Kaikki sivut

Sivut

Sivut

syyskuuta 13, 2020

Miksi koosteeseen ei ole uskomista / Big Brother 2020

Tämä on avoin kirje / kritiikki BBn tuotannolle sekä samalla tekstiä siitä, miksi sinun ei kannata luottaa BBn koosteeseen.

Kuvitus on valittuja randomien Jodel päivityksiä viimeisen parin päivän ajalta.
Haluan heti sanoa että tämän tyyppinen teksti ei yleisesti kuulu niihin aiheisiin mitä kirjoita, kuten ei tosi-tvstä puhuminekaan mutta tänään tälläistä. En pidä tosi-tvstä, esimerkiksi aivottomista Love Hotel ja parasiittisaari formaateista mutta Big Brother kiehtoo minua. En tiedä onko se se, kun BB joskus alkoi ja olin ala-asteikäinen - vannoin että menen sinne heti kun täytän 18 vuotta. No, sen aikainen BB menikin sitten täysin penkin alle seiskalehden palstoille pyrkivillä hahmoilla, eristyksen rikkomisella ja ihme säädöillä ja näin minustakin tuli BBn "vihaaja". Kuitenkin viime kausi oli oikein mukavaa katsottavaa ja olen nyt ollut tämänkin kauden mukana katsomassa.

Erona kuitenkin viime vuoteen on nyt se, että meillä on ruutu+ joten nyt on ollut pääsy BB24/7 - ja siellä olenkin ollut tärppinä paikalla lähes koko päivän, ainoastaan talon kamerassa mistä puhunkin tässä julkaisussa.


Big Brother tosi-tv vai draama?

Nopeammin kuin millään kaudella on kehittynyt varmaan BB-historian vihatuin ihminen; Sini. Hän on ollut mukana talossa tapahtuneessa kiusaamisessa kuten 16-vuotias Mean Girls jengi Sasan sekä Ellan kanssa. Kiusaaminen on ollut systemaattista, seurassa kuiskailua, tarinoiden päälle nauramista/puhumista ja paikalta poistumista kesken muiden juttujen. Kiusaus on kohdistunut siis Minnaan. Sini ei esimerkiksi tehnyt naamioita/meikkejä Minnalle vaikka tämä jopa pyysi, haluaa piilottaa kortsuja Minnan tyynyn alle ja Sini varattuna naisena tyrkytti itseään sinkku-Artun syliin jotta "näkee Minnan reaktion" kuten koulukiusaajat teki silloin teinivuosina. Kaikkia muita myöskin kutsutaan etunimellä mutta Minnaa suntiona, hänen selän takana jutellaan ja kun hän kysyy mikä on puheenaihe, revetään nauruun.

Sini on myös mitä ilmeisimmin tehnyt jotain katumuksen arvoista peittojen alla Artun kanssa. Videoista näkee käsiliikettä, mutta tietty tämä on spekulointia. 

Sinin kiusaaminen talossa on aiheuttanut monille katsojille triggereitä ja jopa flashbackejä menneistä vuosista koulukiusattuna ja onkin paljon ihmetelty miten tälläinen sallitaan, mitä vain rahan takia niinkö? Ei taida tuotanto tajuta että ihmiset ovat joutuneet kääntää kanavaa tai keskittymään mökkiin juuri tämän takia. Kiusaamisen salliminen karkoittaa katsojia, kun iso veto poistaa Sini kokonaan/laittaa hänet jäähylle/oikea rangaistus missä kiusaus ei voisi jatkua taas toisi katsojia paikalle.

Sini, Sasa ja Ella saivat rangaistukseksi pyykätä mökkiläisten pyykit, mutta koko ajan niitä sovittaen, haukkuen ja potkien sen tekivät. Ei paljoa tässä opittu kiusaamisesta.


Puhutaanpa hetki eilisestä koosteesta (12.9)

On aivan uskomatonta miten paljon talon tapahtumiin sekä hahmoihin voidaan vaikuttaa leikkaustyylillä ja sillä mitä päätetään näyttää.

Se on jo uskomatonta miten mitään tätä kiusaamista ei ole näytetty koosteissa mutta eilisessä koosteessa Sinistä maalailtiin pyhimys kuvaa. Miten katuu peiton alla silittelyjä, juttelee ja kuuntelee Artun avautumista ja halaa Timoa tämän herkistyttyä. Sitähän ei näytetä miten haukkuu talon miehiä koko ajan pojiksi, kritisioi heidän vaatteita ja ulkonäköä, jos hänelle on sanottu vastaan jostain huutaa "Haista vittua" kurkku suorana. 

