Kaikki sivut

Sivut

Sivut

elokuuta 29, 2022

Amsterdamin Botanical Garden & MOAKS

Hortus Botanicus



Amsterdamissa on paljon nähtävää myös punaisten lyhtyjen ja coffeeshoppien ulkopuolella. Ihan kävelymatka keskustan hälskeestä tarjoaa Artis eläinpuiston lisäksi päivän Botanical Gardenilla ja tähän voi yhdistää jotain mitä Hollannissa ollessa on lähes pakko tehdä - syödä pannukakkuja.



Keskustasta menee noin vartti ja olet jo pyrähtänyt paikalle, riippuen toki mistä päin lähdet liikkeelle. Paikka on auki 10-17 (tarkista vielä ajankohtainen tieto Googlesta tai kotisivuilta) ja tämän päivän sisältö on lähinnä ulkona, joten valitse päivällesi sellainen keli mikä tukee tätä.

Hortus Botanicus
Plantage Middenlaan 2A
1018DD Amsterdam


Hortus Botanicus perustettiin vuonna 1638 tarjoamaan yrttivalikoimaa apteekkareille ja lääkäreille. Alkuperäinen valikoima tuotiin Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian mukana ja esimerkiksi yksi kahvikasvi Hortuksen valikoimassa, toimi esi-isänä kaikelle kahvikulttuurille Keski- ja Etelä-Amerikassa. Jotkut puutarhassa kasvavista kasveista ja puista ovat uhanalaisia.

Sisäänkäynnin portti on rakennettu aikaisella 1700-luvulla.
Hortus Botanicus (Amsterdam)


Otimme kohteessa todella kevyen päivän. Istuimme penkeillä mitä löytyy lähes joka polun taitteesta, käänsimme Google Lensellä joidenkin kasvien infotauluja uuden oppimisen valossa ja vain nautimme tästä pienestä keitaasta isossa Amsterdamin kaupungissa.

MOAKS



Aivan alueen vieressä kivenheiton päässä on yksi parhaiksi luetelluista pannukakku paikoista. Moaks on sokerivapaa ja heillä on myös katse tulevaisuudessa (kuten kahvit kauramaidolla ja vegaani pistaasijäätelö). Annoksilla on myös kokoa joten suosittelen ottamaan suolaisen ja makean annoksen vain jos on oikeasti todella nälkä. 

Me laitettiin annokset puokkiin että saatiin maisteltua molemmat versiot. Ruoka oli hyvää ja oli kivan hiljaistakin. Paikan miljöössä ei ollut huonoa sanottavaa myöskään ja pieni skumppa sopi kyytipojaksi.

elokuuta 20, 2022

Miksei julkisilla lomailu houkuta?

 

Luitko jo Kalajoen reissustamme aiheen "On vielä kesää jäljellä"? Tämä matka toteutettiin autottomina ihmisinä ja halusin pohtia tässä paria asiaa, mitä matkustamisten aikana mietimme.

Julkisen liikenteen pitäisi houkutella enemmän kuin henkilöauton käytön maailmassa mikä on tukehtumassa päästöihin. Miksei sitten ihmiset käytä julkisia lomillaan? 

Laskimme että matka Kalajoen Hiekkasärjiltä kotiin Tampereelle kestäisi autolla muutaman pysähdyksen kera about 5 tuntia. Tässä voit pakata lähestulkoon mitä haluat koska ne on autossa kannossa, kuuntelette roadtrip biisejä, joku voi ottaa päikkärit, voitte vaihdella kuskia tai jopa muuttaa matkustuksen niin, ettette ajakkaan suoraan kohteeseen vaan teette monta pientä pysähdystä ja majoitutte jossain off the grid majakassa. Jopa bensan nousulla tämä tulee myös edullisemmaksi kuin julkisilla sama matka.

Meidän paluumatka kesti 11 tuntia. 


Toisin kuin autolla voit lähteä milloin haluat, meidän piti lähteä hotellista joko 9 aamulla tai vasta klo 15 päivällä. Check out on klo 12 eli sit reppujen kanssa chillattiin Hiekkasärjillä muutama tunti. Tässä heti eka asia, et voi pakata ihan mitä vain koska kannat sitten tätä lastia selässäsi. Hiekkasärjiltä Ylivieskaan kulki busseja 2 tai 3 päivässä kun taas Kalajoen keskustasta vähän paremmin. Ensin pitää päästä sinne. Taksi maksaa maltaita, mutta siellä meni Joe sähköpotkulautoja millä sitten ajettiin tuo välimatka. 

Kalajoen keskustassa on taas pari tuntia aikaa tappaa, eikä mitään tehtävää tai nähtävää. Oli sentään edes kesä niin makoiltiin jonkun puiston nurmella ja käytiin paikan ainoassa kirpputorissa shoppaamassa mutta sitä se odottelu lähinnä onkin. Rahan käyttöä. 

