Saxenda kokemus

Paino, painonpudotus, dietit, laihis, laihdutus.

Syömishäiriöt, masennus, omakuva, tyyli, muoti.

Nämä ovat joitain sanoja ja asioita, mistä täällä blogissa on puhuttu. Ja nyt jatketaan samaan satsiin. Olen tehnyt vuosia sitten sen tietoisen päätöksen jakaa elämääni blogissa ja somessa koska vaikuttajaminäni on vahva - haluan näyttää esimerkkiä tai edes tarjota tietoa erilaiseen tapaan tehdä asiat vaikkei esimerkkiä siitä ottaisikaan. Olen aktivisti ja vähän erikoinen yksilö jolla on laajasti kokemusta ja tietoa monestakin eri asiasta. Tämä on tullut todettua myös kokemusasiantuntijakoulutuksessa. 

Painoasiat ovat olleet elämässäni jo lapsuudesta saakka, kun (jälkikäteen ymmärrettynä psykoterapiassa) sairastin lapsuusajan anoreksiaa ja esimerkiksi todella vahvaan body dismorfiaan. Teininä sairastin BED:iä ja 18-vuotiaana sain masennuslääkkeet mitkä lisäsi painoa 50 kiloa puolessa vuodessa ja tästä lähti ihan erilainen matka syömisen ja painon kanssa.

Viimeiset +10 vuotta on sisältänyt elimistön toiminnan vajavaisuuden noista sen sekottaneista masennuslääkkeistä, usean vuoden hormonaalisen ehkäisyn käytön ja sen aiheuttamien muutosten käsittelyä niin kehossa kuin mielessä, sekä valitettavasti ne geenitkin siellä vaikuttaa (vaikkei tiedetä kuinka paljon?) mutta meillä on sellanen selviytyjäsuku että jos jääkausi tulee niin meidän kehomalli on siihen oikein hyvä, ravintoa riittää takamuksesta- mutta modernissa yhteiskunnassa, missä ruoan sijaan kaupassa myydään pikaruokaa, ei niin hyvä!

Etenkin nälän tunne on mennyt itsellä sekaisin, mahalaukku on venynyt ja koen sen nälän aikaisemmin kuin olisi fyysisesti tarve. Nälkä tulee myös älyttömänä pahoinvointina mikä estää nälässä vapaaehtoisesti olemisen, ehkä sen viikon sitä jaksaa sitä oloa mutta ei se ole pitkäaikainen ratkaisu. Tämän takia kokeilin Mysimbaa minkä pitäisi vähentää nälän tunnetta mutta se ei itsellä tuntunut kovinkaan tehokkaalta (Lue: Mysimba kokemus). 

Aina tuleekin eteen se ikuinen kysymys: Saako enää laihduttaa?

Nyt kun olen päässyt lilejonoon (Tästä myöhemmin lisää) sain myös testiin Saxendan joka auttaa näläntunteeseen eri tavalla ja tämä on todella kyllä auttanut. Periaatteessa lääke tekee sen, mitä leikkauksella tavoittelen eli ns nollata vatsalaukku ja täten saada apua sen kokoon eli nälän tunteeseen sekä kalorimäärään automaattisesti ilman pahoinvointia. Lääke ei ole pitkäaikainen jo pelkästään hintansa puolesta mutta se on todella hyvä "laskeutuminen" leikkauselämään.

Eettisyys?

Usein törmää siihen miten nyt nämä laihdutuslääkkeet vie lääkkeet niiltä diabetikoilta ketkä niitä tarvitsee elääkseen. Ensinnäkin, lääkkeeni ei ole kenenkään diabetes lääke, ja toisaalta, lääkkeen pointti on ehkäistä kansantautia, liikalihavuutta mikä johtaisi kuitenkin näillä ihmisillä sen diabeteslääkkeen käyttöön. Eli se, että joku tätä huvinvuoksi ainakaan Suomessa vetää, voidaan laskea pois argumenteista ja olla vain iloisia siitä, että lääkkeistä on apua ja kansa voi paremmin. Lihavuus on usein terveydellinen ongelma ja sen ratkaisu on eettistä lääkkeen käyttöä.

