Haku

kesäkuuta 12, 2022

Haag & Mövenpick - Päivä Haagissa

Teimme Hollannin reissulla muutaman päiväreissun Amsterdamin ulkopuolelle. Ensimmäisenä yön-yli kohteena oli Haag. Majoituksemme oli hotellista Mövenpick minkä ympärille tämä pysähdys sijoittui. Alemapana on oma kokemuksemme ja arviomme hotellista.


Haag olisi ehdottomasti aurinkoisten kelien kaupunki. Saavuimme paikalle sateen saattelemina ja jotenkin tuossa kelissä kaupunki antoi heti todella masentavan ja harmaa kuvan itsestään. Tämä on toki totta moniin isoihin kaupunkeihin missä vehreys puuttuu. 

Matka juna-asemalta oli suhteellisen lyhyt hotellille mutta meilläkin monien kilojen reput niskassa eikä voinut pysähtyä matkalla oleviin puistoihin nauttimaan matkaa pätkissä juurikin märän kelin vuoksi.

Jos junalippujen osto pelottaa, niin pakko mainita tähän että se on ehkä yksi parhaiten ja sulavimmin toimivista asioista Hollannissa. Katso Google Mapsista matkasi, valitse reitti mikä ei sisällä Thalyksen kaltaisia kansainvälisiä junia ja seuraa sen ohjeita. Google Maps antaa sinulle raiteen ja kertoo pysäkit mitkä jää sinun ja kohteesi väliin, myös vaihdot ja sen ovatko ne aikataulussa. 
Lipun ostat automaatista, maksa vaikka lähimaksulla. Helppoa.


Haag oli itselle todella "High End" tyylinen kohde. Sen ravintolat tuntuu kaikki olevan jotain Fine Dining paikkoja, missä voit helposti mennä myös huonoon paikkaan tai vaihtoehtoisesti todella kalliiseen paikkaan. Kannattaa ruokapaikkoihin siis tutustua etukäteen ettei tule ikäviä yllätyksiä.


Haagissa on pitkä kauppakatu täynnä kalliita shoppailumahdollisuuksia. On kalliita kyniä, kelloja, asusteita ja jopa meidän Iittala. Hotellin lähellä olisi ollut luksus ranskalaispaikkakin mutta se oli mennyt jo kiinni. (Frites Atelier - Venestraat 7, 2511 AR Den Haag, Alankomaat)


Kuitenkin kauppakatu on ihan hieno, osittain vanhan rakennuksen sisässä ja jos yhtään nautit shoppailusta, voi tämä olla paikka sinulle. Me lähinnä katseltiin vanhojen rakennusten ilmettä ja pieniä yksityiskohtia. Asia mitä olisimme halunneet tehdä, jos Haagissa olisi ollut enemmän aikaa - olisi ollut mennä rannikolle, mutta kelit ja aika olivat tätä vastaan joten teimme lähinnä keskustakävelyä.


Haagissa on paljon patsaita ja ns "kuninkaallista" menoa mikä sopii sen high end fiilistelyyn. Jotkut patsaat kuten ylempi kuva, olivat erikoisia, rosoisia eikä täydellisesti veistettyjä. Keskustan Hofvijver "lammen" ympärillä on kaunis maisemasilta ja todella mukava fiilis - siitä saa koko keskutan tunnelman sisään. Museoihin emme jaksaneet mennä koska tässä vaiheessa reissua olimme aika poikki eikä mikään ympärillä olevista tuntunut tarpeeksi mielenkiintoisilta aiheilta, mutta muutama taidemuseo löytyy tämän sillan lähettyviltä.

Myöskin baari/ravintola Milú oli todella laadukas, siellä sai parhaan Gin & Tonicin mitä koskaan ollaan maistettu (Driehoekjes 15, 2513 AZ Den Haag, Alankomaat).


Iltapalaksi kelpasi tälläisen pienen oviluukun ranskalaiset. Juttelin vanhan naisen kanssa joka sen omistaa ja hän kertoi että on omistanut sen 23 vuotta ja itse tila on ollut siinä 60 vuotta. Hän kertoi että on jo paikallinen julkisuuskohde koska on ollut siinä niin kauan, ja kyllä tämä aika näkyy raneissakin, meinaan olivat yhtiä parhaista mitä olen koskaan syönyt.
Tälle suosittelut. ('t Kleinste Winkeltje - Papestraat 1A, 2513 AV Den Haag)


Itselle Haag on tasan päivän tai kahden reissu, kaksi jos haluaa mennä myös rannikolle. On kuitenkin hyvä tuntea itsensä matkaajana ja opimme meistä sen, että isot kaupungit ei ole enää samalla tavalla hienoja kuin joskus. Vaikka olen nauttinut kohteista New Yorkissa ja Amsterdamissa, on se oikea lomanauttiminen jossain ihan muualla. Kokemuksia voi ottaa sitten tällei päivinä siellä sun täällä. Haagin keskusta on kuitenkin suhteellisen pieni joten nopeallakin vierailulla näkee kauniita asioita.


