Aikuisuuden suurin huijaus

Kun mietin mikä on aikuisuuden suurin huijaus, on pakko myöntää että mieleen tulee kaksi eri asiaa. Toisen koin 26-vuotiaana kun ajoin ajokorttini. Olin toki ollut liikenteessä, mennyt sen mukana ja tiesin miten asiat siellä toimii. Kuitenkin vasta ensimmäisen soolomatkani aikana huomasin Kaleva-Lielahti välillä, ettei kukaan noudattanut liikennesääntöjä. Auto millä ajoin oli mitattu joten tiesin meneväni rajoitusten mukaa, kun moni meni jopa 10km nopeampaa. Tästä nämä huomiot alkoi, ihan sama missä menen - saan yhä yllättyä siitä miten iso huijaus koko autoliikenne on. Asia minkä opin niin myöhään että näin asian "tuoreilla silmillä" - sen, ettei liikennesäännöt olekkaan asia, mitä ihmiset noudattaisi.

Lue: Ajokortti +25-vuotiaana 1/2 & Ajokortti +25-vuotiaana 2/2

Kun käyt autokoulun täysi-ikäisyyden kynnyksellä olet vielä nuori ja peloton. Ajokortti hankitaan koska vitsi tottakai, se on siistii ja sit pääsee ajeleen. Sillä todistat baarissa että olet täysi-ikäinen ja kurvailu taidoilla näytät tinder-treffilles että oot hyvä tyyppi. Mutta mitäs sitten kun oot vetäny sen nuoren, päheen ja pelottoman ikävaiheesi jo 15-21 vuotiaana? Nykyään sua alkaa huimaan jos kurkkaat sängyn alle ja laitat mielummin ne mukavat housut jalkaan, kuin ahtaat itsesi skinny jeanseihin. Tässä vaiheessa sitten päätät lähtee harjotteleen ajaan sellasta metallilohkoa, mikä tappaa tuhansia ihmisiä päivittäin. "Jei mennään oleen osa tota"

 

Kuitenkin se isoin huijaus mistä tänään haluan puhua ei ole liikennesäännöt, vaan parisuhteet.

Olin jo nuorena teininä toivoton romantikko ja halusin parisuhdetta todella paljon. Näin ympärilläni ihmisten pariutuvan, Disneyn satumaiset yhteensopimiset ja tietyllä tavalla näin parisuhteen ns saavutettuna tilana, jossa kaikki on hyvin. Taustalla varmasti vaikuttaa nämä "happily ever after" sadut. Ajattelin parisuhteen paikkana missä toiset ovat löytäneet toisensa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, löytäneet toisilleen sopivan kumppanin ja aloittaneet rakentaa elämää yhdessä. Ajattelin heidän olevan niin onnekkaita ja onnellisia. Mielessäni parisuhde oli yhtäkuin onnellinen elämäntilanne. Parisuhde-neitsynä tämä oli helppo illuusio uskoa, vaikkei asia tietenkään näin mene. 

Kuitenkin kun tulemme vanhemmiksi ja kaikki ympärillä alkoi tositarkoituksella pariutua, mennä kihloihin, naimisiin ja hankkimaan lapsia, tuli toinen puoli esiin. Tämä puoli tuli esiin Jodelista, ystäviltä, uutisista ja joka piipusta. Miten moni oli suhteessa missä ei halua olla, miten lasten takia enää oltu yhdessä viimeiset 10 vuotta, miten rahallinen tilanne olisi niin paljon huonompi jos eroaisi, miten rakastaa kuten kämppistä muttei ole rakastunut, miten haluaisi erota mutta velvollisuuksia ja hoidettavia asioita olisi liikaa, miten tietää että kaikki on aika perseestä mutta jaksaa uskoa että asiat kääntyy, miten tulee kohdelluksi kuin roskaa mutta olettaa sen olevan osa parisuhteita, suostuu avoimeen suhteeseen ettei menetä toista ja sattuu joka päivä, miten ei olla pantu 7 vuoteen mutta muuten menee hyvin, miten ei ole mitään yhteistä joten pannaan vaan koko ajan, miten ei koeta että voisi ansaita parempaakaan ja lista vain jatkuu. 