Tulokset

Nämähän nyt yleisesti ihmisiä kiinnostaa eniten. Saxendan tiedetty apu on noin 10% ja omalla kohdalla on puolen vuoden kohdalla tulos ollut noin 7%. Lääke on yhä käytössä, varmaankin noin toiset puoli vuotta. Päivitän tämän julkaisun sitten kun joko Lile tulee ajankohtaiseksi/lääke lopetetaan.

Itse olen tyytyväinen lääkkeeseen. Pudotus on tarpeeksi iso, että se motivoi. Huomautuksena kuitenkin että teen myös fyysistä työtä, mikä nopeutti rasvan kulumisen mutta toki myös lihaskasvun. 

Itse olen toiminut heti paremmin kun nälän tunne ei tuo pahoinvointia pitkin päivää, voin keskittyä proteiiniin ja kuituun, vaikken siinä joka päivä onnistukkaan täysin, on päässä enemmän kapasiteettia sitä varten ainakin. Nyt ollut pieni tössäys painon kanssa, mielenkiinnolla katson mihin se vielä johtaa, liikkuuko se mihinkään enää tämän avulla, vai onko nykyinen painonpudotus se mihin se jää ja nyt lääke toimisi vain ylläpitäjänä.

Päivitetään 2025

10 epäsuosittua mielipidettä

10 melkein epäsuosittua, melkein-mielipidettä

💔 kissat on fiksumpia kuin koirat

❤ spotifyn "satunnainen" soittovalinta on vitsi

🧡reality draamassa ei ole järkeä

💛peukalosormusten pitäjät on masokisteja

💚vyölaukku ei kuulu tissien väliin

💙kummelit ja turhapurot ei ole hauskoja

💜ei oo sama asia dipata porkkanaa ku sipsiä

🤎eri aikaan vaihtuvat käveliöiden vihreät valot on kuraa

🖤aamulypsy ei ole hauska tai viihdyttävä

🤍podcastit missä ei oo pointtia on turhia

Kivaa melkein viikonloppua vaan kaikille.

Sterilisaatio 30-vuotiaalle 2023/2024

Vihdoin!

Matka tähän pisteeseen alkoi jo 17-vuotiaana kun aikalailla tiesin, etten koskaan halua saada biologisia lapsia. Äitiys oli vielä päättämättä, yhä on - mutta sen tiesin, että omia lapsia en tahdo hankkia. Kirjoitin tästä jopa blogiinkin vuonna 2020 aiheen "Miksi en halua biologisia lapsia?" missä avaan syitäni tämän takana laajemmin. Vaikka pidänkin option adoptiolle tai jonkinlaiselle tukiperheelle/apilaperheelle auki tulevaisuuden Jonnaa varten, oli tämä päätös tiedossa jo lähes puolet elämästäni. 

Kuitenkin 30-vuotta piti täyttää ennenkuin sterkan sain.

Kuten tuossa blogiaiheessakin käsittelin sitä, ettei lapsia haluamaton ole yhtäkuin lapsien vihaaja. Itse kyllä pidän lapsista, minulla on monia rakkaita kummi & tätilapsia ja olen kyyneliin iloinen aina kun on pyydetty. Yritän myös panostaa näihin suhteisiin parhaani mukaan. Olen iloinen siitä että saan olla kummi, enkä äiti.

Itse matka alkoi kesällä 2023 kun täytin 30-vuotta ja varasin ajan puhumaan sterilisaatiosta. Samalla poistatin ehkäisykapselini jotta hormonit pääsisi tasoittumaan ennen operaatiota. Pakko sanoa, että siitä olen nauttinut myös. Olo on enemmän "itseni", selkeämpi ja rauhallisempikin. 

Todella toivon että sen jälkeen kun on nähty kuva kauniista, tyhjästä kohdustani, luetaan myös tämä teksti, jotta kaikki onnittelut jos sellaisia tulee, on sitten oikeasta aiheesta!

Vapaaehtoisesti lapseton elämäni on täynnä iloa, naurua, läheisyyttä, hoivaa, seikkailuja, vapautta, vastuuta, suruakin ja elämän kohokohtia. Minulla ei ole tyhjää syliä minkä vain lapsi voisi täyttää, minulta ei puutu mitään, en tunne olevani kesken tai menossa läpi jotakin vaihetta (mikä kestäisi yli puolet elämästä?) ja tiedän eläväni todella hyvän ja antoisan elämän ilman ja nimenomaan ilman lasten hankkimista. Tämä siis on onnitteluiden arvoinen asia, ja merkitsee minulle henkilökohtaisesti todella paljon, että sain tämän operaation. Kävimme myös juhlimassa tätä non-babyshowerin muodossa 14 ystävän kanssa mikä merkitsi minulle todella paljon.

