Haku

toukokuuta 29, 2019

Elämäntapadietti kesäkuu-maaliskuu

Vuoden 2018 kesäkuussa halusin aloittaa elämäntapadietin. Tämä alkoi kahden viikon FODMAP ruokavalion noudattamisella, ja ärsyttävien ruokien eliminoimisella. Heinäkuusta-marraskuuhun kävin peppu-vatsa jumpassa ja koitin erilaisia lakkoja herkuista, pienellä onnistumis prosentilla.

ELOKUU videon linkki
SYYSKUU videon linkki
LOKAKUU videon linkki

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun tiputan kiloja muuttamalla elämäntapojani. Vuonna 2013 kun olin ryyppäävä, tupakoiva, masennus-lääkkeistä lihonut, valmisruokia ja suklaata imuroiva lihansyöjä -lähdin muuttamaan elämääni kohti terveellisiä elämäntapoja. Yksi asia kerrallaan tiputin -35 kiloa.

Lue koko juttu: Nyt puhutaan kiloista


Tässä vaiheessa elämää kun valmistan itse ruokani, syön reilusti kasviksia vegetarian ruokavaliolla, en polta tai juo - on vaikea lähteä enää tekemään radikaaleja muutoksia. Yksi näistä missä muutokselle on aina tilaa - on herkut, mitä olenkin aina ajoittain lakottanut kaksi vuotta, tai ihan puoli vuotta. Jossain oli silti vikaa, koska paino pysyi ylipainossa.

Tahti oli todella hidasta marraskuulle asti, kunnes sain uuden työni. Eli jaan öisin aamulehteä. Teen työni pyörällä, ja alussa tein 4 yötä putkeen. Toinen alueistani (jota en enää tee) sisälsi 21 (vai oliko jopa 27) nelikerroksista hissitöntä rappua putkeen. Tämä vaikutti radikaalisti tuloksiin. Kun et voi enää ruokavaliolla tehdä kuin tukevia muutoksia, on parannettava urheilu suorituksia, mitä tämä työ ehdottomasti on tehnyt.

MARRASKUU videon linkki
JOULUKUU videon linkki 


Muutosta vuoden vaihteeseen tapahtui 7 kilon verran. Käytännössä dietti alkoi kesäkuussa, mutta ekat kaksi kuukautta oli niin täynnä feilausta ja motivaation etsintää, että oikea alku oli enemmänkin elokuussa. Nyt oli liikunta siis kohdillaan kun sai 4 päivää viikossa vetää jalkareeniä ja aina varmasti se 10 000 askeltakin. Mitäs vielä voisi muuttaa?

No sitten uudenvuoden jälkeen alkoikin Sulamo osuus dietistämme, mikä kesti tähän loppumiseen, eli maaliskuuhun saakka.

Sulamo on siis kalorilaskuri, mihin kirjoitat päivän ruoat sekä liikunnat. Kolmen kuukauden aikana siis kaikki mitä syötiin, mitattiin ylös sekä aina kun kokkasi, tein siitä samalla reseptin sulamoon. Aikaa vievää, mutta tehokasta. Se on niin simppeliä kuin matikka: Syöt vähemmän, kuin mitä kulutat. Meillä oli 500-1000 kalorin vaje päivittäin, paitsi tankkauspäivinä.

Huomaathan, ettei tämä laihdutus metodi ole pitkäaikaisesti keholle hyväksi, ja muistat kuunnella kehoa ja mieltä niiden voinnista. Täslläisen kalorivajeen toteuttamisessa vaikuttaa elämäntavat, mielen tila, ylipainon tilanne ja niin moni muukin asia, etten suosittelisi tätä ilman ravitsemusterapeutin tai osaavan mielipidettä. 

Tätä tehtiin sitten maaliskuun loppuun saakka. Tilanne kun dietti päättyi oli -13kg sekä -33cm. 

Ainoa miinus oli se, että kun olet näin kauan tälläisellä negakalorilla ja feilaat kerran.. Mieli ei anna periksi mennä takaisin. Oikean motivaation puute, sekä pieni "onha täs jo näin pitkälle päästy, niin iha sama" -asenne lopetti dietin kuukauden ennenaikaisesti. Eikä vain se että se loppui ennenaikaisesti, mutta se että tapa miten kaloreita alkoi hamstraamaan meni ihan överiksi.