Jos pojat menee pakoon näitä kahta sivuilta päälle käyvää naista (Siniä ja Sasaa), Sini suuttuu kuin 5-vuotias lapsi ja huutaa että "Menkää äidinpojat vittuun homostelemaan". Kaikki Sinin suusta on huutoa, vittuilua, karjuntaa, oman egon kiillotusta tai vain printtikelvotonta alapäähuumoria. Hän kirjaimellisesti raivosi keittiössä siitä miten kaikki miehet on perseestä ja haluaa vaan "jonkun hoitsun" eikä kuuntele niitä kahta miestä jotka eivät ole samaa mieltä. Sini myöskin kahdesti läpsäissyt Arttua mutta ei niitäkään näytetä.

Miten voikaan olla että koosteeseen sinin mukava tunti on saatu ripoteltua, mutta se loppu 16 tuntia on jätetty pois. Kauppatilauskin näytettiin hetki, mutta siitäkin jätettiin pois se, että he eivät tilanneet mitään kasvisruokaa tai gluteenitonta, väärät energiajuomat ja herkut mutta tottakai Sini kerkes omat ice teansa ettiä rauhassa.

Ruokien jako oli myöskin leikattu hyvin, sillä siinä ei näytetty sitä miten Sasa halusi kaikki herkut itselleen koska hänen mukaansa mökillä on upeat oltavat eivätkä osaa kaivata suklaata jos eivät sitä ikinä näe. Heillä oli myös kaksi cheeseballs sipsipussia sekä raffelipussi ja he antoivat yhden näistä mökille. Loogista olisi pitää kahta makua talossa mutta Sasa halusi kaikki cheeseballsit itselleen ja laittoivat raffelit mökkiin. Minna tässä yritti sanoa että hän ei niistä tykkää mutta kilttinä ihmisenä totesi sitten vain että no "syökää te". Ruokien jako oli yksi itsekkäimmistä asioista mitä on vielä tullut talossa vastaan ja sekin oli leikattu niin, miten he antaa itsetehdyt leivätkin mukaan ja miettii "pitäskö antaa viä enemmä nuudelia" - eli täysin päinvastaisesti.

Todellisuus on se että ruokia meni noin 150 euron edestä (mökin oma budjetti on 300e), ei gluteenitonta ruokaa, ei vegeruokaa, ei Roopen noccoa (Sinin kädessä nähty viimeksi), ei colaa vaan pepsiä, ei herkkuja mutta tottakai pakasteita. Ei ole mökillä uunia mutta pakasteita saivat. Kristiina jopa älysi sen että ruokaa on hintaan nähden liian vähän mutta ei tätäkään koosteessa näytetty. 


Mitä BBn ohjaajat haluaa?

Ohjaajien pitäisi päättää nyt muutama asia ennekö tämä kausi menee pidemmälle. Ensimmäinen niistä olisi tietenkin se, haluavatko he tukea kiusaajaa? On eri asia saada talosta kontenttia erilaisilla ihmisillä sekä heidän mielipiteiden kollaasiolla, mutta kiusaaminen ei ole kontenttia - etenkin kun he eivät edes näytä tätä puolta ohjelmasta. Rangaistukset on olleet minimaaliset eikä Sini ja Sasa edes ymmärrä tehneensä mitään väärin. Onneksi edes Kati otti kiusaamisen eilen 24:ssä puheeksi, mutta sekin käännettiin päälaelleen. Kuten Jodelissa joku sanoi: "On tosi kiva kun kiusaajat päättää miltä susta pitäisi tuntua". Tässäkin Kati joka on tytöistä vähiten kiusannut (mainitsi tokana päivänä muille että näyttää siltä että Minna tykkäisi Artusta) pyyteli eniten anteeksi kun Sasa pesi kätensä tästä (?!) ja Sini vähätteli tekemänsä vakavuutta. Uskomatonta.

Kiusauksen on annettu nyt jatkua jo viikko, miten se jatkuu tästä? Sinin poistaminen talosta lisäisi kontenttia koska näin hahmot pääsisivät kehittymään ilman kiusaajan olemassa oloa ja päälle päsmäröintiä. Otetaan vaikka esimerkisi tämän päivän tuleva Pride-kooste, missä kaikilla oli hyvä meno ja puhuttiin Pride-aiheista puheissaan veti Sini 15 minuutin Sinishown mikä ei liittynyt Prideen mitenkään, omasta lukihäiriöstä ja muista ongelmista. Hän itki ja tärisi ja avautu aika väärässä tilanteessa elämästään. Heti kun sai huomioo, oli taas kaikki hyvin minkä takia itkuakin spekuloitu feikiksi. Kiva Sini että sun käytökselle on joitain syitä, mutta huomion voi antaa välillä muillekkin, etenkin kun on sellainen päivä missä on tarkoituskin keskittyä muihin. Uskon valitettavasti että tämäkin leikataan jotenkin saamaan Sinile säälipisteitä eikä Katin "are you fucking kidding me" Ilmettä edes näytetä.

