Haku

huhtikuuta 30, 2023

Digimon kukkaruukut - DIY Projekti


Ompa ollut ihanaa saada luovuus takaisin. Kuluneen talven aikana en saanut luotua lähes mitään ajanpuutteen sekä henkisen burnoutin takia. Jouduin ensimmäistä kertaa vuosiin sulkemaan Etsy kauppani ja tilaustyöt viime syksyltä painaa yhä stressinappuloita päässäni.


Ensimmäisenä asiana mihin sain luovuuden kipinän uudessa työhuoneessani oli nämä Digimon kukkaruukut. Pohjana toimi ihan Tokmannilta ostetut valkoiset hahmoruukut. Tein Palmoneja kaksi koska en ollut täysin tyytyväinen ensimmäiseen versioon, jonka moni ystävä totesi hyväksi kappaleeksi joten hänet luovutan adoptioon. (Hänet löydät täältä: Digimon kukkaruukku)


Biyomon ja Palmon-kakkonen jäävät kotia koristamaan. Toivottavasti heitä varten hankitut kasvit pysyvät myös elossa! Maalailun lisäksi toinen henkireikä on ollut Overwatch2 peli, jota olen pelannut aikas paljon lähiaikoina. Näitä ruukkuja maalasin käytännössä aina silloin kun odotin pelin alkamista. On hienoa kun into, luovuus ja kaikki positiivinen tulee takaisin elämään, mutta onko niiden pakko tulla kerralla ja päällekkäin :D


Olen tyytyväinen ruukkuihin sekä siihen että selvisin viimeisen puolen vuoden koettelun ehjin nahoin. Vähän on pää uskaltanut alkaa jopa suunnittelemaan tulevaa vaikka vähän ahdisteleekin vielä. Kyl tää tästä. Toukokuussa on paljon kivaa edessä kuten paluu kuntonyrkkeilyn pariin, uimaan ja ruokailun tasoittumiseen myös!


Tämä tuntui myös kevyeltä tavalta palata takaisin blogin ja ns oikean elämän ääreen. Avata nuo luovat hanat auki myös kirjoittamisen suhteen. Jos et vielä lukenut aihetta Digimon Elämässäni, niin tuota painamalla pääset sinne!

marraskuuta 01, 2022

Makrame Oviseppeleet - RUBU & Renez

Valikoimasta löytyy useanlainen oviseppele mitkä esittelen tässä teille paremmin! Oviseppeleitä voi vaihdella pitäen lemmikkieläintietoa ison osan vuodesta, ja vaihtaa sesonkien mukaan talviteemaan tai pääsiäiseen virpojille.

Rubu

Suosituin näistä oviseppeleistä on ehdottomasti hittituote, Rubu. 

Tulipalon sattuessa pelkkä "asunnossa lemmikkieläimiä" teksti ei välttämättä kerro palopelastajille kaikkea siitä, kuinka monta ja mitä eläintä asunnosta tulisi pelastaa! 

Rubu-oviseppeleitä saat haluamallasi tekstillä, sekä huovutetuilla lemmikeillä jotta itse seppeleestä näkee minkä näköisiä elukoita asunnossa on. Jokainen Rubu on ainutlaatuinen työ koska kaikkien elukat ovat ainutlaatuisia! On silti suositeltavaa pitää myös tieto esim. väliovessa lemmikkien lukumäärästä, turvallisuus ensin.

Rubu sisältyy makrameköynnösrenkaasta, huovutetuista eläimistä sekä puun palasta missä on valinnainen teksti.

Seppeleessä on ostettuna rautarinkula minkä ympärille olen punonut makrameeta (80% kierrätyspuuvillaa) snakes kuvioinnin mukaan. Puunpalaan tulee haluamasi teksti esim "Minä vartioin täällä", "Kisukoti" tai "Asunnossa lemmikkieläimiä". Puunpalat on joko ostettu tai kierrätetty, riippuen mitä on löytökorissani.

Hinta: 24,00-34,00€
Tilaustyö A: 24€, Tilaustyö B: 29€, Tilaustyö C: 34€, Valmiit seppeleet 27€

Tehtyjä töitä, sekä valikoimasta löytyviä heti valmiita töitä:

Vapaa

Vapaa














Toinen isompi kategoria oviseppeleille on...

Renez

Makrameköynnöksellä taiteiltu oviseppele Renez sai alkunsa kotieläinmeiningeissä. Kanalan taikka Tipulan oveen muotoutui omat kappaleet. Makrame on näissäkin töissä 80% kierrätyspuuvillaa ja usein tekstipuupala on hyötykäytetty jämäpala. Eläimet on huovutettu ja tälläisen seppeleen saa myös muilla eläimillä, esim vuohella/lehmillä/lampailla tms.

Renez kategoriaan kuuluu myös muutama kierrätyskappaleita hyötykäytetty oviseppele oveen kuin oveen. Paljon unisieppareita tai muita osia!

Hinta: 28,00€

Tehtyjä töitä, sekä valikoimasta löytyviä heti valmiita töitä:






Kaikki Renezit vapaana.