Haku

elokuuta 29, 2021

Mistä rakentuu terve parisuhde?


Aluksi, En ole ekspertti enkä halua sellaisena esiintyä. Puhun kokemuksesta, nimenomaan ulkopuolisesta joka on seurannut sinkkuvuodet useiden läheisten, useita suhteita. Kun et ole suhteessa mutta läheinen suhteille, näet asiat eritavalla. Suhteessa ollaan yleensä niin lähellä ja rakkauden sokaisemia ettei kaikki ongelmat näyttäydy samalla tavalla. Olin sinkku 22-vuotiaaksi asti ja ennen tätä useille ystäville ns parisuhdeterapeutti. Olen myös ollut kiinnostunut psykologiasta ja ihmisten välisistä suhteita lapsuudesta saakka ja opiskelenkin psykologiaa avoimessa ylipistossa. 

Halusin pohtia seikkoja parisuhteen rakentamisessa, mitkä olen kokenut tärkeimmiksi. Nämä eivät varmasti kaikille pidä paikkaansa, jokainen suhde ja yksilö on omanlaisensa. Nämä olisi vain omat mietteeni asiasta. Kuitenkin ennenkuin mietitään miten rakentaa terve parisuhde, lue ensin: Miten löydän elämänkumppanin? , siitä miten saat itsesi suhteelle valmiisiin lähtöasemiin. 

Arvot ja tulevaisuuden haaveet.

Tämän on oltava tärkein. Jotta sinulla voi olla pitkäkestoinen, aikaa kantava ja toimiva parisuhde, mielestäni yksi tärkeimmistä on se, että arvot ja tulevaisuuden haaveet menee käsikädessä. Jos sinulle on tärkeää että tuleva puolisosi ei ole rasisti, homofoobikko, sovinisti tai päihteidenkäyttäjä - älä ota vierellesi puolisoa joka näitä asioita edustaa. Itsereflektio on myös tärkeää, koska vasta kun tiedät mitä itse haluat elämältä, voit käydä nämä keskustelut puolisoehdokkaan kanssa ja katsoa sopivatko ne toisiinsa. Halutko asua kaupungissa vai maalla? Lapsia vai ei? Muutto ulkomaille? Adoptio ok? Miten näkee elävänsä elämää. 

Vastavuoroisuus

Saa, anna ja huomioi toinen. Tasa-arvoinen parisuhde on vastavuoroisuutta. Se on sitä että huomioidaan toinen ja näytetään että välitetään. Joillekkin se tarkoittaa hieronnan tarjoamista, pään hipsuttelua, ruoan tekemistä, yllätyssiivousta ja toiselle kukkien ostoa tai viikonloppureissua. Älä anna rakkautta vain, jotta saat, anna koska haluat näyttää välittämisen toiselle ja sen pitäisi näkyä myös takaisin. Toisenkin pitäisi haluta antaa koska haluaa näyttää välittämisen - ja kehä muodostuu. Jos kokee suhteessa että itse aina antaa muttei saa pyytteetöntä rakkautta takaisin, asiasta kannattaa keskustella vakavasti.


Eksät on osa ihmisen historiaa

Omien epävarmuuksien takia usein välttelemme miettimästä puolisomme eksiä. Emme ehkä halua niistä kuulla tai välttelemme aiheita missä he voivat tulla esiin. Eksistä puhuminen ei liity heidän takaisin haluamiseen. Meillä kaikilla on historia ennekuin tapaamme toisemme ja kaikki mitä siellä on, on oleellinen osa sitä, keitä me olemme. Sinun pitää voida puhua kokemuksistasi vapaasti vaikka niissä pyörii joskus se eksäkin. Puhua epävarmuudesta mitä koit hänen kanssaan koska olit nuori, huvipuisto missä olet kerran käynyt eksän kanssa tai kun viimeksi asuit jonkun kanssa yhdessä oli ongelmakohtiasi x, y ja z. Jos omat epävarmuudet saa otettua pois yhtälöstä, voi päästä vielä syvempään ymmärykseen puolison kanssa. Myös jos huomaat että puheesi eksästä saa puolisosi epävarmaksi, voit varmistaa hänen oloaan kertomalla ettet kaipaa exää takaisin ja että olet onnellinen puolisosi kanssa - halusit vain jakaa tämän asian elämästäsi.