Haluuako Big Brotherin tuotanto tehdä salkkarien tyylistä draamasarjaa? Se selittäisi asioiden muokkaamisen ihan uudenlaiseksi ohjelmaksi. Tuotannon toimesta todellisuus ja kooste eivät kohtaa ja olisi sitten parempi laittaa koko väki vaihtoon ja he voivat itsenään sitten tehdä "What could be" fantasiamaailmaansa toisaalle. Kuitenkin BBn formaattiin kuuluu asukkaiden elämä, eikä heidän muokkaaminen todellisuudesta poikkeavaksi.

Jos sinua kiinnostaa BB tällä kaudella, et sitä valitettavasti saa koosteesta. Sinun pitää hankkia ruutu+ ja valvoa tämän ympärillä. Jos sinua kiinnostaa "Life according to Big Brother" draamafantasia tv-sarja, voit katsoa koostetta (kunhan et sitten äänestä sen perusteella). Tälläinen formaatti voisi olla hauska ja vaativa mutta sitten harmittaa nähdä miten se on kusten juostu. Asukkaat puhuvat koko ajan tuotannosta eivätkä täten laitostu, tehtävät ovat olleen tylsääkin tylsempiä ja nyt kaikenlisäksi heitä varjostaa Sini jonka takia puolet asukkaista jäävät tyhjiöön ja BB edistää kiusaamiskulttuuria. Upeaa työtä.

Nousevia tähtiä ovat Kati ja Joel jotka ovat vähän laittaneet kamppeisiin Sinille. Tätä saa jakaa, jos vaikka Big Brotheriin tehtäisiin jotain järkeviä ja inhimillisiä muutoksia.

syyskuuta 10, 2020

Pride of Will


Pride of Will

Tämä on toinen osa Pride of -sarjaani. 
Täydellisessä maailmassa meidän ei täytyisi taistella tasa-arvoisuuden vuoksi, tai ihmisoikeuksien vuoksi. Voisimme antaa kaikkien kukkien kukkia rauhassa & puuttumatta muiden onneen. Mutta me emme elä täydellisessä maailmassa joten taistelemme sen saavuttamiseksi. Kaikkiin Pride of töihini kuuluu myös lahjoitus, Pride of Evie työssä se on kiinteä mitä lähtee jokaisesta Evie työstä ja näissä amppeleissa lahjoitus lähtee jokaisesta bundleista.


Ihmiset ketä tunnemme, muuttaa meitä. Olen onnekas kun ystäväpiiriini kuuluu paljon LGBTQ sieluja, ihmisiä keillä on vahvuutta uida vastavirtaan, heitä keiden pitää näyttää mallia vanhoille sekä nuorille siitä mitä on elää omana itsenä. Heitä keiden täytyy & ketkä saavat talloa tuota parempaa polkua sateenkaaren juurelle. Tämä (valikoimassa pysyvä) työ nimeltä Pride of Will on omistettu yhdelle parhaalle ystävälleni. 
Olet upea, olet rohkea & olet inspiraatio. Kiitos että olet elämässäni ❤️🧡💛💚💙💜


Kauniit makramee kukka-amppelit kantavat kunnialla väriteemaansa uusin koteihin. Värimaailma on sateenkaaren väreissä liikkuva köynnösviidakko missä tuo väristä väriin hyppivä kuosi tulee kunniaan. Materaalit on hankittu Lankavalta missä värit luodaan luontoa ja ekologisuutta kunnioittaen ilman veden tuhlausta. Myynnissä myös Metkunen liikkeessä Tampereen keskustassa🤩🥳🏳️‍🌈


Bundle / Kimppu: Jos ostat Bundle vaihtoehdon, sinulle tulee kolme Pride of Will sateenkaari-amppelia sekä lähetän lahjoituksen työstä arvoltaan 10,00€ Helsinki Pridelle, sateenkaarierityiseen nuortentyöhön. Myöskin kun puhutaan läpinäkyvyydestä, aina kun näemme "Willn" kanssa vien hänet syömään mun piikkiin koska hän on Båst <3

Pride of Will

Pride of Evie

Etsyssä: Pride of Evie PRIDE Macrame Artwork
Blogissa: Pride of Evie Makrametyö

__________________________________________________________


This is the newest piece of my "Pride of" -series. In a perfect world we wouldn't have to fight for equality, or humanrights. In the perfect world we could just live and let live all in harmony & everyone would be happy. But we don't live in a perfect world, so we must fight for these rights. All my pride pieces contain a donation, more down below.

People we know affect us, and I am so lucky to know so many LGBTQ souls, who have tho courage to show people who they are. Those who have to show an example to elders and youngsters around us on how to live true to yourself. Those who have to fight on creating a new path to get us to the rainbow. This Pride of Will plant hanger is dedicated to my dear friend. You are wondeful, you are brave and you are an inspiration. Thank you for being in my life. ❤️🧡💛💚💙💜


These beautiful macrame plant hangers are made from 80% eco cotton and colored ekologically at Lankava yarnhouse (Finand). You can also find them fom Metkunen - the best colorfull funshop in Tampere.

