"Ahmintahäiriö muistuttaa bulimiaa, mutta siinä ei esiinny ns. kompensaatiokäyttäytymistä, kuten tahallista oksentamista tai ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden käyttöä, jolla ahmittujen ruokien lihottava vaikutus pyrittäisiin nollaamaan.
Ahmintahäiriö on mielen sairaus, vaikka se näyttäytyykin tyypillisesti painon ja syömisen ongelmien kautta. Ahmintahäiriön syitä ei tunneta tarkkaan, mutta taustalla saattavat olla esimerkiksi stressitekijät, kuormittava elämäntilanne, tunne-elämän vaikeudet tai itsetunto-ongelmat. Kuurilaihdutteleminen pahentaa ahmintataipumusta. Ahmintahäiriöstä kärsivillä todetaan tavallista enemmän myös muuta psyykkistä oirehtimista. Näitä ovat yleinen alakulo ja masentuneisuus, ahdistuneisuus, mielialan aaltoilu ja psyykkinen haavoittuvuus."
Ahmintahäiriö on mielen sairaus, vaikka se näyttäytyykin tyypillisesti painon ja syömisen ongelmien kautta. Ahmintahäiriön syitä ei tunneta tarkkaan, mutta taustalla saattavat olla esimerkiksi stressitekijät, kuormittava elämäntilanne, tunne-elämän vaikeudet tai itsetunto-ongelmat. Kuurilaihdutteleminen pahentaa ahmintataipumusta. Ahmintahäiriöstä kärsivillä todetaan tavallista enemmän myös muuta psyykkistä oirehtimista. Näitä ovat yleinen alakulo ja masentuneisuus, ahdistuneisuus, mielialan aaltoilu ja psyykkinen haavoittuvuus."
BED jäi siis diagnisoimatta mutta myös käsittelemättä. Kun muutin Kauhajoelle ja aloin paranemaan haavoistani, ei ollut myöskään tämä syömishäiriö mukana kuvioissa. Pidin onnistuneesti kaksi vuotta taukoa sipseistä ja suklaista ja tiputin painoa 35 kiloa. Vuoden 2015 jouluna muutin takaisin Tampereelle elämäni kunnossa, mutta mitä seurasikaan.
Vuonna 2016 olin hyvässä kunnossa. Reenasin nyrkkeilyä, söin kasvisruokaa ja parantelin arvomaailmaani. Olin takaisin Tampereella eli paljon vanhoja ystäviä pääsi moikkaamaan ja lueskelin filosofiaa vapaa-ajallani. Olen aina ihmetellyt mitä tässä oikein kävi, kun saman vuoden aikana alkoi yhtäkkiä paino nousta ja se nousi lähes 10 kiloa takaisin. Mutta jos katson tätä vuotta ilman positiivista linssiä - se oli aikamoinen.
Rakas Tintti kissani menehtyi syliini, ensin oltuaan kipeänä kuukauden ajan. Tämän jälkeen ensimmäiseltä ulkomaanmatkaltani poikinut lomaromanssi kuihtui kasaan ensin pitäen jäätävässä stressissä ja ahdistuksessa kuukauden ajan (samalla paahtaen 6 pvä viikossa siivoojan töitä) ja kesän jälkeen isäni joka oli tullut vuosien poissaolon jälkeen takaisin elämääni - hävisi taas. Tämähän oli todella paska vuosi. Puhumattakaan siitä sosiaalisesta ahdistuksesta kun näet kaikkia vanhoja rakkaita Tampereelta, reconnectaat kavereita ja samalla pidät yllä kaverisuhteita Kauhajoelle. Sosiaalinen burnout.
Vuoden 2019 lopussa koin elämässäni paljon stressiä. Tein kahta työtä ja opiskelin jäsenkorjausta samanaikaisesti. Päiviä ei onneksi ollut paljon, mutta tuntui että ne meni aina päällekkäin toistensa kanssa. Lähipiirissäni oli myös mt-ongelmien kanssa painimista mikä tietty kulutti omia voimavaroja. Olin todella uupunut henkisesti ja fyysisesti ja huomasin että aloin ostamaan suklaapatukoita töihin. Se oli pieni piristys sen stressin keskellä, tietäen mitä herkkua siellä odottaa. Paikassa mitä siivosin oli usein karkkia tai leivoksia jätetty kahvihuoneeseen ja ennenkuin edes tajusin ahmin nekin pois sieltä. Peitin kumppaniltani tätä käytöstä ja söin suklaata salassa. Tässä kohtaa tajusin että BED nosti taas päätään.
Bed saatiin taas kuriin stressin poistolla, puhumisella sekä tietty terapialla. Opin myös ettei ne herkut ole maailman pahin asia, ja usein tunnen tarvitsevani kerran kuussa jotain suklaista helpottamaan oloa, mutta pitää myös tarkkailla sitä jääkö se yhteen iltaan vai venyykö monen päivän jutuksi. En usko että Bed poistuu koskaan täysin elämästäni mutta niin kauan kun tunnen miten hän reagoi ja miten hän laittaa mut toimimaan, voin kontrolloida tilannetta. Omien varjojen kanssa on syytä oppia elämään, käykin usein niin että kun ne tiedostaa, ne ei halua tulla enää paikalle.