Aikaisempi bussi olisi ollut 6minuutin vaihdolla Ylivieskan junaan mikä menee liian läheltä. Kun pääsimme myöhäisempään bussiin missä on isompi odotusaika taas Ylivieskan päädyssä, oli se jo lähtiessä 4min myöhässä eli ei todellakaan voi ottaa riskiä muutaman minuutin vaihdolla. Bussi matka on tunnin, pitää miettiä missä kuset ennen ja jälkeen ja tarvitsetko bussiin jotain jne. Käyt kaupassa kuluttamassa taas rahaa johonkin epäterveellisiin eväisiin ja suklaapatukoihin. Energiaa tänne!


Ylivieskan päädyssä käytiin syömässä King Mealissa mikä oli ehdottomasti positiivinen kokemus ja yllätys ja voin paikkaa suositella. Tapettiin siellä tunti ja toinen tunti juna-asemalla somettaen kunnes päästiin junaan mikä oli jälleen myöhässä. Tänne tultaessa 90min, nyt vain muutama kymmen. Junassa sentään syötiin ja tarkoitus oli kirjoittaa matkakirjaani siellä, mutta ravintolavaunu paikkojen huonopuoli perjantaisin on se, että sehän on baari! No, meni sitten molemmilla napit korvilla omissa podcasteissa, ihan mukavasti kyllä. 

Tampereen päässä vielä sähköskuutit kotiin, mitään bussia tai ratikkaa ei olisi enää jaksanut. 

Ja vuorokausi myöhemmin olet kotona ja mietit miksi edes lähdit. Matkustuspäiviä ei voi laskea rennoiksi kotipäiviksi eikä kohdepäiviksi. Viiden päivän loma on oikeasti kolme päivää joten lomakohteen hinnatkin nousee reilusti. Maksat myöskin tuplat vain siitä että sait säästää luontoa samaan aikaan kun yhteiskunta ei tue tätä matkustustapaa.

Jotain radikaaliahan se vaatisi. Bensan hinnan nousu niin korkeaksi että tulisi halvemmaksi mennä junalla? Julkisten hinnat niin alas että se houkuttelisi kaikkia matkaamaan kotimaassa myös vähempi varaisista perheistä? Hallitus tukisi julkista liikennettä samalla tavalla kuin terveyspalveluita ja kouluja? Ehkä tämä viimeinen, muutenhan kaikki vaan käy tankkaamassa Virossa ja taas ne jotka maksaa eniten on köyhemmillä alueilla asuvat ja ne jotka tankkaa vain töihin päästäkseen. 


Edelleenkään en mieluusti ajelisi autolla vaikka niitäkin reissuja on tullut tehtyä - ja varmasti teen jatkossakin. Haluaisin aina hoitaa matkat julkisilla jos se on vain mahdollista mutta rikkinäinen yhteiskuntamalli antaa jälleen näyttää pimeää puoltaan ja se ahdistaa. Ilmastoahdistus, kapitalismiahdistus, mikä vain. 

Saa nähdä koska on energiaa seuraavaan reissuun kun matkapäivät vei ne energiat mitkä särkiltä otettiin talteen. 

Lukuvinkki: Mitä katsoa & Mistä oppia?

On vielä kesää jäljellä - Paras aika Kalajoella



Kaikki manaa että Suomen kesä on parhaimmillaan kesä- ja heinäkuussa, mutta entä elokuu? Kävimme tekemässä kotimaan matkana reissun Kalajoelle elokuun 8-12. eikä olisi voinut olla parempaa ajankohtaa tälle reissulle. Hoidimme reissun autotta eli julkisia hyödyntämällä ja siinä menetettiin enemmän aikaa sekä rahaa että ihan loihdin toisen aiheen asiasta: Miksei julkisilla lomailu houkuta?


Kalajoki suurimmassa loistossaan jäi ihan iän puolesta kokematta kun ysärivillitys piti paikkaa kuumilla kivillä. Ennen ei ollut samalla tavalla varaa matkustaa ulkomaille milloin paikat kuten Kalajoki olivat pieni lomakohde kotimaassa. Tapahtumien ja häppeninkien aikaan paikka vetää vielä hyvin populaa ja hiekkasärjet auringonottajia päivävarjoineen. 

Meidän elokuun aikaan saimme olla täysin rauhassa. 

Alueella näkyi aina vanhempi pariskunta tai lapsiperhe "jossain tuolla" kauempana. Ei ruuhkia, tuskin edes toisten ohituksia jalankulkulaitureilla. Aina löytyi penkki vapaana missä katsoa auringonlaskua ja uimapaikka mikä oli vain meille. 


Okei, ei ollut se kaikkein lämpimin keli mutta yhtäkään päivää ei menty niin että olisi shortsit kaduttanut asuvalintana. Pitkät housut laitoin yhtenä vähän tihuttavana päivänä, mutta hikoilin sitten niissä koko päivän. 