Huom. Eksien perään kuolaaminen/tai jos selkeästi ei ole yli erosta on täysin eri asia, kuin puhua elämänkokemuksista. Myöskään exiin vertailu ei ole ok.

Mustasukkaisuus ei ole välittämistä

Tämä ilmiö on edistynyt etenkin nuorten keskuudessa, on saatettu ihmetellä ettei yhtään viestiä oo tullut perään kun oltu vastakkaisen sukupuolen kanssa jossain ja luettu tämä tarkoittamaan ettei toinen välitä. Tai jos joku on mennyt mökille kaveriporukalla missä vastakkaista sukupuolta, olisi monelle merkki tunteiden hiipumisesta jos ei yhtään huolestuttaisi. Toki nuorissa suhteissa tunteet on muutenkin niin ääripää luokkaa, mutta tämä vie monesti koko potin. 
Syitä omalle mustasukkaisuudelle kannattaa pohtia. Vaikuttaako taustalla aikaisemmat kokemukset? Mitä oikeastaan pelkäät tapahtuvan? Luotatko kumppaniin?

Jos puolisosi lähtee reissuun ystävänsä kanssa, ei pitäisi olla väliä mitä sukupuolta ystävä edustaa. Mieti vaikka hetki, voisiko bi-ihmisellä olla yhtään ystävää jos kaikki olisi mahdollisia uhkia parisuhteelle? Jos puoliso päätyisi pettämään, se vain tarkottaisi ettei ollut "se oikea" sinulle. Luota puolisoosi.


Ilman luottamusta ei ole suhdetta

Tämä on mielestäni hyvin yksinkertainen, mutta samaan aikaan ei. Yksinkertaisesti ilman luottamusta, ei ole tervettä suhdetta. Kuitenkin, tunnetta ei välttämättä heti tunnista, sen eteen voi tehdä töitä, käsitellä mistä luotonpuute johtuu ja lopulta päästä luotonpuutteesta eroon. Toki muutokseen pitää olla haluavainen ja nähdä itsekin että ongelma löytyy.

Riitoihin ilman egoa

Riitoja tai erimielisyyksiä tulee ja menee, mutta on hyvä tietää miksi riitelee. Erimielisyyteen olisi hyvä pystyä astumaan ilman egoa mukana. Tavoite ei saisi olla voittaa riitaa, vaan niissä on tarkoitus ymmärtää mitä toinen sanoo, miksi hän ajattelee niin sekä rakentavasti argumentoida erimielisyydet. Helpommin sanottu kuin tehty, koska olemme ihmisiä ja meillä on vahvoja tunteita eri asioista. Kuitenkin, jos pystyt astumaan triggeröivään tilanteeseen ilman egoa, valmiina myös myöntämään omat heikkoutesi, käsittelemään kommunikaatio ongelmaa yhdessä ja tähtäämään sopuun, eikä voittoon - voi olla että riitelyltä säästyy, ainakin suurimmaksi osaksi kokonaan. 

Joskus tunteet kuitenkin kuumenee. Oma vinkkini on se, ettei ikinä vihaisena nukkumaan. Asiat käsitellään ja sovitaan vaikka lyhyempien unien uhalla. 

Ei likaa maton alle

Aikaisempaan liittyvä, joskus voi olla helpompi koittaa ignoorata valtava riita mikä juuri käytiin, energiat on lopussa eikä ole enää mitään sanottavaa jäljellä. Kuitenkin, jos riitojen syitä ei käsittele vaan lakaisee maton alle, käy siinä monien riitojen jälkeen niin että ne samat toistuu käsittelemättömyyttään jokaisessa riidassa ja lopulta sulla on möykkyinen matto ja liikaa asioita käsiteltäväksi. Riidat ja erimielisyydet olisi hyvä käsitellä mahdollisimman pian!


