Kaikki sivut

Sivut

Sivut

syyskuuta 28, 2018

Luodista todellisuuteen

Lyhyt tarina/raapale vuodelta 2016. 

"Yhtäkkiä, Rita herää. Hän avaa silmänsä, ja huomaa seisovansa sateen alla, märällä kalliorinteellä. Hän katsoo eteenpäin, siristää silmiään ja näkee salmen toisella puolen kaksi ihmistä. Naisen, seisomassa katse kohti horisonttia, sekä hänen takanaan miehen, joka osoittaa aseella naista, tähdäten häntä päähän. Rita pelästyy tilanteen vakavuutta ja huutaa kurkkunsa käheäksi yrittäen saada naisen juoksemaan pakoon, mutta myrskyinen sää hukuttaa jokaisen pihahduksen. He eivät kuule sanaakaan. Kalliolla seisova mies ampuu naista, tappaen tämän välittömästi. Ritan henki salpaantuu, ja hän tuntee kylmän tuulahduksen kulkevan kehonsa läpi, mutta hän ei pysty liikkumaan. Hänen kasvonsa kalpenevat ja hän tuntee paineen vatsassaan. Rita tunnistaa uhrin vaatteista ja hiuksista, että uhrihan on hän itse. Hänen vatsaa pitävät kädet ovat veressä, todellisuus katoamassa ja hitaasti hänen kroppansa pettää, kaatuen maahan. Kalliolla murhattu nainen, oli Rita itse. Pimeys valtaa mielen, ja hetken päästä, aivan yhtäkkiä, Rita herää."

syyskuuta 26, 2018

ARVONTA TIME

Aika uudelle arvonnalle. 
Joskus katson töitäni, ja mietin että "Voikun voisin tehdä joitain hyvää näillä", kunnes tajuan että arvonnan avulla, voin antaa työn jollekkin joka sen todella haluaa, ja samalla saada lisää yleisöä tuleville give-awaylle. 

Moni meistä himoitsee joitain tuotteita, joihin meillä ei ole varaa. Tai on, mutta se ei kuulu sen hetken budjettiin yms. Ja vaikka materialismi itsessään on ongelma, esteettisyys, ja tietyt tuotteet voivat jopa edistää minimalismia. Sitten mukaan tulee arvonta joka voisi tämän sinulle tarjota. Mahtavaa. Eikä siinäkään mitään väärää ole, että saan itse näin lisää yleisöä, ja mahdollisuutta päästä jakamaan töitäni even more? Kuullostaa win win tilanteelta! 

Arvontoja teen tulevaisuudessa paljon jo ihan siitäkin syystä, että kämppä pursuaa töitä! Joten stay tuned ja käy alla olevasta linkistä osallistumasta tähän arvontaan! 

syyskuuta 24, 2018

Tuiskeessa 1/3

Tämä on "Tuiskeessa" lyhyt tarinan ensimmäinen osa.
Kirjoitettu alunperin vuonna 2016, "Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta" -kirjoituskilpailua varten.

Joskus tuntuu, että vasta kun olet poistunut kuplasta, voit nähdä sen sisään. Sokeutesi loppuu ja silmäsi tottuu vallitsevaan valoon. Voit nyt nähdä sen kokonaisuutena ja arvostella sen jokaista koloa, jokaista polkua ja jokaista epäkohtaa.

Kaikki lähti siitä, kun menin viisitoistavuotiaana ystäväni synttäreille tajuamatta että kyseessä on viinan hakuiset kotibileet. Olin nuorena likkana vahvasti alkoholia vastaan, mutta kuten jokainen hyvä tyttö, olin sitä vastaan, kunnes sitä kokeilin. 

Sekoitin itselleni viinasta ja lonkerosta drinkin, ja muutaman tällaisen paukun jälkeen päässä alkoi huimata joten kysyin että mikä tämä fiilis oikein on, johon vastattiin että “sä olet Jonna kännissä!”. Tästä se alkoi, löytyi tapa turruttaa ongelmat alkoholin ja kaiken mahdollisen voimalla. Huonoin mahdollinen tapa käsitellä asioita, mutta paremmasta en tiennyt. 