Pääsin itsekin parisuhteiden maailmaan hiukan vanhemmalla iällä ja olinkin hyvin "kriittinen" siitä mitä haluan suhteelta ja puolisolta. Kriittinen on ehkä väärä sana, kun vain tiedät mitä haluat etkä halua tyytyä johonkin mikä ei tee sinua onnelliseksi. Olen kirjoittanut tästä aikaisemmin, mitä askelia olisi otettava ennen parisuhdetta, sekä miten rakentuu (mielestäni) terve parisuhde. Voit lukea ne täältä: 

Miten löydän elämänkumppanin? & Mistä rakentuu terve parisuhde?

Olen onnellisessa parisuhteessa ja koen että sain sen mitä aina näin kasvaessa. Pidin parisuhdetta elämää parantavana asiana ja itse onnellisuutena - ja vaikka olenkin (onneksi) oppinut sen ettei parisuhde tee onnea, olen silti parisuhteen kautta onnellisempi.

Se mielikuva on todella vaikea selittää, tuntuu kuin juoksisi jotain maratonia ja mietit että noi maalissa olevat ovat niin onnellisia nyt "voi vitsi!" ja kun saavut kanssa maaliin onnea täynnä, ovatkin kanssa-kumppanit surullisia, ahdistuneita tai loukkaantuneita. Parisuhde ei tietenkään ole jokin maratonin kaltainen saavutus, eikä edes asia mitä ihmisten pitäisi elämäänsä saada, mutta esimerkillä koitan kartoittaa sitä fiilistä mikä tuntuu olevan (ainakin omassa elämässäni) aikuisuuden suurin huijaus. 

Mielikuvani ovat olleet romantisoidut ja ehkä epäaidot mutta koska en koskaan seurustellut edes nuorena, ne ovat pystyneet syntymään. Olen ollut monesti rakastunut, minuun on oltu ihastuneita mutta en ole kokenut samaa takaisin ja löytyy joukosta yksi klassinen narsisti-exä keissi. Parisuhteeksi ei tuota 3kk tappelua voinut edes laskea. Oli monta kertaa kun olisin voinut tyytyä, voinut jäädä tilanteeseen minkä tiesin ettei palvele onneani tai valita kumppanin kenen kanssa olimme liian erilaisia, mutta halusin mielummin olla aina yksin kuin potentiaalisesti huonossa suhteessa. Jotenkin näin että ne ketkä ovat päässeet tämän vaiheen läpi siihen solid-parisuhteeseen - mikä ei vaatinut tyytymistä vaan oli "perfetta", olisivat niissä suhteissa tietenkin onnellisia. Mitä todellisuus ei kuitenkaan ole.

Tämä tuntuu vähän samalta kuin se, kun ekan kerran pääsin ulkomaille. Olin läpällä varma 23-vuotiaaksi asti että aina kun porukka "menee ulkomaille" he menevät tyyliin Yyteriin ottaan hiekkaisia lomakuvia koska eihän ulkomaita voi olla olemassa. Tietenkin tiesin miten asiat ovat - mutta se tuntui niin kaukaiselta kun sitä ei ollut koskaan kokenut, että tunne oli irrallinen todellisuudesta. Kuten liikenteen kanssa, kuten parisuhteiden kanssa.

