Haku

lokakuuta 04, 2021

Kissanmaan hyvät puolet - Asuinympäristönä Tampereen Kissanmaa


Aivan liikaa on viime vuodet pyörinyt Kissanmaan negatiiviset puolet mielessä. Negatiivisia tekijöitä on todella monta, asuinkämpästä - meluihin ja saasteisiin sekä siihen että kyseessä on lopulta väliaikainen asumus elämässä. Kuitenkin kun täälläkin on asuttu jo kohta kolme ja puoli vuotta, olisi hyvä kertoa että ei tämä vain negatiivista ole ollut - onhan tämä kuitenkin koti vaikka väliaikainen sellainen onkin.

Halusin tänään puhua nimenomaan Kissanmaan positiivisista puolista, jos joku miettii aluetta asuinnaapurustokseen Tampereella, niin ehkä tästä voi saada jotain mielikuvaa.


Kauppi

Pakko aloittaa siitä suurimmasta plussasta, eli Kaupista. Pelkän suoran asvaltin sijaan voi käydä kävelemässä tai sauvakävelemässä 3km tai 5km lenkit. Pitkän lenkin saa taitettua myös Niihaman majalle mikä on auki vuoden jokaisena päivänä. Nykyään isojen muutosten mukana paikalle on tullut iso kuntosali sekä tramppa- ja kiipeilypark. Ollaan käyty jonkinverran hyppimässä ja sali olisi tarkoitus aloittaa tässä kuun vaihteessa. Kaupin tehtyjen polkujen lisäksi on ranta missä käyn aktiivisesti uimassa Näsijärvessä. Siellä myös Kaupinojan sauna ja lisää lenkkipolkuja. Ollaan menty kalliolle katsoon auringonlaskua tai aamu-uinnille auringon noustessa. Olen kirjoittanut runoja uskomattomien maisemien inspiroimana tai kävellyt Petsun kautta kotiin noukkien omenan tai kaksi syötäväksi pihojen koreista. 

Kaupissa on hiukan liikaa ihmisiä omaan makuun mutta sekin on kellonajasta ja säästä riippuvaa - joskus paikalla ei muita edes ole. Trampalla ei ole koskaan oikein ketään koska pääsemme hyppimään aikaan jolloin siellä on vain parit harjoittelijat.

Kauppiin on Kissanmaalta vain 1,2km ja rantaan 2,4km. Sinne myös pääsee sähköpotkulaudoilla: tierillä alikulkutunnelille, limella rantaan ja voilla kauppi centerille.

Keskustan läheisyys

En ikinä haluisi asua keskustassa, mutta Kissanmaa on vain 3,0km päässä Tampereen keskustasta, joten sinne on kuitenkin myös käveltävä/pyöräiltävä matka. Se ei kuitenkaan ole niin keskustamaista kuin muut keskustan läheisyyden alueet kuten Tammela tai Kaleva. Kissanmaa ei tunnu siltä kuin se olisi keskustan lähellä - vähän kuten Nekala. 

Kissanmaalla on Tampereen pääsairaala TAYS minkä takia sinne on myös uskomattoman hyvät kulkuyhteydet niin bussilla kuin ratikalla.

Kissanmaalta on myös noin kilometri Kalevan uimahallille mikä on etenkin talvisin oikein mukava paikka.


Kaupat

Kalevan Prisma on noin kilometrin päässä (riippuen toki missäpäin Kissanmaata asut) ja se on auki 24/7. Lähellä on myös Kissanmaan K-Market sekä Ruotulan K-Market. Kalevan puolella (alle 2km päässä) on ravintoloita, lisää kauppoja sekä R-kioski mikä toimii lähipostina. 

Lähellä on myös Kalevan ABC missä on kauppa, hese ja muuta. Itse tykkään käydä siellä kirjoittamassa, tai kaverin kanssa kahvilla! Voit lukea siitä lisää: Miksi ABC on oiva kahvila?

