Kaikki sivut

Sivut

Sivut

helmikuuta 14, 2021

Väylä ry & Kestorätit

 ~ Kaupallinen yhteistyö: Väylä ryn kanssa ~


Moni matkaani seurannut onkin varmasti jo tuttu sen asian kanssa, että tähtään elämässäni (ja keittiössäni) mahdollisimman muovittomaan sekä kestävään systeemiin. Oikeasti vihreitä valintoja, tapoja mitkä kestää aikaa ja kulumaa ja tukevat tietä ekologisessa elämisessä. Olen tiskannut tiskini luonnollisilla aineilla, puuharjoilla ja käyttänyt muovittomia lastoja ja kippoja jo vuosia, mutta tiskirättien kanssa on ollut vähän umpikuja. 

Omistan yhden kestoliinan minkä ystäväni osti minulle joululahjaksi. Kun rättejä on vain yksi on vaikea heittää se pesuun, kun sillä välin tarviit jonkun muun rätin käyttöön ja asit asia vähän unohtuu. Joulun alla sain lahjaksi kaksi Suomen luonnonsuojeluliiton kestoliinaa ja nyt kokoelmani täydensi Väylä ry:n upea ja kookas keltainen pirtsakka kestoliina!

Väylä ry


Väylä ry on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on, että tulevaisuudessa jokainen kehitysvammainen saa tekemästään työstä asiallisen palkan.  Heidän palveluihin kuuluu siivouspalvelut mutta etenkin koronan rajoitteiden takia toiminta on siirtynyt enemmän ompelupalveluihin.

Mikä kehitysvammaisten työllisyystilanteessa on pielessä?

Suomessa on 25 000 työikäistä kehitysvammaista, joista tuhannet työskentelevät päivittäin palkatta. Palkkatöissä heistä on vain 2-3%.

Palkatonta työtä kutsutaan työtoiminnaksi, avotyöksi tai tuetuksi työtoiminnaksi. Yhteistä näille kaikille on, että kyseessä on oikea työ työpaikoilla, tai yrityksille tehdyt alihankintatyöt työkeskuksissa, joista ei makseta tekijöille palkkaa. Työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät, mutta työntekijä ei ole oikeutettu työterveyshuoltoon, palkallisiin lomiin tai sairaslomiin, eikä hänelle kerry työeläkettä. Työtoiminnoista kunta voi maksaa työosuusrahaa 0-12€/osallistumispäivä ja keskimäärin se on 7 euroa päivässä. Työosuusrahasta vähennetään mahdollinen lounasmaksu 4,90€/päivä.

Kehitysvammaisen henkilön tekemästä työstä on maksettava asiallinen palkka. Mitään estettä tähän ei ole, kysymys on asenteista ja tahdosta. Työn teettäminen kehitysvammaisella henkilöllä palkatta on eettisesti väärin ja YK:n vammaissopimuksen vastaista, sekä vastoin ihmisoikeuksien toteutumista. Lisäksi se rikkoo työlainsäädäntöä, sosiaalihuoltolakia ja yhdenvertaisuuslakia.
Väylä ry

Kun törmäsin Väylän sivuihin (kiitos minimalistien Facebook ryhmän <3) halusin heti tukea tätä järjestöä. Haluan että ne asiat mitä omistan on jotenkin ekstra tärkeitä. En halua omistaa turhaa muovikrääsää joten jos jotain asiaa pidän hyllyssä sen on oltava erikoinen. Kuten Hollannista ostettu juustohöylä tai Joulutorilta tuettu kahvimitta. Tulen ostamaan tulevaisuudessa kestoliinani Väylältä.


Jos mietit kestoliinojen lisäämistä kotitalouteesi, suuntaisin nokkani Väylän suuntaan. Jos voit samalla nostaa keittiössä vihreää kestävän kehityksen tasoa sekä tukea kehitysvammaisten työllistämistä Suomessa - teet oikean ratkaisun. 

Sain paketin mukana myös kestotalouspaperia. Sitä käytetään kuin perus talouspaperia mutta sen sijaan että heität meneen ja ostat jatkuvasti uutta, laitat pyykkiin ja otat uudelleen käyttöön! Kuten tiskirättien kanssa. En oo oikein ikinä ollut talouspaperin kuluttuja, mutta puolison mukana tuli tämä traditio taloon. Onhan se käytännöllisempää käyttää talouspaperia kuin esim vessapaperia kaikkeen kun se imee enemmän, mutta vielä parempi olisi jos sen käytön saisi ensin minimoitua kestotalouspaperin avulla ja sitten ehkä joskus luovuttua kokonaan!

Kestotalouspaperi tekee tehtävänsä ja todella kuivaa märät pinnat. Ne myös kuivuvat nopeasti ja saat ne pian taas uuteen käyttöön - monta käyttöä ennen pesun tarvetta. Kestorätin koko antaa paljon käyttöpintaa eri tahroihin ja tuntuu tekevän homman ihan 5/5!

