien teettäminen on ehdottomasti tapasi tehdä kirja, siinä tapauksessa kirjoittaisin tekstin aina kirjan sivun alalaitaan, jotta sen yläpuolelle saa 1-3 kuvaa aseteltua. Usein niistä voi repiä osan, tehden lisää tilaa ja saa mahtumaan useamman kuvan:

Tässä on aukeamalla kuitenkin neljä kuvaa, mutta ne vie vähemmän tilaa kun niitä asettelee lomittain tai repii vain "oleellisen" irti muusta osasta kuvaa.

Itsellä on tapana myös reissussa lähettää postikortteja Suomeen ja lähetän aina itselleni myös kortin. Kun/jos se saapuu, laitan sen teipillä reissukirjan vikalle sivulle muistoksi. Ainoastaan toinen Berliinin kortti on jättänyt saapumatta :D Tästä koko hommasta on muotutunut kiva pikku perinne ja antaa myös aina kivaa tekemistä ennen ja jälkeen matkan. Usein ekat sivut käytän suunnitteluun, listaan paikkoja missä haluisin käydä, sekä pakkauslistaa. Viimeisille sivuille postikortin lisäksi tulee kiitokset esim kisujen hoitajille ja matkaseuralle.

8 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea. Näitä on varmasti kiva selata, kun aikaa kuluu.

    VastaaPoista
  2. Hieno tapa säästää muistoja. Itse teen junk journaleita eri tarkoituksiin. Juuri tuossa jouluna tein yhden, johon taltioin meidän joulun ajan reissun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne on kyllä kiva idea! Tää sun uusin aihe: https://villananna.vaikuttajamedia.fi/2022/10/08/uusi-matka-journal/#comment-13484 Oli kans tosi hyvä Junk Journalista!

      Poista
  3. Käteviä ja ennenkaikkea selkeyttäviä jippoja. Noita kelpaa ja viitsii katsella mukavasti kauan matkan jälkeenkin ja arvokkaat muistot säilyvät hyvässä tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kummilapsille researchia sit vanhempana :D

      Poista
  4. Ihana idea! Me joskus teetimme pojastamme samantapaisen kirjan, kun niitä piti olla jokaiselle sukulaselle lahjaksi (jotain 150 kpl). Pitäisi joskus kokeilla tehdä tällaisen käsin ihan omaksi iloksi.

    VastaaPoista

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>