Haku

marraskuuta 09, 2020

Sarjani

Ne jotka mut tuntee, tietää että katson paljon sarjoja. Samoja sarjoja, uudelleen ja uudelleen. 

Ne on mun koti. Kun olin teini, oli elämä hektistä ja turvallisia paikkoja elämästä puuttui. Aloitin tuolloin ajalla ennen streemausta katsomaan paljon sarjoja ja elokuvia ja koska minulla oli vain ne DVDt mitä kotoa löytyi/lainasi kaverilta tuli ne samat katsottua aina uudestaan ja uudestaan. Bindgewatching ennen Netflixiä!

Näihin sarjoihin mistä aloitin, kuuluu mm Sinkkuelämää, täykkärit ja frendit. Nämä oli varmaan ekat ennenkö netistä sitten kalastin aina pari sarjaa mukaan linkoon - katson yhden ja sit aloitan toisen. Näihin on tullut myös perinteitä, esim yleensä ensilumen aikaan katson Gilmore Girlsit koska I smell snow. Kesäisin tykkään katsoa H2On ja uida hulluna :D Vaihtelen komedian ja draaman kanssa vuoronperään ja heitän välillä mukaan kauhua. Kuitenkin niin, että kaikki tulee noin kerran vuodessa katsottua - Ja mä katon joka ikinen päivä sarjoja. Katson niitä samalla kun teen käsitöitä, katson niitä rentoutumiseen, katson niitä vain katsomisen ilosta. 

Jos mua ahdistaa, menen sarjoihin. Ne on mun koti, ne on paikkoja mitkä tunnen ja itken ja nauran niiden kanssa. Se on turvallista, koska tiedän mitä tulee tapahtumaan enkä kyllästy. Kun katsot saman homman satoja kertoja alat huomaamaan erilaisia asioita, mikkimiehiä ja korujen vaihtavan asentoa. En ole vielä mihinkään sarjaan kyllästynyt, mutta aina voi pitää vaikka vuoden tauon ja sit tulla "uusin silmin" katsomaan ja se on rakkaampi kuin koskaan.

Tänne halusin listata sarjat mitä katson, koska en usko että enää löytyy sitä blogia, mihin ne viimeksi listasin. On kiva pystyä vaikka linkkaamaan tämä jollekkin sarjasuosituksien nimessä! Osa sarjoista on suomennetulla nimellä ja osa englanniksi - vähän riippuen mistä niitä on esim katsonut. 


Tässä alla listattuna kaikki sarjat mitä katson, kahdessa kategoriassa. Ensimmäisen katen sarjoja voin suositella sinisin silmin kaikille. Ne ovat lemppareitani monesta eri syystä, niiden juonikuviot, ohjaus, näyttelijät ja kokonaisuus musiikkeineen ja ympäristöineen on kaikki 5/5. 

Toisen kategorian sarjat ovat hyviä, ja ihania - mutta ei välttämättä sovi kaikkien makuun / tai ovat minulle henk.koht tärkeitä mikä nostaa pisteitä. Tänne kuuluu myös sarjat missä on kiva idea, mikä nostaa pisteitä ja korvaa esim ylinäyttelyä tms! 

Suosittelen

Friends, Sinkkuelämää, Täydeliset naiset, How I met your Mother, Monk, Gilmore Girls, Pushing daisies, Taran monta elämää, Charmed, Dexter, Jane the virgin, Modern Family (ekat 5 kautta), Skins, Once upon a time, Weeds

Toinen kate

Big Love, My name is Earl, Ginga densetsu Gin, Ginga Densetsu Weed, Candy Candy, Kummankaa, Nikke Knatterton, H2o Just add water, Mako Mermaids, Ocean girl, American horror story, How to get away with murder, Gossip Girl, Orange is the new black, 21 Jump street, Outlander, Love, Uraäidit, Dead to me, Orphan Black, Shameless, Blue Mountain State, Digimon, Secret diaries of a callgirl

Oon tehnyt myös My Name is Earl sarjalle "the list" nimiset kotisivut missä olisi tämä lista mitä hän duunaa sarjassa, mutta koska sarjakin jäi kesken, on listakin kesken! Se löytyy täältä: The List

Tässä alla vielä sarja sekä elokuva -aiheiset tatuointini =D

Modern Family sarjan Phil Dunphy quote:
"When life gives you lemonade, make lemons and life will be all like "Whaat"

Digimon aiheinen Digivice

Muutama elokuva-aiheinen, eli Disney Pegasus Herkuleksesta sekä toisella sivulla löytyy Ghiblin Ponyo elokuvan hahmon Ponyon kaikki kolme eri muotoa.

Jalassa myös Stitch
Jalassa oleva Candy Candy freesattuna ja korjailtuna!

Leijonakuninkaan Simba, Happy Tree Friends Giggles ja Totoro


7 kommenttia:

  1. Niin paljon samoja kuin mulla! Ja just mietin, kun ensilumi tuli, että vois taas katsoa Gilmoren tyttöjä ties monennenko kerran, koska I smell snow! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä kuva tuo ensimmäinen. Sulla on oikeat maastohousut tuohon maastoon:)
    Mulle oli aikanaan ihan ykkönen tuo Frendit. Jo pelkän tunnarin kuuleminen sai hyvälle mielelle. Se oli kännykässäkin joskus esihistoriassa soittoäänenä.

    Mä löysin myös pari kivaa sarjaa viimeviikonloppuna, kun löydettiin Vuoristolääkäri -sarjan talo täältä Tirolista. Laitoin linkit mun Facebook sivulle. Käy kurkkaamassa, jos Vuoristolääkäri (der Bergdoktor) on mieleinen. Tässä linkki mun Face sivulle kyseisiin juttuun https://www.facebook.com/finintirol/posts/141651921031268

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah kiitos! En ookkaan tästä sarjasta kuullut, hauska että siellä tulee noikin tutustuttua historiaan ja kulttuuriin! =D

      Poista
  3. Ihanasti sanottu, että sarjat ovat sun kotisi. Kun ajattelen asiaa tarkemmin on itsellänikin muutama tv- sarja, joihin pakenen. Yksi suosikkini ovat muumit:) Juontaa ehkä juureensa jo lapsuudesta. Usein kun maailma potkii niin laitan muumit päälle. Muumilaakso ei potki!

    https://www.lily.fi/blogit/i-dont-speak-polish/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih muumit on kyllä toinen. Joskus mulla oli Paintissa screen shot kaikista muumien jaksoista ka tavote oli katsoa ne kaikki. Kuitenkin taisin saada vain puolet katsottua kunnes unohtui projekti muiden lomassa =D

      Poista
  4. Mulla meni sormi suuhun, kun pitää sanoa jotain sarjoista. En omista telkkariakaan yli kymmenen vuotta. :) Silloin, kun jossain vehe tulee vastaan, olen katsonut sen, mitä sillä hetkellä näytettiin. Jos sain valita, pysähdyin Bonesiin, Luciferiin, Candice Renoiriin tai Elementaryyn. Ne ovat niiden sarjojen alkuperäiset nimet, en edes tiedä joko niitä esitetään Suomessa. Olin niin utelias, että kävin jopa Setessä, Ranskassa, katsomassa, millaisessa kaupungissa Candice Renoiria kuvataan .D https://viaperasperaadastra.com/2020/10/16/korona-road-trip-3597/

    VastaaPoista

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>