Haku

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajokortti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ajokortti. Näytä kaikki tekstit

tammikuuta 22, 2020

Ajokortti +25 vuotiaana 2/2

Lue eka osa: Ajokortti +25 vuotiaana 1/2


Lemmikkiseppeleet eivät ole ainoa asia mikä on oli suosittua viime syksynä. Elämääni on huovan lisäksi valloittanut ajotunnit, teoriatunnit ja lopulta teoriakoe sekä inssi. Mutta vaikka ensimmäisessä osassa paljon tätä manasin, nehän meni ykkösellä läpi!

En ole pitkään aikaan tuntenut niin kovaa stressiä mistään elämässäni, kuin tunsin autokoulusta. Se on toiminut yhtenä esimerkkinä alisuoriutumisen ymmärtämisessä. Olen aina miettinyt että pääsen ongelmista läpi todella helposti, opin uutta suhteellisen kevyesti enkä koe paljoa stressiä elämäni aikana. Kuitenkin jouduin välillä stressin takia perumaan ajotunnin viimetingassa, vieläpä niin että tunnista meni maksu kuitenkin. Ajotuntien aikana tajusin että usein koen uudet asiat helpoiksi, koska alitajuntaisesti valitsen sellaisien taitojen oppimisia, mitkä uskon jo etukäteen osaavani. Tätä autokoulu ei todellakaan ollut ja se muistutti siitä joka ikisellä ajotunnilla.

Onneksi kävin autokouluni Tampereen parhaassa paikassa, mikä sattui myös olemaan kolmen talon päässä omastani! Kissanmaan autokoulu on taidettu jopa äänestää virallisesti Tampereen parhaaksi jo useita vuosia putkeen. Meno siellä on rentoa, osaavaa ja stressitöntä. Voisin kuvitella kuinka pihalla olisin ollut jonkun muun opetuksen alla. Aina kun lähdettiin ajamaan ja opettaja ohjeisti hyvin - unohtui se stressikin.

Marraskuussa tuli inssi päivällenikin ensilumet ja sit se oli menoa. Auto sammui jopa risteysalueen keskellä, eikä sähköauto meinannut osata käynnistyä, mutta läpi se meni. Mulla oli ihan paras inssiope joka oli rauhallinen ja inhimillinen. Muistutti että tärkeintä on liikennesääntöjen mukaan ajaminen.

Kokemukseni ajokortin hankkimisesta +25 vuotiaana on: Jos mahdollista, aja se silloin kun olet nuori, mutta muista vastuullisuus ja turvallisuus. Kuitenkin, kyllä sen voi ajaa missä vaiheessa vaan. Pysyy vain tietoisena siitä, että liikenteessä ajaa kaikenlaisia ja kaikentaitoisia ihmisiä. Se ei ole tähtitiedettä, mutta saattaa aiheuttaa vähän ekstra stressiä elämään. Kun kortin saat niin aja säännöllisesti jotta ajotaito pysyy vaikket omaa autoa hankkisikaan. Aja yksin sekä ihmisten kanssa. Aja maalla ja keskustassa. Kun sain Joulukuussa (kuukausi inssin jälkeen) auton omaan käyttööni kun ystävä meni Egyptiin, ajoin joka päivä ja joka paikkaan. Ajoin pimeällä Orivedelle pieniä lamputtmia teitä, ajoin keskustassa Nääshallille reeneihin sekä Lielahteen töihin. Ajoin yöllä jakaen lehdet joutuen koko ajan "aloittamaan ja lopettamaan" ajamisen. Näin tuntuu että sain viikossa jo täyden itseluottamuksen olla ratin takana. Iästä huolimatta suositteluni siis!

Suosittelut myös Kissanmaan Autokoululle ja upealle porukalle ketkä siellä opettaa!

elokuuta 06, 2019

Ajokortti +25 vuotiaana 1/2


"Dear diary, tänään melkein purskahdin itkuun autokouluopettajani edessä, kun en päässyt lähtemään risteyksestä ilman että auto hyppii ja lopulta sammuu" - On juuri sen tyylinen aloitus minkä voisin tänään kirjoittaa. Olen 26-vuotias autokouluoppilas jolla on ollut kaksi tuntia auton ratin takana. Samaan aikaan kun naureskelen teoriamateriaalin "Muista ettei baari-illasta lähdetä auton rattiin" merkinnöille, olen aivan paskana jos pitää vaihtaa kolmosvaihde päälle. Maailma menee hyvää tahtia kakkosvaihteella. Kakkosvaihde on mun mukavuusalue, enkä enää tässä iässä siitä helpolla osaa mennä pois.