Haluan jakaa matkani sterilisaatioon enemmän vaiheittain alla.

Virallinen matkani alkoi ennen nykyisen hallituksen päätöksiä poistaa sterilisaatio perusterveydenhuollosta, eli pääsin jonoon ennen tätä. Valitettavasti siis tällä hetkellä sterkka ei kuulu perusterveydenhuoltoon, joten kannattaa joko odottaa inhimillisempää hallitusta pari vuotta tai tutkia yksityisiä vaihtoehtoja. Puhun kuitenkin nyt kokemuksestani julkisella puolella.

Prosessin alussa täytetään terveysasemalla lääkärin kanssa lappu. Saatat saada etukäteen tämän lapun, mutta se täytetään lääkärin kanssa, eli älä hukkaa sitä. Seuraava vaihe riippuu vähän siitä, kenet saat hoitamaan keissiäsi. Olen kuullut että etenkin vanhemmat lääkärit kyseenalaistavat päätöstä vähän liikaakin ja ovat saaneet potilaille sen olon, että he tekevät jotain väärää. Olin tähän täysin varautunut, myös sen takia että paperissa oli kysymyksiä puolison mielipiteestä asiaan (sterkka nyt ei sinänsä puolisolle kuulu*). Onneksi itsellä oli vastassa nuori nainen joka täytti kaiken heti ja oli selkeästi puolellani asiassa, kuten kuuluukin. Ja asia lähti eteenpäin.  

*Henkilökohtaisesti asiahan ei kuulu puolisolle, mutta olisi vähän sos jos naimisissa olevasta parista toinen menisi esim salaa sterkkaan joten siinä mielessä ymmärrän kysymyksen

Seuraava tilanne oli käydä gynegologin juttusilla Taysilla. Itseltä otettiin hiukan kivulias solunäyte jostain kohdun perukoilta, muutaman seinän takaa pitkällä pillillä imien testatakseen solujani - ei ollut mukavaa. Samalla tehtiin ultrat ja sain tuon kuvan kohdustani.

Pyysin ultran aikana kuvan kohdusta, ja toimenpiteen jälkeen oli hauska hetki kun hoitaja antaa kuvan minulle ja sanoo "Katso, siellä se on" mihin vastaan "Wau, tyhjyys" ja naureskelimme tilanteelle sopivan hetken.

 

Ennen näitä hekoheko hetkiä oli ollut kireämpikin keskustelu, missä gyne ei olisi halunnut toimenpidettä minulle tehtävän, vedoten anemiaani. Kuitenkin konsultointinsa jälkeen tuli toteamaan että 30-vuoden ikäraja täyttyy ja voidaan jatkaa. Myöskään anemian ei pitäisi vaikuttaa sterkkaan joten tiedä sitten oliko jokin henkilökohtainen ongelma asian kanssa, koska kierukkalobbausta tuli tästäkin suunnasta. (Kierukkalobbaus vaatisi oman aiheen..)

Vuodenpäivät siinä melkein tuli odoteltua yhteensä. Soitin tiedustellakseni jonotustilannetta noin 8kk kohdalla ja hetken heitettii edestakaisin terveyskeskukselta ehkäisypolille vedoten vuoronperään että "ei kuulu meille vaan heille" ja lopulta yhdistettiin raskaana olevien päivystykseen jossa onneksi oli rauhallista ja he auttoivat tietojeni kanssa (hyvin tieto kulkee). Sieltä sanottiin että tiedoissa lukee aikaisintaan joulukuu, mutta menee varmasti vuoden 2025 puolelle. Kuitenkin kuukausi myöhemmin tuli tieto että toimenpideaika 22.10.2024, Jes!

Olen iloinen neljän lapsen kummi ja kolmen lapsen täti - en tarvitse omia lapsia.

Ennen operaatiota piti käydä labrassa katsomassa jotkut speksit ja täyttää monenmonta ennakkolappusta Taysin apissa. Näihin oli hyvin ohjeet.

