Kaikki sivut

Sivut

Sivut

elokuuta 08, 2021

Kaksi viikkoa puhdasta ruokavaliota

Otettiin puolison kanssa turvotuksen päätteeksi "haaste" eli täysin puhdas ruokavalio seuraavan kahden viikon ajaksi. Jätimme pois: Pepsin ja virvoitusjuomat, herkut, sokerin, lisätyn sokerin, lisäaineet, E-koodit, säilöntäaineet (parhaaseen pisteeseen asti), ruoan tilaaminen, roskaruoka, prosessoitu ruoka sekä vehnän ja muut gluteiinit. Täten ruokavalio on siis gluteeniton sekä vegaaninen.

Ekat paripäivää tuli juotua ja kustua uskomaton määrä nestettä kun ylimääräinen neste lähti liikkeelle. Vaikka olemme ilman herkkuja olleet jo jonkin aikaa, on vähän kaikessa ruoassa lisättyä sokeria, mikä nestettä pitää. Paastosimme koko sunnuntain ja aloitimme maanantaina toteutuksen.

LUE ILTASANOMIEN JUTTU: Jonna 28-v jätti kahdeksi viikoksi sokerin, limpparit ja valmisruoat


Pääruoka oli Cashew-kukkakaalikeitto (Chocochili), koska halusimme tehdä keiton missä ei olisi ruokakermaa (nekin on poissa pelistä) ja rakastuimme tähän keittoon. Kasviksia laitettiin vähän enemmän ja tehtiin tätä iso kattila että riittää. Cashewt tekee keittoon kermamaisen fiiliksen ilman ruokakermaa. Kirjoitin aikaisemmin että poissa ruoasta on esim säilöntäaineet (parhaaseen pisteeseen asti), koska kaikki pavut sisältää esim hapettumisenestoainetta. 

Löysimme vehnäleipien korvikkeeksi siemen-näkkileipiä. Tähän päälle ei tietenkään ollut juustoa, vegemakkaraa tai edes voita koska ovat prosessoituja - joten tein itse hummusta, ekaa kertaa ikinä! Testissä oli (jälleen) Chocochilin resepti paprikahummukseen (Chocochili) - lisäsin enemmän valkosipulia sekä ruohosipulia ja sopi todella hyvin. Helppoa ja hyvää!

Myöhemmin kehittelin myös oman reseptini hummuksen tekoon, todella vahva mutta raikas viiden sipulin hummus.


Näiden settien jälkeen innostuttiin käyttämään kookoskermaa johonkin ja päädyttiin Aasialaiseen keittoon, jonka keksimme päästä. Siinä oli käytännössä iso kasa eri kasviksia, mausteita, papuja sekä kookoskermaa. Emme miettineet mikä sopii minkäkin kanssa ja maku ei valitettavasti ollut kovin hyvä joten reseptiä en jaa - iso osa oli vain mielikuvituksen nälkäistä tuotetta :D Innostuin kyllä tekemään myös banaanileipää pitkästä aikaa mikä olikin oikea herkku! Muut leivät jäi leipomatta ihan sen takia että pysymme kaloreissa.

Ollaan syöty rasiat marjoja per nuppi, per päivä. Marjat on todella hyviä kesällä, etenkin nyt kun makunystyröiden ylistimulaatiotila on ohi. Jlle tuli pepsistä kofeiinin puuttumisen kanssa jaksamisvaikeuksia (mikä vain osoitti miten ison koukun pepsiinkin voi saada) kun taas itsellä tuntui energiaa purkuavan vaikka olisi päivän aikana syönyt vasta yhden luomu kaurapuuron. Pidin mukillisen kahvia kuitenkin aamuissani. 

Pidimme myös kombuchan ruokavaliossa vaikka siinä onkin sokeria, koska se on erilaista sokeria ja todella terveellistä vatsalle. Muutamana iltana teimme smoothieta mihin laitoimme myös rkl kuusenkerkkäsiirappia. Kookosvettä tuli juotua todella paljon taas parin vuoden tauon jälkeen.

Hiukan yllättävä ruoka oli sieni-riisinuudeli-wok koska en pidä sienistä, mutta ystäväni opetti että ne pitää kunnolla paistaa jotta nesteet lähtee niin maku oli oikein mukava. Wokkia oli vielä seuraavanakin päivänä Jlle, ja itselle tein maapähkinävoi-tofu-riisinuudelin. Riisinuudeli sekä kikhernepasta on ok puhtaalla ruokavaliolla joten luovuutta on saanut työstää näiden kanssa. 


Soijarouheesta, kasviksista, tomaattimurskasta, kikhernepastasta sekä vegaanisesta pestosta saa oikein mukavan helpon dinnerin. Ravitsevaa ja hyvää - peston ansiosta päälle ei edes kaipaa mitään juustoa!

Pääsimme tavoitteeseeme! Olimme päättäneet että ekat pari viikkoa (noin, koska Jllä oli tapahtuma mitä pidimme end-gamena) olisi todella tiukkaa ja rajattua ruokavaliota. Olo on ollut kaikinpuolin hyvä, Jn muutamaa energiatonta päivää lukuunottamatta. Nestettä lähti hyvin ja oli helppo pitää miinuskalori päiviä. Itsellä ollut todella energinen olo ja ollut aikaansaava. Toki, pitkän päivän jälkeen energia on kirjaimellisesti loppu ja ennenkö jaksan edes kommunikoida Jlle, pitää syödä ja tankata. Kun taas "huonolla" ruokavaliolla tuntui että vaikka oli poikki, silti sai ponnisteltua jotkut askareet loppuun.