Kun käyt autokoulun täysi-ikäisyyden kynnyksellä olet vielä nuori ja peloton. Autokortti hankitaan koska vitsi tottakai, se on siistii ja sit pääsee ajeleen. Sillä todistat baarissa että olet täysi-ikäinen ja kurvailu taidoilla näytät tinder-treffilles että oot hyvä tyyppi. Mutta mitäs sitten kun oot vetäny sen nuoren, päheen ja pelottoman ikävaiheesi jo 15-21 vuotiaana? Nykyään sua alkaa huimaan jos kurkkaat sängyn alle ja laitat mielummin ne mukavat housut jalkaan, kuin ahtaat itsesi skinny jeanseihin. Tässä vaiheessa sitten päätät lähtee harjotteleen ajaan sellasta metallilohkoa, mikä tappaa tuhansia ihmisiä päivittäin. "Jei mennään oleen osa tota".

Jotenkin 18-vuotiaana kaikki ne vaarat ja onnettomuudet on niin absurdeja, että "Joo niitä sattuu mutta ei mulle, ei täällä". Tässä iässä niiden todellisuus on hyvin lähellä omaa todellisuutta. Tässä vanhemmassa iässä mahdollisuudet sille, että on jo voinut menettää ystäviä tai sukulaisia auto-onnettomuuksille on korkeammat. Tai olet voinut itse olla sellaisessa. On nähnyt huomattavasti enemmän crash test dummies-videoita siitä miten turvatyynyt tappaa ja mietit että jos ajat järveen et saa rullattua ikkunoita auki kun kaikki toimii sähköllä ja kuolet. Todella iloista.

Teininä kaverit lenteli mopojen selästä jatkuvasti, mutta kaikki silti ajoi. Lapsi joka kaatuu, nousee takaisin juoksemaan. Uuden kokeiluun liittyy myös paljon muttia, vaivoja ja tietoa, mikä tietty lisää tuskaa. "Vähän noi iltapäivä tunnit on huonoja kun sillon on aina sokerit alhaalla", "Mun vasen lonkka menee jumiin jos istun ja stressaan samaan aikaan", "Minkä vuoden auto tää on? Koska vuonna x tehdyissä on löytynyt valmistusvirhe joka..." Ja niin edelleen. Musta tuntuu että jos nyt ajaisin autokoulussa kolarin, se pelko olisi paljon pahempi voittaa kuin nuorella iällä. Tarvitsisi paljon enemmän kannustusta päästä takaksin hevosen selkään.

Tässä on pieni vuodatus siitä mikä ero on lähteä vanhemmalla iällä ajaan korttia. Ne joilla se on jo sieltä täysi-ikäisyydestä asti ollut, ei voi tähän vastaväitteitä sanoa koska - You don't know.


Mutta, hyvä puolihan tässä on se, että vaikka kuinka pelottaa, jännittää tai meinaat itkeä siellä ratissa, kaikki paranee oppimalla. Se ei auta mitään, että asiaa vain välttelee. Se vain stressaa lisää, mitä enemmän ylimietit asiaa. Tässä tilanteessa on helponta yrittää vähän palauttaa mieleen sitä hurjapäätä joka veti mopolla liiankin riskejä kulmia, hyppi silloilta alas lumikasoihin ja ajoi autolla jäällä seitsemän-vuotiaana. Nyt on vain se etu, että voin oppia vastuullisen tavan ja uuden skillin mitä tarvitsen tulevaisuudessa.

Ainoastaan ajotunneille menemällä, menee se asia eteenpäin. Ajotunnit kestää vain nimensämukaisesti tunnin, joten jos tuntuu että tulee liikaa tietoa kerralla, sen on myös loputtava jossain vaiheessa. Jos ajotuntiesi jälkeen tuntuu yhä ettei ole valmis menemään yksin auton rattiin, ostaa lisätunteja. Tai aluksi pyydät äitisi mukaan ajamaan ja tuomaan turvallista auktoriteettiä.

Pitää muistaa että hyvin se menee, me kaikki aloitetaan jostain ja kaikki ovat amatööreja jossain vaiheessa. Kirjoitan uuden aiheen kun kortti on taskussa koko kokemuksesta eli jos haluat saada sähköpostiin tiedon, niin syötä se sivun alaosassa olevaan kohtaan.

Taidampa lukea ison kasan teoriaa tänään. Ja kaikki te joita myös jännittää aikuis-iän kortti, niin laittakaa viestiä ja jutellaan yhdessä niiden halki. Mulla on tapana sanoa että asioilla on tapana järjestyä, koska jos potkaset pallon ilmaan, sen on tultava alas. Jos pölläytät hiekkaa, sen on laskeuduttava. Myös tämän stressaamisen on tultava päätökseen.

Lue toinen osa: Ajokortti +25 vuotiaana 2/2