Kuuntele hetki

Istun junassa ja kaivan reppuani. Tajuan unohtaneeni kuulokkeet mikä tarkoittaa että elämä pakottaa minut kuuntelemaan junan ääniä, ihmisiä, sekä junan hurinaa. Yleensä ihmisjoukot aiheuttavat lähinnä päänsärkyä, ja kun vain mahdollista pakenen musiikin tai podcastien maailmaan. Tänään pako olisi ollut tarpeen.

Viime yönä nukuin vähän päälle kolme tuntia ennen herätystä, ja matkasin juna-asemalle. Päätäni särkee ja nyt minua vastapäätä junassa istuu kaksi naista, jotka haaveleivat vaateliikkeiden saapumisesta heidän lähelleen. Sanat kuten Zara ja Mango aiheuttaa päässäni lähinnä pahemman päänsäryn, kun mietin mitä kaikkea nuo liikkeet kantavat mukanaan. Vaateteollisuuden orjuuden, kulutuskulttuurin sekä ison kasan ihmisoikeusloukkauksia. Voi kun nyt olisi musiikkia ja pääsisin pakoon.

Saan ärtymykseni purettua tekstareissa ystävälleni, mutta sitten vavahdun kuulemaan, miten toisella puolella käytävää istuva naispari juttelee siitä, miten on vain pakko shopata, vaikkei mitään tarvitsekkaan. "Mulla tuntuu vain olevan sellanen tarve ostaa!" Suosittelisin puhumaan terapeutille, jos tunnet tälläistä tarvetta, jotta voit selvittää mistä se oikeasti kumpuaa. Shoppailu on vain laastari johonkin isompaan.

Ironista tässä on se, että olen matkalla ilmastomarssiin sekä koulutukseen vaikuttamistoiminnasta. Kun itse (monen muun tavoin junassa) olen matkalla vähän vielä laajempaan tietoon sekä mahdollisuuteen vaikuttaa ja olla vieläki vihreämpi, joidenkin mielessä on vain shoppailu ja kulutus. Miten monta eri elämää voikin matkustaa yhdessä junassa.

Enkä minä tietenkään voi tietää kuinka vihreitä he ovat. He saattavat olla täysin vegaaneja, entisiä shopaholikkeja jotka ovat tulleet jo pitkälle shoppailun-vähentämis suunnassaan. Se, että he ostavat vain sen yhden paidan tällä viikolla, saattaa olla monta kertaa parempi kuin miten he ovat joskus toimineet.

Kuulokkeiden olemassaolo tässä tilanteessa olisi saattanut vain lisätä tätä pientä kytevää ihmisärsykettä, mutta koska minun piti kuunnella, ja miettiä yksilökehitystä, en tunne tuota ärsykettä enää. Onneksi siis ei ollut musiikkia.