Tuona päivänä piipahdimme Pikku Kirppiksellä siikarysässä mistä löytyi vanha Witch - vihko sekä tunnelmallinen vanha talo missä kalaa on tehty vuosikymmeniä. Sitä paikkaa voisin tuon minikirppiksen puolesta suositella, todella vanhoja juttuja siellä!


Kasvissyöjänähän ei mitään ongelmaa ole Kalajoelta ruokaa löytää. Emme käyneet missään näistä kalaisista paikoista koska meillä oli upea huoneisto missä kokkasimme itse ruokaa. Kalaa en ole itse syönyt koskaan. Tarkoitus oli käydä joku mesta katsomassa, mutta omat ruoat olikin parempia.

Kuitenkin jos ravintolasuositteluja voi laittaa eteenpäin, niin paikallinen ystävä suositteli Lohilaaksoa. Heille kun pisti sähköpostia, olisi paikalla ollut myös kasvisvartaita ja muuta, eli rohkeasti suunnittelemaan reissua!


Elokuut toki vaihtelevat vuosittain, juuri sain instasta muiston vuoden takaa kun rantavarusteisiin oli kuulunut tumput, villasukat ja pipo kun nyt on +30c. Meidän Kalajoen reissulla kyllä tuuli oikein mukavasti, mikä toi uudenlaisia kokemuksia. Välillä hiekka hakkasi piiskamaisesti jalkoihin mikä oli uutta ja pääsi näkemään kun varjoliitäjät (?) seikkaili laudoillaan hyppien useiden metrien korkeuteen tuulen voimasta merellä. Sitä oli hieno katsella. 

Kävimme heittämässä myös frisbeegolfradan mille isot suosittelut. Kuitenkin biitsiosuudella tuuli niin kovaa että kun heitin kiekon, tuli se takaisin bumerangina ja laskeutui taakseni. En usko että olen koskaan kokenut tuollaista tuulta kuin Kalajoella - eikä se silti ollut kylmää!


Hiekkasärkät/särjet olivat myös hieno kokemus ihan kotisuomen sisässä. Kun vedessä kahlattiin kauemmalle särkälle tuntui kuin seisoisit keskellä merta, vaikket nyt ihan keskellä ollutkaan. Ihan.

Aurinkokin päätti laskea sinne kauniisti, priva ranta teki hetkistä todella romanttisia ja kauniita. Paikka jätti todella positiivisen kokemuksen mieleemme. Pysyimme tällä ilmeisesti "vanhusten puolella" koska tokavikana päivänä uskauduimme kesäteatteriin sekä baari-iltaa viettämään ja nähtiin jopa muita nuoria. Menomestoja etsiessä siis enemmän tuo ABCn puoli on niitä täynnä. 

Kesäteatteri oli aika hyvä kanssa ja irkkupubissa osattiin tehdä punaista kalaa drinkkinä eli olinkin sit vielä kolmelta yöllä saunassa kun tajuttiin että niin nois kaikis juomis on ollut sit red bullia! Huoneistosta pari sanaa..


Otimme huoneiston Rantakallan vierestä, Timantista. Ylempi kuva oli meidän lasitetun parvekkeen maisema, keittiössä tehtiin omat ruoat (mulle ketona) ja huoneistoissa on saunat tällä samaisella maisemalla. Oikein hyvät löylyt sai siellä, vaikka en ihan ymmärrä tätä 60c rajaa hotellisaunoissa. Okei, kaikki ei osaa ja vaarantaa itsensä mutta miksi sitten kuumasaunahupi otetaan kaikilta pois?


Sauna päälle ja rantaan laituria pitkin uimaan. Ainoa miinus onkin varmaan tuossa saunassa, koska se oli supermoderni - ei siinä ollut jaloille kaidetta ja kiuas oli vain suoraan edessä. Siinä on jo turvallisuusriskikin jos joku on juonut tai muutoin horjahtaa. Etenkin kun tämä riski tulee ilman mitään pointtia, ei ole nyt jalkatukeakaan. Tämä on kuitenkin ainoa miinus paikasta ja voin sitä sydämellisesti suositella. Off-sesonki aikana ei huoneisto ollut super kallis (kun miettii mitä sillä saa + missä voi säästää tekemällä itse esim. ruoka) ja kun katsoimme tapahtuman aikaan samaa huonetta sen hinta oli satoja enemmän per yö. Siksi myös ajankohdalla on väliä.


Kalajoella on myös Joe sähköskuutit toiminnassa joten niillä pääset myös autottomana hurahtamaan paikasta toiseen! Kyllä kuulkaa on vielä kesää jäljellä, ei unohdeta elokuuta. Tämä blogikirjoitus on tehty yhteistyössä bloggaajakommuunini kanssa ja voit lukea heidän samanaiheiset kirjoitukset näistä linkeistä: 

On vielä kesää jäljellä by Via Per Aspera Ad Astra

On vielä kesää jäljellä by Aito Ajatus

On vielä kesää jäljellä by Villa Nanna