Leikkaus

Sain lämpöpeiton odotteluaulaan<3

Leikkausaamuna paikalle piti saapua pari tuntia ennen operaatiota. Saavuin bussilla. Siellä täytettiin vielä lappuja, vaihdettiin sairaalakuteet päälle ja kaikki korut piti ottaa pois. Toinen huulikoruni ei lähtenyt irti, joten se sai jäädä nassuun. Leikkausta odottavat saivat hengata aika mukavasti lepotuoleilla, lähinnä puhelinta selaillen tai telkkaria katsellen. Tämä aika meni lopulta nopeasti. Leikkaava kirurgi kävi juttelemassa ennen toimenpidettä ja koska "tapoja" siihen miten sterkka tehdään on kai useampia, opin että minulta poistetaan kokonaan munanjohtimet. Tästä sitten hetken päästä kävelin leikkaussaliin, missä vedettiin housut toisesta lahkeesta pois ja sit peppu paljaana hypättiin tuoliin hoitohenkilökunnan ja opiskelijoiden edessä! Aika kasuaalia, suostuin kyllä mielelläni opiskelijoihin, koska on tärkeää että tulevat lekurit oppivat tämän operaation tärkeyden sitä hakeville!

Pienen "kaikki okei" jutustelun jälkeen he alkoivat laittaa unilääkettä ja sanoivat että mieti jotain iloisia asioita, mihin vastasin että "childfree tulevaisuus" ja taisi siellä vähän vitsille naureskeluakin olla. Unilääkkeen tullessa, muistan yrittäneeni laskea miten kauan menee ennenkö nukahdan mutta muistan vain luvun 11 jostain syystä.

Heräsin heräämöstä, muistan että olin todella väsynyt ja jotenkin kivuissa, olin kai kietoutunut kaikkien johtojen ympärille ja suu oli kuiva. Muistan pyytäneeni kipulääkettä mutta nukahdin ilmeisesti uusiksi. Eivät olleet tohtineet herättää kun nukuin niin sikeästi, mitkä univelat! 

Seuraavalla herätyksellä sitten sain lääkkeeni ja lounaan.

Kaurajugu ei oo koskaan ollut näin hyvää.

Tai kahvi :DD

Muutaman tunnin odottelun jälkeen rakas ystäväni toimi minulle kuskina ja nouti minut sairaalasta sovitusti. Vaihto hoitaviin käsiin tehdään livenä eli sairaalasta ei yksin lähdetä. Hän saattoi kotiin saakka petiin missä puolisoni otti ohjat. Vietin pari päivää sängyssä kipulääkkeissä, rentoutuen, passattavana ja rakas Kamuni sylissä, joka valitettavasti menehtyi vain pari päivää näiden kuvien jälkeen</3

Virallisesti sairaslomaa kirjoitetaan 2-3 päivää. Ja ehkä jossain vierit sängystä etätöihin tietokoneelle se voisikin olla näin. Itselläni on aika hyvä kipukynnys mutta kykenemättömyys esim mennä kyykkyyn ja kurottua sitomaan kengännauhoja -tasoisesti estää aika monesta työstä. 

Toipuminen

 

Itse kun olen eläintenhoitajana töissä paikassa missä tehotahti on +15t askelta per päivä, kantaen kymmenien kilojen purupaaleja ja vesikannuja tai työntäen kottareita täynnä loskaa lantalan huipulle. Ne hetket mitkä ei ole fyysisesti raskaita vietetään kyykyssä tai kumarassa kukkolassa. Eli sanomattakin selvää että tätä varten tarvitsi enemmän sairaslomaa. Lopulta olin poissa viikonlopun minä aikana leikkaus oli, työviikon ja tähän päälle oman viikonloppuni vielä. 

Siltikin jotkut asiat kirpaisi vähän tämän jälkeen.

Mua ällöttää edes laittaa sormi napaan joten ällötti se että ne on leikannut navan kautta! Myös oletin että leikkausarvet olisi molemmilla puolin kehoa, mutta ne ovatkin vain vasemmalla puolella. Kolme pientä ja aika huomaamatonta arpea niistä jäi.

Tuonne ne hukkuu raskausarpien ja tatskojen joukkoon mukavasti. Hintaa tälle lystille tuli julkisella puolella 150 euroa.

Suosittelisinko operaatiota?