Dietti ei opettanut tervettä tapaa herkutella. Eikä miten nauttia muustakin kuin mässystä. Dietti auttoi laihduttamaan 13 kiloa, mutta tällä hetkellä en ole varma onko kaikki tullut takaisin. Vaa'alle en mene. :D

Nyt on matkustettu ja lomailtu ja vaan oltu. On nautittu olosta ja sulamon vapaudesta. Ja uusi ruokavalio on jo alkanut. Löytyi vielä tapa, miten muuttaa elämäntapoja. Mutta siitä lisää myöhemmin.


Videot soittolistana: Elämäntapadietti soittolista

toukokuuta 25, 2019

Utøya kutsuu

Elämä osaa olla välillä niin super siistiä ja jännittävää! Viime viikot viettänyt ihanaa lomaa Amsterdamissa unelmoiden siellä asumisesta ja oikein maistanut tuon kaiken vapauden mikä on niin ruoskittu meistä pois Suomessa. Sekä Helsingissä WWFn eläintenpelastus kurssilla oppinut olemaan avuksi jos öljykatastrofi tulee. Kesken loman kävi tieto että olisi lähtö Norjaan parin viikon päästä!


Kävi sellainen pulla että tulin ystäväni kanssa valituksi SommerSNU leirille kesäkuussa. Olemme osa Suomen Changemaker tiimiä ja liitymme sadan muun nuoren joukkoon tälle Norjan Utøyan saarelle. Tiedossa on luentoja, samanhenkisiä ihmisiä, vegeruokaa, kansainvälisyyttä, vaikuttamista, luontoa sekä tietysti matkailu yhteen lempimaistani. Tämä on todellakin uskomaton tilaisuus.

Voisi sanoa että elämässä on hyvä flow menossa, kun kotonakin riittää tilaustöitä tehtäväksi ja uusi pastaton-diettikin alkanut. Jos vielä ulkoiset tekijät kuten kuumuus ja alakerran poraukset jotenkin saisi neutralisoitua, olisi tässä täydellinen tilanne elämässä. Täydellistä en kyllä kaipaa, mutta onneksi ilmastointilaite menee asennukseen ensi viikolla. 

Utøyan saari on siitä erikoinen, että siellä oli Norjan suurin yhden ihmisen aiheuttama terrori-isku vuonna 2011. Tuolloinkin saarella oli kansainvälinen tapahtuma, kuten nytki. Onneksi iskun tekijä Anders Behring Breivik kärsii yhä tuomiotaan Ilanin erikoisvankilassa. 

Aloimme pohtimaan, että saarella mahtaa olla aikamoiset huonot energiat tapahtuman johdosta, joten haluan niitä yrittää putsata. Polttokuvioin käsittelemättömään puuhun puhdistavia riimuja, ja pidän pienen hetken siellä, auttaen energioita vaihtumaan. Puunpalan voi jättää saarelle, koska se ei sisällä mitään kemikaaleja/ epäluonnollisia asioita. 

Sielukas ja mielenkiintoinen reissu tulossa. Kirjoitan asiasta varmasti reissun aikanakin, sekä Changemakerin instaa kannattaa seurata.

Lue myös:
03.07.2019 Julkaisu: Utøyan saarella


NORJAAN!
5.6.2019 Korjasin tekijän nimen, oli typo! Thanks!

Lara Green siivoussuihke

Yksi ihanimmista asioista mitä kevyt yrittäjyydessä olen päässyt kokemaan, on yhteisöllisyys muiden yrittäjien kanssa. Apua on aina tarjolla tyhmiinkin kysymyksiin ja jos pistät arvonnan pystyyn they will be there, antamassa tukeaan. On ihana olla molemmilla puolilla tätä kaunista elämäntyyliä, tukea yrittäjiä kun tekee ostoksia. Oli kyseessä sitten vanhan tilalle käsinmaalattu keittiöpyyhe, vaihtarina tehty tatuointi taitavalta artistilta taikka testiin kemikaaliton siivoussuihke, kuten nyt!

Lara Green on kotimainen yritys, jotka panostaa tuotteiden ekologisuuteen itse tuotteen sisällössä mutta myös sen teko-tavoissa. Tuotteen vihreys niin tuotantolinjoista-eläintenoikeuksiin sekä hiilijalanjäljestä-myrkkyaineisiin on itselleni todella tärkeä asia elämässä. Siksi tukkaani ei koske mikään muu kuin kemikaaliton palasaippua ja pyykkini hoitaa pesupähkinät. (Lue lisää: Eko-kylppärini). Minulla on kuitenkin jo pitkään ollut hukassa keittiössä siivoussuihke, joten kun tämän tuotteen sain hyppysiini, olinkin iloa täynnä.

