Kaikki sivut

Sivut

Sivut

joulukuuta 30, 2019

Vapaus Hollannissa

Aihe mikä myöskin sai Instagramissa ylistystä, oli Hollannin vapaus. Tämä saattaa olla joillekkin ihmeellinen aihe, mikä ihmeen Hollannin vapaus?

Suomi on äänestetty yhdeksi onnellisimmista maista. Näillä tilastoilla yleensä viitataan siihen miten meillä lähes jokaisella on hyvät mahdollisuudet kukoistaa elämässä. Meillä on (isommissa kaupungeissa) hyvät koulutuksen tasot, käytännössä ilmainen peruskoulutus ja terveydenhuollon palveluissa keskivertoa parempaa meininkiä. Me nautitaan kaikista neljästä vuodenajasta, toki ilmastonlämpeämisen takia talvi on lähinnä loskaa - mutta aika pitkälti vielä nautitaan kaikista neljästä.

Kuitenkin Suomi on saanut itselleen monen suusta päässeen lempinimen; Kieltovaltio.

Kun yritetään tehdä yhteiskunnasta suotuisaa kaikille, pitää ihmisten elämää rajoittaa lakipäätöksillä. Kun yritetään saada yhteiskunnasta mahdollisimman turvallinen, pitää ihmisten elämää rajoittaa kielloilla. Ja näistä kielloista ja lakimuutoksista toki nautitaankin, on hienoa että ihmiset saa nukkua öisin hiljaisuuden ansiosta. Vältämme typeriä kolareita kun alueiden nopeuksia ja ohitustilanteita rajoitetaan. Nautimme puhtaasta hengitysilmasta asunnoissa ja pysäkeillä koska tupakoitsijat eivät saa siinä polttaa. Nämä asiat näkyy kaikkien meidän jokapäiväisessä elämässä, mutta tietty aina tuoden sen varjopuolen. Varjopuoli on se, että mitään ei saa tehdä. Pieniä asioita, jotka vähän syö meidän vapautta täällä Suomessa.

Siksi kun olen ulkomailla ja etenkin Hollannissa nousee mieleeni isosti sana Vapaus. Kaikkein selvin esimerkki on laillinen prostituutio sekä pilvi. Näistä Amsterdamkin on kuuluisa. Kaksi asiaa mitkä on ollut maailmassa pitkään, ja tulee olemaan jatkossakin - kannattaa ottaa tuottavan ja turvallisen siiven alle.

Kuitenkin mulle se vapaus oli se mitä näin niissä ihmisissä. Enemmän hymyä, enemmän iloa.
Pyörille omat kaistat joissa kuljetaan koko perheen kanssa, vauvat pyörän korissa ja taaperot tangolla olevassa penkissä. Näin kun isä opetti lastaan ajamaan pyörä kaistalla pitäen selästä kiinni ja perinne jatkuu. Pyörillä pääsee lähes joka paikkaan, ja se on tehty helpoksi ja kannattavaksi kun niille on omat väylät. Siihen kannustetaan! Ja mikään ei nosta fiilistä niin paljoa kuin liikunta, ja tietty maa missä on läpi vuoden pyöräiltävät kelit.

Eläintarhan pihassa näin kun nainen pakkasi neljä noin seitsemän vuoden ikäistä lasta pyörän etuosassa sijaitsevaan puulaatikkoon. Ai tarviiko neljän lapsen yksinhuoltaja auton? Ei välttämättä.

Okei, tietenkin kyseessä on liioittelu, mutta moni ei ajattelisi tälläistä edes vaihtoehdoksi. Neljä lasta ja aikuinen yhteen pyörään? Herrajumala. Tämä oli todella positiivinen näky, äiti näytti olevan hyvässä yleiskunnossa ja lapset istuivat nelistään kiltisti kopassa. Kyseessä saattoi olla yhden lapsen äiti ja lapsen pari kaveria. Kyseessä olevassa naisella saattaa hyvinkin olla auto kotona- mutta pointti pysyy. He olivat liikkeellä tänä arkipäivänä, yhdellä pyörällä, koko porukka.

Sää tietenkin vaikuttaa. Monta esimerkkiä ei toimi Suomessa, koska pakkanen kiristää säämme, mutta myös mielemme kireäksi. Kyseessä on myös kulttuurinen vapaus ja avoimuus mitä emme ole kerenneet sotien ja lamojen aikana hirveästi kokemaan. Ymmärrettävää toki.

Kun vierailimme hotellimme vieressä olevassa puistossa, meni siellä koirat vapaana. Ne totteli omistajiaan, eivätkä olleet kiinnostuneita muista ihmisistä. Eivät syöksyneet syömään kenenkään pic nic eväitä eikä kukaan niiden juoksua pelännyt. Ne meni edeltä, tutustui muihin koiriin ja omistajat keräsi jokaisen koiran jätteet perässä. Jotkut ihmiset myös vaan toimii niin, että kun asetetaan kehotus "koirat ei saa ulostaa tälle nurmikolle", niin silloin todellakin annetaan koiran tehdä tarpeensa siihen. Alitajuinen tai tiedostettu vastaisku Kieltovaltiolle.

En halua puhua nyt liian syvällisesti ja pitkästi, mutta tälläisen pintaraapaisun sain, etenkin Hollannista. Kuitenkin se mitä haluamme elämältä, on olla vapaita. Mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Lue myös: Amsterdamin vegeruoat
Lue myös: Amsterdamin budjetti nähtävyydet



joulukuuta 29, 2019

Tapahtumat

Tervetuloa - on se sana täällä. Paljon liikkuu erilaisia tapahtumai pitkin Suomea missä olen mukana, ja halusinkin tuon Facebookin lisäksi alkaa päivittään näitä täällä kotisivuilla myös. Kaikki kun eivät esim Facebookkia käytä! - Kuitenkin muistuttaen että siellä saat nopeiten ja varmiten kaiken infon itsellesi =) Sivua päivitetään tapahtumien tullessa ilmi, sekä niiden loppuessa ne siirretään alle. 