Bundle: If you buy a bundle of these planters, you will get three rainbow plant hangers and from this purchase a 10,00€ will be donated to Helsinki Pride, specially to rainbow-kids. And in the name of clarity, I take "Will" out for a dinner everytime we see each other, because he is thå best.

syyskuuta 09, 2020

Miksi en halua biologisia lapsia?


Kuten moni pikkutyttö, olen viettänyt ala-asteella aikaa hioen niitä täydellisiä nimilistoja tuleville
lapsille ja aikuisempana miettinyt minkälainen äiti olisin, miten kasvattaisin lapsen, minkälaista kuria pitäisin, miten puhuisin vaikeista asioista jne. Kuten varmaan me kaikki olemme jossain vaiheessa tehneet. Näistä asioista huolimatta, aina kun olen miettinyt seuraavia elämän steppejä - ei lasten hankinta ole ollut niiden joukossa. Olen myös aina tiennyt etten itse halua lapsia tähän maailmaan tuoda.

Muistan ekan kerran rikkoneeni tämän oletuksen päässäni noin 17-vuotiaana, kun tajusin ettei kaikkien tarvitse rakentaa elämäänsä sen yhteiskuntanormin mukaan miten suurinosa väestöstä tekee.

"Käy lukio, sitten yliopisto, valmistu, hanki 8-16 toimistotyö, mene kihloihin Pariisissa, naimisiin kirkossa, Fjällrävenin reppu ja Iittalan astiasto, hanki kaksi lasta alle kahden vuoden ikäerolla, autolaina, soccer-mom, Muumimukit ja Vallilan verhot, suosittu koirarotu, hyvä koulu-alue, asuntolaina ja valkoinen aita, ajettu nurmi ja elä Disney-satumaisesti onnellisena elämäsi loppuun saakka."


Olen aina miettinyt asian niin, että jos lapsia tulee, ne tulee adoptiolla. Mikä olisi ihanaa, mutta en biologisesti halua lasta. Tässä on seitsemän syytä miksi, suurinosa kehittynyt heti sieltä aikuisuuden juurelta saakka ja tähän asti ainoastaan vahvistunut ajan kanssa.

1. En halua olla raskaana
En halua olla raskaana, en halua että kroppani käy läpi tälläisen trauman muutoksesta, en koe sitä ihmeellisenä aikana ja siihen liittyy muutenkin niin paljon ei-puhuttuja asioita että todellisuus on usein kaukana "parhaasta ajasta", en halua viettää puolta vuotta pää pöntössä pahoinvoinnista, sairastua diabetekseen tai menettää kaikkea sitä tulosta mitä olen keholleni tehnyt sitten viime kerran, kun suurenin hallitsemattomasti. Huom, tämä olisi kaikki sen arvoista jos haluisin biologisia lapsia. Sellaiselle ihmiselle tämä on maagista aikaa, tai jos ei maagista niin ainakin siedettävää koska lopussa on palkintona se lapsi. Jos ei sellaista sydämesi kyllyydestä halua synnyttää maailmaan - se ei ole sen arvoista.

Tästä myös hyvänä esimerkkinä myrkyllisiä vanhempia, keistä ei ehkä olisi pitänyt tulla äitejä - syyttää lastaan heidän elämän ja kehon tuhoamisesta. Koska palkinto siitä tuhosta, ei ollut mitä he tosissaan halusivat.

2. En halua synnyttää
Liittyy paljon samaan asiaan kuin raskaana oleminenkin, en halua tehdä sitä keholleni tai ylipäätään mennä sitä läpi. Synnyttäminen ei ole kaunis tapahtuma minkä haluisin kokea. Siinä repeää paikat ja siihen liittyy niin paljon asioita mistä ei puhuta. Ja koska en halua biologista lasta, se ei olisi sen arvoista. Jälleen kerran, niille se on ketkä biologisen lapsen haluavat. En halua että minusta revitään imukupilla lasta ulos, leikataan paikat auki tai muuta mukavaa. Tai vaikka synnytys menisi ns "helposti" on sekin painajainen mitä en halua kokea.

3. Ihmisiä on liikaa
Koko ekologisuus, maailmamme kantokyky pointti elää vahvana. Maapallolla on yksinkertaisesti liikaa ihmisiä ja en vain voisi mitenkään siihen määrään lisätä. Pieni ihmisviha elää jatkuvasti siinä miten meidän ruoka, juoma ja luonnonvarat eivät riitä ylläpitämään tätä määrää mitä täällä nytkin on. Ihminen on syyllinen omaan epäonneensa kun käyttää kaikki luonnonantimet pois, miksi? No raha - ja koska ihmisiä on liikaa. En voisi hyvällä omallatunnolla synnyttää lisää ihmisä tähän kasvavaan väestöön.