Luonnollinen siivoussuihke (Candle Light story), käsityönä valmsitettu saippuateline sekä luonnollinen käsisaippua (Nurme), kirppislöytynä emali siivilä sekä puiset tiskiharjat (Ruohonjuuri) ja uusimpana ylhäällä roikkuu kuivumassa talouspaperiliina (Väylä ry) sekä pirteä tiskirätti (Väylä ry) MuovitonKeittiö

Tutustu Väylän kotisivuilla enemmän heidän vaikuttamistyöhön, muihin palveluihin kuten pakkaus ja kokoonpanotöihin, siivouspalveluihin sekä tietenkin näihin ekologisiin avustajiin keittiössä. Keittiöliinojen lisäksi ompelupalvelupuolelta saa asusteita, maskeja ja kestovanulappuja! 

Väylän kotisivut: Väylä ry
Väylän Facebook-sivu: Väylä ry
Väylän Instagram-sivu: Väylä ry

Väylän porukka oli myös niin ihania että antoi mun lukijoille alennuskoodin maaliskuun puolille asti, eli hyödynnä tämä heidän verkkokaupassa!

Väylän verkkokauppa, koodilla JOWI21 saat 10% alennuksen ostamistasi tuotteista! Väylän verkkokauppaan TÄSTÄ


Vinkki!


Asetin keittiöön korin minkä etunokassa on kaikki kestoliinat ja takana tyhjää. Kun likainen rätti on kuiva ja pesuvalmis, voin heittää sen korin takaosaan ja sitten kun on vain pari jäljellä - pestä kaikki likaiset kerralla muun pyykin ohessa. Korin vieressä on kirppislöytönä metallinen Clipper-tee laatikko.

Ylähyllyllä on paperinkeräys, vastuullisesta keittiöstä pitää löytyä paloturvallisuus-apuja. Seinällä palopeitteen alla roikkuu puiset leikkuulaudat. Alimmalla hyllyllä on tee-valikoima, hunajat ja agavet sekä teepannu minkä sisässä on oikeasti ompelurasia. 

5 kommenttia:

  1. Millaisia nuo kestoliinat on imukyviltään esim. "wettexiin" nähden? Saako ne puristettua riittävän kuivaksi, jotta eivät jätä jälkeen märkää vanaa ja pinta on kuin lehmän nuolemaa kuivuttuaan? Joskus siivoukseen käyttämäni kestoliinat ovat olleet sellaisia.

    Hieno asia, jotta kehitysvammaisilla on työtä palkkaa vasten. Kyllä tehdystä työstä täytyy saada sitä vastaava palkka oli henkilö sitten kehitysvammainen, ulkomaalainen, nainen, mies, nuori tai varttuneempi.

    Hurjat luvut ja väittämä palkattomuudesta. Entisessä työssäni myydessäni puuntyöstökoneita kävin joskus työkeskuksissa, jossa tehdään huonekalun osia tai muuta puuesinettä. Käydessäni niissä olin iloinen, että kehityvammaisillakin oli mahdollisuus työskentelyyn. En tiedä oliko niissä palkatonta työvoimaa, mutta ei toiminta kovin tuottoisalta ja rahakkaalta näyttänyt missään niistä. Voihan olla, että raha ui toimintaympäristöstä muihin kohteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kestotalouspaperi oli todella imukykyinen ja kuivasi kuten lupasi! Kestorätillä sai pestyä enemmänkin koska ei imaissut itseään täysin märäksi, eli pelkällä rätillä ei välttämättä saa ihan nihkeän kuivaksi mutta jos on kestotalouspapru kaveriksi niin sillä viimeisetelee duunin! Ja kun niillä ei likaa hinkkaa voi käyttää monesti ennen pesuun pistämistä:)

      Poista
    2. Hyvää pohdintaa! Olemme kolunneet Suomea ja etsineet muita tahoja jotka työtoimintakeskuksissa tehdystä työstä maksaisivat palkkaa, mutta emme ole löytäneet. Lähimpänä sitä on Väylän lisäksi vain Omillaan-osuuskunta Tampereella. Toimintakeskusten työtä harvemmin on kovin teolliseksi suunniteltu, mutta niissä tehdään kuitenkin valtavasti töitä. Näitä töitä ovat esimerkiksi ruuvien pussitus, puukoristeiden kasaaminen, pakkausten tarroitus tai vaikkapa hampurilaisravintolan pihalta roskien kerääminen. Kaikki töitä jotka millä tahansa muulla tavoin järjestettynä tekisi palkattu työntekijä. Yritysten maksama korvaus työstä valuu useimmiten työtoimintaa järjestävän kunnan byrokratiaan. Tarkoitus kaikilla osapuolilla on hyvä, mutta järjestelmä ja käytäntö on vanhentunut. Terv. Iiris Väylältä

      Poista
    3. Minullakaan ei koskaan käynyt mielessä että kehitysvammaisia käytetään orjatyönä Suomessa. Tuntuu kurjalta, että hyvinvointivaltio voi kohdella kansalaisia näin kaltoin.

      Harmi, etten itse nyt pääse tukemaan Väylän toimintaa, mutta toivon että tulevaisuudessa pystyn kantamaan omaa korsia kekoon.

      Poista
  2. Kiitos tämän jakamisesta. On tärkeää kiinnittää huomiota tuohon työlainsäädäntöön. Minun tuttava etsiasiassa etsii siihen asiantuntijaa tällä hetkellä. Näistä on hyvä puhua, että tulee muillekin tietoon, mikä on sallittua ja mikä ei. http://www.sopla.fi/#palvelut

    VastaaPoista

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>