Suhde ei ole oikeutus seksille

Moni (etenkin) nuorempi saattaa ajatella että "jes, parisuhteessa saa seksiä sit koko ajan" - ja todellisuus on se, että toisen ei aina tee mieli samaan aikaan kuin sinun. Toisella saattaa olla pahat kuukautiskivut mitkä vie halut, haluihin vaikuttaa ruoka, liikunta, stressi, ehkäisy (hormonit, pillerit) ja lääkkeet. Ja joskus se toinen ei vain halua seksiä ja hänellä on kaikki oikeus kieltäytyä, ilman että siitä tulee henkistä painetta (esim. mykkäkoulua tai suuttumista).

Henkinen tai fyysinen väkivalta ei kuulu terveeseen suhteeseen. Seksiä ei myöskään kuulu käyttää vallankäytössä, olemalla suostumatta siihen (vaikka mielikin tekisi) ennenkö saa esim tahtonsa läpi tms. 

Kumppania ei voi muuttaa, mutta kuka vaan voi kehittyä ihmisenä 

Suhteeseen lähteminen sillä lähtökohdalla että "No mut, tossa se varmasti muuttuu" tai "Ei se sit tota kyl tee suhteessa" on todella väärä. Ihmistä ei saa lähteä vartavasten muuttamaan haluamaansa muotoon, vaan suhteeseen ryhdytään koska rakastetaan juuri sitä ihmistä, virheineen päivineen. Kuitenkin, ihminen voi aina kehittyä (tai taantua) itsensä kanssa ja monen suunta onkin ylöspäin, milloin omiin ikäviin piirteisiin kiinnitetään huomiota, käsitellään lähtökohtia ja joitain asioita voi ns "korjaantua" itsestään. On oletettavaa sekä toivottavaakin että me ihmisinä ja yksiöinä kehitymme vuosien kuluessa, mutta toista ei lähdetä muuttamaan omaan haluttuun suuntaan pakolla.


Kotitalous on jaettava tasaisesti

Tähän ei ole tiettyä kaavaa vaan on pariskunnasta kiinni. Tienaatteko saman verran? Tekeekö toinen enemmän töitä/opiskelua kuin toinen? 
Olen kuullut järjestelyistä missä isommin tienaava maksaa hiukan enemmän koska on ollut se osapuoli joka haluaa enemmän esim. tilailla ruokaa, eikä tästä halua luopua. Yleisin varmaan on joko 50-50 jos on samanverran tienaavia, tai sitten prosentuaalisesti - esim molemmat maksaa 50% palkasta yhteiselle tilille, mistä hoidetaan kotitalouskulut. Mikä ikinä onkaan teidän järjestely, päätös siitä pitää tehdä yhdessä ja niin että molemmat ovat tyytyväisiä.

Raha on asia mikä on monille vaikea aihe puhua, mutta puolison kanssa siihen keskusteluun kannattaa pyrkiä ja löytää ratkaisu mikä toimii molemmille ja molemmille jää siitä turvallinen olo. 

Muutkin ovat kauniita

Terveeseessä parisuhteessa voisi kuvitella olevan myös avoin keskustelu tästä aiheesta. Kauniit tai komeat ihmiset eivät maailmasta häviä, vaikka päätät lynkata astiat yhteen jonkun ihmisen kanssa. Usein jos emme halua että puoliso näkee muita kauniina/komeana, annamme omille epävarmuuksillemme valtaa. Vaikka todellisuudessa, toimivassa parisuhteessa se ei ole keneltäkään pois jutella avoimesti myös näistä asioista. Eikä pelkkä ulkonäkö ole ainoa kehumisen arvoinen asia, jos koemme jonkun hahmon elokuvassa olevan upea, hauska, hyvässä kunnossa, badass jne - sanomme usein molemmat sen. Oli kyseessä mies tai nainen. Tämä voi poikia hyviä keskusteluita, kunhan se nyt ei ole "Toi on maailman kaunein nainen eikä kukaan tule lähellekkään" tyylistä heittoa, vaan oikeaa keskustelua. 