En halua julkaisulla tarkoittaa että parisuhde on jokin elämän goal. Kaikki eivät päädy parisuhteisiin ja jotkut voi päätyä vaikka useamman kumppanin kokoiseen perheeseen. Mutta henkilölle joka ei ikinä kasvaessa päässyt kokemaan sitä, vaan rakensi sitä mielikuvaa päässään tipahti korkealta kun näkikin että ne siellä "maalissa" olivatkin usein todella epäonnellisia. Yksi vilkaisu Jodelin parisuhde kanavaa saa kysymään että mitä ihmiset parisuhteelta odottaa? Mitkä ovat omat rajat? Miltä haluat että sinusta tuntuu ja voisitko lähteä jos tämä tunne ei täyty? 

Aikuisuuden suurin ja surullisin huijaus on se, että parisuhteelle tehdään kiiltävä somekuva eikä todellisuus ole sen mukainen. Suurin huijaus on se, miten moni jää huonoihin parisuhteisiin koska eivät halua olla yksin. Koska eivät koe ansaitsevansa parempaa. Koska eivät usko, että on parempaa. 

Kaikille jotka ovat löytäneet terveen ja onnellisen parisuhteen, nostan hattua ja onnittelen. Matka siihen ei aina ole helppo. Ja kaikille jotka painivat ja punnitsevat suhteensa eri puolia toivon voimia taistella loppuun, oli lopputulos sitten ero tai vahvempi ja parempi parisuhde. Lähtökohtaisesti kuitenkin, ansaitset olla onnellinen - ihan sama kuka olet.

Mikä on sinusta aikuisuuden isoin huijaus, missä kävelit kuplan ulkopuolelle ja kaikki olikin harmaata? Missä laskit valokuvan kauniista maisemasta nähdäksesi avohakatun metsän. Missä kiipesit jäätikön yli nähdäksesi vuoria ja löysit lätäkön. 

Lisää kirjoituksia

Tämä postaus oli kirjoitettu osana isompaa yhteistyöpostausta ja suosittelenkin siirtymään lukemaan muiden kirjoittajien postaukset aiheesta "Aikuisuuden suurin huijaus". Mielenkiintoisia näkökulmia!

Fin in Tirol - Aikuisuuden suurin huijaus, mikä se on?
I don't speak Polish - Aikuisuuden suurin huijaus
Unelma 5 - Aikuisuuden suurin huijaus
Tuli vaan mieleen - Aikuisuuden suurin huijaus
Via Per Aspera Ad Astra - Aikuisuuden suurin huijaus - Vapaa tahto
Aito ajatus - Aikuisuuden suurin huijaus

Ajokortti +25 vuotiaana 2/2

Lue eka osa: Ajokortti +25 vuotiaana 1/2

Lemmikkiseppeleet eivät ole ainoa asia mikä on oli suosittua viime syksynä. Elämääni on huovan lisäksi valloittanut ajotunnit, teoriatunnit ja lopulta teoriakoe sekä inssi. Mutta vaikka ensimmäisessä osassa paljon tätä manasin, nehän meni ykkösellä läpi!

En ole pitkään aikaan tuntenut niin kovaa stressiä mistään elämässäni, kuin tunsin autokoulusta. Se on toiminut yhtenä esimerkkinä alisuoriutumisen ymmärtämisessä. Olen aina miettinyt että pääsen ongelmista läpi todella helposti, opin uutta suhteellisen kevyesti enkä koe paljoa stressiä elämäni aikana. Kuitenkin jouduin välillä stressin takia perumaan ajotunnin viimetingassa, vieläpä niin että tunnista meni maksu kuitenkin. Ajotuntien aikana tajusin että usein koen uudet asiat helpoiksi, koska alitajuntaisesti valitsen sellaisien taitojen oppimisia, mitkä uskon jo etukäteen osaavani. Tätä autokoulu ei todellakaan ollut ja se muistutti siitä joka ikisellä ajotunnilla.

