Avoimeen yliopistoon

Koska ilmeisesti kaksi työtä ja yritys ei riittänyt, jowi lähtee tammikuun alussa vähän opiskelemaan avoimeen yliopistoon täällä Tampereella. Onneksi työkuvioihin on tulossa muutoksia, koska nykyinen järjestely on haitannut jaksamista ja herätellyt jo voitettua - mutta elinikäistä masennusta.

Elämäntapani herättää usein nostettuja kulmakarvoja, ihmetystä ja jopa arvostusta. Teen useat asiat elämässä omalla tavallani ja niistä asioista jakaminen kuuluu tähän elämään myös. Haluan jakaa elämäntapani, ja siihen kuuluu myös mt - eli mielenterveys puoli. Toivon että polkuni ja päätökseni inspiroivat ihmisiä miettimään omaa elämää, ja ehkä saamaan neuvoja - vaikkei sellaisia lähtisikään hakemaan. Haluan olla avuksi, ja haluan juhlistaa inspiraatiota.

Olen sairastanut masennusta jo hyvin nuorelta iältä, ja nyt viimeisen vuoden olen käynyt kelan tukemassa terapiassa. Tämä on ollut avaavaa monella tavalla, vaikka olen oman pääni jo enimmikseen parannellut itse - olen saanut apua ongelmiin mitä en ole osannut ratkoa, saatika tiennyt niiden olemassa olosta. Yksi tälläinen aihe on elämänikuinen alisuoriutuminen. En tähtää korkealle, koska pelkään epäonnistumista. Teen asioita helposti, mistä vähintään alitajuntaisesti tiedän että tulen onnistumaan todella hyvin. Otan vastaan haasteita, mutta vain tiettyjä. Pysyttelen mukavuus alueella ja teen (palkka)työtä, mikä ei motivoi. Minulle palkka ei ole koskaan ollut motivaation joukoissa, vaikka "paskatöistä" sitä rahaa edes saisi. Lähinnä siivouksessa ja postin jaossa on motivoinut liikunta, mutta nykyään se ei enää riitä. Voit tehdä pienellä motivaatiolla töitä kuitenkin vain hetken aikaa ennekö sekin liekki alkaa sammumaan. Olen aina paasannut siitä miten pitää tehdä sitä mitä rakastaa, ja niin monin tavoin teenkin. Mutta pakollisessa palkkatyössäni tämä ei näy. Ainakaan vielä.

Lue myös: Mikä susta tulee isona?
Lue myös: Iltaihminen aamujen maailmassa

Lähden siis opiskelemaan psykologiaa & filosofiaa.

Halusin jo ylä-asteella opiskella psykologiaa, mutta arvosanojeni keskiarvo oli kutosen luokkaa, joten kaikkien reaktio tähän oli lähinnä "Sinne on super vaikea päästä, tarviit hyvät numerot, ei tuu onnistuun". Mikä on toki totta, mutta tappoi motivaation liekit. En tulisi saamaan nostettua arvosanojani elämäntilanteeni takia, eikä arvosana voi nousta kahta numeroa enempää vuodessa, joten ysillä tämä ei olisi edes onnistunut. Joten opiskelin kokiksi, ala mikä kiinnostaa jonkin verran, mutta ei ollut ykköstoive. Eikä edes kakkostoive.

Olen onneksi siitä onnekas että olen kiinnostunut useasta eri asiasta, ja haluan tehdä myös monipuolisesti töitä. Joten kokkiala, eläintenhoitoala, käsityöt, kirjoitus, tatskat ja hieronnat ovat kaikki asioita millä haluan leipäni tienata.

Meni kymmenen vuotta ja vuosi kelaterapiaa että tajusin pitäneeni itseni näiden sanojen vankina. Minä voin opiskella psykologiaa, ja voin opiskella filosofiaa. Voin jatkaa oman polkuni tallaamista ja toteuttaa itseäni. Joten tammikuusta alkaen opiskelen avoimen puolella näitä aineita. Se tulee olemaan rankkaa, ja paljon käsitteitä mitkä eivät ole minulle entuudestaan tuttua. Siellä tulee luettua paljon, mikä on dissosiaationi kanssa vaikeaa (tehdä vain yhtä asiaa kerralla, esim lukea), ja siellä tulee olemaan raskas käydä aamuisin. Odotan sitä silti innolla, ja olen valmis haastamaan itseni oman tasoiseen toimintaan. Olen valmis ottamaan harppauksen niihin asioihin, mistä mielenterveys ongelmani ovat minut pitäneet. Tämä on parantumista. Tämä on kohtaamista.

Ja jos käykin niin, että jäisi kesken - se ei ole koskaan hukkaan. Kaikki mitä voimme oppia, tai minkä kokemuksista voimme oppia, on kotiinpäin. Tiedän että pitää tehdä realistisia tavotteita, pyytää apua jos sitä tarvitsee ja pitää kommunikaatio auki niin ystävyyssuhteissa kuin parisuhteessa. Kun puhutaan muutoksesta arjessa, se pitää hyväksyi jokaiselle elämän osa-alueelle.

Ja jos käy niin että Malta kutsuu ensi vuonna, sitten hoidan tämän etänä. Tuntuu kuitenkin että olen menossa oikeaan suuntaa, ja jaan siitä mielelläni lisää matkan aikana.