Moni varmasti miettii paljon coffeeshoppeja ja maassa laillista kannabista kun miettii eri kohteita Hollannissa joten tuon esiin asian mikä nousee aina esiin Haagin matkaoppaita lukiessa. Eli Haagissa on tehty oma laki rajoittamaan pilven polttoa, mikä tarkoittaa sitä ettei siellä voi polttaa missä haluaa vaan tämä toiminta on rajoitettu coffeeshoppeihin sisälle tai asukkaiden omille pihoille. 

Kuitenkin paikalliset sanovat että kunhan et häiritse ketään, etkä tee sitä lasten lähettyvillä niin ei ketään kiinnosta. Sinua on nyt kuitenkin varoitettu.


Mövenpick Hotel The Hague


Valitsimme Sveitsiläisen hotelliketjun Mövenpickin juuri siksi, koska olemme kohteessa vain yhden yön ja halusimme kokea jotain vähän "hienompaa". Hotellimme dameissa oli aika perus, joten maksoimme Haagissa ekstraa mm. parvekkeesta, ylimmästä kerroksesta ja isommasta tilasta.

Kuitenkin kun saavuimme hotellihuoneeseemme, huomasimme että ilmastointi huutaa tauokoamatta, kuin siellä olisi valtava hyttynen jumissa. Menin tästä keskustelemaan tiskille missä he ensin lähettivät korjaajan katsomaan tilannetta. Ei ollut korjattavissa joten huoneen vaihto-operaatio alkoi.

Meidän oli tarkoitus tulla hotellille check-inin lisäksi hiukan rentoutumaan matkaamisesta ja sateelta kunnes aurinko tulisi esiin mutta nyt saimme tiedon että emme saa uutta huonetta vielä muutamaan tuntiin ja se tulee olemaan tasoa huonompi huone, ilman korvausta huoneiden välisestä arvosta. 

Eli se mitä hotellilta halusimme, ei onnistunut ja saimme ns perus huoneen mutta maksoimme silti luksus huoneesta. Heidän mukaan refundia ei voinut tehdä mutta antoivat sitten ilmaisen aamiaisen mikä lähes korvasi menetetyn summan.

Kuitenkaan ongelmat eivät loppuneet tähän, vaan kun palasimme sateiselta ja vittuuntuneelta kävelyltämme (drinkeiltä) saimme uuden huoneen numeron missä tavaroidemme piti odottaa. Menimme huoneeseen, se vaikutti ihan mukavalta kylpyammeineen mutta siellä oli jonkun muun kamat. Hotellivirkailija vei random kengät ja laukun pois ja jäätiin kaksin. Puoliso kerkesi innostumaan huoneesta mutta sanoin ja hoin vain hiljaan "Tää ei oo meidän huone, pliis antakaa tän olla meidän huone" - ja pian oveen koputettiinkin ja meille kerrottiin että he antoivat väärän huoneen.

Sitten meidät siirrettiin pienempään, kylpyammeettomaan huoneeseen ja näin koimme kolme eri huonetta tässä hotellissa yhden illan aikana.

4-/5
Annamme silti hotellille arvosanaksi 4-/5. Jos heillä olisi ollut parempia huoneita annettavana he olisivat sellaisen meille antaneet. Hotelli oli täysi ja he säätivät pitkän työn jotta meille olisi edes jokin majoitus kohteessa. Työntekijät olivat todella pahoillaan säädöstä ja tekivät todella parhaansa. Aamiainen oli hyvä eikä "perushuone" ollut mitenkään huono, vaikkei sitä mistä maksettiin. Se oli silti luksus verrattuna damien hotelliimme. 

Miinuksen hotelli saa siitä että on ylipäätään laittanut ilmastointi-ongelmaisen huoneen saataville, eivätkä ole pitäneet jotain huonetta varalle juuri tällaisia ongelmia varten. Ei pitäisi liikaa katteissa näkyä kun on hintava hotelli kyseessä.


Lue myös muut aiheeni Hollantiin liittyen:

4 kommenttia:

  1. Onpa kiva tuo kauppakatu, kivasti katettu. Tulee hiukan Riian ostari vanhan kaupungin kyljessä mieleen.

    VastaaPoista
  2. On harmi, ettei hotellikokemus ollut ihan viimeisen päälle. Mutta muuten mielestäni Haaga on aika hieno paikka. Toki, sade ei ole se kaikista mukavin matkailukaveri, mutta tuli sitten rentoutettua jalkojakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Ja jollekkin tämä kohde on varmasti juuri täydellinen! Kunhan tuntee itsensä matkaajana :)

      Poista

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>