Siis tietty. Parantuminen on (vaikkakin saikku saisi olla pidempi) niin hyvin nopea ja huomaamaton, lopulta. Jos tämä operaatio on jotain mitä olet halunnut, mikä parantaa elämäsi laatua esimerkiksi poistamalla turhat ehkäisypillerit tai raskautumisen pelot - sanon että ehdottomasti. Mutta ehdottomista puheenollen, päätöksen pitää olla varma koska takaisin ei ole sitten menemistä. Tämän takia pidän 30-vuoden ikärajaa ihan loogisena. Harmitti nuorempana henkilökohtaisesti, koska olin jo varma nuorempana ja jouduin odottamaan, mutta asiaa ei voi katsoa yksilökohtaisesti - ainakaan julkisella. Voi miettiä niin, että siihen asti on mahdollista flirttailla sillä ajatuksella ja katsoa mitä ajatuksia itsestä nousee. Sellainen ehdoton "en minä ikinä aio lapsia hankkia" asenne ilman kyseenalaistustsa on yhtä paha kuin "tottakai minun pitää saada lapsia" ilman kyseenalaistusta. 

Vasta tutkimalla omaa näkökulmaa ja syitä sen takana, voi paljastua todelliset halut ja toiveet. 

Ja mikäs sen parempaa <3

Tags: Vapaaehtoisesti lapseton, lapseton elämä, sterkka, steri, sterilisaatio, julkisella, julkinen

Tampere silloin ja nyt - Ei enää sama kaupunki

Välillä mietin että miksi kipuilen Tampereella asumisen kanssa, olenhan asunut täälllä koko ikäni, enkä lapsena muista kipuilleeni yhtä paljoa. Toki, lapsena on muut asiat mielessä eikä oikein vielä edes tiedä mitkä ne asiat ovat mistä saa energiaa tai mitkä ovat energiasyöppöjä. Kävimme sukulaisissa todella usein ja siellä sai aimoannoksen luontoa mikä onkin noussut itselle voimavaraksi. 

Olen nyt hurahtanut Google Street Viewn maailmaan ja joskus kun joku mietti miksi en halua asua enää Tampereella ja se selittyy hyvin näiden kuvien kautta. Tampere on muuttunut hirveästi siitä kaupungista missä kasvoin, se on ottanut kymmeniä tuhansia ihmisiä lisää sisäänsä ja tietysti kaikelle tälle määrälle on pitänyt lisätä taloja, palveluita ja muuta sellaista. Nämä on johtanut korkeisiin taloihin nykyisellä aikamme rumimmalla arkkitehtuurilla - eli mustia laatikoita muoviparvekkeilla sekä luonnon puuttumiseen. En sano että Tampereen yleiskuva olisi ennen ollut jostain luontolehdestä, mutta yllättävän paljon ne puut ja vihreet pläntit tekee yleisellä ilmapiirillä.

En täällä kasvaessa ikinä miettinyt luonnon puutetta, edes Kauhajoen jälkeen kun asia nousi enemmän arvokseni ei se niin haitannut koska asuin Nekalassa, mikä on niin suojeltua aluetta ettei sitä voida rysätä pilvenpiirtäjien tieltä matalaksi. Luonnon puutteen huomasi kyllä aina kun Nekalasta poistui.

Kissanmaa ja vuodet tässä onkin herättänyt enemmän tajuntaan sen miten eri paikka tämä nykyään on, Kalevat ja Taysit ihan naapurissa. Meidän talokin oli vuonna 2009 puiden saartama, nykyään ei yhtäkään. Illalla ikkunasta sisään ei porota kuu vaan katulamppu. Suoraan silmään.

Onneksi lähellä on sentään kauppikin, niin voi siitä nauttia kunnes löydetään hyvä paikka jatkolle. Toki nyt kauppiakin aiotaan haudata talojen alle. 

Enemmän ehkä tämän kuvakollaasin kanssa halusin muistuttaa Tamperelaisia siitä mikä on jalkojemme alla pikkuhiljaa muuttunut, sekä uusille kaupungissa ymmärtämään mistä puhutaan kun sanotaan jonkun olevan "ihan erilailla". Ja sen, että on ihan OK kipuilla näiden muutosten kanssa. Alla muutama esimerkkki.

