Burn outista ei puhuta ilman työtä

 

Oletko koskaan googlettanut burn outin itse-hoitoa, oireita tai muuta? Jos olet, olet varmaan huomannut että uupumuksesta puhuessa puhutaan aina työuupumuksesta. Tiestikö että voit uupua myös ilman työtä?

Nyt ei puhuta masennuksesta. Uupumus on kuitenkin eri asia, nyt voin omalla kohdallani sanoa myös niiden olevan eriasia koska molemmat on menty läpi. Ero on sinänsä ihan huvittavakin, koska kun olin masentunu ja kun vihdoin hain apua sain sitä semi nopeasti (13-vuotta sitten) ja toisaalta nytkun olen uupunut, en akuutti, en ilman tukiverkostoa tai energiaa tehdä edes jotain, ei minua otettu vastaan mielenterveys jonoonkaan. Ei ole työtä mistä olen uupunut joten ei ole työterveyttäkään. Mistä apua?

Uupumukseni alkoi työstä mutta jatkui työn loppumisenkin jälkeen.

Kriisikeskukset ovat ehkä vähän väärä paikka koska kriisiä ei sinällään ole. Sinne soittaminen veisi paikan joltain joka kipeästi tarvitsee sitä. Tuntuu että tarvitsisin elämästä loman. Aivoista loman. 

Voiko maailmamme painaa näin paljon mieltä? Toki. 

Olen hoitanut uupumusta olemalla tekemättä mitään mutta toki silloin mieltä painaa kaikki velvollisuudet mitä nyt ignooraat mikä tekee aika laiskan olon. Olen hoitanut uupumusta myös tekemällä niitä asioita mitkä tuo nautintoa ja iloa - mutta nämä päivät venyy pitkiksi tai kotona odottaa jokin yllättävä käänne (esim kissat riehunut ja rikkonut jotain) ja sit ei auta kuin mennä ylikierroksilla = uupua lisää. Nukun sentään ihan hyvin, vaikkakin liian lyhyitä unia. Masentuneena ongelma oli päinvastainen koska sillon ongelma oli enemmänkin nukahtamisvaikeudet mutta ajallisesti nukkui jopa liikaa ilman että palautui.

Mikä neuvoksi?

Elämä on ollut hiukan kiireinen mutta sentään läheisten kanssa ja hyvissä maisemissa. Brittikaveri vietiin taas Helvetissä käymään, käyty saunomassa, jutellut ystäville ja syönyt hyviä ruokia. Katsonut lemppari sarjoja, pelannut lemppari pelejä ja taiteitakin tehnyt - silti kun tulee pienikin mutka päivään on kaikki energia mennyttä. 

Tuntuu että tämä on sellainen "pikkuhiljaa" juttu, eikä tähän ole nopeita ratkaisuja. Kesä meni näissä tunnelmissa mutta syksyllä innostuin jopa hakeutumaan kouluun, ottamaan kursseja ja miettimään tulevaa. Nyt kirjoitan tätä melkein vuosi burnoutista ja voisin todeta että aika on ollut paras apukeino, toki kaikki mitä mainittu oli tärkeä sisältö siihen aikaan.

Burn out elämään ei ole sinänsä ihmeellistä kun miettii että meillä on ilmastoahdistukset ja kaikki. Jos keksin avun tälle kymmenvuotiselle ahdistukselle niin jaan sen täällä blogissa sitten. Burn out elämään ei kait ole niin uutta kun miettii miten oma hallituskin pikkuhiljaa tuhoaa pitkään rakennettuja ihmisoikeuksia ja inhimillistä elämää mutta toivoa vaan voi että tämä hallitus vielä kaatuu ja toivo palaa ihmisten mieleen.