Lemmikilliselle asujalle on 20min kävelymatkan päässä Hakametsän Eläinklinikka missä olen itsekin ollut muutaman kuukauden töissä ja voin suositella paikkaa. Et tarvitse autoa asuessasi Kissanmaalla, koska kaikki on kulkuyhteyksien tai ihan jos vain mahdollista - kävelyn päässä.


Ympäristö

Kissanmaan voisi jakaa osa-alueisiin. Omakotitaloalue on ehdottomasti omansa, lapsiystävällinen, myös nuorta porukkaa, rauhallista ja vähäistä liikennettä. Sitten olisi jäähallin läheisyys missä on paljon opiskelijoita Toas-talon kautta, sekä yliopiston läheisyyden takia (2,7km) sekä kerrostaloalue Kissanmaankadun molemmin puolin. Kerrostalot on meille lapsettomille mukavaa aluetta kun yksi melujen lähteistä ei tule kirkuvista ja mekkalaa pitävistä lapsista. Tiedän vain kaksi naapuriani vaikka taloissa kuhisee ja asuu varmaan parikymmentä ihmistä. 

Kuitenkin Kissanmaa palvelee myös lapsiperheitä, Hippoksen ja Kissanmaankadun välisellä alueella on paljon rivitaloja ja jopa oma "priva" puisto. Alueelle postia jakaneena huomannut paljon "lastenjuttuja" ja onhan Kissanmaanpäiväkoti ihan muutaman sadan metrin päässä. Alueella on sopivasti vähän kaikkia.


Ihmiset

Kun on mainittu eri alueita niin on huomattava että myös Hippos kuuluu Kissanmaahan ja siitä se "pahan" maineensa on joskus saanut, samoin miten Nekala aikanaan. Me emme ole koskaan kokeneet mitään negatiivista Hippoksen taloista tai heidän asukeistaan, vaikka taloihin mahtuu päihteiden käyttöä enemmän kuin ehkä muualle alueelle. Asukkaat ovat leppoisia ja harmittomia, eikä alueella ole levottomuutta.

Näitä taloja kuitenkin puretaan ja tilalle kasvaa pian jokin kamala muovi-parveke kerrostalo joka sitten nostaa alueen hintoja kun saadaan yhteiskunnan luokitteleman alimman kastin ihmiset pois näköpiiristä. "Out of sight, out of mind". Tämä tekopyhä ja kaksinaamainen moralismi vaatisi ihan oman aiheensa mutta ei tällä kertaa.

Yhteenvetona voisin suositella Kissanmaata asuinpaikaksi. Se sopii vähän kaikenlaisille ihmisille, nuorille lapsettomille jotka käy öisin kaupassa, nuorille lapsien kanssa jotka pärjää autotta, isommille perheille omakotitalo ison puiston tai pienen puiston vierestä, opiskelijoille yliopiston tai Tamkin (1,1km) läheisyydestä tai vanhemmille ihmisille joille Taysin lähesyydestä on hyötyä.

Negatiivisia puolia on myös, pitäisikö niistä kertoa myös?

Lue myös: Nekala asuinympäristönä

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa mukavalta asuinpaikalta ja upeat maisemat! Ei ihme, että tuolla tulee runoiltua :)

    VastaaPoista
  2. Tämähän kuulostaa oikein mukavalta paikalta. Erityisesti kun on luontoa lähellä ja liikuntamahdollisuudet on tarjottu.
    Kaikissa paikoissa on aika hyviä ja huonoja puolia. Asumismukavuus on kai suoraan riippuvainen niiden tasapainosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä! Kissanmaa usein vähän unohdetaan kun mietitään alueita Tampereella, emme edes katsoneet sieltä itsekkään asuntoa kunnes se löytyi. Negan asumisesta onkin tehnyt nimenomaan asunto, ei alue =D

      Poista

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>