Tietenkin myös itsetyydytys tai pornon katselu on terveessä suhteessa ok, eikä tälläistä luonnollista aktia pitäisi lähteä kieltämään tai rajoittamaan. Vasta jos itsetyydytys vaikuttaa pariskunnan väliseen seksiin negatiivisesti (esim seksiä ei ole ollenkaan tämän takia) on se asia mikä vaatii vakavaa keskustelua. 


Kommunikaatio

Kommunikaationpuute on nimetty yhdeksi isoimmista parisuhteen ongelmista. Jokaisen ongelman ratkomisen, toiveiden, halujen ja yheisen elämän taustalla on kommunikaatio, ja jos sitä ei ole, miten mikään toimisi?  Asioista pitää pystyä keskustelemaan vaikka se joskus olisikin hankalaa tai epämukavaa. Asioiden itsellään pitäminen erkaannuttaa kumppanista ja usein tällä kertyy sitä likaa maton alle - mikä sitten moninkertaistuu ja tulee kaikki kerralla ulos negatiivisesti. 

Kommunikaatiotaitoja voi harjoitella yhdessä. Etenkin miehet kärsii kommunikaatio-ongelmista yleisemmin koska heidät on useimmin kasvatettu toksiseen miehisyyteen "tosimies ei itke" tyylisellä ohjenuoralla, mikä on tietenkin täyttä hevonps... Joten rohkeasti hakemaan apua ja korjaamaan väärin opetetut oletukset päässä!

Yhteinen aika on tärkeää

On tärkeää satsata parisuhteeseen. Alkuhuuma loppuu aikanaan ja suhde arkistuu, silloin usein aletaan pitämään toista itsestäänselvyytenä ja koska nähdään aamuisin hampaiden pesun aikana ei mietitä että aikaa pitäisi viettää myös tämän lisäksi. Yhteinen tekeminen, harrastus, pelit (video tai lauat), kävelyt jne ovat helppoja tapoja lisätä yhteistä aikaa, mutta myös treffi-illat tekee paljon!



Mutta myös oma aika

Ajan viettäminen yhdessä on hirmu tärkeää parisuhteessa, mutta myös itsenäisyyden pitäminen ja oman ajan arvostus. Olet silti kokonainen ihminen ilman puolisoasi, jolla on omat menot, mielipuuhat ja ystävät. Ei puolisoa tarvi raahata jokaiseen kiiltotarrakerhoon tai joka kaverin kanssa kahville mukaan. Vietä aikaa kaverisi kanssa kaksin ja panosta siihen suhteeseen, nauti harrastuksestasi yksin ja tunne ilo palata kotiin puolison luokse. Älä menetä itsenäisyyttäsi suhteessa, äläkä pakota jokaista mielenkiinnonkohdettasi myös toisen kurkusta alas. Löydä se hyvä balance omien ja yhteisten menojen kanssa.

On-off suhteille on yleensä syy (tai syitä) sille miksi ero tapahtuu jatkuvasti, tärkeää onkin kuunnella sitä miksi niin on käynyt. Onko syy ollut väärinymmärrykset, äkkipikaiset luonteet, kommunikaationgelmat vai mikä? Jos syy on korjattavissa terapiassa, suunnatkaa sinne. Jos syy on pettämistä, epäkunnioitusta, kaltoinkohtelua jne - kannattaa pohtia pitäisikö suhde lopettaa Off:ille.

Leikki

Huumori, leikki, hauskuus, pelleily jne. Tämä on vähän ekstrajuttu, mutta parisuhteessa on hyvä pystyä pitämään hauskaa. Oli se sitten sosiaalisesti juttujen kertominen mikä saa toisen repeilemään, painit ja leikit toisen kanssa missä pääsee lapsenomaisen hauskuuden rajoille, yhteinen nautinto komediasta elokuvista tai stand upista jne. Löydä se, mikä on parisuhteessasi hauskaa!