Viinasta tuli jokaviikkoinen juttu. Koulussa en oikeastaan edes käynyt, mutta jos kävin niin tunneilla ei keskitytty. Pelattiin ystävän kanssa risti-nollaa, tai laivanupotusta. Usein oli tilanne, missä kävellään koulun käytävälle, ja nähdään opettajan pitävän luokan ovea auki, katsotaan häntä, ja painellaan tupakkapaikalle. Arvosanat oli kuvataidetta lukuun ottamatta aina vitosen ja kutosen luokkaa. Uskonnon tiputin pois jo tarhaiässä, ja matikan opettajan kanssa vihattiin toisiamme heti ekoista päivistä. Jokainen viikko teini-iän tuskan, draaman ja hormonien kanssa meni odottaen viikonloppua, ja ryyppäämään pääsemistä. Jos missään ei ollut tapahtumaa, join yksin salaa kotona, kunhan känniin pääsi. 

Löysimme laivareissulla pari jätkää, joiden luokse Vammalan Lousajaan menimme joka viikonloppu usean kuukauden ajan. Tämä kämppä olikin suoraan ghetto-lehden kansikuvasta. Pari sohvaa mistä tuntui lattia läpi, ei ruokaa, kämppää ei koskaan siivottu, lattiat pursusi kaljaa ja tupakanpurua. 

Viikonlopun aikana syötiin kolmioleivät, ja takaisin juna-asemalle ei välttämättä edes saatu kyytiä. Kerran käveltiin junaraiteita pitkin, tiedettiin että ne ainakin vie jollekin asemalle. 


Kerran lähdin Lousajan kämpästä kävelemään keskustaan päin. Poliisit tulivat vastaan, ja nostin heille heilutuksena viinapulloa. Päädyin istumaan junaraiteiden viereen. Kun kävelin takaisin, tuli samat poliisit vastaan, ja heilutin heille taas, vähän tyhjemmällä pullolla ilman vastausta. Nämä poliisit olikin käynyt tyhjentämässä Lousajan kämpästä porukan pihalle, ja kaikki olivatkin ulkona vastassa. Oli tietenkin talvi, eikä minulla ollut edes kenkiä jalassa. Ulos olisin varmaan jäätynyt kun taloakaan en tunnistanut. 

Osa ajasta vietettiin myös studiolla, mikä oli kostea homeinen omakotitalon yläkerta, missä katosta tippui vettä niskaan. Tällä ei ollut väliä, ainoa millä oli väliä, oli hyvät popit ja paljon juotavaa. 



syyskuuta 21, 2018

Oh, about the language.

Little update on our site. Me being from Finland, speaking Finnish and English, I have decided to have the blog in both languages as well. So some subjects may still come up in only English, some only in Finnish and some may have both.
This way I have more energy to write, when I can choose, and all of my customers have something to look for in the blog section =)

These days I am super exited about these two flowers that I bought for my home. I have never really had plants, cause my cats eat them, or beat them. Always just though: nah, not for me.
But the problem is, that I love plants, I love having nature right here next to me. I think I feel better every time I look at those plants, and I even feel more at home.
So out I went, and bought these two. I just have to hang them high enough, so that my cats can't get to them. Good thing I can do the plant hangers for myself.

Plants give you oxygen. They breathe and let you breath. They bring your roots alive. We need them, and I am going to give more to them, than I did before.


syyskuuta 20, 2018

Yoga bag

Before you act, listen
Before you react, think
Before you criticize, wait
Before you quit, try


If you are depressed, you are living in the past. 
If you are anxious, you are living in the future.
If you are at peace, you are living the present.

Yoga is about being in the present. Getting a hold of your emotions. Letting go of negative or excess energy that is circulating in you. It is so much more, than getting sweaty on a mat. And that is what inspired me to make yoga bags. Macrame in it self, is a calm art, peaceful really. So why not combine those two? You get a nice craft to your decor, not having to hide the mat in a closet. And a pretty damn pretty way to carry your mat from place to place.


What I do has meaning. If I can put my skills of macrame making, into a yoga bag, that might even inspire someone to start doing yoga, and then my job here is done.


syyskuuta 19, 2018

The Pinaattiletut

Tänään kun aloin kaivamaan pinaattiletuille ohjetta, hämmennyin miten vaikealta kaikki tarjotut kuullostivat.
Yritän välttää vehnää, joten reseptit olivat gluteenittomia. Joku resepti käski heittää kaikki tehosekottimeen, joku käytti harvinaista valmisjauhepussia ja joku vaati aineksia mistä en ollut ennen kuullutkaan. Itselle tälläisessä kokkauksessa helppotus on avainsana. Joten kaupan käytävillä päätin että sovellan mitä tiedän, ja jos onnistuu, jaan reseptin.