"On yhtä tärkeää, että kalat saavat elää vedessä, ja linnut taivaalla, kuin että me ihmiset saamme elää." - Lara Green

Siivoussuihke on ekologinen, täysin vegaaninen, biohajoava ja kotimainen tuote. Voiko tähän enää mahduttaa enempää nostavia kehusanoja? Niin no tietenkin, yrittäjä-naisen loihtima. Tässä on tuote, mitä halaut tukea. Tässä on tuote, minkä käyttö tiputtaa omaa hiilijalanjälkeäsi aika reilusti, ja ympäristön terveyden lisäksi edistää omaasikin. Jos käyttää kemikaaleja pinnoilla, on aina riski saada ne esim. ruoanlaiton kautta takaisin kehoonsa.

No, jos tuote on sisällysluetteloltaan sekä kestävältä tuotantotavaltaan niin ylivoimainen, onko se toimiva? 
Pistin tuotteen oikein kunnolla testiin. En ole mikään siistein ihminen maailmassa, eli kun mä siivoan kämppää, niin täältä oikeasti löytyy siivottavaa, ja sotkut on oikeasti isoja. Ekana testattavana olikin paskainen hella.

Kuten kuvasta näkyy, Lara Greenin suihke putsasi kaikki hella tahrani oikein hienosti, ilman että alkaa kemikaalit pyörryttämään. Tuotteella olen pessyt myös lattialta likoja, keittiön pöydät, kissojen hiekkalaatikot, kissojen oksu kohdat lattioilta ja jopa tiskejä. Tämä todella on kaikenlaiseen siivoukseen tehty suihke, ja olen iloinen että pääsin sitä testailemaan. Suositteluni siis.

Lara Green Kotisivut: www.laragreen.fi
Lara Green Facebook-sivut: www.facebook.com/laragreen.clean
Lara Green Instagram: www.instagram.com/laragreen.clean

Lue Ekotasot - yksi - ensimmäisen kynnyksen tasoista mukauttaa elämääsi ekologisemmaksi!

toukokuuta 23, 2019

Amsterdamin budjetti nähtävyydet


Vaikka Amsterdam muiden isojen kaupunkien tapaan kukoistaa museoilla, huvi ajeluilla, elokuvilla ja muulla kulttuurilla mikä maksaa, löytyy sieltäkin tuo kaunis budjetti-puoli. Olimme Dameissa melkein viikon ajan toukokuussa, ja vaikkei kelit olleet joka päivä lämpimät, niin nautimme ulkonakin olosta. Olen tähän listannut kaikkia budjetti nähtävyyksiä /tekemisiä mitä tuli mieleen. Enjoy!

Lue myös: Amsterdamin vegeruoat
Lue myös: Vapaus Hollannissa

Kuninkaanlinna Damin aukiolla


Damin aukilta löytyy vanha, todella iso ja kaunis rakennus. Se on Kuninkaanlinna ja pitää sisällään museo kiertueen. Tämä kyseinen museo on ehdottomasti näkemisen arvoinen, se on hyvin rakennettu ja mielenkiinto pysyi päällä kyllä koko kiertueen ajan. Saat kulkea omaa tahtiasi sekä omaa valitsemaasi suuntaa myös, eli kestää myös niin kauan kuin haluat. Paikan päältä voi ostaa lippuja, tai voit ostaa etukäteen ja skipata jonon. Kävimme aika aamusta, 9 aikaan, eikä tuolloin ollut kuin ehkä viisi ihmistä jonossa. Myöhemmin jos menee ruuhka-aikaan, voi etukäteis lippu olla kätevä.

https://www.kmska.be/en/index.html?_language=en
Raha: Sisäänpääsymaksu ei ole kuin 10 euroa.

Kotieläinpihat


Hollannissa on sellainen käytäntö, että jotta lapset tietävät millaisia eläimet ovat, on kotieläinpihat kunnan tukemia sekä sisäänpääsy maksu on ilmainen. Näitä on ympäri Hollantia, eli ei vain Amsterdamin nähtävyys. Googlaa mikä olisi lähimpänä sinua, nimellä: kinderboerderij

https://www.google.com/maps/search/kinderboerderij/@52.3543997,4.7585399,11z/data=!3m1!4b1
Raha: 0€ Yleensä paikalla on myös donation-boksi, johon suosittelen tiputtamaan muutaman lantin.