Tulevat ja käynnissä olevat tapahtumat


Karhupäivän pakanalliset myyjäiset
Tulossa kesällä 2020

Menneet tapahtumat


Ahlmanin Joulutori
30.11.2019 10:00-16:00

Image may contain: people sitting and indoor

Keravan Käsintaitajien Joulupuoti
28.11-22.12.2019


Karhupäivän pakanalliset myyjäiset
13.07.2019 12:00-18:00



Keravan Käsintaitajien kesäpuoti
Kesäpuoti
25.05.2019-18.08.2019


Tallipiha
Taide- ja käsityötori
11.05.2019


Näyttely
Taidetila Pelto
01.05.2019-15.06.2019


Tallipiha
Lankalauantai
20.04.2019

No photo description available.

Keravan Käsintaitajat ry
Kevät puoti
01.03.2019-30.03.2019


Seinäjoen pakanalliset markkinat
24.03.2018

No photo description available.

NÄYTTELY
3D Crush Cafe
01.01.2019-15.02.2019



Tallipiha
Koko perheen laskiaisrieha
03.03.2018



NÄYTTELY
Cafe Gopal
01.10.2018-31.10.2018




UG Nyt festarit
22.06.2018 15:00-22:00
23.06.2018 13:00-20:00



joulukuuta 22, 2019

Avoimeen yliopistoon


Koska ilmeisesti kaksi työtä ja yritys ei riittänyt, jowi lähtee tammikuun alussa vähän opiskelemaan avoimeen yliopistoon täällä Tampereella. Onneksi työkuvioihin on tulossa muutoksia, koska nykyinen järjestely on haitannut jaksamista ja herätellyt jo voitettua - mutta elinikäistä masennusta.

Elämäntapani herättää usein nostettuja kulmakarvoja, ihmetystä ja jopa arvostusta. Teen useat asiat elämässä omalla tavallani ja niistä asioista jakaminen kuuluu tähän elämään myös. Haluan jakaa elämäntapani, ja siihen kuuluu myös mt - eli mielenterveys puoli. Toivon että polkuni ja päätökseni inspiroivat ihmisiä miettimään omaa elämää, ja ehkä saamaan neuvoja - vaikkei sellaisia lähtisikään hakemaan. Haluan olla avuksi, ja haluan juhlistaa inspiraatiota.

Olen sairastanut masennusta jo hyvin nuorelta iältä, ja nyt viimeisen vuoden olen käynyt kelan tukemassa terapiassa. Tämä on ollut avaavaa monella tavalla, vaikka olen oman pääni jo enimmikseen parannellut itse - olen saanut apua ongelmiin mitä en ole osannut ratkoa, saatika tiennyt niiden olemassa olosta. Yksi tälläinen aihe on elämänikuinen alisuoriutuminen. En tähtää korkealle, koska pelkään epäonnistumista. Teen asioita helposti, mistä vähintään alitajuntaisesti tiedän että tulen onnistumaan todella hyvin. Otan vastaan haasteita, mutta vain tiettyjä. Pysyttelen mukavuus alueella ja teen (palkka)työtä, mikä ei motivoi. Minulle palkka ei ole koskaan ollut motivaation joukoissa, vaikka "paskatöistä" sitä rahaa edes saisi. Lähinnä siivouksessa ja postin jaossa on motivoinut liikunta, mutta nykyään se ei enää riitä. Voit tehdä pienellä motivaatiolla töitä kuitenkin vain hetken aikaa ennekö sekin liekki alkaa sammumaan. Olen aina paasannut siitä miten pitää tehdä sitä mitä rakastaa, ja niin monin tavoin teenkin. Mutta pakollisessa palkkatyössäni tämä ei näy. Ainakaan vielä.

Lue myös: Mikä susta tulee isona?
Lue myös: Iltaihminen aamujen maailmassa

Lähden siis opiskelemaan psykologiaa & filosofiaa.


Halusin jo ylä-asteella opiskella psykologiaa, mutta arvosanojeni keskiarvo oli kutosen luokkaa, joten kaikkien reaktio tähän oli lähinnä "Sinne on super vaikea päästä, tarviit hyvät numerot, ei tuu onnistuun". Mikä on toki totta, mutta tappoi motivaation liekit. En tulisi saamaan nostettua arvosanojani elämäntilanteeni takia, eikä arvosana voi nousta kahta numeroa enempää vuodessa, joten ysillä tämä ei olisi edes onnistunut. Joten opiskelin kokiksi, ala mikä kiinnostaa jonkin verran, mutta ei ollut ykköstoive. Eikä edes kakkostoive.

Olen onneksi siitä onnekas että olen kiinnostunut useasta eri asiasta, ja haluan tehdä myös monipuolisesti töitä. Joten kokkiala, eläintenhoitoala, käsityöt, kirjoitus, tatskat ja hieronnat ovat kaikki asioita millä haluan leipäni tienata.

Meni kymmenen vuotta ja vuosi kelaterapiaa että tajusin pitäneeni itseni näiden sanojen vankina. Minä voin opiskella psykologiaa, ja voin opiskella filosofiaa. Voin jatkaa oman polkuni tallaamista ja toteuttaa itseäni. Joten tammikuusta alkaen opiskelen avoimen puolella näitä aineita. Se tulee olemaan rankkaa, ja paljon käsitteitä mitkä eivät ole minulle entuudestaan tuttua. Siellä tulee luettua paljon, mikä on dissosiaationi kanssa vaikeaa (tehdä vain yhtä asiaa kerralla, esim lukea), ja siellä tulee olemaan raskas käydä aamuisin. Odotan sitä silti innolla, ja olen valmis haastamaan itseni oman tasoiseen toimintaan. Olen valmis ottamaan harppauksen niihin asioihin, mistä mielenterveys ongelmani ovat minut pitäneet. Tämä on parantumista. Tämä on kohtaamista.

Ja jos käykin niin, että jäisi kesken - se ei ole koskaan hukkaan. Kaikki mitä voimme oppia, tai minkä kokemuksista voimme oppia, on kotiinpäin. Tiedän että pitää tehdä realistisia tavotteita, pyytää apua jos sitä tarvitsee ja pitää kommunikaatio auki niin ystävyyssuhteissa kuin parisuhteessa. Kun puhutaan muutoksesta arjessa, se pitää hyväksyi jokaiselle elämän osa-alueelle.