Letut onnistui oikein napakasti. En ole paras leipuri ja se "ensimmäinen" mikä meni palasiksi oli oikeastaan ensimmäiset kolme, mutta loppuja voi jo kutsua letuiksi.


The resepti
2 kpl vapaan kanan luomu munaa
1-2 pussia pakastepinaattia (150g-300g)
5 dl kauramaitoa -/tai muuta kasvimaitoa
3-4 dl mantelijauhoa -/tai muuta kasvijauhoa
1 tl suolaa
voita paistamiseen

Käytin itse kauramaitoa, koska muistin että kotona on mantelijauhoa, mutta kotona olikin kaurajauhoja. Eli jos oma masusi on liian herkkä kauralle, vaihda ainakin toinen, ellei jopa molemmat. 
(esim. kauramaito + mantelijauho, mantelimaito + riisijauho jne)

Hakkaa munat rikki, sekaan maito, pinaatti ja suola. Lopuksi jauhot pikkuhiljaa ettei tule paakkuja. Anna levätä puolisen tuntia ennen paistoa. Tarjoile esim. puolukkahillon kanssa.

Here you go, pinaattilettuja, ei päänsärkyä!

syyskuuta 17, 2018

Berlin


I was in Berlin with my boyfriend last February. It was his Christmas present to me. We would go to Berlin for a few days, and see my favorite singer's show! Super exiting, since I have never been to a gig like that before. We had a little bad luck on our trip, and it started with the weather. Usually, it isn't too cold, but now some ice weathers from the north had just landed there, and I swear it was worse than in Finland. But like good finns, we managed.

Even before the trip, there was some bad luck. See, we would have to get up around 3 am for this 7 am flight. And that did not sound good. So we checked into a airport hotel the day before. This way we could sleep much later and actually be rested. All was good for like an hour of sleep in, then the air conditioner started to yell, and we didn't sleep a wink with the annoyance. Oh well, at least we were all ready at the airport.


So who's show did we go all the way to Berlin to see? Well Aurora of course. 
Aurora Aksnes (AURORA) is a young, talented singer from Norway. Her voice and singing goes straight to your soul. She takes it, and makes it weep. You are falling in love, with no gravity, that is what her songs make you feel. 

I first came across her music, when I lost a member of our little pack, one of my cats, Tintti. I was browsing in youtube, and her songs were suggested to me. Played one, and I was sold. 

I think her music really helped me deal with the loss of my pet, I could just loose myself in the sorrows and powers of her voice. I do hope she can offer you, my dear reader some emotion as well. I will leave links in the end for you to listen to. 


Rest of our trip went nicely, we had dinner in a high-end restaurant looking like we do not belong there, walked the Memorial of the murdered Jews and visited places like Checkpoint Charlie. It was the best-known Berlin Wall crossing point between East Berlin and West Berlin during the Cold War (1947–1991). 


We had a very plesent, and memorable time in Berlin. Even with the cold weather, no sleep, disappointing customer service and a delayed flight couldn't bring our spirits down. It was a lovely present from my lovely man, and I can't wait to jump into more adventures with him. Good bye Berlin! 





syyskuuta 16, 2018

Series in Greenwich

So when visiting New York as serious series freak like me, there are couple of things that are beyond must. Two of these series-related places, were in Greenwich area.


Great way to start this walk, is to walk the highline. It is beautiful, usually not very crowded, and no traffic lights! You get almost straight to your first stop at the end of it. The first stop being Carrie Bradshaw's apartment in Sex and the City.


After you take a picture, please leave a dollar (+) to help animals in the donation box near the steps.

Right next to Carries apartment, there is a awesome, cheap little Italian place. The food was so good, I could have had two plates of it. After this you want to direct your route to the Friends-house.


It is literally 500m from Carries place to the Friends place, so if you do one, you gotta do them both. This Greenwich area is gossiped to be a place to see celebrities. So keep those goggles open. The Italian place where we ate, is called Aria Winebar, so if you fancy a quick Ravioli Ricotta before moving forward? This is your place. 


It is amazing to me, to actually visit the steps they acted on, or the building shown right before an indoor scene. I love series, and I have watched Friends like over a hundred times over, and now I am here, right next to the house. Or in these steps. It feels like home to me.