Ei ihme että meillä on yhteiskunta missä parisuhteissa kipuillaan niin paljon. Takana on älyttömän nopeasti liikkuva ihmisen sosiaalinen kehitys, terapian tarve vs kuinka moni oikeasti sitä hyödyntää ja meidän kulttuurimme. Mietitään vaikka paria 90 luvulta 2000 luvulle jatkunutta sarjaa, mistä imemme parisuhdemalleja. 

Frendeissä "ihannepari" jonka matkaa seuraamme on-off fiaskoista on Ross & Rachel, keiden ei todellakaan kuuluisi olla yhdessä. Heillä ei ole mitään yhteistä, Ross on äärimmäisen omistuksenhaluinen, Rachel giveuppaa unelmatyönsä Ranskassa ja he vähättelevät toistensa saavutuksia jatkuvasti. Miksi heitä ihannoidaan? Koska tällä parilla luotiin draamaa. Onko se jotain mitä meidän pitäisi hakea omiin suhteisiimme? Ei. Kukaan ei hehkuta Chandleria ja Monicaa, keille muodostuu hyvä ja terve parisuhde, koska se ei tuo draamaa. 

Sinkkuelämässä on ehkä yksi selkeimmistä huudoista millaista suhdetta sinun ei pitäisi jahdata, mutta draaman avulla on saatu Carrien ja Biginkin suhde näyttämään joltain, mitä havitellaan ja hehkutetaan. Big on alusta alkaen selkeä siitä, ettei halua sitoutua, ei halua parisuhdetta, Carrie ei voi jättää hänen luokseen mitään, kokee joutuvansa "poseeraamaan" koko ajan ja olemaan täydellinen, Big vaihtaa moodia lennosta eikä hakeudu terapiaan käsittelemään näitä selkeitä sitoutumiskammoisia ongelmiaan. Carriekin jää koukkuun tähän draamaan ja luulee sen olevan rakkautta, ja dumppaa monta hyvää parisuhdetta koska ei saa niistä sitä, mihin on tottunut. Carrien onneksi hän ei usko terapiaan. Pitäisköhän. 


Tässä oli 15 asiaa mistä rakentuu (minun mielestäni) terve parisuhde. Moni asia voi tuntua todella itsestäänselvyyksiltä, mutta en olisi kokenut tarvetta tälle kirjoitukselle ellen olisi törmännyt elämässäni jatkuvasti tilanteisiin missä näitä ei todellakaan ole pidetty itsestäänselvyyksinä. Parisuhteista ei puhuta tarpeeksi kun miettii kuinka paljon tilaa ne vievät elämässämme. Aikaa ja energiaa. Ne antaa ja ne vie - minkätakia mielestäni onkin tärkeää että se ihminen sun vieressä, on kaiken sen ajan arvoinen, ja sä myös hänelle.

Muista seurata myös kanavaani @jowibarina instagramissa ja saat uusimmat postaukset heti tietoon sitä kautta!

10 kommenttia:

  1. Mahtava postaus! Hyvin kirjoitettu ja tosi kattava. Se, että olet seurannut muiden suhteita on varmasti eduksi omissa suhteissasi.

    VastaaPoista
  2. Hyvin olet seurannut parisuhteita. Annat kirjoituksessa kattavan "avainnipun" terveempään, antoisampaan ja kestävämpään parisuhteeseen.
    Kiinnitän itse monesti huomioita tuohon sanojen ja tekojen tärkeyteen. Sanat ovat tärkeitä ja niitä on helppo antaa, jopa liian helppo. Teot todistavat sanottua ja teoilla voimme näyttää rakkautamme. Välillä teot eivät ole meille itsellemme miellyttäviä ja vaativat ponnisteluja tai jostain luopumista sillä hetkellä. Olen huomioinut, että se on tässä yksilöiden kokemushakuisessa maailmassa monesti vaikeaa. Halutaan kaikki itselle, mutta mitään ei olla valmiita antamaan takaisin. Ehkä jopa lasketaan mitä minä olen antanut ja mitä toinen ei ole antanut suhteeseen, talouteen tai mihin vaan. Se on minusta enemmän hyötymistä kuin rakkautta.