Ja jos käy niin että Malta kutsuu ensi vuonna, sitten hoidan tämän etänä. Tuntuu kuitenkin että olen menossa oikeaan suuntaa, ja jaan siitä mielelläni lisää matkan aikana.

lokakuuta 19, 2019

Joulutuotteet


Joulutuotteet! 

"Lumivaipan alla uinuu maa
hämy laskee ylle tienoon.
Luonto huokuu rauhan tunnelmaa
mielen johtaa Joulun viettoon.
Jouluaaton lempeä hiljaisuus
valaa iloa sieluillemme,
on lämmin yhdessäolon tilaisuus
jonka luomme rakkaillemme."
-Birgit Ahokas

Lumi tippuu ja sulaa maahan, yöllä se tiivistyy ja jää parvekkeen kaiteeseen kiinni. Yöt pimeät mutta valot ikkunoissa kirkkaat. Kuu hohtaa kuin katulamppu taivaalla ja kertoo, että talvi on tullut. On tämä aika vuodesta. Aika pimeyden ja juhlan, rauhan ja seuran. Vuonna 2018 tein joulu/talvi tuotteita mutta nyt tänä vuonna taisin jopa tuplata tuotemäärän. Mukana on siis vuosien 2018 sekä 2019 tuotteet. Joulukuusenkoristeita, ovikransseja ja joulupuita. Tervetuloa!

Tuotteet on myynnissä Etsyssä sekä Facebookissa. Jos kiinnostuit, voit ostaa sen suoraan Etsystä taikka laittaa minulle viestiä esim. Facessa. Joskus usean tuotteen tilauksissa postikulut ei mene ihan eurolleen, joten suosittelen olemaan yhteydessä <3 

Joulu & Talvi teemaiset tuotteet on listattu tänne. 
Päivitetty 19.10.2019

Joulupuu


Tämä on minimalistinen, käsityö joulukuusi joka sopii asuntoon kuin asuntoon. Itse kuusi muodostuu 4-6 luonnosta kerätystä oksasta (maasta - ei puista) jotka on sidottu makramee-taiteen avulla yhteen muodostaen kuusimaisen elementin. Joulupuu sisältää valot, joilla on oma tasku kuusen "jalassa". Jokainen Joulupuu on erilainen, jotkut sisältää runsaammin kuviointia ja jotkut ovat simppelimpiä.


Kuusen koko on aina yksilöllinen, noin 80 cm x 50 cm
Kokonsa puolesta saa roikkumaan seinälle helposti. Itse tykkään laittaa tämän talveksi lipaston päällä olevan taulun tilalle ja lahjat kerääntyy joulun lähestyessä kuusen alle, lipaston päälle.


Sen sijaan että kaadat puun tänä jouluna, osta kuusi joka kestää vuosia. Kestävä joulupuu mikä ei ole muovia! Kuusi on helppo pakata pois muiden joulutuotteidesi kanssa, kun ei vie paljoa tilaa. Valitse ympäristöystävällisempi vaihtoehto ja tue samalla yrittäjyyttä sekä nuoren naisen unelmia täällä Suomessa.


Jos olet kiinnostunut esim, tietyn värimaailman kuusesta, taikka mietit muita erikoispyyntöjä niin ota rohkeasti yhteyttä. Saamme tehtyä kyllä kuusen sinua varten. Valitse Festive juhlalliseen ja runsaaseen joulupuuhun. Valitse Minimalist tyhjempään kuuseen muutamalla koristeella. Valitse Natural harmaa-valkoiseen teemaan.

Hinta: 45,00€

Joulukuusen koristeet


Luonnollinen kosketus joulun maagiseen aikaan alkaa näillä kuivatuilla appelsiinin siivuilla. Ne roikkuu yhdessä metsistä kerättyjen käpyjen kanssa harmonisesti ja sopii täydellisesti vihreän kuusipuun oksille.

Kuivatut appelsiinit 

Appelsiinin siivut on kuivattu luonnolisesti, sallien kosteuden häipyä itsestään ajan kanssa. Itse todella pidän siitä ilmeestä minkä nämä antavat kuuseen. Ne muistuttaa glögin lämmöstä, tuo pirteyttä lumihankeen ja heijastaa valoa pimeydessä värillään. Oiva lahja myöskin heille, jotka voisi tykätä jostain erilaisesta ja luonnollisesta kuusessaan.

Hinta: 5,00€ kpl

Kuivatut kävyt

Oikein sopiva lisä joulukuuseen on tietnekin kävyt! Käpy vaihtoehdot ovat aukinaiset tai sulkeutuneet kävyt. 

Hinta: 3,00€ kpl

Kombo

Kuivattuja käpyjä roikkuen kuivatun appelsiinin reunalta. Mukava kombo mikä piristää kuusesi, ja on oiva lahja ystävälle. 

Hinta: 8,00€ kpl

Jingle Balls

Jouluteemaisia koristepalloja joulukuusta koristamaan. Kuuseen mahtuu kaikenlaista, lapsien tekemiä arvokkaita härpäkkeitä, sukupolvia vanhoja enkelipatsaita ja palloja mihin tytär on saattanut lapsena piirtää kuulakärkikynällä kuvioita - no ainakin meillä. Tämä on yksi lisä kuuseen; Nuorta nais-yrittäjyyttä tukeva käsityönä valmistettu taidekappalle. Kotimaista tuotantoa.

Palloissa on kolmea eri kokoa. Palloja on kiiltopintaisia, glitterisiä sekä sumeita. Tämä setti sisältää yhden jokaista kokoa, random pinnalla. Päällä on makrameesta punottu kaunis kuosi, jonka väri vaihtelee.
Makramelankana on 80% kierrätyspuuvillasta tehty materiaali.

