Baby steps to isompiin askeliin

Tämä on tribute julkaisu blogini ensimmäiselle julkaisulle, mistä on jo 9 vuotta aikaa. Halusin blogin yhdeksännen vuoden kunniaksi palata ajatuksiin tuosta ensimmäisestä julkaisusta ja samalla käyttää sitä ohjenuorana sille, missä menen nyt elämässä, haaveissa ja ideoissa.

Pakko kyllä arvostaa tätä ensimmäistä kuvaa - otettu ystäväni järkkärillä joka oli lainassa tuon päivän ajan. Perus "päiväni valokuvaajana" vibainen Amelié hetkeni. Kuvassa esiintyy kevät uusien alkujen värimaailmana ja kuva onkin otettu Iidesrannassa Nekalassa, aikana kun aloin "havahtumaan" arvoihini ja siihen mitä elämältä haluan, elin ihanaa aikaa Nekalssa ja siitä tämä kuva - ja monella tapaa tämä blogi muistuttaakin aina. Kengät oli ostettu edellisenä vuonna Skotlannista kirpputorilta.

Postauksen aloitan puhumalla siitä, ettei uusiin haasteisiin ja muutoksiin tulisi hypätä sokeana ja täysillä kerralla, koska se harvoin johtaa pitkäaikaisiin päätöksiin. Jos otat aikasi uuden muutoksen kanssa, teet sen pikkuhiljaa se kantaa paljon pidemmälle. 

Tämä on kyllä yhä täysin totta. Ihmisillä on tietynlainen mukavuusalue mitä voi venyttää vain vähän kerrallaan. Kuin saippuakupla, kuinka pitkälle sitä voi puhaltaa lisää ennenkö se puhkeaa? Jos puhallat täpöllä - poks. Jos venytät sitä maltilla, saatat saada aika isonkin kuplan. Tämän takia esimerkiksi kokkikirja mitä työstän on vege - vegaani, tarkoittaen että siellä on reseptejä ensin kasvisversiolle ja sitten vegaaniksi. Koska vaikka olisi ideaalia että porukka alkaisi vain syömään täysin vegaanisti, se voi olla sekasyöjille liian iso harppaus. Yhden asian korvaus taas on huomattavasti helpompi ja johtaa näin etenemiseen, epäonnistumisen sijaan ja kaikki on kotiinpäin. 

Puhun postauksessa minimalistisesta elämäntavasta ja asuntoautoon muutosta, mikä onkin mielenkiintoinen aihekaksikko! En koe itseäni minimalistiksi (mikä myös on erittäien obvios kaikille ketkä minut tuntee), enkä oikeastaan ollut minimalisti tolloinkaan. Minulla kuitenkin oli se mistä postauksessa puhun, että tiedän mitä omistan. Ja kyllä, verrattuna joihinkin ystäviin minulla on aika "vähän" tavaraa. Tiedän mitä varastossa on, tiedän missä mikäkin asia on. Jos J tulee kysymään erittäin spesifiä asiaa voin heti kertoa missä se on tai onko meillä edes sitä. Kuitenkin, tykkään sisustuksesta, sisustaa ja haluan että koti näyttää siltä että siellä on asuttu. En ole minimalisti, mutta en myöskään materialisti. Ehkä jonkintason maximalisti? Koska suurinosa siitä mitä omistan onkin esillä ja ns displayed. 

Mitä asuntoautoon tulee, niin unelma on yhä olemassa mutta muuttanut muotoaan. Tavoite on hankkia pakettiauto ja fulltimen sijaan tehdä sillä eeppisiä reissuja. Paku on elämään monella tapaa kätevä tulevien eläintenhoitoon liittyvien tehtävien kannalta, kaukana asumisen elämässä kauppakäyntejä varten sekä käsitöiden myyntiä varten markkinoilla. Ja kun hankinnalla on monta tarkoitusta sen arvo elämässä nousee. Pakusta voit lukea lisää sen omalta sivulta: Jowisvanlife

Mielenkiintoisesti viimeisenä puhun elokuvasta "Fight Club" mikä on johtanut minut tälle jowinvapaalleelämälle. Elokuvan olin nähnyt jo monesti, kunnes yksi katselu jäi mieleen. Ja quotet elokuvasta myös. Ja pakko sanoa, että ovat ne vahvoja nykyäänkin.

"The things you own, end up owning you"
"It's only after we've lost everything that we're free to do anything"
"You have to know the answer to this question! If you died right now, how would you feel about your life?"
"We buy things we don't need, with money we don't have, to impress people we don't like"
"This is your life, and it's ending one minute at a time"

Koen että asuminen Tampereella on johtanut minulla enemmän omistamiseen. Koska haluan luonnon ääreen, pois kaupungista mutta en voi sitä vielä toteuttaa, ostan asioita. Aika tyypillinen selviytymismekanismi. Toki, koska kuvaan käsityöni kotona, on osa sisustusta myös proppeja kuville, eli työlleni. Olen myös visuaalinen ihminen ja tarvitsen kauneutta ympärilleni, missä sisustus on myös osa tätä. On kuitenkin paljon mistä voisin myös karsia ja voisin miettiä enemmän ostopäätöksiäni. 

Voisi muistaa taas nuo sanat the things you own, end up owning you - ja miettiä tarkemmin sitä mitä tarvitsen. Meillä on onneksi pieni asunto, mikä helpottaa automaattisesti tavaran määrän kanssa. En halua koskaan tilannetta, etten tietäisi mitä kaapeissa on. Tai varastossa. Siinä vaiheessa tiedän, että olisi aika pistää kirppispöytä pystyyn. 

Koen että yhä kuljen poissa päätieltä, omia polkujani pitkin. Joissain asioissa olen kehittynyt tuosta Nekala-jowista ja joissain ehkä ottanut askelta taaksepäin. Koska ei enää kolmekymppisenä jaksa samalla tavalla nukkua sohvatyynyillä tai ahertaa pää kainalossa. Jos perusperiaate pysyy ja teet asioita itsesi takia - sanoisin että hyvin menee. Lause we buy things we don't need, with money we don't have, to impress people we don't like - on hyvä ja muistuttaa miettimään miltä haluaa elämänsä näyttävän, ja ketä varten. Voisin samaistua kyllä tuohon "with money we don't have" kohtaan hah.

Nekala-jowi haaveili Filosofian opiskelusta, tämän hetkinen tilanne on että pääsykokeissa käyty sosionomi-opintoja varten ja plan B jos sisään en pääse, on mennä avoimen väylän kautta. Nekala-jowi haaveili asumisesta asuntoautossa ja eläintenhoidosta. Tämän hetkinen tilanne on se että on ollut usea eläintenhoidon työhomma välissä, saanut hoitaa eksoottiisia eläimiä sekä ollut töissä eläintenhoidon mekassa eli Tuulispäässä. Omaa polkua on toteutettu. Paku on tulossa mutta tämän kesän budjetti meni matkaan USA:an. Uskon pakun tulevan parin vuoden päästä, kunhan keksin talvisäilytys paikan sille. 

Tällä hetkellä lennän korkealla haaveissani ja vaikka viime vuonna koin pahimman menetykseni, olen silti tässä. Silti jaksan unelmoida ja miettiä tulevaisuutta. 

Tässä siis seuraavallekin 9 vuodelle jowisfreelife blogia (jowit kirjoitetaan aina kun voi pienellä). Omien polkujen kulkua ja tulevaisuuden haaveilua. Cheers.