Kaikki sivut

Sivut

Sivut

joulukuuta 30, 2019

Vapaus Hollannissa

Aihe mikä myöskin sai Instagramissa ylistystä, oli Hollannin vapaus. Tämä saattaa olla joillekkin ihmeellinen aihe, mikä ihmeen Hollannin vapaus?

Suomi on äänestetty yhdeksi onnellisimmista maista. Näillä tilastoilla yleensä viitataan siihen miten meillä lähes jokaisella on hyvät mahdollisuudet kukoistaa elämässä. Meillä on (isommissa kaupungeissa) hyvät koulutuksen tasot, käytännössä ilmainen peruskoulutus ja terveydenhuollon palveluissa keskivertoa parempaa meininkiä. Me nautitaan kaikista neljästä vuodenajasta, toki ilmastonlämpeämisen takia talvi on lähinnä loskaa - mutta aika pitkälti vielä nautitaan kaikista neljästä.

Kuitenkin Suomi on saanut itselleen monen suusta päässeen lempinimen; Kieltovaltio.

Kun yritetään tehdä yhteiskunnasta suotuisaa kaikille, pitää ihmisten elämää rajoittaa lakipäätöksillä. Kun yritetään saada yhteiskunnasta mahdollisimman turvallinen, pitää ihmisten elämää rajoittaa kielloilla. Ja näistä kielloista ja lakimuutoksista toki nautitaankin, on hienoa että ihmiset saa nukkua öisin hiljaisuuden ansiosta. Vältämme typeriä kolareita kun alueiden nopeuksia ja ohitustilanteita rajoitetaan. Nautimme puhtaasta hengitysilmasta asunnoissa ja pysäkeillä koska tupakoitsijat eivät saa siinä polttaa. Nämä asiat näkyy kaikkien meidän jokapäiväisessä elämässä, mutta tietty aina tuoden sen varjopuolen. Varjopuoli on se, että mitään ei saa tehdä. Pieniä asioita, jotka vähän syö meidän vapautta täällä Suomessa.

Siksi kun olen ulkomailla ja etenkin Hollannissa nousee mieleeni isosti sana Vapaus. Kaikkein selvin esimerkki on laillinen prostituutio sekä pilvi. Näistä Amsterdamkin on kuuluisa. Kaksi asiaa mitkä on ollut maailmassa pitkään, ja tulee olemaan jatkossakin - kannattaa ottaa tuottavan ja turvallisen siiven alle.

Kuitenkin mulle se vapaus oli se mitä näin niissä ihmisissä. Enemmän hymyä, enemmän iloa.
Pyörille omat kaistat joissa kuljetaan koko perheen kanssa, vauvat pyörän korissa ja taaperot tangolla olevassa penkissä. Näin kun isä opetti lastaan ajamaan pyörä kaistalla pitäen selästä kiinni ja perinne jatkuu. Pyörillä pääsee lähes joka paikkaan, ja se on tehty helpoksi ja kannattavaksi kun niille on omat väylät. Siihen kannustetaan! Ja mikään ei nosta fiilistä niin paljoa kuin liikunta, ja tietty maa missä on läpi vuoden pyöräiltävät kelit.

Eläintarhan pihassa näin kun nainen pakkasi neljä noin seitsemän vuoden ikäistä lasta pyörän etuosassa sijaitsevaan puulaatikkoon. Ai tarviiko neljän lapsen yksinhuoltaja auton? Ei välttämättä.

Okei, tietenkin kyseessä on liioittelu, mutta moni ei ajattelisi tälläistä edes vaihtoehdoksi. Neljä lasta ja aikuinen yhteen pyörään? Herrajumala. Tämä oli todella positiivinen näky, äiti näytti olevan hyvässä yleiskunnossa ja lapset istuivat nelistään kiltisti kopassa. Kyseessä saattoi olla yhden lapsen äiti ja lapsen pari kaveria. Kyseessä olevassa naisella saattaa hyvinkin olla auto kotona- mutta pointti pysyy. He olivat liikkeellä tänä arkipäivänä, yhdellä pyörällä, koko porukka.

Sää tietenkin vaikuttaa. Monta esimerkkiä ei toimi Suomessa, koska pakkanen kiristää säämme, mutta myös mielemme kireäksi. Kyseessä on myös kulttuurinen vapaus ja avoimuus mitä emme ole kerenneet sotien ja lamojen aikana hirveästi kokemaan. Ymmärrettävää toki.

Kun vierailimme hotellimme vieressä olevassa puistossa, meni siellä koirat vapaana. Ne totteli omistajiaan, eivätkä olleet kiinnostuneita muista ihmisistä. Eivät syöksyneet syömään kenenkään pic nic eväitä eikä kukaan niiden juoksua pelännyt. Ne meni edeltä, tutustui muihin koiriin ja omistajat keräsi jokaisen koiran jätteet perässä. Jotkut ihmiset myös vaan toimii niin, että kun asetetaan kehotus "koirat ei saa ulostaa tälle nurmikolle", niin silloin todellakin annetaan koiran tehdä tarpeensa siihen. Alitajuinen tai tiedostettu vastaisku Kieltovaltiolle.

En halua puhua nyt liian syvällisesti ja pitkästi, mutta tälläisen pintaraapaisun sain, etenkin Hollannista. Kuitenkin se mitä haluamme elämältä, on olla vapaita. Mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Lue myös: Amsterdamin vegeruoat
Lue myös: Amsterdamin budjetti nähtävyydet



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>