Diy - Röntgentaulut

Uudelleenkäytettyjä, vuosia vanhoja röntgenkuvia eläinlääkäriasemalta. Ne muuttui tauluiksi, kehyksiin mitkä voi seistä itsellään tai ripustaa. Päädyin myymään nämä kaikki, kun olivatkin niin haluttuja. 



On kivaa ottaa jotain, mitä ollaan heittämässä pois ja tehdä siitä taidetta. Osa kuvista meni eläinlääkärien ja hoitajien lapsille leikkeihin, voivat ripustaa kuvia esiin nukkesairaalassa tai muissa leikeissä! Osan annoin ystävälle ja lopuista tein nämä. 



Kierrätys on iso juttu omissa taiteissa ja kevyt yrityksessä. Yritän aiina parhaani mukaan ottaa kaiken talteen (ylijäämä narut tai palat) ja tehdä niistä jotain muuta. Antaa asioille uusi merkitys ja pakata kaikki kierrätyspahveihin. Tästä tein viime vuonna videonkin Youtubeen, kanavalleni ilovelaso. Sieltä näkee vähän että miten tämä kaikki käytännössä tapahtuu! 

Youtube - Jowisfreelife kierrätys, jämälangat & uusiokäyttö

Kaikista kuvista on leikattu pois mitkään tunnistettavat tiedot ja lajiteltu sopimaan toisiinsa. Esim yksi työ on täysin beige kun toinen harmaa. Sitten oli sekatöitä kanssa. Jos sinulla on eläinlääkäri kontakteja joista näitä kuvia voisi vielä saada, otan lahjoituksena vastaan jotta saadaan lisää näitä myyntiin! 

Burn outista ei puhuta ilman työtä

 

Oletko koskaan googlettanut burn outin itse-hoitoa, oireita tai muuta? Jos olet, olet varmaan huomannut että uupumuksesta puhuessa puhutaan aina työuupumuksesta. Tiestikö että voit uupua myös ilman työtä?

Nyt ei puhuta masennuksesta. Uupumus on kuitenkin eri asia, nyt voin omalla kohdallani sanoa myös niiden olevan eriasia koska molemmat on menty läpi. Ero on sinänsä ihan huvittavakin, koska kun olin masentunu ja kun vihdoin hain apua sain sitä semi nopeasti (13-vuotta sitten) ja toisaalta nytkun olen uupunut, en akuutti, en ilman tukiverkostoa tai energiaa tehdä edes jotain, ei minua otettu vastaan mielenterveys jonoonkaan. Ei ole työtä mistä olen uupunut joten ei ole työterveyttäkään. Mistä apua?

Uupumukseni alkoi työstä mutta jatkui työn loppumisenkin jälkeen.

Kriisikeskukset ovat ehkä vähän väärä paikka koska kriisiä ei sinällään ole. Sinne soittaminen veisi paikan joltain joka kipeästi tarvitsee sitä. Tuntuu että tarvitsisin elämästä loman. Aivoista loman. 

Voiko maailmamme painaa näin paljon mieltä? Toki. 

Olen hoitanut uupumusta olemalla tekemättä mitään mutta toki silloin mieltä painaa kaikki velvollisuudet mitä nyt ignooraat mikä tekee aika laiskan olon. Olen hoitanut uupumusta myös tekemällä niitä asioita mitkä tuo nautintoa ja iloa - mutta nämä päivät venyy pitkiksi tai kotona odottaa jokin yllättävä käänne (esim kissat riehunut ja rikkonut jotain) ja sit ei auta kuin mennä ylikierroksilla = uupua lisää. Nukun sentään ihan hyvin, vaikkakin liian lyhyitä unia. Masentuneena ongelma oli päinvastainen koska sillon ongelma oli enemmänkin nukahtamisvaikeudet mutta ajallisesti nukkui jopa liikaa ilman että palautui.

Mikä neuvoksi?

Elämä on ollut hiukan kiireinen mutta sentään läheisten kanssa ja hyvissä maisemissa. Brittikaveri vietiin taas Helvetissä käymään, käyty saunomassa, jutellut ystäville ja syönyt hyviä ruokia. Katsonut lemppari sarjoja, pelannut lemppari pelejä ja taiteitakin tehnyt - silti kun tulee pienikin mutka päivään on kaikki energia mennyttä. 