4. Maailmassa on liikaa lapsia keillä ei ole perhettä
Tämä liittyy myös aikaisempaan. Miksi toisin lisää ihmisiä tähän maailmaan, kun meillä on tuhansia lapsia ilman kotia. Lapsia jotka tarvitsevat perheen ja rakkautta. Lapsi on sun lapsi tuli se sitten biologisesti, adoptiolla, menetetyn sisaruksen kautta huoltajuudella tai jollain muulla tavalla. Rakkaus on se mikä tekee kodin, ei biologisuus.

Jos saisit nyt tietää että se lapsi kenet synnytit viisi vuotta sitten oliki vaihdettu synnärillä? Ei rakkautesi lapseesi loppuisi. Toki tälläinen tilanne saisi sinut varmasti haluamaan etsimään sen biologinen kerran sellainen on, mutta pointtina: Se olis silti sun lapsi, sä olisit sen silti kasvattanut ja rakastanut ja lukenut iltasadut. Olisi hyvin tekopyhää sanoa ettei se lapsi olisi enää rakas.

5. Sairaudet
Jos mietitään loogisesti, niin jopa koirista katsotaan ettei liian sairaat rodut pariudu keskenään. Näin vältetään parhaimman mukaan pahojen perinnöllisten sairauksien eteenpäin vienti ja mahdollisesti todella tuskainen elämä. Meidän suvussa on pahasti päihdeongelmia, mielenterveysongelmia, rintasyöpää, kohtusyöpää, kurkkusyöpää ja muita perussairauksia ja Jn perheessä diabetestä sekä sydän- ja verisuonitauteja. En välttämättä haluaisi ihan tahalleni yhdistää näitä kaikkia kannettavaksi lapselle. En sano että adoptiolapsi olisi tyhjä taulu tauti-mielessä, mutta jälleen kerran, miksi toisin uuden sielun tänne kun on niin moni ilman kotia. En myöskään edes tiedä suvustani mummoja ylemmäs joten mitä kaikkea sieltäkin voisi vielä paljastua. (Lue myös: Miksi teen sukututkimusta?)

6. Vaikeus vs adoptio
Kun mietitään adoptiota, moni on sitä mieltä että se on niin vaikeaa kun lapsen voi itsekin tehdä. Tämä on myös iso virheoletus. Keskimäärin 10-15% raskauksista päättyy keskenmenoon. Tämä takaa siis varmaa huolta tai jopa kuolemaa ja surua raskaus-ajalle. Raskaaksi tuleminen ei välttämättä ole helppoa, sen yrittäminen saattaa kestää vuosia, nainen saattaa joutua pistämään itseään hormoneilla ja itse raskausajan aikana saattaa tulla vakaviakin ongelmia. Saatat olla pää ämpärissä puoli vuotta, et ehkä saa olla jaloillasi tai sairastut raskausajan diabetekseen tai anemiaan. En sanoisi sen olevan yhtään sen helpompaa, koska et voi tietää onko kohtalosi kaikki vastoinkäymiset vai kerralla raskaaksi ilman ongelmia. Adoptiossa on taloudellinen puoli sekä tietenkin erityinen hoiva lapselle joka on joutunut elämään ilman alkuelämän kotia.

Mahdollisuus myös siitä että lapsi menehtyisi ja joutuisit synnyttämään kuolleen lapsesi kuullostaa niin traumaattiselta, että annan vahvimmat sympatiani kaikille jotka niin ovat joutuneet tekemään.

7. Henkilökohtaiset muut syyt
Pieniä yksityiskohtia mitä en voi/halua kokea mihin en nyt tässä paneudu sen enempää.


Sitten seuraavaksi haluan poistaa muutaman myytin mikä liittyy ihmisiin, ketkä eivät halua lapsia tai keille lapset eivät ole elämän ykkös-tavoite.


1. Vihaat lapsia
Tiedän että voisin elää todella täyden, ihanan elämän ilman lapsia. Se etten hankkisi lapsia, ei tee minusta lastenvihaajaa.

Tällä hetkellä olen avoin adoptiolle vuosien(kymmenen) päästä tai ei lapsia ollenkaan. Vaikka olisin lapseton ihminen joka ei halua biologista lasta, se ei tee musta lapsivihaajaa. Mä tykkään lapsista ja lapset tykkää musta, vaikka voisin elää koko elämäni hankkimatta lapsia se ei tarkoita ettenkö tykkäisi viettää heidän kanssa aikaa, olla lapsenvahtina tai leikkiä niiden kanssa sukujuhlissa. Esim kuvan kummityttöni Nanna aina tutkii lävistyksiä ja tatuointeja iloisin mielin. 

