Kaikki sivut

Sivut

Sivut

lokakuuta 27, 2018

Näppärä näppis

Vuonna 2015, kun kirjoitus intoni oli huipussaan, mietin että tarvitsen jonkun helpon tavan kirjoittaa, aina kun siltä tuntuu. Menin ja ostin torista miniläppärin. Ihanan pienen läppärin, jonka koristelin tarroilla ja kannoin mukanani. Näin kirjoitus inspiraation tullen, voin vain ottaa sen esiin ja alkaa typettään! Tämä toimikin hetken aikaa, tuntui että vaikka se vähä painoi, ja oli hidas, ja vaati mobiilista netin jaon, se oli sen arvoista. Sillä laitoin puolet kirjani saduistakin aluilleen.

Kuitenkin tässä parin vuoden aikana mainitut ongelmat alkoivat käymään liian isoiksi, ja miniläppäri jäi laatikon pohjalle. Usean siivouksen aikana en sitä ole heittänyt pois, koska jotenkin päässäni on ollut se kuvitelma, että kyllähän minä sitä vielä käytän. Surukseni on pakko todeta, että en kyllä käytä, viimeksi vuonna 2016. Tässä oli muutenkin jo vuoden writer's block, enkä blogia jaksanut myöskään pitää. Jotenkin se, että pitäisi aina odottaa kotio pääsyä, tai mennä kahvilaan sitä motia varta vasten hakemaan tuntui liian pakotetulta, eikä se toiminut myöskään.

Nyt uudelleen kirjotusinnon noustua, mietin jälleen tätä ongelmaa. Pitäisi olla tarpeeksi pieni läppäri aina mukana, että voi kirjoittaa kun inspiraatio iskee. Puhelimen näppäimistö aiheuttaa vain peukkukramppeja. Läppäri ei saisi silti olla hidas, eikä painava eikä hankala että sitä tulisi jopa käytettyä, joten mitä ihmettä keksin?

Olin kahvilassa istumassa, miettimässä tätä, ja sitten se iski! Kuin salama kirkkaalta taivaalta: Erillinen mininäppäimistö puhelimeen. Näin on aina netti (sekä bloggerin oma app puhelimessa), puhelin nyt on aina mukana, ja nyt vain tämä pienen pieni näppis myöskin. Luurini takana on popsocket mikä pitää puhelimen näyttöä läppärin tavoin esillä, ja taidampa jopa tehdä pienen pussukan näppikselle niin se tulee tyylillä mukana kanssa.
Jos kirjoittamiseen haluan panostaa, niin tämä oli ehdottomasti ostos mitä tarvitsin. Minimalisti puoleni haluaa nyt vaihtoehtoisesti myydä tuon miniläppärin, niin tavaran määrä ei lisääntyisi, ja onhan se aika turha atm. Rakas mutta turha.


Tämä on Rapoo E6350 Bluetooth Ultra-Slim keyboard
Saa ainakin Koskikeskuksen Teknik magasinet kaupasta.

54,99€ jonka otin itse 9,99€/kk osamaksulle koska olen köyhäpaska. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kopioi viestisi koska jos se häviää bittiavaruuteen voit yrittää uudestaan! Kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua - pidäthän viestisi asiallisena :>