Onneksi kävin autokouluni Tampereen parhaassa paikassa, mikä sattui myös olemaan kolmen talon päässä omastani! Kissanmaan autokoulu on taidettu jopa äänestää virallisesti Tampereen parhaaksi jo useita vuosia putkeen. Meno siellä on rentoa, osaavaa ja stressitöntä. Voisin kuvitella kuinka pihalla olisin ollut jonkun muun opetuksen alla. Aina kun lähdettiin ajamaan ja opettaja ohjeisti hyvin - unohtui se stressikin.

Marraskuussa tuli inssi päivällenikin ensilumet ja sit se oli menoa. Auto sammui jopa risteysalueen keskellä, eikä sähköauto meinannut osata käynnistyä, mutta läpi se meni. Mulla oli ihan paras inssiope joka oli rauhallinen ja inhimillinen. Muistutti että tärkeintä on liikennesääntöjen mukaan ajaminen.

Kokemukseni ajokortin hankkimisesta +25 vuotiaana on: Jos mahdollista, aja se silloin kun olet nuori, mutta muista vastuullisuus ja turvallisuus. Kuitenkin, kyllä sen voi ajaa missä vaiheessa vaan. Pysyy vain tietoisena siitä, että liikenteessä ajaa kaikenlaisia ja kaikentaitoisia ihmisiä. Se ei ole tähtitiedettä, mutta saattaa aiheuttaa vähän ekstra stressiä elämään. Kun kortin saat niin aja säännöllisesti jotta ajotaito pysyy vaikket omaa autoa hankkisikaan. Aja yksin sekä ihmisten kanssa. Aja maalla ja keskustassa. Kun sain Joulukuussa (kuukausi inssin jälkeen) auton omaan käyttööni kun ystävä meni Egyptiin, ajoin joka päivä ja joka paikkaan. Ajoin pimeällä Orivedelle pieniä lamputtmia teitä, ajoin keskustassa Nääshallille reeneihin sekä Lielahteen töihin. Ajoin yöllä jakaen lehdet joutuen koko ajan "aloittamaan ja lopettamaan" ajamisen. Näin tuntuu että sain viikossa jo täyden itseluottamuksen olla ratin takana. Iästä huolimatta suositteluni siis!

Suosittelut myös Kissanmaan Autokoululle ja upealle porukalle ketkä siellä opettaa!

Ajokortti +25 vuotiaana 1/2

"Dear diary, tänään melkein purskahdin itkuun autokouluopettajani edessä, kun en päässyt lähtemään risteyksestä ilman että auto hyppii ja lopulta sammuu" - On juuri sen tyylinen aloitus minkä voisin tänään kirjoittaa. Olen 26-vuotias autokouluoppilas jolla on ollut kaksi tuntia auton ratin takana. Samaan aikaan kun naureskelen teoriamateriaalin "Muista ettei baari-illasta lähdetä auton rattiin" merkinnöille, olen aivan paskana jos pitää vaihtaa kolmosvaihde päälle. Maailma menee hyvää tahtia kakkosvaihteella. Kakkosvaihde on mun mukavuusalue, enkä enää tässä iässä siitä helpolla osaa mennä pois.

Kun käyt autokoulun täysi-ikäisyyden kynnyksellä olet vielä nuori ja peloton. Autokortti hankitaan koska vitsi tottakai, se on siistii ja sit pääsee ajeleen. Sillä todistat baarissa että olet täysi-ikäinen ja kurvailu taidoilla näytät tinder-treffilles että oot hyvä tyyppi. Mutta mitäs sitten kun oot vetäny sen nuoren, päheen ja pelottoman ikävaiheesi jo 15-21 vuotiaana? Nykyään sua alkaa huimaan jos kurkkaat sängyn alle ja laitat mielummin ne mukavat housut jalkaan, kuin ahtaat itsesi skinny jeanseihin. Tässä vaiheessa sitten päätät lähtee harjotteleen ajaan sellasta metallilohkoa, mikä tappaa tuhansia ihmisiä päivittäin. "Jei mennään oleen osa tota".