Kotieläinpihalla kun näytin lapsille elukoita kommentoi sen aikainen ystäväni että "Juu ei mitään hätää miten tuut mun lasten kanssa tulevaisuudessa toimeen". Lapset muistuttaa jotenkin omaa viatonta aikaa ja vapautta. Vaikka haluaisin adoptiolapsen, tai vaikka en haluaisi lapsia ollenkaan, en lapsia vihaa.

Oma kummini ei ikinä lapsia halunnut, hänellä oli minut ja veljeni ja se riitti. Hän ei vihaa lapsia vaan tunsi itsensä niin hyvin että tiesi meidän vierailujen riittävän tyydyttämään lapsi-mittarin. Ne keillä mittari on suuri hankkikoot lapsensa, mutta joillekkin riittää kaksi viikkoa vuodessa. Joten voidaanko jo tiputtaa tämä oletus pois?

On varmasti olemassa ihmisiä ketkä vihaa lapsia, lapsettomia mutta myös heitä ketkä ovat silti lapsia hankkineet. Muistetaan se.

2. Uranainen
Kun puhuin alussa siitä ettei lasten hankkiminen ole kuulunut suunnitelmiin, tarkoitan sillä sitä että mulla on elämässä kymmeniä unelmia ja suunnitelmia. Asuntoautoelämästä, matkustuksesta, monesta erilaisesta yrittäjyydestä, opiskeluista, omakotitaloista, kotieläinpihasta, omavaraisesta elämisestä, kirjojen kirjoittamisesta jne! Ettei niihin usein ole mahtunut lasta - ja voisin varmasti elää elämäni onnellisena loppuun asti ikinä lasta hankkimatta. Se että on paljon uraan liittyviä unelmia ja haluaa panostaa sinne, ei tarkoita etteikö lapset ikinä sinne kuuluisi, tai ettei voisi olla hyvä äiti jos ura on tärkeää. On myös täysin ok, että se ura on se elämän keskikohta ja saakin mennä perheenlisäyksen edelle.

Mielestäni tämä on todellinen ajoitus kysymys, en olisi halunnut adoptiollakaan lasta vielä 20-vuotiaana, mutta nytkun moni unelma on toteutettu ja laitettu aloilleen on tämäkin tullut ajankohtaisemmaksi ja adoptio saattaa odottaa joidenkin vuosien päästä. Lapsi tuo mukanaan omat unelmat ja saavutukset, mutta niiden ei tarvitse olla elämän ainoat. Adoption hyväpuoli on sekin ettei ole sitä biologista kelloa tikittämässä.. 

Voit olla uranainen/uramies ja silti haluta lapsia. Voit myös olla uraihminen joka ei halua lapsia. Mielestäni ihminen voi elää oikein täyden ja rikkaan elämän ilman että hankkii ikinä lapsia.

Itselläni on jo yksi kummityttö ja aika varmasti tulee pari lisää. Jn veli on saanut lapsen joka on kanssa meidän ihan lemppari kissojensilittelijä. Lapsitarpeet täyttyy hyvin jo noista mitä on kummiuden kautta. Monessa kulttuurissahan perhe on laaja käsite ja lapsella on monta jotka sitä rakastaa, Suomessa ollaan niin omaan tilaan taipuneita että nämä oikein mukavat perinteet on jääneet täältä pois. 

3. Itsekästä
Tämä on ehkä jännin argumentti mitä kuulee siitä, ettei halua hankkia lapsia. Etenkin heille jotka eivät niitä aio ollenkaan hankkia. Ei ole mitenkään itsekästä haluta elää omaa elämää? Ei ole mitenkään itsekästä olla lisäämättä tätä massaa tällä planeetalla. Itseasiassa lasten hankkiminenhan on nimenomaan itsekästä, koska sinä haluat lapsen, joten sinä hankit sen. Jos puhutaan täysin mustavalkoisesti siitä kumpi osapuoli on itsekäs, niin se on se joka sen lapsen hankkii.

Vanhaan aikaan lapsi hankittiin itsekkäästi työvoimaksi kun ei meinaa navetat selvitä pelkän mamman voimin. Nykyään ne hankitaan koska halutaan, mikä on myös itsekästä.

Leikitään hetki! Jos maapallomme ei olisi ylikansoittunut ja haluaisimme lapsia hankkia ihan vaan sen verran että ihmiset voivat yhä elää pallolla harmoniassa luonnon ja muiden eläinten kanssa, ja kaikki muut hedelmöitysikäiset naiset olisi jo hankkinut lapsen/eivät voisi tulla raskaaksi ja sitten se kuka ei halua lasta kieltäytyisi - sitten se voisi olla itsekästä. Mutta se ei ole se maailman missä elämme.