Hinta: 12,00€ - 3 kpl

 Othala koristeet

Nyt saatavilla kolmen makrameen setti koristeeksi joulukuuseen. Valittavissa usea eri värivaihtoehto mutta huomaa että jos tilaat materiaalissa mitä ei löydy - on toimitus pidempi. Laita viestiä väri toiveistasi.

Voit myös valita jokaisen eri värissä! Katso värit täältä ja laita viestiä.

Hinta: 10,00€ - 3 kpl

Joulu - Tuotepaketti Spruce

Tämä setti sisältää kaksi kuivattua appelsiinin siivua ripustimella, kolme käpyä (osa auki osa kiinni) ripustimella sekä kolme eri kokoista ja väristä joulupalloa makramee kuvioinnilla. Todellinen kuusisetti siis!

Kuusi on luonnon helmi, ja se ansaitsee päälleen luonnollisia koristeita. 😘🤶🏼❤️
Paketin arvo on 31,00€ - Säästät siis 6,00€

Hinta: 25,00€

Joulu - Tuotepaketti Home

Kolmen eri jouluteemaisen työn kokonaisuus setti, säästä ostamalla koko setti! Sisältää:
- Makramee Jingeballs joulukuusenkoriste pallot, 5 kpl - eri kokoisia sekä eri materiaalisia (sumeita, glitterisiä, kirkkaita). Jokaisen päällä komea makrame koriste (värit vaihtelee: Luonnollisen valkoinen, harmaa, vihreä)
- Makramee Othala joulukuusenkoristeet. 3 kpl, valitsemassasi värissä. Väri informoidaan tilauksen jälkeen, mutta täältä pääset tutustumaan vaihtoehtoihin (Moppari)
- Sekä talviteemainen seppele. Jera on kolmen lumen huuruisen huopalehden, sekä marjojen täyttämä makramee oviseppele.

Arvo 54,00€ Säästät 9,00€
Hinta: 45,00€

Muut Joulu Koristeet

Jera Oviseppele

Talven teema näkyy meillä elämässä myös siinä, miten pesämme laitamme. Jera on talviteemainen oviseppele, sen ympyrän muodossa on kaksi erilaista makrameepunottua seppelettä ja ylhäällä lepää jäiset lehdet ja marjat. Se on kotoisa ja tunnelmallinen.

Hinta: 27,00€

Mercita Joulu banner

Talven taikaa juhlistetaan esimerkiksi laittamalla pesää talvikuntoon. Kaikki joulu tuotteet ei ole vain joulukuun loppuun. Kuten tämä talviteemainen banner, voi olla hyvin esillä koko talvijakson ja vaihtaa sitten kesäisempään kun kelitkin lämpiää.

Bannerissa on harmaita viirejä, käpyjä sekä kuivattuja appelsiinin siivuja.

Hinta: 35,00€

Karawe-heijastin

Talvi on kävelijän vaarallisinta aikaa. Pimeys kestää kauemmin kuin valoisa aika ja ilman heijastinta autoilija ei huomaa sinua kuin vasta parin metrin päästä - jolloin voi olla jo liian myöhäistä. Karawe on puettavaa taidetta. Se on kaunis, maanläheinen koriste päivisin ja muuttuu heijastimeksi iltaisin. Karawen klipsut on kierrätetty Nextiilipajalta.

Hinta: 10,00€ kpl

Time Turner makrameetyö

Oletko Harry Potter fani? Tunnistatko kuvassa näkyvän kaulakorun?
Se on elokuvassa käytetty Time Turner kaulakoru. Harry ja Hermione käyttävät sitä muuttaakseen kohtaloaan Harry Potter elokuvassa.

Joskus arjessamme me kaikki mietimme sitä vaihtoehtoa, että voisi palata ajassa taaksepäin ja muuttaa asioita. Jättää tietyt asiat sanomatta, valita toinen vaihtoehto tai uudelleen miettiä muita elämän polkuja. Ehkä se mistä tämä maanläheinen työ muistuttaa, onkin siitä ettei asioita voi muuttaa. On opittava nauttimaan tästä hetkestä, ja annettava anteeksi niin itselle - kuin muillekkin menneisyyden virheet. Se muistuttaa elämään, ja rakastamaan katkeruuden sijaan.

Teemaan sopiva maanläheinen skottiruutulanka on Nextiili pajan antimia. Kierrätettyä kangaslankaa.
Keskellä oleva koru on käytöstä poistunut ja uuden elämän saanut #upycle
Työ sopii erityisen hyvin takan viereen, puupinnoille tai iloisten ihmisten läheisyyteen.

Hinta: 39,00€

Lahjakortti alennuksella
Arvo: 110,00€

Käytettävissä makrametuoliin taikka muihin tuotteisiini. Tämä on oiva lahja ystävälle. Ystävälle jolle tämä Taidetuoli olisi täydellinen - mutta mitäs jos se ei vaikka mahdukkaan kämppään? Jos et ole täysin varma, on tässä in-store peruutusturva. Hän voi vaihtaa sen valuutaksi Jowisfreelifen kauppaan!

Arvo on 110,00€ - mutta kustantaa vain 100,00€
Jos tuoli ei mene, saa hän 110,00 euron arvosta shoppailla tuotteitani.

Lahjakortti alennuksella
Arvo: 250,00€

Käytettävissä makramelamppuun taikka muihin tuotteisiini. Tämä on oiva lahja ystävälle. Ystävälle joka arvostaa taidetta ja käsitöitä. Mutta entä jos se ei mahdu asuntoon, tai tuli jo hankittua muualta lamppu? Jos et ole täysin varma, on tässä in-store peruutusturva. Hän voi vaihtaa sen valuutaksi Jowisfreelifen kauppaan!

Arvo on 250,00€ - mutta kustantaa vain 230,00€
Jos lamppu ei mene, saa hän 250,00 euron arvosta shoppailla tuotteitani.

syyskuuta 18, 2019

Kemikaaliton tiskiaine sekä pullo

Jos mietin kotini ekologisuuden näkymistä siivousaineissa, tuntuu että pitkälle on päästy.
Eko kylppärini - aiheessa kerron kylppärin siivousmenetelmistä ja välineistä. Miten esim pyykkini olen pessyt jo usean vuoden pesupähkinöitä käyttäen ja shamppoo ja saippua palat mitä tähän taloon tulee on tottakai kemikaalittomia, käsityö-paloja. Hammasharjani on humble brush bambuharja joka biohajoaa käytön jälkeen, enkä esim käytä meikkiä tai mitään aineita hiuksissani. En omista ripsiväriä, kasvovoidetta tai hiuslakkaa. 

