Haku

huhtikuuta 10, 2022

Valo kaikkeen kuvaamiseen - Panssari.fi

~ Kaupallinen yhteistyö: Panssari.fi ~


Olen todella innoissani uusimmasta yhteistyöstäni Panssari.fi:n kanssa. Moni seuraajakin tietää miten paljon kuvat minulle julkaisuissa ja täällä blogissa merkitsevät. Olen todella visuaalinen ihminen ja rakastan ottaa kuvia, muokata niitä ja miettiä mitä kuvat kertovat - tuhat sanaa vai enemmänkin. Tuntuu että jokaista asiaa tai ideaa voi hyvin kuvailla kuvien kanssa, mikä on myös yksi syy siihen miksi kaikissa kirjoissanikin on paljon kuvia, myös tuleviin romaaneihin tai novelleihin tulee kuvia vaikkei se ehkä kaikkein normaaleinta olisikaan. Julkaisuissani on myös aina paljon kuvia ja visuaalisuutta.

Kuvat on tärkeä osa julkaisua tai postausta, niiden avulla voit kertoa tuhat tarinaa sanomatta sanaakaan ja toteuttaa taiteellista, visuaalista puoltasi. Joten kun joukkoon saapuu uusi kuvaamista edistävä asia, olen enemmän kuin onnessani siitä.


Kyseessä on Panssari.fin sivustolta löytyvä LED Rengasvalo mikä on suunnattu paremman video- ja kuvalaadun parantamiseksi niin someasioihin, Youtubeen tai vaikka niihin ihaniin Zoom-palavereihin. Sen keskellä on taipuva pidike puhelimelle merkistä riippumatta ja pidike taipuu niin vaaka- kuin pystyasentoon! Tämä on tärkeä ominaisuus, koska videot kuvaan yleensä vaakatasossa (etenkin tubeen), mutta muutoin pystyasento on parempi esimerkiksi someen ja henkilökuvaukseen. En haluaisi omaa vekotinta näille kahdelle eri tarkoitukselle, sellainen ei olisi kovin kestävää saatika tilaratkaisulta järkevää. Taipuva puhelimen/kameran pidike on todella 5/5. 


Monikäyttöinen!

Rengasvalon tuotetiedot kertovat meille että lampulla on kokoa 70cm - 160cm halusi ja tarpeesi mukaan. On ihanaa omistaa vihdoin valo, minkä saa mukaan kokovartalokuvaukseen tai eri tasolle profiilikuvauksessa. Ei tarvitse istua lattialla että saa hyvän vaakataso kuvan, tai järjestellä kirjoista ja tavaroista "standia" jotta saa halutun korkeuden. Huomasin käyttäväni valoa myös ihan kuvaus-standina silloin kun luonnonvalo puski ikkunoista sisään. Sen kätevyys siis palkitsee valon lisäksi korkeana standina, missä kameraa saa käännettyä haluamallaan tavalla. Sen mukana tulee pieni kassi, mihin rengasvalo mahtuu oikein hyvin, tämä tekee sen liikuteltavuudesta myös erittäin kätevää.

Itse rengasvalo tarjoaa meille monta erilaista vaihtoehtoa. Se yhdistetään USB-piuhalla joko tietokoneeseen tai välikappaleen kanssa pistorasiaan. Siinä on kaukosäädin mistä voit valita perusvalon lisäksi joko kylmän tai lämpimän. Perusvalo itsessään menee älyttömän kirkkaasta pieneen lisävaloon, riippuen täysin mitä kuvauksessasi haluat käyttää. Ei mikään neljän asteen eroavaisuus vaan valon kirkkaus-asteita on lukuisia. Kylmä ja lämmin sävyero antaa myös ihan omanlaisen efektin.

Voit ostaa omasi täältä: LED Rengasvalo - Panssari.fi



Tein Youtubeen Shorts-videon missä vähän näytän valon kylmää ja kuumaa asetusta pimeässä huoneessa! Kanava kannattaa ottaa seurantaan kaikenlaisen sisällön kannalta. Videoissa aiheet kuten koko elämän kestänyt anemia ja siihen rauta-infuusio, viiden vuoden aikakapselin ylöskaivaminen, ekologisen juhla-asun tekeminen vuoden ajan sekä kirjailijan matka mökillä! Nimimerkki: ilovelaso





6 kommenttia:

  1. Todella kätevä kapistus! Itse ajattelin hankkia sellaisen pöytämallinen, jolla lyhyemi jalusta. Näin se mahtuisi kulkemaan mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kätevyys yllätti tässäkin kun menee niin pieneen tilaan sekä laukku mikä valorenkaalle tuli erikseen :)

      Poista
  2. Kuvat ovat tärkeä asia blogissa. Itsekin tarvitsisin lisävaloa varsinkin talvella kuvaamiseen... Tätä kapsitusta näyttää olevan nykyään kaikilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa joten onkin hyvä panostaa niihin kapistuksiin jos kokee tarvetta!

      Poista
  3. Tuli sellainen olo, että tarvitsen tuon heti! Tosin mulla taas ei ole minkäänlaista visuaalista silmää, joten en ole ihan varma auttaisiko tuokaan omien kuvien laadun suhteen...:)

    https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että ilahdutti. Jotenkin kuvatessa myös oppii koko ajan paremmaksi, toki niinkuin kaikessa mitä alkaa "harrastamaan" :)

      Poista

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>