Me emme elä enää luonnollisessa tilassa. Jos ihmisiä olisi samaantapaan kuin eläimiä, olisi hyödyllistä käyttää tätä biologista mahtia ja lisääntyä, mutta maailmamme on ylipopuloitunut eikä tarvitse jokaisen hedelmällisen naisen tulla raskaaksi. Jos niin kävisi, uskon että ihmiskunta tuhoaisi tämän maailman monta kertaa nopeampaa. Myöskin, vaikka eläisimme tuossa luonnollisessa tilassa, se ei silloinkaan vaatisi jokaisen tamman lisääntymistä.

Olisi itsekästä myös hankkia lapsia silloin kun niitä ei todella halua - taattua tarvetta terapialle.


Ja nytkun on puhuttu perheistä, voidaan rikkoa samalla tämä äiti-isi-lapsi kombo. 

Tietenkin myös isä-isä tai äiti-äiti sekä mikävaantunnetolevasi-mikävaantunnetolevasi. Nämä on nyt jo kaikki osa sitä "perus" vanhemmuus komboa - tai ainakin pitäisi olla. Mutta on myös muita tapoja, esimerkiksi tilanteissa missä omat voimavarat eivät välttämättä riitä kokoaikaiseen vanhemmuuteen. On olemassa sellaisia perhemalleja missä lapsella on kahdet vanhemmat alusta asti, kyseessä ei ole ero missä vanhemmat on hankkineet uudet kumppanit ja siitä johtuva skisma, vaan alusta asti neljä vanhempaa jotka kaikki lasta rakastaa omanaan. On pariskuntaperheitä missä lapsi asuu yhdessä talossa ja pariskunnat asuvat siellä vuoronperään ja aina kun toinen pari on "koti"-talossa, asuu toinen pari omassa kämpässään muualla ja lapsella on vain yksi koti.

On myös viikonloppu vanhemmuutta, missä autetaan vähävaraisia perheitä/ pienillä voimavaroilla toimivia perheitä ja yksinhuoltajia viikonloppuisin. Lapset tuodaan ns "mummolaan" ja tällä välin ylikuormittunut vanhempi saa aikaa levähtää ja viikonloppuvanhempi saa oman annoksensa vanhemmuutta.

On myös kommuuniperheitä missä usea ihminen asuu samassa isossa talossa ja talossa asuvat lapset tuntevat läheisyyttä kaikkiin "vanhempiinsa", he auttavat toinen toisiaan ja lapsella on monta kehen tämä luottaa, ja kenen kanssa viettää aikaa. Puhumattakaan polyamorisista suhteista mitkä ovat usean kumppanin kombo missä lasta rakastaa useampi ihminen vanhemman roolissa.


Myöskään kaikkien ihmisten ei pitäisi lisääntyä


Ymmärrän että joillekkin lapsi on elämän valo ja kaunis asia mikä jokaisen ihmisten pitäisi kokea. Kuitenkin on aika selkeää ettei kaikkien pitäisi lisääntyä. Kaikkien ihmisten ei pitäisi olla vanhempia ja he yleensä sen itsekin tietävät onko vanhemmuus heidän päämäärä vai ei - se vaan pitäisi oppia kyseenalaistamaan ajoissa.

Siksi tämänkin aiheen kirjoitan, koska olisi aika rikkoa se normi että kaikki haluaa lapsia, tai että se olisi joku seuraava askel jokaisen liitossa. Jatkuvat kyselyt sukulaisilta ja läheisiltä "No koskas te lisäätte perhettä?" - on monelle tuskaa ja aiheuttaa ikäviä tunteita. Tälläiset kyselyt voivat myös aiheuttaa epäonnistumisen tunteita ja monelle (yleisesti ehkä vanhemman sukupolven kyselijälle) ei kelpaa vastaukseksi ettei lasta tule vaan aletaan motkottamaan, tehden tästä joka ei lapsia halua, vihollinen tai paha ihminen. Puhumattakaan siitä henkilöstä joka lapsia kovasti haluaa muttei voi saada - tai on pitkäaikainen yritys taustalla voi tälläinen kysely tuoda surullisia muistoja tai tunteita pintaan. Opitaanko että jokainen pari on omanlainen ja jos et tiedä parin aatteista lasten suhteen - älä kysy koska tulee perheenlisäystä?

Sitten jos puhutaan siitä, että ihmisiä ketkä eivät lapsia halua /eivät erityisesti halua on olemassa nyt ja on ollut aina. Kun asiaa ei kuitenkaan ole kyseenalaistettu tai ei ole edes tiedetty miten, on siitä seurannut vanhempia ketkä laiminlyö lapsiaan. He ovat hankkineet lapsia vaikkeivat todella sitä ole halunneet. Isät jotka ovat päätyneet hylkäämään perheen, äidit jotka juo katkeruutensa pois ja ongelmia tunteiden käsittelyssä kaikinpuolin. Lapsia on saatettu tehdä koska "niin pitää tehdä" tai ulkoisten paineiden takia. Lapsi jota ei ole haluttu kokee huomion puutetta, vajaata oppimista elämän asioista eikä välttämättä syliä ja turvaa vanhemmalta. Monia asioita voi seurata siitä kun lapsen hankkii ihminen joka ei sitä halua. Kuitenkaan syy ei ole heillä, vaan tässä tapauksessa yhteiskunnassa ja siinä oletuksessa että kaikkien pitää lisääntyä.