Lue myös: Eko kylppärini
Siirry sivulle: Humble Brush


Keittiön pesuaineissa on kemikaalittomat eteerisistä öljyistä tehdyt ratkaisut, tai Lara Greenin kemikaaliton pesuaine. Yleispesuaineissa on menossa sellainen "loppuun käyttö" tilanne, missä samalla kehittelen ratkaisuja. Ja nyt, tiskiaineeni on vihdoin kemikaaliton. 

Lue myös: Lara Green siivoussuihke 

Tässä taloudessa astioiden tiskausaine on nelisen kuukautta sitten vaihtunut kemikaalittomaan versioon. Kyseessä oleva pala mistä ei edes kolmasosa vielä puutu, on Saaren Taika laventeli siivoussaippua. Veitsellä karstamat palat laitan tekemääni kierrätystiskiainepulloon ja lämmintä vettä sekaan. Pientä helyttelyä ja saippua liukenee mukavasti. Pala on riittoisa, kemikaaliton ja ekologinen. 

Siirry sivulle: Saaren Taika
Siirry sivulle: Kierrätys tiskiainepullo


Olen yllättynyt siitä, miten riittoisa tämä pala tosiaan on. Olen tehnyt uuden satsin pulloon jo useamman kerran, mutta koska tarvittava määrä on niin pieni, tulen tekemään tästä yhdestä ~10 euron palasta vielä useita kymmeniä satseja. Jos ekologisuus ei ole se sun myyntivalttis, niin miten olis edullisuus?

Huomaa myös että palasaippuoiden kuljetus on paikallisesti sekä kansainvälisesti ekologisempaa kuin nestepullojen. Jos yksi tälläinen pala riittää esimerkiksi 50 pulloon nestemäistä pesuainetta, kuvittele miten ne pakataan laatikoihin ja rekkaan. Kun voisit viedä 50 palaa saippuaa, joista saadaan tehtyä 'billions and 'billions of pesuainetta. Nestettä ei ole järkeä kuskata, vaan se puhdistava osa - saippua. 

Mikään muutos ei tule yhdessä yössä. Ei tarvitse olla kaikki tai ei mitään tyyppi. Mulla on ollut kemikaaliton pyykinpesuaine yli kolme vuotta, mutta tiskiaine vasta neljä kuukautta. Nää asiat vie aikaa, kunhan edistystä tapahtuu - on tärkeintä .Ei kannata lähteä miettimään miten jotkut tekee jo niin paljon, ja pitäs niin paljon muuttaa. Tämä ei auta, vaan ahdistaa. Tee just sen verran mikä on sun tämän hetkisen mukavuusalueen rajoilla, ja ole ylpeä itsestäsi niissä pienissäkin muutoksissa.


Oiva lisä muovittomaan keittiöösi on tietenkin tämä lasinen, kierrätetty tiskiainepullo. Pullo edustaa "zero waste" ajatusta, koska tuote on tuotu uudelleen eloon, ja uuteen käyttötarkoitukseen.

Olen pessyt, kierrättänyt sekä koonnut nämä puolestasi. Ainoastaan kaatonokan päät ovat uudet. Pullot on pesty luonnollisilla, kemikaalittomilla pesuaineilla. Vaihtelee siitä, mitä kotona on pesuhetkellä mutta kaikki ne mainittu ylempänä.

Hinta: 8,00€ kpl, jokainen on erilainen koska kyseessä aina eri pullo.

elokuuta 26, 2019

Marin tyttäret - Mary's Daughters - Makramee käsilaukut

Muotiin mahtuu montaa väriä, kuosia ja tyyliä. Kuitenkin yksi asia mikä sinne ehdottomasti kuuluisi kuulua jokaisessa päätöksessä on laatu & käsityö.

There are many ways to dress your personal style, and I'm all for that. There are lots of different shapes and sizes that help you bring your self to the table. But I do feel like there is one thing that should always be part of any personal style, and that is quality of handmade item. 


Töistäni ei ihan hirveästi löydy vaatteita, tai asusteita mutta laukut löytyy. Marin tyttäret-makramee käsilaukut ovat käsin punottuja laukkuja, jokainen yksilöllinen ja erilainen sekä tietenkin söpöjä ja pieniä. Sen saa lenkeistä kiinni esim vyöhön, jolloin sen saa muunnettua vyötärö -tai vyölaukuksi. Sen saa myös kuljetettua ihan kädessä juhlia varten. Olkahihnan lisäyksellä se muuntuu olkalaukuksi. Joissain laukuissa on renkaat tätä varten, joissain klipit voi laittaa suoraan punontaan kiinni. Makramee on reikäinen, joten en suosittele pienille itemeille, kuten korvakoruille. Joissain laukuissa on sisällä vuori.

Käsilaukkuja saa tehtyä myös tilauksesta, mutta tähän listaan vapaana olevat laukut. Jos olet kiinnostunut tilaustyöstä, otathan yhteyttä esim Face sivullani! www.facebook.com/jowisfreelife
Kaikki myynnissä olevat, on ostettavissa Facebookissa tai Etsy sivullani:

Etsy: Mary's Daughters - Macrame clutchbag - Marin Tyttäret

I don't do a lot of clothes in my store, but I do have these purses along with some jewelry. Mary's Daughters purses are handmade, each unique, different and super cute. You can attach them to a belt making it a fanny bag, or higher to your waist. You can put a leach on it to make it into a shoulderbag. The world is your oyster. 

Macrame has some holes in it, so I wouldn't keep the smallest of items in the bag, like loose earrings. These items are made with love in Finland Tampere. Small city in the grand scale of things. Choose the Custom - if you want a custom piece made. And message me the color.