Tuntuu että tämä on sellainen "pikkuhiljaa" juttu, eikä tähän ole nopeita ratkaisuja. Kesä meni näissä tunnelmissa mutta syksyllä innostuin jopa hakeutumaan kouluun, ottamaan kursseja ja miettimään tulevaa. Nyt kirjoitan tätä melkein vuosi burnoutista ja voisin todeta että aika on ollut paras apukeino, toki kaikki mitä mainittu oli tärkeä sisältö siihen aikaan.

Burn out elämään ei ole sinänsä ihmeellistä kun miettii että meillä on ilmastoahdistukset ja kaikki. Jos keksin avun tälle kymmenvuotiselle ahdistukselle niin jaan sen täällä blogissa sitten. Burn out elämään ei kait ole niin uutta kun miettii miten oma hallituskin pikkuhiljaa tuhoaa pitkään rakennettuja ihmisoikeuksia ja inhimillistä elämää mutta toivoa vaan voi että tämä hallitus vielä kaatuu ja toivo palaa ihmisten mieleen. 

Tämä vasta löytö, tämä vasta helmi

Tänään  vietin päivän Hämeenlinnassa kun odottelin sukulaisen leikkaukseesta heräämistä. Kävin moikkaamassa ystävää, tutustumassa keikkatyöpaikkaan ensi kevättä varten sekä pyörin kirppareilla. Päätin kuitenkin että olen ansainnut tässä pääsykokeisiin lukemisen, asunnon etsimisen sekä koulun ohella hetken puhtaaseen rentoutumiseen ja päätin testata Hämeenlinnassa sijaitsevaa Aulangon kylpylää. 

Olen käynyt useassa kylpylässä ja uimahallit on ihan tuttuja. Tampereella asuessa tottunutkin siihen että niissä on mekkalaa mutta aika kuluu. No yllätyimpä toden teolla kun astuin tänne sisään. Sisäänpääsymaksu hotellin ulkopuoliselle oli noin 18 euroa ja sillä sai viipyä noin kolme tuntia. Salikin kuului hintaan mutten tänään sinne suunnannut. Kylpylän sauna osastolta löytyi perussaunan lisäksi höyrysauna sekä suolakivisauna mikä oli kiva ylläri, höyrysaunassa oli ihana lasiseinä mikä päästi luonnonvaloa (?) sisään. Allasosasto oli pienehkö mutta samaan aikaan todella tarjosi erilaisia asioita. Siellä oli pitkä 25m allas, perus lämmin allas missä oli kaakelituoleja poreilla, oli iso poreamme sekä ulkoallas missä myös kaakelituoli poreilla. Ja kaikki ihanan Aulangon järvimaiseman edessä, isot puut näkyi mistä tahansa katselitkaan. Vietin useita kymmeniä minuutteja vain katsellen puita, taivasta ja maisemaa. Poreissa ja polskien tai sauna-osastolla. Ja mikä parhainta: Ei ihmisiä. 

Vapaaehtoisesti lapsettomana ihmisenä harmittaa usein, että kaikki ei-alkoholillinen tekeminen on lähes poikkeuksetta sitten täynnä lapsia. Haluan nauttia ilman kirkumista ja huutoa etenkin jos maksan siitä. Etenkin kylpylät houkuttelee lapsiperheitä mutta tuntuu että tänne ei suuntaa ne riehakkaat lapsiperheet vaan Aulangon aluetta arvostetaan aikuismaisella tavalla. Koko ajan tuntui olevan max 10 henkilöä jakautuneena altaille ja saunoille, oli rauhaisaa, pientä puheen solinaa ja oli niitä lapsiakin mutta ei lapsi yksinään aiheuta sitä kaikuvaa kirkumista mikä esim uimahalleissa on. 

Olin niin rentoutunut että puoliso kehotti ottamaan sieltä hotellin pariksi yöksi ennen uuden elämänvaiheen alkua. Ehkä otankin. Halusin tämän jakaa ja samalla avata blogin taas pitkän kirjoitustauon jälkeen. Löytyi vihdoin paikka, minne voisi mennä vaikka joka kevät nollaamaan. Yläkerran kahviosta sai kauramaitoa, on auki ilta kahdeksaan ja kertoivat että aikalailla aina on hiljaista alkuviikosta, eli tästä vinkki jakoon. 

I'm back baby.