    Mustasukkaisuus on myös yksi iso parisuhteiden ja muidenkin tuhoaja. Olen ehdottomasti samaa mieltä, että mustasukkaisuus ei ole välittämistä. Se on omistushalusta, kontrollin menentyksen pelosta, luottamuspulasta ja omasta epävarmuudesta sekä peloista kumpuava negatiivinen voima, sairaus. Jokainen meistä tuntee jossakin kohtaa elämää mustasukkaisuutta. Silloin on hyvä sanoa toiselle, että tuo tuntui pahalta. Jatkuva ja kasvava mustasukkaisuus on tuhoavaa ja siitä eroon pääsemiseksi kannattaa tehdä kyllä kovasti töitä.
    Kolmanneksi nostan esiin tuon kommunikaation. Oma kokemukseni on myös juuri noin kuin kirjoitat. Puhukaa, kommunikoikaa hyvät ihmiset ennenkuin paineastia pamahtaa. Silloin on liian myöhäistä sillä positiiviset tunteet ovat jo liian heikkoja.
    Tuli mieleen yksi kansanhokema, jota minun nuoruudessani toisteltiin. Se meni näin "vastakohdat täydentää toisiaan". Varmasti täydentää ja tekee ominaisuuksista laajemman. Tämä voi olla hyvä pitää mielessä, kun firmaan palkataan uutta väkeä, mutta puolison etsinnässä en tätä hokemaa käyttäisi. Aivan kuin tuolla alkuun kirjoitatkin puolisoilla täytyy olla yhteiset näkemykset ja tavoitteet jne. Vastakkaisilla luonteilla, harrastuksilla, kiinnostuksen kohteilla jne. on vain kaksi sinkkua, jotka käyvät nukkumassa samassa kodissa.
    Lopoksi kaikkeen on lyhyt ja yksinkertainen kaava: rakkaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä juuri näin. Etenkin tuo että vastakohtien tarpeellisuus näkyy ystävyyssuhteissa ja työporukassa, mutta ei ehkä parisuhteessa..

      Poista
  3. Mulla ei ole tähän oikeastaan mitään lisättävää. Aika kaiken kattava postaus.

    Pitkässä parisuhteessa elävänä painotan tuota kommunikaatiota. Se on mun mielestä hyvän parisuhteen kulmakiviä! Itse tosin olen ehkä vetänyt sen hieman överiksi. Mun puoliso usein toivoo, että voitaisko me edes joskus iltaisin tehdä jotain muutakin kuin puhua ja jutella:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Talk. Talk. And talk some more!

      Hah on siis mielummin överit kuin vajarit mentaliteetti :D

      Poista
  4. Hyvää pohdintaa. Näkyi, että olit miettinyt noita asioita. 🙂👍🏻

    VastaaPoista
  5. Joskus kannattaa puhua, ja joskus olla hiljaa. Hiljaisuus on yksi asia, mitä tosi pitkissä ja vanhoissa parisuhteissa ei enää pelätä. Ei se tarkoita tyhjyyttä, mitäänsanomattomuutta tai mykkäkoulua, vaan sellaista ymmärryksen tasoa, jossa sanoja ei enää tarvita.

    VastaaPoista
  6. Tunnistin minun ja exäni suhteen puutteet kirjoituksesta saman tien. Erosin toukokuussa ja tunnistan juuri näitä seikkoja, mihin suhde kaatui: kotitöiden epätasainen jakautuminen, yhteisen ajan puute (tai miehen tarve laittaa työ kaiken edelle), vastavuoroisuuden ja kommunikaation puute, toisen tarve lakaista asiat maton alle jne. Tunnistan myös erilaiset kiintymismallit, joista puhut Carrie & Mr Big suhteessa. Tähän me naiset kosahdamme liian usein: kun mies on ihana, jaksamme odottaa sitoutumiskammoista miestä ja uskotella itsellemme, että mies välittää. Roikumme usein liian pitkään suhteessa, josta saamme liian vähän.

    VastaaPoista

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>