These are the available ones, and visit Etsy to order a custom one:
Etsy: Mary's Daughters - Macrame clutchbag - Marin tyttäret

Henni

Herkän Hennin ulkomuodon on tarjonnut moppari niminen makramelanka mikä on 80% kierrätyspuuvillaa. Väreinä on ruosteinen kupari sekä läpässä kuparin kaveriksi tuli beige mukaan. Värit sointuvat keskenään oikein kauniisti. Edessä on kauniit hapsut ja takana menee lenkit mistä saa vyön läpi. Tilava!

Hinta: 60,00€

Aino

Tiheämpi kuosi kertoo meille että Marin tytär Aino on saanut komeaksi materiaalikseen Mopparin  (Materiaali: 75 % kierrätyspuuvilla, 25 % akryyli, Paksuus: tex 100x10x3). Ekologisen materiaalin väri on Vaalea Terra, ja se muistutaa vähän lohenpunaista, vaalenapunaisra sekä oranssia - kaikkia samaan aikaan, riippuen valosta. Päällä sillä on hapsuhelma ja takana paikat vyölle.

Hinta: 50,00€

Lotta

Paksumman paulina-kuosin (Materiaali: Eko-puuvillaa (80 % kierrätyspuuvilla, 20% polyesteri) omistava Lotta on värikkään sielun paras kaveri. Väri on mintun vihreä ja heleä silmille. Päältä löytyy valkoiset lumipisarat, sekä helma joka on juutilla punottu kiinni. Takaa saa myös vyön läpi ja laukun vyötärölle.

Hinta: 25,00€

Helga

Toinen mainitun paulina punoskuteen omistava kaunokainen. Tämä tytär viettää aikaansa tummemmassa - metsän tunnelmaisessa värikombossa. Pääväri on ruskea, ja sen keskellä ilahduttava harmaa. Tässä laukussa on renkaat sivuilla olkahihnaa varten, ja takaa on mahdollista laittaa vyö läpi vyötärölaukkua varten. Tämän laukun kuosi oli niin avonainen, että laitoin muurahaiskuvioisen kankaan tämän laukun sisään.

Hinta: 35,00€

Olga
myyty mutta saatavilla tilaustyönä

Oliivinvihreä Olga edustaa mopparin kierrätyspuuvillaa, ja pidempää kuosia. Matkaan mahtuu Mytho juomapullo, kotiavaimet, puhelin ja vähän ekstraa. Kätevä ilta kävelyille sekä sinne yökerhoon. Tässäkin mallissa on hapsut edessä, sekä vyölenkeille paikka takana.

Hinta: 50,00€


elokuuta 06, 2019

Ajokortti +25 vuotiaana 1/2


"Dear diary, tänään melkein purskahdin itkuun autokouluopettajani edessä, kun en päässyt lähtemään risteyksestä ilman että auto hyppii ja lopulta sammuu" - On juuri sen tyylinen aloitus minkä voisin tänään kirjoittaa. Olen 26-vuotias autokouluoppilas jolla on ollut kaksi tuntia auton ratin takana. Samaan aikaan kun naureskelen teoriamateriaalin "Muista ettei baari-illasta lähdetä auton rattiin" merkinnöille, olen aivan paskana jos pitää vaihtaa kolmosvaihde päälle. Maailma menee hyvää tahtia kakkosvaihteella. Kakkosvaihde on mun mukavuusalue, enkä enää tässä iässä siitä helpolla osaa mennä pois.

Kun käyt autokoulun täysi-ikäisyyden kynnyksellä olet vielä nuori ja peloton. Autokortti hankitaan koska vitsi tottakai, se on siistii ja sit pääsee ajeleen. Sillä todistat baarissa että olet täysi-ikäinen ja kurvailu taidoilla näytät tinder-treffilles että oot hyvä tyyppi. Mutta mitäs sitten kun oot vetäny sen nuoren, päheen ja pelottoman ikävaiheesi jo 15-21 vuotiaana? Nykyään sua alkaa huimaan jos kurkkaat sängyn alle ja laitat mielummin ne mukavat housut jalkaan, kuin ahtaat itsesi skinny jeanseihin. Tässä vaiheessa sitten päätät lähtee harjotteleen ajaan sellasta metallilohkoa, mikä tappaa tuhansia ihmisiä päivittäin. "Jei mennään oleen osa tota".

Jotenkin 18-vuotiaana kaikki ne vaarat ja onnettomuudet on niin absurdeja, että "Joo niitä sattuu mutta ei mulle, ei täällä". Tässä iässä niiden todellisuus on hyvin lähellä omaa todellisuutta. Tässä vanhemmassa iässä mahdollisuudet sille, että on jo voinut menettää ystäviä tai sukulaisia auto-onnettomuuksille on korkeammat. Tai olet voinut itse olla sellaisessa. On nähnyt huomattavasti enemmän crash test dummies-videoita siitä miten turvatyynyt tappaa ja mietit että jos ajat järveen et saa rullattua ikkunoita auki kun kaikki toimii sähköllä ja kuolet. Todella iloista.

Teininä kaverit lenteli mopojen selästä jatkuvasti, mutta kaikki silti ajoi. Lapsi joka kaatuu, nousee takaisin juoksemaan. Uuden kokeiluun liittyy myös paljon muttia, vaivoja ja tietoa, mikä tietty lisää tuskaa. "Vähän noi iltapäivä tunnit on huonoja kun sillon on aina sokerit alhaalla", "Mun vasen lonkka menee jumiin jos istun ja stressaan samaan aikaan", "Minkä vuoden auto tää on? Koska vuonna x tehdyissä on löytynyt valmistusvirhe joka..." Ja niin edelleen. Musta tuntuu että jos nyt ajaisin autokoulussa kolarin, se pelko olisi paljon pahempi voittaa kuin nuorella iällä. Tarvitsisi paljon enemmän kannustusta päästä takaksin hevosen selkään.

Tässä on pieni vuodatus siitä mikä ero on lähteä vanhemmalla iällä ajaan korttia. Ne joilla se on jo sieltä täysi-ikäisyydestä asti ollut, ei voi tähän vastaväitteitä sanoa koska - You don't know.