Siksi tämä on tärkeä aihe ja myös pieni selkään taputus kaikille jotka itseään moittivat - On ok ettei halua lapsia. On ok ettei tunne oloaan äidilliseksi. On ok elää omaa elämää ja on myös ok hankkia lapsia jos niitä haluat. Kaikki on hyvin, kunhan elät mikä on sinulle parasta. Kyseenalaista tämä normi ja tutki sitä, mikä on sinun polkusi ja sinun halusi. Älä hanki lapsia jonkun muun takia, älä painostuksen alla äläkä ketään muuta varten. Ole oman elämäsi supersankari ja lisäänny jos niin haluat ja älä lisäänny jos niin et halua!


syyskuuta 03, 2020

Huoltsu ottaa vastaan apua

Kaikilla on oikeus levätä T. Kamu

Mikä on Huoltsu?


"Päivätoimintakeskus Huoltsu on matalan kynnyksen paikka päihteiden ongelmakäyttäjille. Asiakkaat voivat olla siellä päihtyneinä, mutta päihteiden käyttö sisätiloissa on kiellettyä. Huoltsu on avoinna maanantaista perjantaihin klo 8 - 20 ja lauantaisin klo 9 - 15." Tampereen kaupunki
Huoltsu on Tampereen kaupungin tukema paikka päihdeongelmaisille, huoltsu tarjoaa tarvitseville ruokaa, kahvia, mahdollisuuden peseytyä ja vaihtaa vaatteet, levätä, nukkua, pestä ja kuivata pyykkejä, pienimuotoisia terveystoimenpiteitä sekä tietty terveys ja sosiaalineuvontaa. Se on siis turvallinen paikka heille, keillä ei välttämättä ole kotia ollenkaan. 

Huoltsussa myös järjestetään asiakkaille pientä virikkeellistä toimintaa sekä ryhmätoimintaa eri yhteistyötahojen kanssa. Huoltsu tekee myös yhteistyötä poliisin, päihde- ja mielenterveysjärjestöjen parissa. Voit lukea Tampereen kaupungin sivulta koko tekstin ylempänä mainitusta linkistä, mutta heidät löytää myös Facebookista.

Tälläinen paikka on tärkeä olla ja myös tärkeä ylläpitää. Inhimillisyys on tärkeää muistaa jokaisen ihmisen kohdalla, tuomitseminen ei johda mihinkään, kuten ei ennakkoluulotkaan. Kuka vaan voi päätyä mihin vaan tilanteeseen riippuen elämän kolhuista, geeneistä ja ympäristöstä. Kenelläkään ei ole varaa tuomita ketään - mutta auttaa voimme.

Lahjoitettuja paitoja.


Miten voin auttaa?

Huoltsu ottaa vastaan vaatelahjoituksia, mutta heillä ei ole suurta määrää säilytystilaa joten lahjoittaa voi sitä, mille on sillä hetkellä tarve. Esimerkiksi tällä hetkellä tarvetta olisi miesten vaatteille, etenkin lähentyvän talven kanssa miesten talvivaatteille. Miesten housuille, farkuille, boxereille ja sukille. Huppareille on myös kysyntää.

Jos sinulla on mielessä vaatteiden lahjoitusta ja vielä tarkempia kysymyksiä, voit laittaa viestin heille Facebookissa tai soittaa vaatehuollon vastaavalle työntekijälle puh. 040 6618820 klo 12-20. 

Esimerkiksi puvuille ei ole tarvetta, mutta soitin ja kysyin Jn yli kymmenestä laadukkaasta kauluspaidasta jos niille olisi tarvetta ja Huoltsu otti ne mielellään vastaan - ne kun menee myös arkikäytössä.

Miesten vaatteiden myyntikin on niin tuskallista puuhaa että Huoltsu tuli mieleen kuin tilauksesta. Yritin myydä tuota vaatepakettia 1,5 vuotta torissa sekä facen marketplacella eikä napannut millään. Miesten käytettyjen vaatteiden liikkuvuus on todella huonoa, joten voisiko parempaa tapaa löytää kuin lahjoittaa Huoltsulle? Tuskin.

Vastaan myös mielelläni kysymyksiin parhaani mukaan ja ohjaan eteenpäin tarvittaessa. Kannattaa lukea myös Huoltsusta tehty artikkeli täältä:

Etiikkapalkinnon saanut Huoltsu on monelle ainut paikka, mihin voi mennä