For dessert, just walk another 200m and you will arrive at the Big Gay Ice Cream Shop, that had a dozen thrilling flavours with nutella and rainbows. Right across the street, there is a Gay Liberation Monument that is totally worth your time. 

"How many people have died for these two little statues to be put in the park to recognize gay people? How many years does it take for people to realize we're all brothers and sisters in the human race? We're all in this rat race together." - Marsha P. Johnson


For a easy planning:
Carrie apartment SEX AND THE CITY
66 Perry St, New York

Friends building F.R.I.E.N.D.S
90 Bedford St, New York

Aria Winebar
117 Perry St, New York

Big Gay Ice Cream Shop
61 Grove St, New York

syyskuuta 14, 2018

Kirjan kuvitukset


Kaikki kirjat on loppuunmyyty. Kaikki arvontaan luovutetut kuvitukset on lahjoitettu eteenpäin. Mikä on siis Seitsemän päivän satukirjan tulevaisuus? Seuraava satsi tietenkin. 

Ennakkotilauslistasta löytyy oma julkaisu, mutta jos kiinnostaa oma kipale niin laita siis vain viestiä, niin saadaan varmasti kirja sitten oikeen osoitteeseen!

Halusin jatkaa kirjan hyvän-mielen teemaa myös kuvitukseen, mikä johti minut hakemaan kuvittajia taiteilija ryhmistä. Ajattelin satujen eroavan toisistaan paremmin ja henkilökohtaisemmin, jos jokaisella sadulla on eri kuvittaja. Jokaiselle artistille on valittu satu heidän kädenjälkensä perusteella, jokaisen omanlainen taidetyyli tuo sadut eloon.

Poika ja kasvihuoneiden valot 
Mustasukkaisuus ja sen juurien ymmärtäminen. 
Kuvittaja: Aleksi Lydman 

Pohjoistuulen sydän 
Isojen esteiden edessä täytyy välillä kysyä: Mikä on oikein? 
Kuvittaja: Ulla Fallström 

Tulipojan liekit 
Itsensä ja muiden hyväksyminen erilaisuudesta huolimatta. 
Kuvittaja: Varpu Saari 
Omistettu: Markus Saari 

Tyttö oranssissa viitassa 
Kärsivällisyys palkitsee paremmin kuin hätiköidyt päätökset. 
Kuvittaja: Marika Hartikainen 

Ujo-Tintti
Ystävien puolustus sekä pelon voittaminen. 
Kuvittaja: Jonna jowi Sihvonen 
Omistettu: Tintti 

Louhoksen merenneito 
Itsensä löytäminen vaikka et tiedä mistä aloittaa. 
Kuvittaja: Elina Alho 

Puhelinystävä 
Teknologia ei korvaa ystäviä eikä elämän sisältöä. 
Kuvittaja: Katja Intonen

syyskuuta 13, 2018

Amppeleita maailmalle

Kesä alkaa näyttämään loppuaan ja samoin kukkien kukinnot joten eipä ole parempaa (huonompaa) aikaa tälle julkaisulle. -Ei sentäs. Onneksi kukat on osa arkea monella ympäri vuoden, eli tarvetta myös amppeleille on riittämiin!

Hinnastostani ei löydy amppeleita valmiina, mutta muistathan että niitä saat tilattua helposti, oman valitsemasi hintaluokan, värin ja teeman mukaan! (s-xl) Laitan jokaisen alle mitä hintaluokkaa edustavat. Otathan siis rohkeasti yhteyttä.

Kiitokset Hennalle from Hennatattoo kuvaus-avusta sekä mukavasta dokkari-illasta! Jokainen tatskaa miettivä suunnatkoon nenunsa linkistä löytyvälle sivulle.
Amppeli -lila- ryhmä: S
Amppeli -mintunvihreä- ryhmä: S
Kerrosamppeli -vaaleanpunainen- ryhmä: M
Amppeli -musta- ryhmä: S
Amppeli -vaaleanpunainen- ryhmä: S

Floranda -ryhmä: M

Seinäamppeli ryhmä: M

Ansuz luonnonvalkoinen makrameehylly ryhmä: XL
Kaaliamppeli ryhmä: S

Ansuz makrameehylly ryhmä XL
Sevenitz seinäamppeli ryhmä: XL