Mutta, hyvä puolihan tässä on se, että vaikka kuinka pelottaa, jännittää tai meinaat itkeä siellä ratissa, kaikki paranee oppimalla. Se ei auta mitään, että asiaa vain välttelee. Se vain stressaa lisää, mitä enemmän ylimietit asiaa. Tässä tilanteessa on helponta yrittää vähän palauttaa mieleen sitä hurjapäätä joka veti mopolla liiankin riskejä kulmia, hyppi silloilta alas lumikasoihin ja ajoi autolla jäällä seitsemän-vuotiaana. Nyt on vain se etu, että voin oppia vastuullisen tavan ja uuden skillin mitä tarvitsen tulevaisuudessa.

Ainoastaan ajotunneille menemällä, menee se asia eteenpäin. Ajotunnit kestää vain nimensämukaisesti tunnin, joten jos tuntuu että tulee liikaa tietoa kerralla, sen on myös loputtava jossain vaiheessa. Jos ajotuntiesi jälkeen tuntuu yhä ettei ole valmis menemään yksin auton rattiin, ostaa lisätunteja. Tai aluksi pyydät äitisi mukaan ajamaan ja tuomaan turvallista auktoriteettiä.

Pitää muistaa että hyvin se menee, me kaikki aloitetaan jostain ja kaikki ovat amatööreja jossain vaiheessa. Kirjoitan uuden aiheen kun kortti on taskussa koko kokemuksesta eli jos haluat saada sähköpostiin tiedon, niin syötä se sivun alaosassa olevaan kohtaan.

Taidampa lukea ison kasan teoriaa tänään. Ja kaikki te joita myös jännittää aikuis-iän kortti, niin laittakaa viestiä ja jutellaan yhdessä niiden halki. Mulla on tapana sanoa että asioilla on tapana järjestyä, koska jos potkaset pallon ilmaan, sen on tultava alas. Jos pölläytät hiekkaa, sen on laskeuduttava. Myös tämän stressaamisen on tultava päätökseen.

Lue toinen osa: Ajokortti +25 vuotiaana 2/2

elokuuta 05, 2019

Kikkaratukkainen jousiampuja

Kaikki lähti varmaan Disney elokuvasta Brave, ellei otsikko jo siihen tarpeeksi viitannut.

Se jäi jotenkin mieleen, pidän simppeleistä asioista, asioista jotka ovat mitä ovat ilman hirveästi extraa. Kuten pyörä auton sijaan, kasvot ilman meikkiä, hiukset ilman aineita, vaatteet ilman koruja jne. Se yksinkertaisuus ja puhtaus jotenkin ihastuttaa, ja tämä vetosi jousipyssyssäkin, ei aseita, mutta taipuva osa joka ponkaisee nuolen puuhun, taidetta.

Kuitenkin ihanne jousuammuntaan puhkesi kukkaan vielä enemmän Zelda pelien aikana. Pienien kylien hahmojen vaatetus ja se simppeli elämä mitä elivät jotenkin vetosi minuun, ja näin aloin purkamaan tätä ihastusta kokeilemalla jousiammuntaa sekä kyseisen tyylisten vaatteiden tekoa.

Jousiammunta oli kyllä hienoa! Heti kun tekniikasta sai vähän kiinni se alkoi tuntua niin hienolta. En vain oppinut käden suoristusta tarpeeksi ajoissa ja sain komean mustelman haban alle. Tästä huolimatta, käteen jäi sen lisäksi mukava kokemus. Kun työllistyn paremmin, ajattelin tämän aloittaa ihan joka viikkoisena harrastuksena, tällä hetkellä pienikin summa on liian tyyris.


Brave elokuvan tavoin jousiammuntaan sekä tämän tyyliseen vaatetukseen liittyy vahvasti mielikuva kikkaratukkaisesta tytöstä, simppeleissä vaatteissa, ei mitään korsetteja vaan mukavat, joustavat vaatteet päällä, ratsastaa hevosen selässä ja ampuu maalitauluja jousipyssyllä. Tämä on jotenkin jäänyt todella vahvasti mieleen. Zelda pelin kylissä tulee nimenomaan tämä pieni, simppeli, elämä ja vaatetus mieleen. Seikkaillaan, ja käydään auttaan kyläläisiä monsterijahdissa, kiivetään vuorelle ratkomaan mysteereitä ja värjätään kasviväreillä niihin vaatteisiin päivitystä. Yleisesti legginsit alla (koska kuka nyt sukkiksia käyttää), siihen pidempi paita, pepun yli ja vyötärölle vyö+laukku kombo. Olen todennut tämän vyö+laukku systeemin erittäin mukavaksi sekä käteväksi! Kaikki ei paina taskuissa, saatika olkapäällä iso laukku.

Uskon siis tämän ns. lookin tuovan mukanaan unohdetun käytännöllisyyden, helppouden ja kätevyyden, koska välillä tuntuu ettei nykyään vaatteita ole tehty kestämään elämistä. Usko että ne kestäisi. Monessa tyylissä ei myöskään ole vaatteen tarkoituksen kanssa harmoniaa, kuten että nilkat vilkkuu paljaana pakkasilla, tai pipo mikä menee korvien yli pakkasella. Olkapäälaukku mikä tungetaan täyteen tavaraa vuosia ja sitten ihmetellään kun on toispuoleinen ryhti. Vyölaukku mikä tungetaan tissien väliin vetämään painopistettä keskiselkään. Itsellekkin on jäänyt olkalaukusta huono ryhti joten nykyään osaan arvostaa helpompia tapoja, ja etsiä niistä kauneutta.

On ihana tunne oppia itsestä vähän lisää, ja tuntea oman polun näyttävän vielä vähän enemmän itseltä.

elokuuta 03, 2019

Äkkilähtö Berliiniin -19

Kesäkuun lopulla oli tosiaan tuo kauan puhuttu Norjan matka Utøyan saarelle. Reissu oli monipuolinen, opettavainen, kaunis ja kaikin puolin mieluisa. Ainoastaan se, että nukuttiin ystäväni kanssa joku 3-5 tuntia per yö, piti meidät aika hapoilla koko reissun. Yleensä aktiviteeteistä palauduttiin kyllä ajoissa mutta mökissä juttelua riitti, sekä yritin kirjoittaa aina päivän tapahtumat matkakirjaani. Mietittiin että no reissun jälkeen keretään nukkumaan.