Kahden viikon jälkeen!

Juhlistimme ensimmäisen vaiheen onnistumista meille tyypilliseen tapaan, eli "testaamalla". Testattiin heti kestetäänkö mielitekojen maailmaa ja jäädäänkö taas tilauskoukkuun. Päätimme myös ottaa rennomman otteen ruokavalioon, esimerkksi viljat on ok, eikä ihan kaikkia lisäaineita vältetä (esim (kaura)ruokakerma takaisin jne järkeviä). Gluteenittomuus on oikein kiva, mutta emme halua että maha tottuu olemaan ilman sitä - eli voi olla gluteenitonta ruokaa, tai viljaisaa. 

Tilasimme siis Fafa'sista vegaaniset pitaleivät ja ranskalaisia. J otti ensimmäisen cola (zeronsa) sitten lopettamisen. Tästä meni viikko ja join myös ensimmäisen limsan. Olen iloinen ettei maku ollut mikään "tätä olen kaivannut" kokemus - vähän jopa tylsä, eikä sitä kaivannut pikkupulloa enempää.

Koko tämän ajan olemme käyneet frisbeegolfilla säännöllisen epäsäännöllisesti heittämässä sekä uimassa vähintään joka toinen päivä. Olen iloinen onnistumiseemme ja jatkan mielelläni saman tyyppisellä linjalla, missä makea tulee marjoista ja keittojen kermaisuus vie kielen mennessään. Olen myös iloinen että olen kokannut (2!!) kertaa sieniä ja tutustunut taas pariin uuteen reseptiin, mikä tälläiselle luovalle kokille on joskus kovin vaikeaa.


Kirja

Minullehan tälläinen ruokavalion toteutus on myös työkeissi. Koska kirjoitan laajaa kokkikirjaani ja haluan sinne oman osuuden puhtaalle ruokavaliolle. Tälläinen kehon puhdistus tekee hyvää vaikka viikon tai kaksikin kerralla. Ainakin viiden sipulin hummus tulee kirjaan ja pari muuta mitä tässä kehitellyt. Voit lukea lisää kirjailijansivuiltani: Jonna jowi Sihvonen

Kirjoitin postauksen myös siinä mielessä, jos haluat itse kokeilla samaa! Täältä löytyy linkkien takaa muutamia reseptejä ja omia vinkkivitosia. Enjoy.

https://www.is.fi/terveys/art-2000008182667.html

13 kommenttia:

  1. Joko odotat syksyn saapumista ja pimeneviä iltoja? Fiilistelyä kynttilöiden & tunnelmavalojen kanssa? 🤍

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Syksy on ehdottomasti parasta aikaa vuodesta😍🧡 entä itse?

      Poista
  2. Aikamoinen työrupeama! Uskon, että kirjastakin tulee yhtä herkullinen kuin reseptisi tässä postauksessa.

    Itse jouduin elämän hyvin rajoitetulla ruokavaliolla jo vuosia aikuisiässä puhjenneiden allergioiden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Allergiat voivat tosiaan rajoittaa ruokavaliota aika paljonkin!

      Poista
  3. Kiitos resepti ideoista, tulee kyllä tarpeeseen! Itsellä sama projekti menossa viidettä päivää ja olo on jo nyt huomattavasti parempi sekä "puhdas" ����

    VastaaPoista
  4. Hieno projekti, "puhdas jakso" ja kirjan kirjoittaminen. On hyvä käydä välillä "suihkussa" myös sisäisesti, sillä fyysinen osamme on sitä mitä syömme. Viikon tai kahden kokeilu antaa vähän suuntaa ja ideaa millaista on syödä terveellisesti ja puhtaasti. Se ei ole aina helppoa varsinkaan matkaillessa. Kaikilla tienvarrella olevilla "veijo esson baareilla" kun ei ole kuin possun kyljys tai Wienerschnitzel listalla. Vartalollamme on ehkä aikaa tuntea vaikutus kahdessa viikossa. Itse olen kuitenkin sen verran hidas, jotta vaikutukset tuntuvat vasta myöhemmin.
    Kannattaa antaa muutokselle aikaa ja ottaa askel kerrallaan, jotta muutos ei käy fysiikalle liian rankaksi.

    VastaaPoista
  5. Todella herkullisen näköisiä annoksia! Ja hienoa, että sulla on kirjaprojektikin aiheesta :)

    VastaaPoista
  6. Hyviä reseptivinkkejä, otan muutaman kyllä testiin! Ihailtavaa itsekuria, itse aloitin tällä viikolla kahvilakon, sitä kesti päivän:(

    Nyt jään odottelemaan sun kirjaa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi onkin lakko mitä vielä en ole kehdannut kokeilla, juurikin siksi että sekin kestäisi päivän :D Toki aloitin vasta ~22v joten tavallaan olin 22vuotta lakossa!

      Poista
  7. Hyvä homma! Tuo on varmasti todella hyvä kokeilu. Itsekin pitäisi kyllä kokeilla ja olen aikanaan kokeillutkin, sitten se jostain syystä vähän jäi. Olotila on kyllä mainio, kun lätkii menemään napaansa laadukasta evästä ja pitää muutenkin itsestään huolta. Palaute tulee keholta välittömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, sen olon vaan muistaa aina vasta sitten kun on taas mennyt överiksi, ehkei tällä kertaa!

      Poista

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>