Tiedemuseon katto


Rautatieasemalta katsottuna vasemmalla on Amsterdamin tiedemuseo. Kävely paikalle ei ole pitkä, ja matkan sillatkin ovat kauniita. Tämän katolle pääsee kiipeämään rappusia pitkin, ja katolta löytyy paljon tuoleja, penkkejä, makuu-alustoja sekä jopa laturin sisältäviä pyöriviä rengastuoleja. Onhan tämä sentään tiedemuseon katto.
Paikalla on ilmeisesti myös kahvila, jonka asiakkaille tämä on tarkoitettu, eli voisi olla ihan hyvä ostaa sieltä kahvi taikka vesipullo. Nesteytys on reissussa tärkeää.
Valitse aurinkoinen päivä ja mene nauttimaan kattomaisemista.

https://www.nemosciencemuseum.nl/en/?_ga=2.216313886.965155128.1558615421-693945154.1558615421
Raha: 0-5€ riippuen mitä ostat, tai ostatko mitään.

Yleinen Amsterdam


Ihan sen kaiken menon ja kohdesukelluksen keskellä on kuitenkin se Amsterdam. Hae Albert Heijnista vähän evästä ja mene istumaan kanaalien vierellä oleville penkeille. Pakko sieltä on sellaisetkin löydyttävä missä olisi vapaata, ja vaan istu siinä. Katsele kauniita taloja jotka jo puskee vähän liitoksistaan, kaltevia asuntoja, kanaalien kotiveneitä ja Hollantilaista pyöräkulttuuria. Suck it all in.

https://www.google.com/maps/search/albert+heijn/@52.3563489,4.7791112,13z/data=!3m1!4b1
Raha: 0-15€ riippuen mitä ostat evääksi, tai ostatko mitään.

Puistot

Rembrandt Park
Hollannista, ja jopa Amsterdamista löytyy paljon puistoja, ne ovat isoja ja kauniita ja ehdottomasti ajan arvoisia. Yövyimme ihan puiston kupeessa muttemme siellä tarpeeksi aikaa viettänyt. Tälläinen puisto hengailu vaatii että on kelitkin sen mukaiset että pärjää. Muista että damit ovat merenrantakaupunki, joten tuuli on ihan erilainen siellä, ja sää voi muuttua hyvinkin nopeasti.
Puistoista löytyy paljon penkkejä ja auringonotto mahdollisuuksia. Se on myös mahtava tilaisuus päästä näkemään Hollantilaisten kulttuuria, ja vapautta. Tästä lisää toisessa aiheessa.

Raha: 0€

Punaiset lyhdyt


No tää on aika selkee. Lue mikä vaan turistiopas liittyen Dameihin niin sieltä löytyy Punaiset lyhdyt. Hollannissa se hieno asia on, että maksulliset palvelut on laillisia ja valvottuja. Tämä takaa seksityöläisille suojaa sekä turvallisuutta. Amsterdamista löytyy maailmankuuluisin Red light district. Toisella nimellään ihan De Wallen. Illalla paikka on ihan näkemisen arvoinen siitä syystä, että punaiset lyhdyt tekevät koko kadun punaiseksi. Muutoin mesta on aikamoinen turistirysä.

Raha: 0€

Ja viimeisenä Juustot


Hollanti on tunnettu juustomaa, ja siksi näetkin kaduilla useaa eri juustoihin suunnattua kauppaa. Me kävimme Cheese factory nimisessä paikassa, ja melkkä kaupan miljöö on jo näkemisen arvoinen. Paikalla on paljon maistiaisia sekä kylmässä itse juustot sekä juustodippejä.
Olen ollut aikamoinen juusto friikki koko ikäni. Esim auraa olen rakastanut lapsesta asti niin paljon, että sain sitä joskus bussiinkin evääksi. Siis pelkän paketin auraa.
Olen maistanut kaikenlaisia juustoja, mutta tälläisistä kermajuustoista ja Goudista, en uskonut että suutani voisi helliä tälläinen makukokemus. Rakenteen kovuus mutta maun pehmeys yhdistettynä yrtteihin ja muihin. Ai että. Tämä oli pieni pala taivasta, ja sen saa btw tuoda koneeseen avaamattomana. Ostimme kotiin kimpaleen juustoa ja sinapin. Tämä on siis kokemus minkä voit tuoda kotiin taikka tuliaiseksi.

Raha: ~13€. Juusto taisi olla kympin luokkaa ja olisiko dippi ollut vajaat 3 euroa.

Kiitos!