Jotenkin 18-vuotiaana kaikki ne vaarat ja onnettomuudet on niin absurdeja, että "Joo niitä sattuu mutta ei mulle, ei täällä". Tässä iässä niiden todellisuus on hyvin lähellä omaa todellisuutta. Tässä vanhemmassa iässä mahdollisuudet sille, että on jo voinut menettää ystäviä tai sukulaisia auto-onnettomuuksille on korkeammat. Tai olet voinut itse olla sellaisessa. On nähnyt huomattavasti enemmän crash test dummies-videoita siitä miten turvatyynyt tappaa ja mietit että jos ajat järveen et saa rullattua ikkunoita auki kun kaikki toimii sähköllä ja kuolet. Todella iloista.

Teininä kaverit lenteli mopojen selästä jatkuvasti, mutta kaikki silti ajoi. Lapsi joka kaatuu, nousee takaisin juoksemaan. Uuden kokeiluun liittyy myös paljon muttia, vaivoja ja tietoa, mikä tietty lisää tuskaa. "Vähän noi iltapäivä tunnit on huonoja kun sillon on aina sokerit alhaalla", "Mun vasen lonkka menee jumiin jos istun ja stressaan samaan aikaan", "Minkä vuoden auto tää on? Koska vuonna x tehdyissä on löytynyt valmistusvirhe joka..." Ja niin edelleen. Musta tuntuu että jos nyt ajaisin autokoulussa kolarin, se pelko olisi paljon pahempi voittaa kuin nuorella iällä. Tarvitsisi paljon enemmän kannustusta päästä takaksin hevosen selkään.

Tässä on pieni vuodatus siitä mikä ero on lähteä vanhemmalla iällä ajaan korttia. Ne joilla se on jo sieltä täysi-ikäisyydestä asti ollut, ei voi tähän vastaväitteitä sanoa koska - You don't know.

Mutta, hyvä puolihan tässä on se, että vaikka kuinka pelottaa, jännittää tai meinaat itkeä siellä ratissa, kaikki paranee oppimalla. Se ei auta mitään, että asiaa vain välttelee. Se vain stressaa lisää, mitä enemmän ylimietit asiaa. Tässä tilanteessa on helponta yrittää vähän palauttaa mieleen sitä hurjapäätä joka veti mopolla liiankin riskejä kulmia, hyppi silloilta alas lumikasoihin ja ajoi autolla jäällä seitsemän-vuotiaana. Nyt on vain se etu, että voin oppia vastuullisen tavan ja uuden skillin mitä tarvitsen tulevaisuudessa.

Ainoastaan ajotunneille menemällä, menee se asia eteenpäin. Ajotunnit kestää vain nimensämukaisesti tunnin, joten jos tuntuu että tulee liikaa tietoa kerralla, sen on myös loputtava jossain vaiheessa. Jos ajotuntiesi jälkeen tuntuu yhä ettei ole valmis menemään yksin auton rattiin, ostaa lisätunteja. Tai aluksi pyydät äitisi mukaan ajamaan ja tuomaan turvallista auktoriteettiä.

Pitää muistaa että hyvin se menee, me kaikki aloitetaan jostain ja kaikki ovat amatööreja jossain vaiheessa. Kirjoitan uuden aiheen kun kortti on taskussa koko kokemuksesta eli jos haluat saada sähköpostiin tiedon, niin syötä se sivun alaosassa olevaan kohtaan.

Taidampa lukea ison kasan teoriaa tänään. Ja kaikki te joita myös jännittää aikuis-iän kortti, niin laittakaa viestiä ja jutellaan yhdessä niiden halki. Mulla on tapana sanoa että asioilla on tapana järjestyä, koska jos potkaset pallon ilmaan, sen on tultava alas. Jos pölläytät hiekkaa, sen on laskeuduttava. Myös tämän stressaamisen on tultava päätökseen.

Lue toinen osa: Ajokortti +25 vuotiaana 2/2