Lue: Utøyan saarella
Lue: Utøya kutsuu!  


Muistan paluu matkan kotiin. Lento oli myöhässä, mikä sai meidät missaamaan viimeisen junan. Yksi keskiyön bussi kuitenkin meni Tampereen suuntaan ja siihen nokkamme suunnistimme. Huomasi että moni muukin oli junan missannut, koska porukkaa bussiin oli tulossa huomattavasti enemmän kuin mitä penkkejä riitti. Kuskikin kun tuli ulos bussista sanoi "Aiotteko te kaikki kyytiin tulla?". 

Tälläisessä tilanteessa näkyi hienosti Suomalaisten paniikki. Kaikki pelkäsi ettei pääse kyytiin, joten porukka yritti ängetä sisään. Mutta ei elokuvamaisella kyynerpäät tönien ja muille huutaen - vaan hiljakseen ahdistus mielessä yritti ohittaa vierustoverin. Pääsimme ystäväni kanssa viimeiselle kahden hengen paikalle kun muu bussi täyttyi käytävälle asti. Kaikki alusta asti jonottaneet otettiin kyytiin, ja käytävällä seisojat tyhjennettiin toiseen bussiin myöhemmin. 

Bussin ja taksin jälkeen saavuin kotiin vasta neljältä yöllä. Kotona odotti pizzeriasta aura-paprika-kirsikkatomaatti-rukola pizza, minkä ahmin naamariin ja pääsin ihanalle levolle. Nukuin on-off seuraavat 10 tuntia, heräillen kissojen maukumiseen ja ulkona olevan ikuisen-työmaan meteleihin. Nukuin ihan hyvin. 

Maanantai ennen kumppanin ulkomaanreissua vietettiin yhdessä käyden kaupassa ja tekemällä ruokaa. Harmitti kovasti että juuri kun itse tulen reissusta - toinen lähtee, joten alettiin katsomaan "ihan läpällä" hotelleja sekä lentoja Berliiniin. Kuin onnen saumasta löyty kuin löytykin halvat lennot sekä upgrade hotelli hostellin hinnalla. Ostettiin liput ja laput ja lähtö olisi kahden tunnin päästä. 


Vuoden 2017 Hollannin matka oli minulle "nopea lähtö" kun päätös lähteä tapahtui perjantaina, ostin liput sunnuntaina ja lähdin keskiviikkona. Mutta tämä Norjan jälkeinen oli vielä sitäkin nopeampi siirtymä. Hyväksi onneksi reppu oli yhä esillä, sisältäen kaikki kamerat ja ständit mitä Utoyalla oli mukana, joten eikun likaset pyykit pois ja puhtaat tilalle. Kavereille äkkiä viestiä kuka voisi päästä nopealla aikataululla hoitaan kissoja pari päivää, saaden siitä tottakai nopean aikataulun palkinnonkin. Peruutin muutaman menon mitä olisi viikolla ollut ja ei muutakun junalle.

Poikien lento lähti jo heti tuolloin 10 aamulla, mutta oma lentoni oli vasta viitisen tuntia myöhemmin. Minulle ei onneksi tälläiset odottelut ole ikinä tuntunut elämää isommalta asialta. Ymmärrän pointin että olisi niin paljon monia mukavempiakin asioita tehtävänä, minkä takia lentokenttä hengailu tuntuu ajan tuhlaukselta. Itse yritän aina make the best out of a bad situation, ja esim nyt kirjoitin blogia, muokkasin tuotekuvia, lisäsin tuotteita Etsyyn ja join kahvia ja relasin. Pienistä hetkistä nauttiminen on huomattavasti mukavempaa kuin pienten hetkien vihaaminen.

Miten siis äkkilähtöön voi valmistautua?

Ensimmäisenä avoimella mielellä. Ei kannata lähteä ajatukseen paniikissa tai epätoivossa. Manaus siitä mitä kaikkea unohdat, tai miten et tiedä mitä tehdä - on täysin turhaa, eli jos vain mahdollista, älä panikoi.

Koita miettiä pakolliset mitä tarvitset, passi, rahaa, hampaidenpesu jutut, yöpaitaa ja kiskoja jne. Geneeriset tärkeät, sekä sinulle henkilöhkohtaisesti tärkeät asiat. Katso sääennuste ja pakkaa vaatteita sen mukaan. Jos olet lyhyen ajan, pärjäät yhdillä housuilla ja parilla parilla vaihtopaitaa ja alkkareita. Jos tiedossa on pitkiä odotusjaksoja, voit tehdä kuten itse tein ja pakata läppärin. Tai esim kannettava peli kuten Nintendo DS tai Switch toimii kuin kullattu.

Äkkilähtöön valmistautuminen on eniten asenteesta kiinni - sä pystyt tekeen ja pakkaan kaiken tärkeän vielä lyhyemmässäkin ajassa kuin kahdessa tunnissa. Itse kävin tässä välissä vielä pitkässä suihkussakin. Mieti vain millä pärjäät, miltä haluat näyttää ja miten toimit arjessa. Jos äkkilähdön hinta on pieni budjetti, suosittelen syömään enemmän kaupan paistopisteeltä sekä koottavia salaatteja kuin rafloissa. Terveellisyydestä en mee mitään lupaan jos kroissuja vetää lounaaks mutta voi säästää muutaman euron. Pidemmillä matkoilla vko-kortti julkisiin voi säästää rahaa, ja muutenkin etäisyyksiä kannattaa kävellä niin paljon kuin mahdollista (+hyötyliikunta!)

Lue lisää: Amsterdamin budjetti nähtävyydet
Tämä oli toinen reissuni Berliiniin. Voi lukea ensimmäisestä joululahja-matkastani Berliiniin tästä: Berlin -17 (ENG)